Näin kesällä taas hämmennyn naisten innosta vaihtaa sukunimi häiden jälkeen

["Ilopilleri"]

Mulle on aina ollut itsestäänselvyys että otan miehen sukunimen. Kätevää, että koko perhe ollaan saman nimisiä. Ja samalla pääsin eroon rumasta sukunimestäni ja sain tilalle oikein kauniin nimen.

 

["vieras"]

Vaihtelu virkistää..

 

["komppimomppi"]

omaa sukunimeä en olis halunnutkaan pitää, äitini tyttönimeen olisin voinut vaihtaa, mutta päädyttiin sitten siihen, että otin miehen nimen. mun mielestä kiva, että koko perheellä sama nimi. mutta jos ei oltais menty naimisiin, niin lapsille olis kyllä tullu sama sukunimi mun kanssa, eikä isänsä kanssa...

 

["heh"]

Itse koen olevani niin oman sukuni jäsen etten nimeäni vaihda. Olen siis samoilla linjoilla kanssasi. Kun ajattelee, että kokeeko morsian todella kuuluvan siihen miehen sukuun sitten, niin miten tämä selittää sen anoppi-miniä-vihamielisyyden, jota usein ilmenee? Samoinhan avoliitossa syntyneet lapset saavat useimmiten isänsä sukunimen, miksi?

tuosta anoppi-miniä-vihamielisyydestä sen verran, että sukuunhan sekin on naitu

 

["vieras"]

En ottanut mieheni sukunimeä. Hänkään ei ottanut minun sukunimeäni. Silti meillä on sama sukunimi

 

[Millenia]

Mutta miksi ei? Jos se "toimiva käytäntö" ei tunnu tasa-arvoiselta tai jos se selvästi kumpuaa epätasa-arvoisista käytännöistä, niin miksi ei muuttaisi? Mitä pahaa siinä yleensäkään on, että asioita halutaan muuttaa? Huonoin mahdollinen argumentti milloin millekin asialle on muuten se, että "niin on aina ennenkin ollut".

Jos se ei tunnu sinusta tasa-arvoiselta, älä ota miehesi nimeä. Joku toinen taas haluaa ottaa miehensä nimen. Se on ikävää, jos joku oikeasti ottaa miehen nimen painostuksen alla, mutta silloin kyseessä on ns. oma moka. Miksi naisten pitäisi vaihtaa omaa mieltään sukunimiasiassa sen takia, että jonkun muun mielestä on epätasa-arvoista kun hän ottaa miehensä nimen.

Jos sukunimiasia on kerran ihan yhdentekevä, niin silloinhan sen pitäisi olla ihan sama, kenen nimi otetaan - joten yhtä hyvin voitaisiin ottaa naisen nimi.

Niinhän voidaankin, ja jotkut ottaakin. Jos mies ei halua otta vaimonsa nimeä niin tough luck, pitäisikö pakottaa? Jos joku nainen taas kokee miellyttäväksi ottaa miehensä nimen, vaikka mieskin olisi valmis ottamaan naisen nimen, niin ketä se nyt taas haittaa? Onko tämä nainen jotenkin niin pahasti väärässä, että jonkun toisen täytyy sanella hänelle mikä nimi tälle perheelle kuuluu?

Ovatko miehet epävarmoja, oman egon pönkittäjiä pitäessään oman nimensä?

Jotkut ovat, niinkuin jotkut naisistakin. Jotkut taas eivät tykkää siitä nimestä mihin pitäisi vaihtaa, tai ehkäpä heidän puolisonsa ei halua että he vaihtavat nimeään. Kaikenlaisia muitakin syitä on, mutta et voi syyttää ketään yksittäistä ihmistä siitä, että hän tekee väärän valinnan, koska kansallinen lopputulos ei ole mielestäsi tasa-arvoinen.


Minusta on ihan hienoa, että ajetaan tasa-arvoa niin, että meille annettu valinnanvapaus tulee enemmän itsestäänselväksi ja vanhoista perinteistä uskalletaan poiketa. Mutta ei se ole tasa-arvoa, että halutaan kieltää jotakuta noudattamasta perinnettä, josta hän pitää (eikä tähän tarvi vetää mitään väkivaltaperinnettä, koska nimi ei ketään itsessään alista tai loukkaa, vaikka mitä tahansa voi toki olla vallankäytön väline).

Yleisellä tasolla voidaan siis puhua siitä, että perinteitä kannattaa haastaa; välillä on hyvä pysähtyä miettimään miksi tekee jotakin. Mutta jos joku haluaa siltikin tehdä noin, ei hänen henkilökohtainen valintansa ole sen huonompi kuin muidenkaan.

 

["lissu"]

Mörköäidillä on harvinaisen fiksuja kommentteja tässä ketjussa. Olen itsekin ihmetellyt kovasti, miten automaattisesti naiset hyväksyvät itselleen miehensä sukunimen. Minulle oma sukunimeni oli vahvasti identiteettikysymys, enkä halunnut siitä avioliiton vuoksi luopua. Miehenikään ei halunnut luopua omastaan, joten pidimme molemmat omat sukunimemme ja olemme molemmat päätöksiimme tyytyväisiä.

Hassua, miten monen selitys on se, että miehen sukunimi on nätimpi kuin oma. Monellakohan miehellä on tämä perustelu. Ei ainakaan tilastoista välity.

 

[Horuksen silmä]

Mä ymmärrän sen ainoastaan silloin, jos oma sukunimi on suorastaan kammottavan ruma tai miehen sukunimeä ei ole kovinkaan monella.
Onhan se vähän naurettavaa kun jotkut naiset menee naimisiin monta kertaa ja joka kerta ottavat miehen sukunimen. Ihan kun nainen olisi mihen omaisuutta ja siksi haluaa tulla merkatuksi miehen sukunimellä.

 

[heihei mutsit]

[QUOTE="lissu";26770842]Mörköäidillä on harvinaisen fiksuja kommentteja tässä ketjussa. Olen itsekin ihmetellyt kovasti, miten automaattisesti naiset hyväksyvät itselleen miehensä sukunimen. Minulle oma sukunimeni oli vahvasti identiteettikysymys, enkä halunnut siitä avioliiton vuoksi luopua. Miehenikään ei halunnut luopua omastaan, joten pidimme molemmat omat sukunimemme ja olemme molemmat päätöksiimme tyytyväisiä.

Hassua, miten monen selitys on se, että miehen sukunimi on nätimpi kuin oma. Monellakohan miehellä on tämä perustelu. Ei ainakaan tilastoista välity.[/QUOTE]

Mörköäiti kommentteineen on tässä ketjussa poikkeus myös sikäli, että hän hahmottaa sukunimiasian osana laajempaa kokonaisuutta - jota se on, halusi tai ei.

Toivottavasti tämäkin ketju on herättänyt ja rohkaissut edes joitakin - ainakin ajattelemaan ja kyseenalaistamaan jos ei muuta.

 

["vieras"]

Pidän luonnollisena valintana, että perheellä on yhteinen sama sukunimi. Se ei ole itsestäänselvyys nykypäivän avioliittoon ja uusperheiden maailmassa.

 

[Horuksen silmä]

Minä kyllä sen ymmärrän hyvin, että annetaan lapsille isän sukunimi. Jomman kumman sukunimihän lapselle on kuitenkin pakko antaa, yhdysnimeä ei voi Suomessa antaa lapsille. Ja lapset ovat syntyjään siitä suvusta, siis äidin ja isän suvusta, joten on ihan luonnollista, että heillä on jomman kumman vanhemman sukunimi.

Mä en taas ymmärrä miksi lapsille pitäisi antaa miehen sukunimi. Miehen osa lapsen aikaan saannoksessa kun on pelkkä siemenen roiskaisu kohdun perukoille. Nainen on raskaana ja synnyttää. Adoptioperheet on sitten asia erikseen.

 

[endie2]

Mörköäiti kommentteineen on tässä ketjussa poikkeus myös sikäli, että hän hahmottaa sukunimiasian osana laajempaa kokonaisuutta - jota se on, halusi tai ei.

Toivottavasti tämäkin ketju on herättänyt ja rohkaissut edes joitakin - ainakin ajattelemaan ja kyseenalaistamaan jos ei muuta.

ai ? !
minua taas suuresti jotenkin huvittaa tai ihmetyttää edelleenkin se, että MIKSI, OI MIKSI pitäisi tehdä tästä naurettavasta nimiasiasta joku haloo ? jos se sopii miehelle ja jos se sopii naiselle mihin ratkaisuun ikinä päädytäänkään - niin MIKSI ihmeessä asiaa pitäis sen enemmän miettiä ja kyseenalaistaa ?

ja jos tämä nimiasia on osa jotain "laajempaa kokonaisuutta" niin mitähän ihmettä se merkitsee ? voisitko avata tuota enemmän, en ehkä ymmärrä
itse en koe, että olisin velkaa millekään "laajemmalle kokonaisuudelle" ja että sen takia toimisin jotenkin muutoin kuin ITSE suhteessani haluan.

 

[nedra]

Itse vaihdoin nimeni innolla,en ole koskaan pitänyt tyttönimestäni enkä kokenut suurta yhteenkuuluvaisuutta isäni suvun kanssa. Mun mies olisi ottanut minun sukunimeni kun astelimme avioon,kävimme asiasta keskustelua jo reilusti ennen naimisiin menoa,silloin kun esikoisemme nimiasiasta piti päättää.

Oman äitini tyttönimen ottamistakin harkitsin ja sen myötä sen ottamista meidän perheen nimeksi,mutta se olisi miehen etunimen kanssa ollut niin älytön yhdistelmä että hylkäsimme sen.Halusimme kuitenkin yhteisen sukuminen ja tämän kanssa olen hyvinkin sinut,vaikka olen ollut lyhyemmän aikaa tällä uudella nimelläni kuin ensimmäisellä tuntuu tämä oikeammalta.

 

[Scarlett O Harava]

Minun mielestäni perheemme määrittelee paljon enemmän muut asiat kuin yhteinen sukunimi.

Näin meilläki. Ku oltiin exän kans yhdes niin mulla eri sukunimi ku exällä ja lapsella ja yhteistä perhettä oltiin. Likalla edelleen isänsä sukunimi eron jälkeen ja yhteistä perhettä oon likan kans.

Mä en tajua miks eri sukunimet pitääs olla joku ongelma ja miks olis vaikiempaa hoitaa lapsen asioota.

 

[heihei mutsit]

ai ? !
minua taas suuresti jotenkin huvittaa tai ihmetyttää edelleenkin se, että MIKSI, OI MIKSI pitäisi tehdä tästä naurettavasta nimiasiasta joku haloo ? jos se sopii miehelle ja jos se sopii naiselle mihin ratkaisuun ikinä päädytäänkään - niin MIKSI ihmeessä asiaa pitäis sen enemmän miettiä ja kyseenalaistaa ?

ja jos tämä nimiasia on osa jotain "laajempaa kokonaisuutta" niin mitähän ihmettä se merkitsee ? voisitko avata tuota enemmän, en ehkä ymmärrä
itse en koe, että olisin velkaa millekään "laajemmalle kokonaisuudelle" ja että sen takia toimisin jotenkin muutoin kuin ITSE suhteessani haluan.

Kyllä se tässäkin ketjussa on jo selitetty, millä tavalla patriarkaalinen perhekäsitys vaikuttaa tähänkin sukunimiasiaan. Ei siitä niin valtavan kauaa muuten ole kuin vaimo oli miehensä holhouksessakin. Olisiko siitäkään perinteestä nyt ollut pakko luopua? Olihan se hankalampaa kun mies omisti kaiken ja hänen lupansa tarvittiin kaikkiin raha-asioihin, mutta ei siitä nyt valtaosassa perheitä mitään vahinkoa koitunut. (Ja joo, nimi ei liity valtaan suoranaisesti, mutta symbolinen merkitys sillä on JA samaa perinnettä tämäkin on.)

Jos vaikkapa haluamme, että jonain päivänä nainen esimerkiksi saa samasta työstä saman palkan kuin mies, niin asenteiden ja perinteidenkin on muututtava. ("No ainahan näin on ollut", vai mitä?)

Eikähän tässä kukaan yksilöiden valinnan vapautta olekaan viemässä - aloitus lähinnä ihmetteli sitä, miksi monille edelleen on niin itsestäänselvää ja kyseenalaistamatonta että perheelle tulee juuri miehen nimi.

Ja - jos saan kysyä - mikäli tämä kerran mielestäsi on "naurettava nimiasia", niin miksi sinua niin häiritsee että siitä keskustellaan? Mitäs se nyt sitten uhkaa?

 

[endie2]

Kyllä se tässäkin ketjussa on jo selitetty, millä tavalla patriarkaalinen perhekäsitys vaikuttaa tähänkin sukunimiasiaan. Ei siitä niin valtavan kauaa muuten ole kuin vaimo oli miehensä holhouksessakin. Olisiko siitäkään perinteestä nyt ollut pakko luopua? Olihan se hankalampaa kun mies omisti kaiken ja hänen lupansa tarvittiin kaikkiin raha-asioihin, mutta ei siitä nyt valtaosassa perheitä mitään vahinkoa koitunut. (Ja joo, nimi ei liity valtaan suoranaisesti, mutta symbolinen merkitys sillä on JA samaa perinnettä tämäkin on.)

Jos vaikkapa haluamme, että jonain päivänä nainen esimerkiksi saa samasta työstä saman palkan kuin mies, niin asenteiden ja perinteidenkin on muututtava. ("No ainahan näin on ollut", vai mitä?)

Eikähän tässä kukaan yksilöiden valinnan vapautta olekaan viemässä - aloitus lähinnä ihmetteli sitä, miksi monille edelleen on niin itsestäänselvää ja kyseenalaistamatonta että perheelle tulee juuri miehen nimi.

Ja - jos saan kysyä - mikäli tämä kerran mielestäsi on "naurettava nimiasia", niin miksi sinua niin häiritsee että siitä keskustellaan? Mitäs se nyt sitten uhkaa?

en koe, että tämä uhkaa mitään ,vaikka pidänkin asiaa naurettavana keskusteltavissa näissä mittasuhteissa.
en vain jaksa ymmärtää, miksi heidän, joille tuo nimiasia on kaikinpuolin ok ( oli se sitten ratkaistu illä tahansa tavalla ) , pitäisi asiaa kyseenalaistaa ja pohtia ja miettiä ja tuntea ehkä jopapientä pistoa sydämessään, jos ovat ottaneet miehen nimen,koska tällöin naisen euro ei voi olla miehen euro jne. ( mitä ?! en minä kärjistä nyt )
eli ts. miksi pitäisi tehdä ongelma asiasta joka ei ole sellainen ?

 

[Pikkukaupunkilainen]

No, en jaksanut lukea koko ketjua, mutta vastaan kuitenkin.
Minä olen mies, mutta en kyllä koe millään tavalla, että nimenvaihdos repii sen enempää naista, kuin miestäkään irti suvustaan - eiköhän sen asian niin ollessa aiheuta jokin aivan muu, kuin se kirjainpätkä etunimien jälkeen.
Me olemme esimerkiksi vaimoni kanssa olleet yhdessä 18 vuotta ja naimisissa vain muutaman kuukauden.
Vaimo ei vaihtanut sukunimeään, koska on vapaaehtois -ja seuratoiminnassa nykyisellä sukunimellä ja yhteystietoja on sillä nimellä jaettu paljon eteenpäin - olisi todella vaivalloista vaihtaa sitä joka paikkaan erikseen.
Tämä pätee myös perus arkielämään; miksi vaihtaa nimi, joka on ollut 35 vuotta käytössä ja on sillä tottunut "pelaamaan" & kaikki se paperisota, mikä siitä aiheutuu.

Meidän lapsilla on minun sukunimeni - se vain on niin, en rupea asiaa sen kummemmin erottelemaan.

En muodosta asiasta mitään yleistävää / yleispätevää kantaa, vaan olen sitä mieltä, että se on jokaisen oma asia.
Identiteettiin ja sukujuuriin asian ei kyllä pitäisi vaikuttaa - tai sitten vikaa on jossain aivan muualla.

 

[heihei mutsit]

en koe, että tämä uhkaa mitään ,vaikka pidänkin asiaa naurettavana keskusteltavissa näissä mittasuhteissa.
en vain jaksa ymmärtää, miksi heidän, joille tuo nimiasia on kaikinpuolin ok ( oli se sitten ratkaistu illä tahansa tavalla ) , pitäisi asiaa kyseenalaistaa ja pohtia ja miettiä ja tuntea ehkä jopapientä pistoa sydämessään, jos ovat ottaneet miehen nimen,koska tällöin naisen euro ei voi olla miehen euro jne. ( mitä ?! en minä kärjistä nyt )
eli ts. miksi pitäisi tehdä ongelma asiasta joka ei ole sellainen ?

Luovutan. Sä et tuu hahmottamaan tätä itseään laajempana asiana, mutta muut saa jos haluaa, ok?

Eikä tässä nyt ketään ole mielestäni syyllistetty. Vai onko jossain sanottu, että "sinä, joka otit miehesi nimen, häpeä!"?

Mun mielestä on ihan reilua perätä sitä, ettei naisen nimi perheen yhteisenä nimenä olisi mikään kummeksunnan aihe. Onhan tässäkin ketjussa monta sellaista kommenttia, jotka paljastavat ettei tää niin turhaa ole: On koettu, että naisen nimen valitsemista yhteiseksi nimeksi - tai oman nimen säilyttämistä - on joutunut selittelemään. Jotkut näkevät jopa etteivät lapset ikään kuin ole miehen ellei heillä ole miehen nimeä - tai että vain vässykkä mies ottaa naisensa nimen.

Miksi tällaiset asenteet elävät, jos koko juttu kerran on ihan sama?

Hienoa sinällään, että teidän ratkaisu oli sulle selkeä ja helppo. Minusta sen miehen nimen ei vain tulisi olla itsestäänselvyys.

 

[Akaatti]

Mä en taas ymmärrä miksi lapsille pitäisi antaa miehen sukunimi. Miehen osa lapsen aikaan saannoksessa kun on pelkkä siemenen roiskaisu kohdun perukoille. Nainen on raskaana ja synnyttää. Adoptioperheet on sitten asia erikseen.

Minä ymmärrän sen, että annetaan jomman kumman vanhemman nimi lapselle. Pidän molempia vanhempia kuitenkin lapselle yhtä tärkeinä ja kummallakin vanhemmalla on oma osuutensa lapsen teossa. Eli se isän sukunimen saanut lapsi on isän sukua, toisin kuin jos kyseessä olisi miehen vaimo. Yhtä lailla ymmärrän myös sen, että lapselle annetaan äidin sukunimi.

 

["hih"]

Mä en taas ymmärrä miksi lapsille pitäisi antaa miehen sukunimi. Miehen osa lapsen aikaan saannoksessa kun on pelkkä siemenen roiskaisu kohdun perukoille. Nainen on raskaana ja synnyttää. Adoptioperheet on sitten asia erikseen.

Miehen nimi lapsella ikäänkuin alleviivaa sitä, että isä on tunnustanut lapsen omakseen. Äidistähän nyt aina on varmuus

 

["vieras"]

Ekan kerran naimisiin mennessäni mies halusi, että olisin ottanut hänen sukunimensä perusteella, että koko perheelä olisi yhteinen sukunimi. Sanoin, etten mitennkään estä häntä ottamasta minun sukunimeäni. Tähän hän ei suostunut. Lopputulos oli, että kumpikin piti oman sukunimensä. Kadun sitä, että suostuin hänen toiveestaan siihen, että lapsi sai hänen sukunimensä. Toisen kerran naimisiin mennessäsi asiasta ei edes keskusteltu. Kumpikin piti oman sukunimensä. Ja lapsi on minun sukunimelläni. Nyt meidän perheessä on siis kolme eri sukunimeä. Ja minun identiteettileni on todellakin tärkeää oma sukunimeni.

 

[endie2]

Mun mielestä on ihan reilua perätä sitä, ettei naisen nimi perheen yhteisenä nimenä olisi mikään kummeksunnan aihe. Onhan tässäkin ketjussa monta sellaista kommenttia, jotka paljastavat ettei tää niin turhaa ole: On koettu, että naisen nimen valitsemista yhteiseksi nimeksi - tai oman nimen säilyttämistä - on joutunut selittelemään. Jotkut näkevät jopa etteivät lapset ikään kuin ole miehen ellei heillä ole miehen nimeä - tai että vain vässykkä mies ottaa naisensa nimen.

Miksi tällaiset asenteet elävät, jos koko juttu kerran on ihan sama?

Hienoa sinällään, että teidän ratkaisu oli sulle selkeä ja helppo. Minusta sen miehen nimen ei vain tulisi olla itsestäänselvyys.

okei
tottakai aina valintoja ,jotka ovat vähemmistössä, ihmetellään. oli ne sit mitä tahansa valintoja. inhimillistä.
jokainen varmaan elää sen oman valintansa takana ja sen kautta tarkastelee asiaa,eipä siinä kai sen ihmeempää tarvita.

 

[waninka]

Meidän molempien sukunimet kuuluu suomen viiden yleisimmän joukkoon. Halusin meille saman nimen ja mies ei halunnut välttis omaansa vaihtaa, ois varmaan vaihtanu jos oisin jankannu mutta en nähnyt tarpeelliseksi. Yhdistelmä nimet on mun mielestä aina hankalia, mieluummin pitää sit omansa. Mä muuten tunnen yhden parin jotka otti vaimon nimen. Ovat esiintyneet siinä satuhäät ohjelmassa, Jan ja Mirva.

 

[Millenia]

Luovutan. Sä et tuu hahmottamaan tätä itseään laajempana asiana, mutta muut saa jos haluaa, ok?

Eikä tässä nyt ketään ole mielestäni syyllistetty. Vai onko jossain sanottu, että "sinä, joka otit miehesi nimen, häpeä!"?

Mun mielestä on ihan reilua perätä sitä, ettei naisen nimi perheen yhteisenä nimenä olisi mikään kummeksunnan aihe. Onhan tässäkin ketjussa monta sellaista kommenttia, jotka paljastavat ettei tää niin turhaa ole: On koettu, että naisen nimen valitsemista yhteiseksi nimeksi - tai oman nimen säilyttämistä - on joutunut selittelemään. Jotkut näkevät jopa etteivät lapset ikään kuin ole miehen ellei heillä ole miehen nimeä - tai että vain vässykkä mies ottaa naisensa nimen.

Miksi tällaiset asenteet elävät, jos koko juttu kerran on ihan sama?

Hienoa sinällään, että teidän ratkaisu oli sulle selkeä ja helppo. Minusta sen miehen nimen ei vain tulisi olla itsestäänselvyys.

Minun mielestäni tässä ketjussa on näkynyt hyvin vähän tällaista asennetta ja olen melko pesunkeestävä feministi. Jotkut vaan oikeasti vetävät hernettä nenään, jos nainen nykyään oikeasti valitsee sen saman, mikä ennen oli pakko. Vaikka ehkä ei olla kenellekään sanottu suoraan, että juuri sinä olet valinnut väärin, melkoisen painostavaa tekstiä on tullut, sekä vihjailuja vanhanaikaisista asenteista ja mahdollisesti jopa sovinismista elämän muilla osa-alueilla. Vähän sellaista tupakkaringissä painostamista: vaikka kukaan ei tunge sitä tupakkaa väkisin suuhun, niin vihjaillaan kuinka on raukkis ja nipo jos ei edes kokeile.

Missä täällä on monet joutuneet selittämään sitä, että perhe on valinnut naisen nimen, tai on halunnut pitää oman nimensä? Muutama ihminen on halunnut ottaa itselleen miehen nimen "perinteen" takia, mutta eivät nämäkään sanoneet, etteivätkö muut saisi tehdä toisin. Ja nämä henkilöt ovat saattaneet pohtia tuota perinnettä vaikka kuinka syvällisesti, mutta ovat edelleen päätyneet siihen tulokseen, että meillä otetaan nyt miehen nimi koko perheelle.

Sinä ja Mörköäiti olette osoittaneet melkoista keskustelukumppanien aliarvioimista täällä. Kyllä ihmiset osaavat pohtia näitä asioita, mutta silti jossain niin hassussa asiassa kuin nimi (joka tosiaan ei itsessään ketään loukkaa tai alista) on kukin päätynyt siihen omaan henkilökohtaiseen ratkaisuunsa, eikä heidän valinnalleen ole niin oleellista se, mitä ne muut 90 tai 10 prosenttia on tehnyt.

Perinteiden kyseenalaistaminen on edelleenkin hyvä asia, mutta te olette melkolailla vaatimassa, että noista perinteistä hankkiuduttaisiin eroon. Jotkut eivät koe kaikkia vanhoja perinteitä alistavina. Esim. naiselle oven avaaminen: eikö pariskunnan mies saa avata naiselleen ovea, jos molemmat pitävät tästä eleestä? Koska aikanaan kyseessä on ollut patriarkaalinen tapa, jossa vähemmän arvokas uhrataan vaaralle.

 

[Horuksen silmä]

[QUOTE="hih";26772665]Miehen nimi lapsella ikäänkuin alleviivaa sitä, että isä on tunnustanut lapsen omakseen. Äidistähän nyt aina on varmuus [/QUOTE]

Tuo taas perustuu siihen, että naista pidetään hutsahtavana. Miksi muuten miehen pitäisi parisuhteessa alkaa vielä tunnustamaan sukunimen avulla olevansa vaimonsa/tyttöystävänsä lapsen isä?!
Mä petyn joka kerta, kun huomaan lapselle annetun isän sukunimen. Naisia ja äitejä ei vaan arvosteta tarpeeksi. Miehen sukunimikin menee naisen sukunimen edelle.