Olen itse ollut elämässäni samoin huolissani. Vieläpä kahdesti vaikka syytä huoleen ei oikeastaan ole ollut.
Ensimmäisellä kerralla olin nuori enkä ollut edes harrastanut seksiä tai tehnyt muutenkaan mitään tyhmää. Uutisointi ja hysteria vain oli niin melkoista, että sitä ajatteli aidsin tulosta kuin tulevasta ydinsodasta. Muistan kun mentiin juna-asemalle ja vr oli laittanut junanvaunuihin isoja tekstejä joissa luki AIDS ON TAPPAVA TULIAINEN. Sitä, että tuliko se minuun junalla en muista. Uutisissa oli kuitenkin juttua, että aids näkyy mahdollisesti suusta, jotenkin se liittyi silloin epäilyyn, että kielen päällä oleva plakki kertoisi aidsista. Ja arvaa vaan oliko kielenpäällä valkoista?
Toisella kerralla uhka oli todellinen. Seksistä ei ollut kyse, mutta olin paljon tekemisissä hiv potilaiden kanssa sellaisissa tilanteissa, joissa mentiin ihon alle eikä aina edes pelkällä neulalla. Eikä kaikki mennyt aina kuin strömssössä. Silloin sen jotenkin vain oppi hyväksymään. Oman kuolevaisuutensa ja elämän lahjan.
Jope Ruonansuu sanoi jossain huumoripläjäyksessä, että "parempi aidsi kun kokonaan paitsi"
Jos aidsin pelko vie elämästä jotain tärkeää, niin näin se on.