[QUOTE="Iki-ihana";27242519]Junttia on oletuksesi, että hyvät käytöstavat pätevät vain silloin, kun ollaan suorittamassa parinvalintaa.[/QUOTE]
Mukavaa, että joku ymmärtää mitä ajan takaa. Menen juhliin ja huomaan pöytäkartasta, että pöytäseuralaisekseni on laitettu henkilö, jonka olen joskus tavannut ja jonka kanssa on tullut juteltua joskus jotain. Hän on vaikuttanut aiemmin mukavalta, ja odotan mukavaa iltaa ja mielenkiintoisia keskusteluja.
Oletan, että koska juhliin kuuluu tietty etiketti, jonka mukaan kaikki toimivat, myös minun pöytäseuralaiseni noudattaisi sitä. Muut miehet saattavat pöytäseuralaisensa pöytään ja tarjoavat tuolia, minun seuralaistani ei näy missään. Pöytään tullessaan hän tervehtii kaikkia muita ja alkaa keskustella heidän kanssaan. Minun kanssani hän vaihtoi koko illan aikana ehkä pari sanaa. Muut huomioivat sekä oman pöytäseuralaisensa, että muut pöydässä olevat henkilöt. Minun mielestäni tuo oli outoa käytöstä ja loukkaannuin.
Oli noloa olla se ainoa, jonka pöytäseuralainen käyttäytyi noin tökerösti ja minulle tietenkin tuli sellainen olo, että se johtui minusta.