Mielipiteitä, mitkä on teidän mielestä ns. kummin velvollisuudet?
Itse käyn noin kerran kuussa tapaamassa kummityttöä, käyn synttäreillä ja nimppareilla ja vien lahjoja, kyselen facebookin tai puhelimen kautta lapsen kuulumisia melkeinpä viikoittain jne. Lapsi siis n. 1v.
Nyt on kuitenkin alkanut ärsyttämään, sillä tuntuu että sen jälkeen kun minusta tuli kummi, perhe ajattelee että minua voi käyttää ilmaisena lastenhoitajana. Perheessä siis aiemmin yksi lapsi jota kävin ennen kummilapseni syntymää silloin tällöin hoitamassa ja sain siitä välillä pientä korvausta (esim. 10e-20e 2-6 tunnin työstä) mikä oli mielestäni ok koska minulla kuluu jo 8 euroa joka kerta kun matkustan perheen luo ja takaisin. Sen jälkeen kun minusta tuli toisen lapsen kummi en ole penniäkään saanut lasten hoitamisesta, en edes sitä matkakorvausta.
Olenko nyt harmistunut syyttä kun minusta tuntuu välillä ihan hyväksikäytöltä että minut pyydetään heille n. kerran-pari kuussa (sen lisäksi että käyn siellä oma-aloitteisesti, siitä en tietenkään odota korvausta) monen tunnin lastenhoitajaksi? Ja kyllä, osaan sanoa ei silloin kun minulle ei lastenhoito sovi, mutta en kehtaa rahaa pyytääkään ja usein lastenhoitokutsut esitetään tavalla "onko sulla perjantaina menoa?" ja kun erehdyn sanomaan että ei niin vastaus on että "no sittenhän sä voisitkin tulla meille silloin ja silloin moikkaamaan kummilastasi, kun meillä on sitä ja tätä menoa."
Tai jos tuosta voisi nätisti jotenkin sanoa, niin miten?