L
lto
Vieras
Yhdellä lapsella taas +5 asteessa trikoopaita ja -housut, huppari, ja ohut tuulipuku. Sormikkaat käteen, ei muita hanskoja. Pikkuisen voi tulla kylmä lapselle, mitään muita vaatteita ei ollut mukana...
Toisella +10 asteen sadekelissä toppapuku, ja päälle julmetun pientä kokoa olevat sadevaatteet. Aika mukava olo varmaan lapsella kun paksun toppapuvun päälle ängetty ne pari kokoa liian pienet kuravaatteet. Ja jalassa isoveljen vanhat, kolme numeroa liian isot kumpparit. Huoh.
Kolmannella +5 asteessa ohut välikausipuku, ja alle pyydettiin laittamaan kaksi verskapukua päällekkäin jotta tarkenee. Eipä paljon lapsi päässyt liikkumaan, kun jo pieneksi jäävän puvun alla oli kaksi verskapukua päällekkäin.
Ja niin edelleen. Kävin juuri kirppiksellä viikonloppuna, ja siellä oli todella paljon valikoimaa ulkovaatetukseen. Vaikka jotkut myyjät pyytävätkin ihan sikahintoja, niin edullisesti oli tarjolla paljon siistejä, ehjiä, kunnollisia pukuja. Rahasta on harvalla kiinni (tiedän, että meidän päiväkodissa ainakaan), niin mikä sitten mättää? Ettekö ulkoile lastenne kanssa, että tajuaisitte miten hankala lapsella on olla?
Ja kyllä, asiasta on puhuttu sekä vanhempainillassa että suoraan sanottu. Jospa tämä kuitenkin herättäisi jonkun vanhemman pohtimaan lapsensa vaatetusta... (ja kyllä kyllä, suuri osa pukee lapsensa oikein hyvin toimimiin vaatteisiin).