Haluatko kysyä romaneista tai romanikulttuurista?

  • Viestiketjun aloittaja Romaninainen...
  • Ensimmäinen viesti
No höpsistä, eihän tuossa mitään ihmeellistä ole :D Mistäpä sinä olisit voinut tietää, että näin toimitaan.

Kaikki eivät kyllä pitäisi siitä, jos tietäisivät minun kertoneen romanikulttuurista näinkin "syvällisesti", mutta tuskinpa tuosta sanomista kummempaa tulisi.
Miten sä tähän sanomiseen reagoisit? katselisit lattiaan ja välttelisit muiden katseita?
 
jfjf
Minusta ahkeruuden tai minkään muunkaan noista mainitsemistasi asioista ei pitäisi olla mitenkään erityinen piirre, vaan ihan tavallinen, itsestäänselvä asia. Ja mielestäni ne voi myös osin liittää melkeinpä mihin tahansa kulttuuriin, erona vain se, että kaikki ihmiset eivät esim. ahkeruuden tai rehellisyyden kriteereitä täytä.
No saman suuntaisen kommentin taisin mainita jo aiemmin tästä vanhempien kunnioittamisesta, kun mainitsit sen kulttuurisi ylpeyden aiheeksi.
 
uhrin mentaliteetti
Tosiasia romaneja tuntevalta: nuorista iso osa on menetetty huumeille. Tästähän ei valtaväestölle hiiskuta, eihän "omissa" ole mitään vikaa...tutustuin joskus ihan mukavaan romanirouvaan työni puolesta ja hän hoki aina "pidä sinä meidän puolta", mitäköhän siihen olisi sanonut...:) En ollut sellaisessa asemassa, jossa olisi ollut hommani puolustaa yhtään ketään miltään.

Tiedänpä myös tapauksen, jossa romanityttö pääsi sisään ammattikouluun alle vitosen todistuksella (kyllä, näin sen itse) ja raja sisäänpääsylle oli seiska. Tämäntyyppiset tapaukset nostavat kantaväestön vihaa romaneja kohtaan, samoin kuin romanien ruma ja kukkoileva käytös. :( Itse jouduin romanipoikien uhriksi metrossa, kun en antanut yhdelle heistä istumapaikkaani. Täytyy sanoa, että sekä pelotti että ihmetytti se riidanhaastaminen- nuoret pojat vastaan aikuinen, perheellinen nainen!
 
[QUOTE="gemma";26666799]Onko vahinkoraskaudet yleisiä teineillä? Hyväksyttekö abortin? Entä ehkäisyn?

Mustakin noi puhtaussäännöt kuullostaa kyllä hieman sairailta, kiva just menkkojen aikaan saada vaikka jotain tulehduksia kun ei voi riittävän usein sidettä vaihtaa...
Ja minusta on oikeastaan huolestuttavaa, että vanhemmat ei voi puhua lastensa kanssa seksistä ja ehkäisystä, musta vanhemman opastus aiheesta ois todella tärkeää. Kyllähän se voi kiusallista olla kelle tahansa ja ymmärrän että 50 vuotta sitten asiat oli tabuja, mutta kyllä nyt jo pitäisi hieman ehkä tapoja muuttaa. Jos nuoret ei kuule asioista vanhemmiltaan, niin mistäs sitten? Niin, netistä, pornosta ja kavereilta, ja sieltä omaksutut tiedot ja asenteet eivät valitettavasti ole parhaita mahdollisia...

Miten suhtauduttu seksuaalirikoksiin?Niistä ei varmaankaan sovi puhua? Jäävätkö uhrit kärsimään oman onnensa nojaan? Ilmoitetaanko lasten seks. hyväksikäytöistä poliisille? Jos nainen raiskataan, niin syyllistetäänkö häntä silloin, onko hän likainen, pitääkö hänen hävetä?

Jos joku eroaa romaniyhteisöstä, katkaisetteko kaikki suhteet häneen?[/QUOTE]

Kestää hieman, anteeksi, syöttelen tässä samalla vauvaa :)

Mikä nyt sitten lasketaan vahinkoraskaudeksi. Minusta raskaus ei ole vahinko, mikäli ehkäisyä ei tieten tahtoen käytetä. Mun käsittääkseni aika harvan kohdalla ehkäisy ihan oikeasti pettää, joten...

Aborttia pidetään negatiivisena asiana, sillä se rikkoo Jumalaa vastaan. Kunnioitus tuonne yläkertaan on olemassa lähes jokaisella mustalaisten keskellä kasvaneella romanilla jonkinlaisessa muodossa, vaikka varsinaisessa uskossa ei olisikaan. Mutta kyllä aborttejakin tehdään, sanoisin kuitenkin, että määrä on aika vähäinen ja suurin osa lapsista, olivat ne lapset sitten tarkoituksella tai tarkoittamatta tehty, pidetään.

Suhtautuminen ehkäisyyn riippuu ihan henkilöstä. Minun mielestäni mikään romanikulttuurissa ei sinällään estä ehkäisyn käyttöä, ja tokihan ehkäisyä käytetäänkin.

Seksuaalirikoksiin suhtautuminen vaihtelee. Minusta ne ovat... no rikoksia, eikä niitä pitäisi missään nimessä tapahtua. Osan mielestä varmaan mitään seksuaalirikosta ei oikeasti ole olemassakaan, itse asiassa yksi mies kerran tuumasikin, että "Ei mies voi ketään väkisin ottaa, kyllä naisen täytyy jollakin tavalla olla siinä mukana".

Usein uhri (jos siis on aikuinen) jää kärsimään oman onnensa nojaan eikä puhu asiasta välttämättä kenellekään. Jos jollekin, niin läheisille ystäville. Poliisille ei näissä tapauksissa kovinkaan monta kertaa mennä. En osaa sanoa mitään kunnollista syytä, miksi, moni vain tekee niin. (Tosin tokihan näin käy monen muunkin naisen kohdalla, vaikka kyse ei romaninaisesta olisikaan.)

Naista ei kuitenkaan tämän johdosta pidetä mitenkään "normaalia" likaisempana, kuulostipas tyhmältä... mutta siis ymmärrätkö, mitä tarkoitan? Eli kun nainen, jolla on hameet, on likainen ilman tätäkin.

No, suuseksi on tietysti asia erikseen, sitä ei hyväksytä, sillä sukupuolielimet katsotaan likaisiksi ja suu taas puhtaaksi, eikä tällä tavalla likaiset asiat missään nimessä kuulu suuhun. Jos siis naisen suussa tiedetään olleen jotain sellaista joka ei sinne kuulu, katsotaan, että nainen on "suustaan likainen", eikä häntä useimpiin taloihin pääsettäisi käymään eikä hän voisi syödä muiden kanssa samoista astioista, jne.
Osa porukasta on kyllä sitä mieltä, että jos nainen tosiaan raiskataan ja tuo suuseksituokio väkisellä tapahtuu, niin se on asia erikseen eikä naisen kuulu mitenkään eristyä muista. Eli kuka mitenkin ajattelee. (Saatkohan sä mitään selvää tästä, ajatukseni harhailevat... :D) Mun piti nyt vielä lisätä tähän jotain muutakin, mutta meni pois mielestä. Noh, lisään sitten, jos muistuu mieleen...

Lapsen seksuualisesta hyväksikäytöstä nousee yhteisön keskellä iso haloo, se on todella vakava ja paha asia, ja sen johdosta tekijä saattaa jopa päästä hengestään. Kyllä Poliisiin otetaan yhteyttä tällaisissa asioissa.

Joskus suhteet katkaistaan ja joskus ei. Jos henkilö itse haluaa lakata kaikkinaisen ihmissuhteiden yläpidon romanien kanssa, niin sitten ainakin. Riippuu tosiaan ihan tapauksesta.
 
Tavallaan ymmärrettävää, mutta lisää ulkopuolisuutta yhteiskunnassa. Ainakin minun mielestäni.
Olen samaa mieltä, salailusta on mielestäni aina enemmän haittaa kuin hyötyä. Tietämättömyys, ennakkoluulot, ymmärtämättömyys jne. eivät muunmuassa nekään poistu sillä, että asioista vaietaan tai että niistä kerrotaan vain se osa, joka kuulostaa kauniilta. Kun noinhan sitä monesti toimitaan.
 
"jep"
Tuli mieleeni vielä kysyä, voiko sanoa mitään yleistä romanien suhtautumisesta sairaisiin/vammaisiin lapsiin, jos siis perheeseen tai sukuun syntyy sellainen? Näytetäänkö häntä muille siinä missä tervettäkin? Kaikille vanhemmille kai lapsi on rakas terveydentilaan katsomatta, vaikka eihän kukaan sairasta/vammaista lasta toivo, mutta vaikuttaako tämä esim. isovanhempien tai muiden sukulaisten suhtautumiseen? Miten tällaisen lapsen vanhempiin suhtaudutaan, autetaanko vai kartetaanko? Syytetäänkö vanhempia lapsen sairaudesta/vammasta, jos siis ei kuitenkaan ole kyse vanhemman aiheuttamasta tilanteesta kuten vaikka äidin raskaudenaikaisesta juomisesta johtuva FAS?

Niin, ja mikä on romanien suhde alkoholiin? Jos uskonto ei salli juomista, se on tietysti asia erikseen, mutta katsotaanko noin muuten esim. naisten alkoholinkäyttöä pahalla?
 
Miksi näin on? Yhteiskunnan vika luonnollisesti vai?
Minusta jokaisella henkilöllä on vapaus valita, elääkö kunnolla vai tekeekö rikoksia. Tietysti kaikenlaisia vaikuttimia sille, miksi joku huonoille teille harhautuu, on, mutta ei siitä voi minusta muita syyttää kuin itseään ja omaa typeryyttään.

Työttömyyteen voi myös vaikuttaa paljon itse nimenomaan omilla valinnoillaan, hankkimalla koulutuksen ja ammatin, olemalla aktiivinen,... harvemmin kukaan tulee kotoa kyselemään.
Toki on sellaisiakin työnantajia, jotka ei romania halua palkata. Minä esimerkiksi hain aikoinani töihin yhteen nimeltämainitsemattomaan yksityisyritykseen; työtehtävään pätevyyteni olisi riittänyt, minulla oli suosittelija ja muutenkin hyvät paperit eli asiat niiltä osin kunnossa. Mutta, työnantaja sanoi suoraan, ettei halua palkata romania yritykseensä, that's it...
 
Tosiasia romaneja tuntevalta: nuorista iso osa on menetetty huumeille. Tästähän ei valtaväestölle hiiskuta, eihän "omissa" ole mitään vikaa...tutustuin joskus ihan mukavaan romanirouvaan työni puolesta ja hän hoki aina "pidä sinä meidän puolta", mitäköhän siihen olisi sanonut...:) En ollut sellaisessa asemassa, jossa olisi ollut hommani puolustaa yhtään ketään miltään.

Tiedänpä myös tapauksen, jossa romanityttö pääsi sisään ammattikouluun alle vitosen todistuksella (kyllä, näin sen itse) ja raja sisäänpääsylle oli seiska. Tämäntyyppiset tapaukset nostavat kantaväestön vihaa romaneja kohtaan, samoin kuin romanien ruma ja kukkoileva käytös. :( Itse jouduin romanipoikien uhriksi metrossa, kun en antanut yhdelle heistä istumapaikkaani. Täytyy sanoa, että sekä pelotti että ihmetytti se riidanhaastaminen- nuoret pojat vastaan aikuinen, perheellinen nainen!
Olet kyllä oikeassa, on niin paljon nuoria - ja nykyään vanhempiakin - jotka huumeita käyttävät. Kyllä moni tämän asian myöntää, mutta niinhän se on, että harvemmin niistä ongelmista tulee valtaväestölle puhuttua. Minusta asioista kuitenkin pitäisi kertoa myös ne ikävämmät puolet, eikä puhua vain siitä mikä on kaunista, ruusuista ja ihanaa... Monta kertaa olen törmännyt siihen, että julkisuudessa romanikulttuurista puhuvat romanit antaa meidän kulttuurista ja siihen liittyvistä asioista liian ruusuisen kuvan. Asioista ei niinkään valehdella, mutta kertomatta jätetään kyllä paljon.

Aika kumma, että on tuollaisella keskiarvolla päässyt sisään...
 
[QUOTE="jep";26667397]Tuli mieleeni vielä kysyä, voiko sanoa mitään yleistä romanien suhtautumisesta sairaisiin/vammaisiin lapsiin, jos siis perheeseen tai sukuun syntyy sellainen? Näytetäänkö häntä muille siinä missä tervettäkin? Kaikille vanhemmille kai lapsi on rakas terveydentilaan katsomatta, vaikka eihän kukaan sairasta/vammaista lasta toivo, mutta vaikuttaako tämä esim. isovanhempien tai muiden sukulaisten suhtautumiseen? Miten tällaisen lapsen vanhempiin suhtaudutaan, autetaanko vai kartetaanko? Syytetäänkö vanhempia lapsen sairaudesta/vammasta, jos siis ei kuitenkaan ole kyse vanhemman aiheuttamasta tilanteesta kuten vaikka äidin raskaudenaikaisesta juomisesta johtuva FAS?

Niin, ja mikä on romanien suhde alkoholiin? Jos uskonto ei salli juomista, se on tietysti asia erikseen, mutta katsotaanko noin muuten esim. naisten alkoholinkäyttöä pahalla?[/QUOTE]

Sairas tai vammainen lapsi on kyllä omalle suvulle rakas siinä, missä tervekin. Ei vammaista/sairasta lasta mitenkään piiloteta, karteta tai eristetä muista. Häneen suhtaudutaan yleensä suojelevaisemmin, kuin terveisiin. Vanhempia ei lapsen vammaisuudesta tai sairaudesta syytetä, jos vangempi ei tosiaan toimillaan ole lapsen sairautta tai vammaa aiheuttanut.

Alkoholiin suhtautumisesta kerroinkin jo tuolla aiemmin, en muista missäköhän kohtaa tuo vastaus mahtaa olla kun näitä on kertynyt jo niin paljon... :D Jaksatko kaivaa? :)
 
[QUOTE="gemma";26667842]Tuosta alkoholinkäytöstä hän kertoi jo aiemmin.

Käykö romanit tavallisen rippikoulun? Miten teillä vietetään syntymäpäiviä?[/QUOTE]

Käydään kyllä ihan tavallinen rippikoulu, ainakin ne, jotka kirkkoon kuuluu. Suurin osa kyllä kuuluu.

Syntymäpäiviä vietetään samaan tapaan kuin valtaväestökin; pidetään juhlat joihin kutsutaan sukulaisia ja ystäviä, kotia koristellaan, annetaan lahjoja, tarjotaan kakkua ja muita herkkuja... :) Syntymäpäiville, varsinkin vanhempien ihmisten, tulee yleensä porukkaa pitkänkin matkan takaa ja väkeä voi olla paljonkin.
 
"Kifa"
Minua kiinnostaisi vielä tietää, mitä pitäisi ottaa huomioon kun romani tulee lääkärin tai sairaanhoitajan / terveydenhoitajan vastaanotolle. Mainitsitkin jo, että jos puhutaan intiimiasioista niin pitäisi pyytää mahdollisia muita mukanaolijoita poistumaan mutta joskus tämä tuntuu olevan vähän hankalaa kun koko suku väkisinkin haluaa olla siellä samassa huoneessa eli miten asiasta kannattaisi vihjata? Entä koululääkärin tarkastukset, joissa etenkin yläasteella kysellään noita murrosikään liittyviä asioita ensin kyselylomakkeella ja sitten vielä siellä itse tarkastuksessa ja yleensä myös tarkistetaan murrosiän merkit yms., voiko tarkastuksen tehdä ihan normaalisti (jos vanhempi ei ole paikalla) ja miten sitten niiden tarkastusten kohdalla joissa vanhempien läsnäoloa yleensä edellytetään (ns. laajat tarkastukset)?
 
[QUOTE="vieras";26668583]Pitääkö paikkaansa huhu että kun joku kuolee hänen kamansa poltetaan? jos niin on niin miksi? ja jätetäänkö mitän tavaroita?[/QUOTE]

Ne joko poltetaan tai hävitetään muulla tavalla. Vainajan korut kyllä säilytetään, mutta niitä ei käytetä.

Vainajan muistoa kunnioitetaan tällä tavalla. Lisäksi tähän liittyy osin taikauskoisuutta ja peruja myöskin siltä ajalta, kun ihmiset kuolivat kulkutauteihin.
 
"Ansku"
Pari kysymystä tuli mieleeni.

Onko seksi ja kaikki siihen (hyvin laajasti) liittyvät asiat seurustelua ja raskautta myöten ainoa juttu, mitä pidetään häpeällisenä ja salailtavana, vai onko myös muita asioita, joista puhumista ja esilletuomista pidetään esimerkiksi vanhempien romanien seurassa sopimattomana.

(Tämä nyt on aika tyhmä kysymys), mutta onko asia tosiaan niin, että vanhemmat eivät periaatteessa voi puuttua asiaan, jos epäilevät lapsensa joutuneen jotenkin huonoille teille tällaisissa asioissa, jotka kuuluvat näihin sopimattomiin juttuihin, joista lapset ja vanhemmat eivät keskenään puhu. Siis estääkö sopivaisuussäännöt esimerkiksi puuttumasta asiaan, jos vanhemmat kuulevat tyttärensä tai poikansa olevan salassa yhdessä tai karanneen jonkun sellaisen miehen tai naisen kanssa, jota pitävät omalle lapselleen täysin kelvottomana kumppanina.

Täytyy sanoa, että mielestäni tuo suhtautuminen seurusteleuun karkaamisineen ja siihen, että vanhemmat eivät tiedä tai ilmeisesti ainakin eivät ole tietävinään lastensa seurusteluista ja mahdollisista puolisokandidaateista on aika mielenkiintoinen piirre.
Siis kun suomen romanikulttuuri on muuten käsittääkseeni varsin konservatiivista ja monet pitävät tiukasti vanhoista tavoista kiinni. Ja kun yleensä tällaisissa konservatiivisissa maissa ja kulttuureissa ollaan hyvinkin tarkkoja siitä, kenen kanssa lasten on soveliasta seurustella ja avioitua, ja vanhempien hyväksyntä asialle on hyvin tärkeää.
 
tummat kutrit
miten voisin välttyä sellaisilta kiusallisilta tilanteilta, kun teikäläiset epäilevät minun kuuluvan porukkaan? Toisinaan on ollut epämiellyttäviä tilanteita, kun vanhat rouvat ovat seuranneet kaupassa ja nuorena romanimiehet pommittivat ja tivasivat kaikenlaisilla kysymyksillä. Olen siis tumma, vaikka ihoni on vaalea kuin lumi. Nykyisin saan olla enenmmän "rauhassa" kun on perhe ja "valkolaiset" lapset.

Sitten, miten haluat että kertoisin lapsille romaneista. Tähän asti olen antanut lapseni luulla romaninaisia prinsessoiksi.
 
vuokra
Kysyn vielä tuohon asumis asiaan liittyen,mitä jos asuu 2 romani perhettä samassa
kerroksessa onko se sallittua? ja sitten esim 5.kerroksinen talo jos yksi perhe asuu 3.kerroksessa
niin toinen romani perhe ei voi asua ala eikä yläkerrassa?
 

Yhteistyössä