"Rakastan sinua"

Koska äitisi ja isäsi ovat sanoneet sinulle viimeksi, että rakastavat sinua?

Äitini: vajaa 20v sitten
Isäni: en muista, että olisi sanonut koskaan (ehkä lapsena)

 

En koskaan.

Itse kyllä sanon lapselle melkein päivittäin.

 

Harvoin suoraan mitään sanotaan, mutsi on sanonut viimeksi mutta sillä on monta tapaa sanoa se. Faijalla on ihan muut keinot osoittaa se, ikinä ei ole ääneen sanonut mutta se on hyvä isä silti.

 

En mä muista, että meillä ois koskaan sanottu tommosia... Lasten kanssa kun oli todella vaikeaa niin omalta äidiltäni sain jonkun "rakkaus-tyylisen" viestin ja se on kyllä ainoa kerta

Mun mieskin on semmonen jöröjukka, että ei oo koskaan sanonut rakastavansa. Minä sanon lapsille päivittäin.

Lisäyksenä vielä, että minulla ja vanhemmillani on erittäin lämpimät ja läheiset välit niinkuin myös minulla ja miehelläni (luonnollisesti )

 

Eivät koskaan. Ovat kyllä kaikin muin keinoin tehneet asian varsin selväksi. :heart:

 

Eivät koskaan. Ovat kyllä kaikin muin keinoin tehneet asian varsin selväksi. :heart:

Jotenkin näin.

Itsellekin rakkaus on vaikea sana, mutta yritän parhaani.

 

En muista tarkkaan, mutta kuukauden sisällä varmastikin molemmat ovat sanoneet.

 

Ei varmasti koskaan.

 

ei koskaan, sensijaan ovat tehneet hyvin selväksi, etteivät minusta pidä.

 

Vuoden sisällä ainakin. Ei kovin usein, halailemalla muuten sitten.

 

En muista kuulleeni äitini suusta sitä. Isäni sanoi niin viimeksi muutama viikko sitten, kun mut ja mieheni vihittiin.

 

Ei koskaan. Eivätkä muutenkaan ole osoittaneet sanoin tai esim halauksella. Pari pikaista onnitteluhalausta olen saanu.

 

Ovat sanoneet, iskä ehkä vuosi sitten viimeksi ja äiskä pari kuukautta sitten. Eniten kuitenkin merkkaa minulle henk. koht. se miten osoittavat sen rakkauden, ei sen sanominen. Esim. kun äitini otti kaikki viisi lasta hoitoonsa, jotta pääsin yli puolen vuorokauden ajoreissulle mieheni mukaan (muuttokuorma).

 

Silloin kun olin masentunut,en pystynyt olla yksin silloin. Äitini piti mua kädestä kiinni niin kauan että nukahdin lääkkeiden avulla. Niihin aikoihin kuulin usein tuota lausetta vanhemmiltani.

 

Äitini tänään. Isänikin varmaan lähipäivinä.

 

Ei varmasti koskaan.

Ei koskaan ja se on taevahan tosi.

 

En muista. Riittävän usein, että tiedän olevani rakastettu. Äiti siis, isää ei ole ja isäpuolen kanssa ei olla ihan noin läheisissä väleissä.

 

Ei varmaan viikkoakaan kummankin sanomisesta. Nähdään toisiamme miltei päivittäin ja aina halataankin.

 

Ei koskaan. Meillä ei myöskään lapsuuden kodissani koskaan halattu. Eikä myöhemminkään.

 

Ei koskaan. Eivät myöskään millään tavalla osoittaneet että moista tunnetta edes voisivat tuntea.
Sen ovat kyllä selväksi tehneet että en merkitse mitään, että minulla ei ole ihmisoikeuksia. Nyrkkeilysäkiksi kelpasin. Kai siksi ettei parempaakaan ollut tarjolla.

 

Äiti ei taida olla sanonut koskaan.
Eiku hei, sano se kerran kännissä.

Isä sanoi viimeksi viime kuussa, kun menin naimisiin.

 

No ei ollu tapana. Moikataan me, jos satutaan näkemään, ja pitävät sentään lapsenlapsiinsa kohtuullisen hyvin yhteyttä.

 

Lapsena äiti on sanonut varmasti monestikin. Isä on aina ollut tuppisuu.

Aikuisena en kaipaa noita sanoja vanhemmiltani, muut puheet ja teot osoittavat sen kyllä. Äitini tekee kyllä melkein mitä vaan mitä pyytää ja paljon tekee pyytämättäkin. Isä on tässäkin vähän jurompi, mutta hänen apuunsa ja välittämiseensä voi kuitenkin luottaa.

 

Enpä muista että olisivat koskaan sanoneet.

 

nevö. vanhemmilleni lapset olivat aina sosiaalisesti pakollisia hankintoja tai vahinkoja.