Saako kyläpaikkaan viedä omia eväitä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Phoebsi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
No ei ole oikein korretkia ainakin jos on aikuisista kyse. Pienelle lapselle voi ottaa omat eväät mukaan, mutta ei aikuisille jos ei ole nyyttärit eikä eväät ole tarkoitettu kaikkien syötäväksi.
 
Lasten kanssa liikkuessa yleensä on jotain pientä mukana jos nälkä sattuu niihin aikoihin olemaan kun reissussa ollaan, niin ei tarvitse toisten jääkaapilla vierailla. Yleensä kuitenkin jotain sellaista, mistä on sitten kyläpaikan väellekin ja jätetään loput tottakai sitten heille.
 
Musta tuntuu että se on kyläpaikkakohtaista. JOissain paikoissa omien eväiden vieminen on suuri
loukkaus (viitaten omaan aloitukseeni :D ) ja joissain paikoissa se taas on suuri kohteliaisuus. Parasta on edeltä käsin vähän kuulostella kumpaa se on siellä kyläpaikassa jonne on menossa.
 
Riippuu varmaa kyläilyn tarkoituksesta ja pituudesta?
Kaverin kahvikekkereille saatan viedä jotain (ja yleensä tästä sovittu erikseen), samoin tuliaisena yleensä vien jotain. Varsinkin jos koko perheen kanssa ollaan reissussa, meitä on kuitenkin 5 syöjää ;)
Esikoisella on sairautensa (D-1) vuoksia aina jotain purtavaa mukana, varmuuden vuoksi.
 
Jos vien, vien kaikille. Esim. siskolle, jolla on pieni vauva, jos menen kylään esim. lounasaikaan, niin vien sitten kaikille lounasta. Vauvalle ja vielä taaperollekkin olen ottanut omia eväitä toki muutenkin. Vielä 2-vuotiaalle otan usein pidemmälle kyläreissulle eväitä mukaan, mutta sellaisia, mitkä voi sitten pitää kassissa jos kyläpaikka tarjoaakin sellaista, mistä taaperokin vatsansa saa täyteen.
 
Musta tuntuu että se on kyläpaikkakohtaista. JOissain paikoissa omien eväiden vieminen on suuri
loukkaus (viitaten omaan aloitukseeni :D ) ja joissain paikoissa se taas on suuri kohteliaisuus. Parasta on edeltä käsin vähän kuulostella kumpaa se on siellä kyläpaikassa jonne on menossa.

Miten omien eväiden syöminen kyläpaikassa voi olla kohteliasta??? Eriasia on sitten tuomiset eli viedään vaikka pullat koko porukalle.
 
[QUOTE="vieras";26838126]Meille saa tuoda, kiitos! :) Itse vien niin, että ne on tuliaisina tarkoitettu kaikille, meidän perheen lisäksi myös isäntäväelle.[/QUOTE]

Just näin. Tuliaiset tervetulleita, esim. suklaata tai viiniä, mutta kyllä mä vähän ihmettelisin, jos joku tulisi kyläileen jonkun evässämpylän kanssa.
Mun kaveripiirissä kyllänämä syömiset on niin "tärkeitä", että yleensä mietitään jo etukäteen mitä syödään, kokataanko ehkä yhdessä vai mennäänkö ihan kahvilinjalla.
 
Olen tainnut ennenkin puhua tästä täällä, mutta meille anoppi tuo omia eväitään. Hän tietää, että meillä on teetä, on leipää, on leivänpäällisiä... ja hän tuo kaupasta omansa. Eli meillä on montaa eri teelaatua, mutta niistä yksikään ei kelpaa joten hän tuo omaa teetään. Meillä on tavallista Oltermannia ja kokolihaleikkelettä, hän tuo 5% Polaria ja jotain ohutleikkeitä. Meillä on tummaa leipää tai itsetehtyjä sämpylöitä, hän tuo vaaleaa kaupan leipää.

:headwall:

Olen varmaan surkea kaupassa kävijä ja surkea kokki, mutta itse nirsona ihmisenä en voisi kuvitellakaan että veisin anoppilaan tummaa paahtoa ja alkaisin keittää siitä kahvia, sanoen samalla että kun minä juon vain tätä :headwall:
 
ärsyttäisikö sua yhtä paljon jos joku muu (äiti, kaveri, sisko tms ) tois omia eväitä mukanaan, vai ärsyttääkö just se et anoppi tuo?
 
[QUOTE="vieras";26838227]Haha, just luin sen Eedlan ketjun... Teillä on outoja anoppeja, ei voi muuta sanoa! :D :D[/QUOTE]

Mun anoppini on muuten ihan normaali ja kiva ihminen, hän on ollut ja on hyvä äiti ja ihana mummu. Mutta hänessä on tuollainen pieni... viba :D
 
jos tiedät mitä teetä anoppi juo ja mitä juustoa haluaa leivälleen ja mille leivälle, niin mikset osta niitä kaappiin anoppia varten, ja sanot ettei tarvii tuoda omia, meillä on jo niitä kaapissa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja keppälerttu;26838256:
jos tiedät mitä teetä anoppi juo ja mitä juustoa haluaa leivälleen ja mille leivälle, niin mikset osta niitä kaappiin anoppia varten, ja sanot ettei tarvii tuoda omia, meillä on jo niitä kaapissa?

Hän käy meillä kerran, pari kuussa. Minusta kyläpaikassa syödään sitä mitä syödään ja valitetaan vaikka jälkikäteen toisille (:D) kuin että tuodaan vähän sillain maristen omat eväät.
 
Juuri näin... Mutta kivaahan se on seuraavat 20-30-vuotta valittaa tästä asiasta :)
 
Hän käy meillä kerran, pari kuussa. Minusta kyläpaikassa syödään sitä mitä syödään ja valitetaan vaikka jälkikäteen toisille (:D) kuin että tuodaan vähän sillain maristen omat eväät.

joo, kyllä mä sen ymmärrän et on ärsyttävää toimintaa, mut jos vaihtoehdot on ne, et anopin ärsyttävä käytös jatkuu tai et sille asialle voi tehdä jotain ja kaikki on tyytyväisiä, niin valitsisin automaattisesti tuon jälkimmäisen =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja keppälerttu;26838305:
joo, kyllä mä sen ymmärrän et on ärsyttävää toimintaa, mut jos vaihtoehdot on ne, et anopin ärsyttävä käytös jatkuu tai et sille asialle voi tehdä jotain ja kaikki on tyytyväisiä, niin valitsisin automaattisesti tuon jälkimmäisen =)

Itse ajattelin seuraavan kerran ihan viattomasti vain kysyä, että miksi hän ei voi syödä ja juoda sitä mitä meillä on. Kun me emme tarjoile eineksiä tai homeisia ruokia tai muuta, ihan tavallista kaikkea. Ja sanon, etten itsekään tuo heille omia eväitä enkä ole koskaan valittanut ruoasta.

Nostan kissan pöydälle siis.
 
hmm... no, riippuu paikasta johon menen. esim. joiden kuiden kaverien luokse jos menne niin otan varoiksi mukaan itselleni jotain jos nälkä yllättää, ettei tarvitse sitten toisten jääkaapeissa rohmuta (joskun kun tuppaa kyläilyt venymään pidemmiksi kuin oli aiottu) ja aina otan muksulle jotain mukaan.

anoppilaan vien joskus jotain omasta maasta (samoin kyllä näille ystävillekin viemisiksi, tarkistettuani toki että se heille sopii että tuon) salaattia, potkkanaa, perunaa, retiisiä. mitä nyt sattuu sopivasti olemaan. syksymmällä omenaa tms.

anoppi tuo aina jotain, lähinnä oikeastaan ruoka ainekset koko väelle kun tulee meille, vaikkakin olisi soittanut ja kysynyt tarvitaanko jotaikin ja olemme maininneet että ei, käyty juur kaupassa tai iso keitto liedellä porisemassa.. omat kahvimaidot tuppaa tuomaan, ei halua lapsen maitoja juoda :D (minä siis en juo maitoa kuin teen kanssa, mies aika harvoin myöskään).
kyllä joskus kummastuttaa, mutta tiedän ettei kyse ole siitä etteikö meidän ruoka kelpaa, vaan siitä että hän kokee asioiden menevän väärin päin jos me ruokimme hänet eikä toisin päin. kyllä hän syö jos ruokaa on paljon ja valmiina kun tulee ja jättää tuomansa ruoka-ainekset sitten seuraaville päiville meidän käyttöön..

oma äiti tuo lähinnä jotain mieliteko-ruokaa.. vastaleivottua ranskan leipää tai pullakahvia tullessaan. soittaa aina tarvitaanko jotakin kun on tulossa. :D

se on vaan noi vanhemmat. vaikka aikuisia ollaan, niin niille me olemme aina lapsia ja lapsista täytyy huolehtia :D
 
Yhteistyössä