Imetyskeskusteluissa ei saisi sanoa pahaa sanaakaan korvikkeista, vihjaisustakin pillastutaan. Nyt sanon kuitenkin,

"äippä"
Hah, toden totta. Imetysohjaustahan ei enää edes anneta kuin pyynnöstä. Ja kätilöntyötä en missään nimessä tee, se on vain pohjakoulutukseni. Maisterintutkinnolla pääsin paremmin palkattuun päivätyöhön, jossa ei ole pakko onneksi koskaan enää hoitaa ketään. Olisin mieluummin työttömänä kuin sairaalassa työssä. Kätilön työ tänä päivänä isossa yliopistosairaalassa on ihan järkyttävää paskaa. Ne suloiset, terveet, pienet kääröt ja onnelliset vanhemmat on melko lailla vähemmistöä.

Lisäksi voin todeta, että imetysmyöntyvyys ei ole ammattitaidotonta, vaikka kätilöä en ammatikseni laskekaan. Se, miten olen toteuttanut sitä aiemmin työssäni on hyvin erilaista kuin tapa, jolla ilmaisen itseäni mammapalstalla.:)
Voi pyhä sylvi.... eipä tähän paljoa voi vastata, ainakaan mitään kovin järkevää. Keskustelun asiataso NOLLA. Huomaa että meitä tosiaan on joka junaan ja osa jää asemalle. Eikä se korkeakoulutustaan ole tae mistään älykkyydestä...niinkuin huomaa.
 
vrs
[QUOTE="vieras";26925830]vrs: Löytyykö sitä vastakommenttia siitä passiivisesta tupakoinnista? Joko myönnät, että olit hakoteillä? :)[/QUOTE]

En ollut hakoteillä, mutta sinä et halua ymmärtää mitä yritin lyhyesti sanoa, joten en usko että se miksikään muuttuisi, vaikka kirjottaisin sivutolkulla selvennystä ajatukselleni.

Tupakoivan äidin on parempi imettä, kuin antaa korviketta.

En aina muista varoa sanojani palstalla, kun en ole moiseen typeryyteen ja pilkunraiskaukseen tosielämässä tottunut, joten varmasti on helppo olla tajuamatta jopa puolihuuorilla heitetyt yksinkertaistukseni, kun oikein leikkii tyhmää.
 
vrs
[QUOTE="vieras";26925844]Mitä jos pitäisit sen sitten ihan vaan siinä tarkoituksessa ja lakkaisit linkittämästä blogiasi tänne. Ihan oikeasti teet vaan hallaa hyvälle asialle! Tämä siis on ihan vilpitön pyyntö, ei kettuilua.[/QUOTE]

Pelkkänä blogina ei vuorovaikutusaspekti olisi yhtä hyvä, kuin palstalla. On kyllä varsin yleistä linkittää oma blogia tänne, siinä en ole poikkeus, ja hyvin harvoin mitään kovinkaan asiapitoista sinne edes kirjoitan.
 
"vieras"
Siis mielenterveysongelmainen äiti joka on antanut omat lapsensa hoitoon alle vuoden ikäisenä, paasaa siitä kuinka haitallista korvike on lapselle?

Sallikaa mun nauraa. Ei kannata tehdä elämästä ja asioista kovin mustavalkoisia, sen lapsen hyvinvointiin ja tulevaisuuteen vaikuttaa aika pitkälti monet muut tekijät kuin se onko ruokittu ekan vuoden äidinmaidolla vai korvikkeella.
 
vrs
[QUOTE="vieras";26925928]Siis mielenterveysongelmainen äiti joka on antanut omat lapsensa hoitoon alle vuoden ikäisenä, paasaa siitä kuinka haitallista korvike on lapselle?

Sallikaa mun nauraa. Ei kannata tehdä elämästä ja asioista kovin mustavalkoisia, sen lapsen hyvinvointiin ja tulevaisuuteen vaikuttaa aika pitkälti monet muut tekijät kuin se onko ruokittu ekan vuoden äidinmaidolla vai korvikkeella.[/QUOTE]

Toim. Huom:
MielenterveysTAUSTAINEN.
Lapset on edelleen kotihoidossa, ikää heillä nyt 2v8kk ja 4v2kk.

Ja itse imetin nuorempaa 2,5v, kunnes vierottui itsestään. Esikoista vain 9kk, hänkin vierottui itsestään, varmaan koska sai myös sakeutettuakorviketta ja se pysyi paremmin sisällä.
 
Huoh, tähän asti tätä luin ja seurasin. Nyt en enää viitti, toteanpa vaan, jälleen kerran, että onhan hemmetin hyvä, että mun muksut on jo tehty. Jotenkin tuntuu, että kaikesta lapsiin liittyvästä tehdään jotain tähtitiedettä tai ydinfysiikkaa.
Ihan sama onko kyse synnytyksestä, imetyksestä, kasvatuksesta, hoidosta, syömisestä, juomisesta...
Niin lapsen kun vanhempienkin. Kyllä ennen oli helppoa, teki ja toimi vain miten oikealta ja parhaalta tuntui, ja that`s it.
 
"tööt"
mutta MIKSI niihin toisten valintoihin pitää puuttua????

Kyllä ärsyttää jos joku lopettaa imetyksen vain koska ei halua/viitsi, MUTTA asiahan ei minulle kuulu.

ärsyttää kun ihmiset polttaa tupakkaa tai kännäävät julkisilla paikoilla, jälleen EI KUULU MINULLE.

ärsyttää ihmisten typeryydet ylinpäätään..

Tämän länsimaisen vapaan yhteiskunnan yksi EDUISTA on se että on valinnanvapaus, saat tehdä niinkuin lystäät niin imetyksen kuin kaiken muunkin suhteen. Joillakin on syyt paremmat kuin toisilla (minun näkökulmastani) toimia tietyllä tavalla, mutta oikeasti edelleenkin SE ON JOKAISEN OMA VALINTA miten tätä elämää elää.

Ja suurennoksien ei ole tarkoitus vaikuttaa agressiivisilta.. en vaan pysty mustata niitä :)
 
"vieras"
En ollut hakoteillä, mutta sinä et halua ymmärtää mitä yritin lyhyesti sanoa, joten en usko että se miksikään muuttuisi, vaikka kirjottaisin sivutolkulla selvennystä ajatukselleni.

Tupakoivan äidin on parempi imettä, kuin antaa korviketta.

En aina muista varoa sanojani palstalla, kun en ole moiseen typeryyteen ja pilkunraiskaukseen tosielämässä tottunut, joten varmasti on helppo olla tajuamatta jopa puolihuuorilla heitetyt yksinkertaistukseni, kun oikein leikkii tyhmää.
En minä sanonut, että korvikkeen anto on haitallisempaa kuin passiivinen tupakointi, kyllä tuo typeryys tuli ihan sun kirjoittamana tänne meille luettavaksi. Tässä on nyt selvästi käynyt niin, että kun tuo sun propaganda ei tavoita ihmisiä siten, kuten haluat, niin alat heittää hatusta asioita ja tehdä omia johtopäätöksiä vetämällä juurikin tuollaisia valheita ilmoille ja perustelemalla sen ihan kummallisesti. Tupakoivan äidin on parempi imettää, kuin antaa korviketta, mutta tupakoivan äidin ei tule imettää heti tupakoinnin jälkeen. Jos verrattaisiin sitä, että äiti samalla polttaa ja imettää, tai että äiti antaa korviketta niin ihan varmasti korvike vie voiton.

Pilkunraiskauksiin tässä ei tarvinnut edes sortua, ihan selkeästi sinä väärässä tässä nyt olet :)
 
"vieras"
Pelkkänä blogina ei vuorovaikutusaspekti olisi yhtä hyvä, kuin palstalla. On kyllä varsin yleistä linkittää oma blogia tänne, siinä en ole poikkeus, ja hyvin harvoin mitään kovinkaan asiapitoista sinne edes kirjoitan.
Eli et halua vain purkaa omia ajatuksiasi, vaan haluat, että niitä kommentoidaan. Se on ihan ok ja tiedän toki, ettet ole linkityksinesi poikkeus, mutta kuten sanoin, tapasi kirjoittaa, tekee vain hallaa tärkeälle aiheelle.

Kirjoitin pitkän perustelunkin, mutta pyyhin pois. Sinä olet mikä olet ja tuhoat sen mitä tuhoat, enkä sille mitään voi. Sinähän et ole koskaan väärässä...
 
[QUOTE="äippä";26925837]Voi pyhä sylvi.... eipä tähän paljoa voi vastata, ainakaan mitään kovin järkevää. Keskustelun asiataso NOLLA. Huomaa että meitä tosiaan on joka junaan ja osa jää asemalle. Eikä se korkeakoulutustaan ole tae mistään älykkyydestä...niinkuin huomaa.[/QUOTE]

Surullisinta on juuri tuo, että hyökkäät henkilökohtaisuuksiin, vaikka itse puhun asiasta. Älyllä ja korkeakoulutuksella ei asiassa ole mitään sijaa. Totesin ainoastaan, että en pidä itseäni kätilönä ja olen valintani sen suhteen tehnyt. Kerrotko, mikä sinua erityisesti nyt ärsyttää? Etkö saa sanotuksi vai pysytyksi asiassa? Kommentoit tuohtuneena ympäripyöreitä, menet henkilökohtaisuuksiin .... mutta et kuitenkaan kykene mihinkään argumentointiin. No, eipä se nyt ihan kauheasti yllätä tämän aiheen parissa. Tunteet on kuumina ja kukaan ei koskaan lopulta tajua että miksi.
 
"vieras"
Huoh, tähän asti tätä luin ja seurasin. Nyt en enää viitti, toteanpa vaan, jälleen kerran, että onhan hemmetin hyvä, että mun muksut on jo tehty. Jotenkin tuntuu, että kaikesta lapsiin liittyvästä tehdään jotain tähtitiedettä tai ydinfysiikkaa.
Ihan sama onko kyse synnytyksestä, imetyksestä, kasvatuksesta, hoidosta, syömisestä, juomisesta...
Niin lapsen kun vanhempienkin. Kyllä ennen oli helppoa, teki ja toimi vain miten oikealta ja parhaalta tuntui, ja that`s it.
Peesi. Poistutaan yhdessä takavasemmalle :)
 
[QUOTE="vieras";26926063]Peesi. Poistutaan yhdessä takavasemmalle :)[/QUOTE]

taitaa tämän yleisen rähinän vallitessa olla viisainta. Jospa ihmisille itselleen sillä aikaa selviäisi, kenelle ne on vihaisia, mistä ne tuntevat syyllisyyttä ja pysyisivät sitten asiassa.
 
vrs
[QUOTE="vieras";26926041]Eli et halua vain purkaa omia ajatuksiasi, vaan haluat, että niitä kommentoidaan. Se on ihan ok ja tiedän toki, ettet ole linkityksinesi poikkeus, mutta kuten sanoin, tapasi kirjoittaa, tekee vain hallaa tärkeälle aiheelle.

Kirjoitin pitkän perustelunkin, mutta pyyhin pois. Sinä olet mikä olet ja tuhoat sen mitä tuhoat, enkä sille mitään voi. Sinähän et ole koskaan väärässä...[/QUOTE]

Toki olen, mutta haluan kyllä kuulla kunnolliset perustelut ja myös itse todeta mokani, mikäli sellainen on omalta puoleltani sattunut.

Esim pelkkä huono sanavalinta ja toisen osapuolen jankuttaminen siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä, ei kirvoita minkäänlaista puolustusmekanismiakaan. EI vaan kiinnosta.
 
Minäkin ymmärsin yhdestä kommentistasi joskus monta sivua tuonnempana että mielestäsi on parempi tupakoida passiivisesti raskaana ollessaan kuin antaa korviketta lapselle..
 
"äippä"
Surullisinta on juuri tuo, että hyökkäät henkilökohtaisuuksiin, vaikka itse puhun asiasta. Älyllä ja korkeakoulutuksella ei asiassa ole mitään sijaa. Totesin ainoastaan, että en pidä itseäni kätilönä ja olen valintani sen suhteen tehnyt. Kerrotko, mikä sinua erityisesti nyt ärsyttää? Etkö saa sanotuksi vai pysytyksi asiassa? Kommentoit tuohtuneena ympäripyöreitä, menet henkilökohtaisuuksiin .... mutta et kuitenkaan kykene mihinkään argumentointiin. No, eipä se nyt ihan kauheasti yllätä tämän aiheen parissa. Tunteet on kuumina ja kukaan ei koskaan lopulta tajua että miksi.
No eihän tuolla sun tekstillä ollut mitään tekemistä asian kanssa, totesit vaan että sua ei kiinnosta missään nimessä koko kätilön työ, korostit omaa nykyistä statustasi ja totesit että sairaalat on pullollaan surullisia vauvoja ja vanhempia ja koko työ täyttä paskaa. Lisäksi totesit että imetysohjausta ei enään anneta, se on VIRHE. Itse olen ihan hiljattain saanut sairaalassa PYYTÄMÄTTÄ erinomaista imetysohjausta, joten tietosi ovat tältä osin vähintäänkin puutteelliset. Ei pidä yleistää.
 
vrs
[QUOTE="tööt";26926097]Minäkin ymmärsin yhdestä kommentistasi joskus monta sivua tuonnempana että mielestäsi on parempi tupakoida passiivisesti raskaana ollessaan kuin antaa korviketta lapselle..[/QUOTE]

:D No väärin ymmärsit. :D
 
"vieras"
Miten niin mt-taustainen, vrs? Etkö tammikuussa kirjoittanut, että sinulla on vakava masennus, ADHD, pakko-oireilua ja kuulet ääniä ja sinulla on vahva lääkitys? Korjaa, jos olen väärässä. Silloin ei minusta ole kyse mt-taustasta, vaan kärsit mt-ongelmista edelleen, joskin ne ovat hoidossa?
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";26926143]Miten niin mt-taustainen, vrs? Etkö tammikuussa kirjoittanut, että sinulla on vakava masennus, ADHD, pakko-oireilua ja kuulet ääniä ja sinulla on vahva lääkitys? Korjaa, jos olen väärässä. Silloin ei minusta ole kyse mt-taustasta, vaan kärsit mt-ongelmista edelleen, joskin ne ovat hoidossa?[/QUOTE]

Vastaatko tähän?
 
Yhteistyössä