[QUOTE="Uskis";27040889]Nyt on lähdettävä töihin iltavuoroon, mutta palailen illalla tai huomenna. Nyt kommentoin nopeasti...
Yksinäinen äiti: Olet joutunut yhdenlaisen hengellisen väkivallan uhriksi.
Ihmeet ovat Jumalasta ja ne piristävät uskoa, mutta Jumala ei ole automaatti, Häntä ei voi käskeä. Hän ei ahtaudu kaavoihin: Jollekin Hän antaa ihmeparanemisen, jollekin toiselle hyvin rikkaan ja siunauksellisen elämän tämän ihmisen sairauden parissa ja muiden, siihen sairausryhmään kuuluvien ihmisen näkemisen kautta. Esim. sairausryhmittäin toteutettava vertaistukitoiminta on hyvin, hyvin antoisaa.
Jumala on meidät luonut erilaisiksi persooniksi, ja se Hänen apunsa tulee jokaiselle ihmiselle räätälöidysti ja tämän ihmisen persoonaan sopivalla tavalla, oikeaksi katsomallaan ajalla ja siinä muodossa jonka Hän valitsee - siis jos ihminen siis haluaa antaa Jumalan vaikuttaa.
Mie vaan: samaa mieltä kanssasi! Sielullisuutta eli psyykestä kumpuavaa hillumista on paljon seurakunnissa, vaikka ne uskovat toimisivat ihan vilpittömästi. Ihminen pilaa monesti oikeaa Jumalan toimintaa. Paljon kuulee puhuttavan sitä, että paikkakunnalle tulee joku räväkkä, pyramidihuijauksessa olevan tapainen "et-ole-uskossa-jos-et-parane" -evankelista, ja hänen moukaroimiaan ihmisiä parannellaan sitten sen jälkeen pitkään siinä paikkakunnan seurakunnassa, tavallisten, maltillisten seurakuntatyöntekijöiden toimesta. Monet ihmiset pettyvät ja jopa luopuvat uskossa, kun tämän evankelistan lupaukset eivät toteutuneetkaan.
Raamatussa vaikeudet kohtasivat niin uskovaa kuin ei-uskovaa. Ihmeisiin uskomiseen kannustetaan Raamatussa, mutta kaiken ylitse pitää tulla Jumalan tahto.[/QUOTE]
Tuo kuulostaa miusta lohduttavalta ja järkevältä mitä kirjoitit. Mie kun tulin uskoon niin koin sen niin lohduttavana että mie syntisenä saan tulla suuren Jumalan tykö ja Hän varmasti miut armahtaa ja pelastaa ilman vaatimuksia. Mutta siel seurakunnassa sitten sain tosiaan kokea tuon "et ole uskossa jos et parane" vaikka kovin yritin uskoa paranemiseenkin. Ja se vaatimus alkoi mua ahdistaa samoin se että aina pitää ylistää tanssien ja vapautua enemmän kun mie väsyin ja olisin halunnut vaan istua ja kuunnella sanaa. Se touhu alkoi mua pelottaa mutta mie ajattelin että olenko mie vaan joku paheksuttu uskonnollinen kun osaa vapautua. Mutta mie vaan aloin siel kaipaamaan sitä mummoni rauhaa ja seurakuntaa jossa lapsena kanssansa kävin.