tuli toisesta ketjusta mieleen.. luunapeista & tukistamisesta

  • Viestiketjun aloittaja "Lily"
  • Ensimmäinen viesti
[QUOTE="vieras";26871896]Tähän sanon samaa, kuin joku vertasi lapsen ja lapsen tasolle jääneen aikuisen ruumiillista kuritusta; ei voi verrata. Terve lapsi OPPII käyttäytymään oikein kasvatuksen ansiosta. Dementoitunut ei tiedä tekevänsä väärin sen "kurituksen" jälkeenkään vaan jatkaa, jatkaa ja jatkaa, koska on dementoitunut. Samaten kuin se 5-vuotiaan tasolle jäänyt; ei tule oppimaan vaikka kuinka mäiskitään pitkin seiniä. Eli näitä tällaisia vertauksia on turha tänne viljellä, ei lapsi ole henkisesti mitenkään jälkeenjäänyt tai muistisairas, lapsi on terveet aivot omaava, oppimiskykyinen yksilö.[/QUOTE]
No miksi sitä silloin pitäis "mäiskiä pitkin seiniä"?
 
Nyt ihan oikeasti jotain järkeä näihin keskusteluihin.

Ruumiillinen kuritus on rikos, lapsen pahoinpitelyä. Se ei muuksi muutu vaikka se satuttaminen olisi kuinka "lievää". Kyllä, tukistuksella ja hakkaamisella on eroa. Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että kummassakin satutetaan toista fyysisesti. Kaikilla asioilla on aste-eroja.

Asiaa ei oikeuta se, että "kyllä minuakin lapsena tukistettiin ja lyötiin remmillä enkä saanut siitä traumoja". Jokaista on varmaan joskus myös haukuttu, mutta tuskin kukaan silti puolustaa lapsen haukkumista, nimittelyä ja nolaamista hyväksyttävänä kasvatuskeinona. Vaikkei joku asia tapa tai aiheuta pysyviä traumoja, voi siitä olla silti vahinkoa.

Mikä on sen tukistamisen tms. tarkoitus? Mitä lapsi oppii siitä, että vanhempi satuttaa häntä? Eikö Kepsis ja kumppanit huomaa ristiriitaa ja kaksinaismoralismia sen välillä, että vanhempi kieltää lapselta muiden ihmisten satuttamisen ja opettaa, että on väärin satuttaa toista fyysisesti ja samalla itse toimii niin? Miten lapsi voi tietää, ettei hänellä ole oikeutta tukistaa vaikkapa pienempää sisarustaan, jos sisarus ei tottele?

Mikään tutkimus ei puolla ruumiillisen kurituksen "hyötyjä". Sen sijaan moni tutkimus on osoittanut, että jopa luunapeista ja tukistuksista on lapsen kehitykselle haittaa.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";26871987]No, heitin kärjistäen, en muistanut että täällä takerrutaan.... Eli pientä tukkapöllyä itse kannatan, muita keinoja en. Vaihdetaan siis tuo "mäiskiä pitkin seiniä" -heitto "pieneen tukkapöllyyn" thank you veri meni :)[/QUOTE]

Ja ennen kuin muut takertuu, niin en siis kannata minkäänlaista ruumiillista kuritusta, mutta tukkapöllyn hyväksyn jos ei muut keinot auta.
 
[QUOTE="vieras";26872002]Ja ennen kuin muut takertuu, niin en siis kannata minkäänlaista ruumiillista kuritusta, mutta tukkapöllyn hyväksyn jos ei muut keinot auta.[/QUOTE]
Mun mielestä vaan sellaista tilannetta ei ole jossa toista sais vetää tukasta luvan kanssa edes lasta. Joku muu keino olis löydettävä kasvattaa tai fyysisesti rajoittaa.
 
"vieras"
Nyt ihan oikeasti jotain järkeä näihin keskusteluihin.

Ruumiillinen kuritus on rikos, lapsen pahoinpitelyä. Se ei muuksi muutu vaikka se satuttaminen olisi kuinka "lievää". Kyllä, tukistuksella ja hakkaamisella on eroa. Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että kummassakin satutetaan toista fyysisesti. Kaikilla asioilla on aste-eroja.

Asiaa ei oikeuta se, että "kyllä minuakin lapsena tukistettiin ja lyötiin remmillä enkä saanut siitä traumoja". Jokaista on varmaan joskus myös haukuttu, mutta tuskin kukaan silti puolustaa lapsen haukkumista, nimittelyä ja nolaamista hyväksyttävänä kasvatuskeinona. Vaikkei joku asia tapa tai aiheuta pysyviä traumoja, voi siitä olla silti vahinkoa.

Mikä on sen tukistamisen tms. tarkoitus? Mitä lapsi oppii siitä, että vanhempi satuttaa häntä? Eikö Kepsis ja kumppanit huomaa ristiriitaa ja kaksinaismoralismia sen välillä, että vanhempi kieltää lapselta muiden ihmisten satuttamisen ja opettaa, että on väärin satuttaa toista fyysisesti ja samalla itse toimii niin? Miten lapsi voi tietää, ettei hänellä ole oikeutta tukistaa vaikkapa pienempää sisarustaan, jos sisarus ei tottele?

Mikään tutkimus ei puolla ruumiillisen kurituksen "hyötyjä". Sen sijaan moni tutkimus on osoittanut, että jopa luunapeista ja tukistuksista on lapsen kehitykselle haittaa.
No, onhan nuuskan käyttö ja ylinopeutta ajaminenkin rikos, silti niitä vaan osa harrastaa. Enemmänkin mielipidekysymyksiä, "hyväksyttyjä" laittomuuksia tässä maassa.

Etsi mulle se tutkimus, joka osoittaa että pienestä tukkapöllystä on LAPSEN KEHITYKSELLE HAITTAA, jos muuta kurituskeinoa tai alistamista ei tapahdu. En usko hetkeäkään, että sellaista löydät.
 
Musta on jopa NOLOA puolustaa ruumiillista kurittamista. Se on suoraan sanottuna vanhemman epäonnistumista. Tilanne, jossa vanhemmalla menee lopullisesti hermot tai hän ei keksi parempia keinoja ratkaista tilannetta. Se oma syyllisyys ja riittämättömyydentunne saa sitten puolustamaan tukistamista, läppäisyä, luunappeja tms. hyväksyttävänä kasvatuskeinona. Se onkin varmaan hyvä kasvatuskeino yhteisössä, jossa lapsista toivotaan kasvavan kyynärpäätaktiikalla eteneviä, pienempiään ja heikompiaan satuttavia yksilöitä.

Kepsis: antisi tähän keskusteluun on suoraan sanottuna surkea. Nimittelet ihmisiä liian idealistisiksi, sinisilmäisiksi yms. ilman, että vaivaudut millään tavalla perustelemaan, miksi fyysinen kuritus on hyväksyttävä ja hyvä kasvatuskeino. Pitäisikö pahoinpitely ylipäänsä muuttaa laissa sallituksi, kun kerran pahoinpitely ei tule kuitenkaan maailmasta loppumaan? Sitä hienoa perustelua käytit aiemmin, ettei lasten pahoinpitely kuitenkaan maailmasta lopu.
 
"Vieras"
[QUOTE="Heh";26869737]Luuletko tosiaan, että jos soitat poliisille ja sanot että " naapurin rouva näpäytti uhmakasta naperoaan sormille", niin rouva saa syytteen?
Lakikin on tulkinnanvarainen, ruumillinen kurittaminen ei kulje käsikädessä lievän koskemattomuuden rikkomisen kanssa.[/QUOTE]

Joo, mä veikkaan että poliisilaitoksella naurettaisiin ja sanottaisiin että, " hyvä, toivottavasti edes yksi tuleva nuori vähemmän kaupungilla riehumassa"

Tätä tukee tosikertomus ystäväni kokemuksesta;

Heidän 12 vuotias poikansa jäi kavereineen kiinni läheisen rakennustyömään vandalisoimisesta. Olivat kiivenneet aidan yli, rikkoneet paikkoja ja mms. tyhjentäneet vaahtosammuttimia.
Pääsivät sitten maijan kyydillä laitokselle, selvittelemään tilannetta ja henkilöllisyyksiä.
Kun ystäväni pojan kanssa oli lähdössä kotiin, törmäsivät vielä yhteen paikalla olleeseen poliisiin jonka työpäivä oli lopussa. Oli sanonut ystävälleni lopuksi " että eiköhän pojat tästä oppineet, selkäsauna ja aresti vielä rangaistukseksi."
Eli eipä taida tosiaan poliisitkaan tätä niin suurena rikkeenä pitää,
 
Kepsis
Nyt ihan oikeasti jotain järkeä näihin keskusteluihin.

Ruumiillinen kuritus on rikos, lapsen pahoinpitelyä. Se ei muuksi muutu vaikka se satuttaminen olisi kuinka "lievää". Kyllä, tukistuksella ja hakkaamisella on eroa. Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että kummassakin satutetaan toista fyysisesti. Kaikilla asioilla on aste-eroja.

Asiaa ei oikeuta se, että "kyllä minuakin lapsena tukistettiin ja lyötiin remmillä enkä saanut siitä traumoja". Jokaista on varmaan joskus myös haukuttu, mutta tuskin kukaan silti puolustaa lapsen haukkumista, nimittelyä ja nolaamista hyväksyttävänä kasvatuskeinona. Vaikkei joku asia tapa tai aiheuta pysyviä traumoja, voi siitä olla silti vahinkoa.

Mikä on sen tukistamisen tms. tarkoitus? Mitä lapsi oppii siitä, että vanhempi satuttaa häntä? Eikö Kepsis ja kumppanit huomaa ristiriitaa ja kaksinaismoralismia sen välillä, että vanhempi kieltää lapselta muiden ihmisten satuttamisen ja opettaa, että on väärin satuttaa toista fyysisesti ja samalla itse toimii niin? Miten lapsi voi tietää, ettei hänellä ole oikeutta tukistaa vaikkapa pienempää sisarustaan, jos sisarus ei tottele?

Mikään tutkimus ei puolla ruumiillisen kurituksen "hyötyjä". Sen sijaan moni tutkimus on osoittanut, että jopa luunapeista ja tukistuksista on lapsen kehitykselle haittaa.
Anteeksi mutta missä kohti olen puhunut tukistamisesta, hakkaamisesta tai vastaavasta toiminnasta?

Sinä olet se joka idealistisen nollalinjan olet toiseen koskemisen suhteen vetänyt tässä ketjussa, se jos mikä on ääliömäisen lapsellinen näkemys elämästä. Tässä maailmassa on aika paljon erilaisia tilanteita, joissain ammateissa kohtaa päivittäin, missä on pakko turvautua voimatoimiin kasvatuksellisesti.

Ja se tässä on pointti, sinun ruusunpunaisten lasien läpi kun ei todellakaan nähdä realistisesti vaan sinä haluat meuhkata kaiken kattavasti kaikesta voimakeinoihin liitettävistä asioista.

Jotkut tilanteet voitaisiin välttää jo kodin puolella jos ei laissa olisi kiellettyä amatöörin toimia niinkuin ammattilaiset joutuvat toimimaan kun kaikki on päästetty jo liian pitkälle.

Juuri tuollainen överikiehuminen asian tiimoilta on aivan typerää touhua, et sinä ketään pelasta tuolla ylireagoinnilla, teet vain itsestäsi typerän kun jokainen joka on oikeasti nähnyt helvetillisiä tilanteita hyvin nuorien lapsienkin kohdalla tietää että asiat ei todellakaan ole mustavalkoista kautta linjan.

Kyllä jokainen täydellä korttipakalla pelaava vanhempi tietää mikä on ok ja mikä ei, se vaan että niitä palikoita on aika paljon kun ketään ei vankilaan typeryyden takia laiteta, pitää myös tehdä todistettavasti jotain todella tyhmää.
 
  • Tykkää
Reactions: Tepadj
"Vierailija"
Minä olen itse saanut kokea esim. tukistamista, mutta en koskaan ole pelännyt vanhempiani, vaan kunnioittanut heitä ja sitä mitä he sanovat. Nykypäivänä sitä ei saisi edes lapsensa mieltä pahottaa! Ennen vanhaan lapset on kasvatettu hyvässä kurissa ja maalaisjärjellä, eikä koskaan olisi tullut kuuloonkaan että oltaisiin menty omia vanhempia haukkumaan tai lyömään!

Olen päiväkodissa hoitajana, ja saa kyllä välillä ihmetellä suu auki minkälaisia vanhempia nykypäivänä on. Lasta lellitellään, ei haluta kieltää mitään, annetaan lapsen huitoa, lyödä ja nimitellä omia vanhempiaan?! Mihin tämä maailma on menossa tällä vapaa kasvatus-linjalla? Nämä lapset tulevat hoitamaan meitä vanhuksa tulevaisuudessa, apua. Urani aikana olen huomannut että asia menee huonommaksi päivä päivältä. Pitkän urani aikana, ei ole ikinä tarvinnut pelätä lapsia töissä, niin siinä sitten kävi että sain nyrkistä naamaani viime viikolla.. Eläköön kuriton lapsuus! :)
 
[QUOTE="vieras";26872032]No, onhan nuuskan käyttö ja ylinopeutta ajaminenkin rikos, silti niitä vaan osa harrastaa. Enemmänkin mielipidekysymyksiä, "hyväksyttyjä" laittomuuksia tässä maassa.

Etsi mulle se tutkimus, joka osoittaa että pienestä tukkapöllystä on LAPSEN KEHITYKSELLE HAITTAA, jos muuta kurituskeinoa tai alistamista ei tapahdu. En usko hetkeäkään, että sellaista löydät.[/QUOTE]

Kyllä, ylinopeus on rikos eikä mielestäni ole syytäkään poistaa nopeusrajoituksia. Moni ihminen rikkoo lakia, muttei silti yritä julkisesti hehkuttaa, miten esim. varastaminen on ihan hyväksyttävää vain, koska siihen on itse joskus sortunut.

En kyllä tähän hätään etsi mitään tutkimusta. Voin myöhemmin katsoa, jos löydän. Hyvin harvoilla ihmisillä on hyviä kokemuksia lapsuuden tukkapöllyistä. Eiköhän niistä ole monilla ikäviä muistoja. Tein opintojeni kautta tutkimuksen, jossa tutkin yläasteikäisten nuorten kokemuksia. Heistä lähes kaikki oli vastannut, ettei hyväksy fyysistä kuritusta ja monilla oli huonoja kokemuksia tukkapöllyistä ym.
 
Vähän rönsyilee tämäkin keskustelu, mutta itse näkisin asian näin, että on tilanteita, jossa joutuu käyttämään voimaa, ja ikävä kyllä voi olla että lasta sattuu kyseisessä rytäkässä, vaikkapa tuo tielle juokseminen ja kiinni nappaaminen voisi olla yksi sellainen. Tieten tahtoen satuttaminen kasvatusmielessä taas, noh... onhan noita muitakin keinoja. Hedelmällisempänä pidän poistamista tilanteesta.
 
[QUOTE="vieras";26871200]Voi HALLELUJAA, silloinhan se tarkoittaa ihan kaikkia ja ainakin suurinta osaa!! :D

Mistä vetoa, että reilusti yli puolet lapsista on jossain elämänsä vaiheessa saaneet tukkapöllyä? Se osa, joka ei ole koskaan kokenut minkäänlaista ruumiillista kuritusta, istuu tuolla vankiloissa. Voit käydä haastattelemassa varmaan :)[/QUOTE]

Just. Aika jännä juttu, että esim minä ja veljeni emme ole koskaan olleet vankilassa ja ainoa ihminen jonka henkilökohtaisesti tunnen ja joka on ollut vankilassa on nimenomaan saanut lapsena aika usein selkäänsä.

Mutta nämähän ovat tietysti niitä poikkeuksia. :D
 
Hyvin harvoilla ihmisillä on hyviä kokemuksia lapsuuden tukkapöllyistä. Eiköhän niistä ole monilla ikäviä muistoja.
En minä nyt hyviksi kokemuksiksi niitä sanoisi, mutta en huonoiksikaan. Tavallisen elämän kokemuksiksi ennemminkin.

Se, mistä minulla on huonoja kokemuksia, on nurkkaan joutuminen. Siellä sitä piti könöttää ja vasta aikuisena (äitinä) minulle valkeni, minkä takia sinne olin joutunut. Mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan. :D
 
Anteeksi mutta missä kohti olen puhunut tukistamisesta, hakkaamisesta tai vastaavasta toiminnasta?

Sinä olet se joka idealistisen nollalinjan olet toiseen koskemisen suhteen vetänyt tässä ketjussa, se jos mikä on ääliömäisen lapsellinen näkemys elämästä. Tässä maailmassa on aika paljon erilaisia tilanteita, joissain ammateissa kohtaa päivittäin, missä on pakko turvautua voimatoimiin kasvatuksellisesti.

Ja se tässä on pointti, sinun ruusunpunaisten lasien läpi kun ei todellakaan nähdä realistisesti vaan sinä haluat meuhkata kaiken kattavasti kaikesta voimakeinoihin liitettävistä asioista.

Jotkut tilanteet voitaisiin välttää jo kodin puolella jos ei laissa olisi kiellettyä amatöörin toimia niinkuin ammattilaiset joutuvat toimimaan kun kaikki on päästetty jo liian pitkälle.

Juuri tuollainen överikiehuminen asian tiimoilta on aivan typerää touhua, et sinä ketään pelasta tuolla ylireagoinnilla, teet vain itsestäsi typerän kun jokainen joka on oikeasti nähnyt helvetillisiä tilanteita hyvin nuorien lapsienkin kohdalla tietää että asiat ei todellakaan ole mustavalkoista kautta linjan.

Kyllä jokainen täydellä korttipakalla pelaava vanhempi tietää mikä on ok ja mikä ei, se vaan että niitä palikoita on aika paljon kun ketään ei vankilaan typeryyden takia laiteta, pitää myös tehdä todistettavasti jotain todella tyhmää.
Kätevästi ohitit kaikki kommenttini ja perusteluni. :) Se on oma virheesi, jos et ole rajannut, mikä on mielestäsi hyväksyttävää ruumiillista kuritusta. Mikäli rajaat tukkapöllynkin pois niin aika vähän jää jäljelle. Ihmeen hyvin kouluissa, päiväkodeissa, lastenkodeissa, psykiatrisilla osastoilla ja vaikka missä pärjätään ilman ruumiillista kuritusta. Edelleen: toisten tai itsensä puolustaminen EI ole fyysiseksi kurittamiseksi laskettavaa. Tässä keskustelussa on kylläkin puhuttu lähinnä kotikasvatuksessa tapahtuvasta kurituksesta. Kasvatustaidoissa on pahasti vikaa, jos vanhempi ei kykene vaikuttamaan lapsiinsa ilman fyysistä kurittamista. Kiinnipitäminenkään ei muuten lukeudu tähän. Sekin voi joskus olla välttämätöntä turvallisuussyistä.

Miten yhtäkkiä keksit vouhkata jostain oppilaitosten häirikkönuorista, kun tässä ketjussa moni puolustelee kotona tapahtuvaa tukistamista ym.?
 
Viimeksi muokattu:
"Pike"
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle;26872150:
Just. Aika jännä juttu, että esim minä ja veljeni emme ole koskaan olleet vankilassa ja ainoa ihminen jonka henkilökohtaisesti tunnen ja joka on ollut vankilassa on nimenomaan saanut lapsena aika usein selkäänsä.

Mutta nämähän ovat tietysti niitä poikkeuksia. :D
Sain pentuna selkään, kun potkaisin äitiäni puukengälllä nilkkaa, siis lujaa ja taatusti sattui. Mikä rangaistus minun olisi pitänyt saada??
 
"Vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle;26872150:
Just. Aika jännä juttu, että esim minä ja veljeni emme ole koskaan olleet vankilassa ja ainoa ihminen jonka henkilökohtaisesti tunnen ja joka on ollut vankilassa on nimenomaan saanut lapsena aika usein selkäänsä.

Mutta nämähän ovat tietysti niitä poikkeuksia. :D
Ja taaskin, uein selkäänsä saaminen on täysin eri asia kuin pieni tukkapölly tai näpäytys.
Kukaan ei ole sanonut, että hyväskyisi lapsen pahoinpitelyn vaan ovat puhuneet pienestä sormille napsautuksesta, jota sitäkään ei tehdä kuin hyvin harvoin.

Paljon mielummin katselen lapsia, jokta kunniottavat vanhempiaan, eivät haistattele ja uhkailen, kun näitä " lässynlää- vanhempien" lapsia, jotka tekevät mitä lystäävät kun ei äiti ja isä mulle mitään voi tehdä.
 
[QUOTE="Pike";26872217]Sain pentuna selkään, kun potkaisin äitiäni puukengälllä nilkkaa, siis lujaa ja taatusti sattui. Mikä rangaistus minun olisi pitänyt saada??[/QUOTE]

Riippuu vähän iästä. Pienelle lapselle riittäisi mielestäni suullinen nuhtelu, koululaiselle nuhtelu ja karkkipäivän kieltäminen, teinille kotiaresti tai viikkorahojen evääminen. Todennäköisesti se selkäsauna ei kuitenkaan parantanut sitä äitisi jalkaa tai estänyt sitä ennalta, eli mistään itsepuolustuksesta ei ollut kyse?
 
Mä en käsitä sitä logiikkaa, että tukistamisen pitäisi olla ihan ok, kun itsekään ei ole saanut siitä traumoja. En tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Jotkut ne jaksaa edelleen sinnikkäästi toitottaa, että nykyajan nuoret ovat hankalia, koska eivät ole saaneet remmistä tms. Sehän EI tarkoita, ettei kasvattaisi lapsiaan ollenkaan, jos ei tukistele heitä tai anna luunappeja. Miksi käyttää mitään fyysistä satuttamista kasvatuskeinona, jos kasvattaminen onnistuu ilman sitäkin? Miksi on niin kova tarve päästä "edes vähän nippaamaan"?
 
Sitten vielä siitä että kuka tosissaan väittää ettei lapseen muka satu? Jos se tukistus ei kerta koske niin miten ajattelet että se saa lapsen lopettamaan puremisen tmv? Tottakai se koskee ja silloin se on pahoinpitelyä Suomen lain mukaan.

Miksi lapsi irroittaa otteen kun nappaa leuoista kiinni? Koska se koskee..., miksi se ei ole lapsen pahoinpitelyä sen enempää, kuin napata niskavilloista?
 
  • Tykkää
Reactions: Draumsyn
[QUOTE="Vieras";26872222]Ja taaskin, uein selkäänsä saaminen on täysin eri asia kuin pieni tukkapölly tai näpäytys.
Kukaan ei ole sanonut, että hyväskyisi lapsen pahoinpitelyn vaan ovat puhuneet pienestä sormille napsautuksesta, jota sitäkään ei tehdä kuin hyvin harvoin.

Paljon mielummin katselen lapsia, jokta kunniottavat vanhempiaan, eivät haistattele ja uhkailen, kun näitä " lässynlää- vanhempien" lapsia, jotka tekevät mitä lystäävät kun ei äiti ja isä mulle mitään voi tehdä.[/QUOTE]

En ole muuta väittänytkään. Kommentoin vain tuohon viestiin, jossa väitettiin, että vankilassa istuvat ovat niitä, jotka eivät ole koskaan saaneet tukkapöllyä. Minun kokemukseni mukaan näin ei todellakaan ole.
 
[QUOTE="Heh";26871920]Ruumiilliseen kuritukseen tuskin lasketaan myöskään sitä sormille läppäsyä.[/QUOTE]

Missä tilanteessa? Jos lapsi satuttaa toista ja äiti nippaisee sormille tms. jotta se loppuisi niin ei, ei ole ruumiillista kuritusta. Mikään sellainen ei ole, mikä on ainoa keino itsensä tai toisen ihmisen puolustamiseksi.
 

Yhteistyössä