V
"vieras"
Vieras
[QUOTE="Uskis";27057464]
Kaikkein kiperimpiä kysymyksiä mitä uskovalle voi heittää, on se, että "Kuka Jumalan teki, mitä Hän teki ikuisuudessa ennen maailman luomista ja kuka päätti, millainen Hän on?" No, tuohon voi vastata vain Jumala, siihen ei voi kukaan uskova vastata. Jumala ei kerro kaikkea kun vaikeimpien juttujen tajuaminen ei mahdu kenenkään maan päällä asuvan (jolla ÄO keskimäärin 120) päähän.
Mutta kysytäänpäs ateistilta: Mitä oli ennen alkuräjähdystä, mistä se räjähtävä massa tuli, mistä ne just keksityt jumalhiukkaset (Higgsin hiukkanen joka antaa massan kaikelle) tulleet, mitä oli ennen maailmankaikkeutta?
Ai ette osaa vastata? No miten te voitte luottaa maailmankatsomukseen jossa on aukkoja?
Väitän, että kaikessa vastauksen saaminen ei ole "se juttu". Arvio jonkun uskonnon tai ideologian oikeellisuudesta tai pelastavuudesta täytyy käydä muiden kriteerien kautta.[/QUOTE]
En osaa vastata, en. Luotan kuitenkin siihen, että tiede antaa lopulta vastauksen kysymyksiisi. Voi olla ettei se tapahdu minun elinaikanani ja voi myös olla, että ihmiskunta posauttaa itsensä hengiltä ennen kuin tiede on kehittynyt niin pitkälle, että vastaus löytyy. Se ei kuitenkaan tarkoita etteikö vastausta olisi löydettävissä.
Mutta kysymyksesi ja minun ja Timpan vastaukset kyllä kertovat taas siitä, mikä ei-uskovaisten ja uskovaisten ero on. Minä en pelkää sitä, että en tiedä vastausta. Minun ei tarvitse keksiä minkäänlaista mielikuvitushahmoa, jumalaa (jonka olemassaoloa ei ole todettu tieteellisesti yrityksistä huolimatta) selittämään tuntematonta ja antamaan turvaa maailmankaikkeuden suuruuden edessä. En myöskään aliarvio ihmisen älykkyyttä tyyliin "vastaus on liian vaikea älykkyydellenne, oi pienet maan matoset". Kun vastaukset kysymyksiisi löytyvät, ihmisten päät eivät räjähtele ympäri maailmaa. No, ehkä uskovaisten.