Enkä mä tarkoita, että siinä olisi jotain huonoa. Olisi vain kiva ymmärtää, mistä on kyse.
Mun lapsuudenkodissa oli ja on edelleen lukuisia metsästys- ja tarkkuusammunta-aseita. Mua ei ole koskaan huolettanut niiden suhteen yhtään. Aseet ja patruunat säilytetään erillään, jotta edes mahdollinen varas ei saa niistä toimivaa kokonaisuutta. Aseet ovat lukitussa kaapissa ja kaappi lukitussa huoneessa enkä minä tiedä kummankaan avaimen säilytyspaikkaa. Luotan isän aseenkäsittelyyn täysin.
Sen sijaan mun enollani on myös aseita. Hänellä ne ovat lukittavassa seinätelineessä ja niinikään lukkojen takana. Huoneessa on oma ikkuna. Seinätelineen voisi ehkä saada rikki ja patruunat ovat vieressä, joten mahdollisen tunkeutujan riski tehdä aseilla vahinkoa on paljon suurempi. Eniten mua on kuitenkin aina huolettanut eno itse. Hän on viinaanmenevä ja helposti rähisevä tyyppi. En mä usko, että se ketään koskaan ampuu, mutta pienenpieni epäluottamuksen rippunen mulla on. Enkä uskalla panna päätäni pölkylle siitä, että joka ase on satavarmasti tyhjä. Oletan, että ne on hoidettu asianmukaisesti, mutta samanlaista varmuuden tunnetta mulla ei ole kuin lapsudenkotona oli ja on.
On mahdollista, että oma lapseni alkaa joskus harrastaa jotain aseisiin liittyvää, sitten on hänestä kiinni, luotammeko häneen niin paljon, että hän saa hankkia aseen ja tuoda sen kotiin. Minun pääni sisällä aseiden turvallisuus kytkeytyy siis olennaisesti siihen, kenen hallussa ne ovat.
Meillä on talossa omasta takaa pienoiskivääri, mutta siitä(kään) en kanna huolta, sillä lasten on mahdotonta saada sitä käsiinsä ja toisekseen meillä ei ole täällä ainokaistakaan patruunaa, sillä aseella ei ole ollut aikoihin minkäänlaista käyttöä.
Auttaisiko sinua tieto siitä, että teilläkään ei olisi kotona patruunoita?
