Mitä tekisitte tilassani?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Epävarma kaikesta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

Epävarma kaikesta

Vieras
Rakastan miestäni. Ehkä. Siltä minusta tuntuu ainakin, meidän on hyvä olla yhdessä. Tiedetään toisistamme kaikki paha ja hyvä. Ollaan ihan hyvillä fiiliksillä keskenään. MUTTA asutaan niin metsässä kuin olla ja osaa. Viimeiset 3-4 vuotta olen miehelle puhun että en viihdy, tahdon pois.
Arki rullaa hyvin. Lasten kanssa viihdyn päivät kun mies töissä, ilta menee perusarjessa ja rutiinissa. Mutta miehen kanssa hyvä olla. Meillä menee oikeesti hyvin keskenään.
Mutta minä tahdon pois, vihaan tätä taloa, vihaan tätä metsässä asumista. Mies viihtyy. :/ Monesti olen ehdottanut vähän lähemmäks kaupunkiin muuttamista, miehelle ei kelpaa. Mitä tehdä? VIHAAN ihan oikeasti tätä taloa. Vihaan sua metsässä. Mies vaan ei halua muuttaa. Asuttiin 4-vuotta sitten kaupungissa kerrostalossa, mies ei viihtynyt koska sitä ennen asunut aina maalla. Muutettiin sit korpikuusen kannon alle ja nyt mies ei halua minkäänlaiseen välimaastoon. Vaikka kuinka olen koittanut puhua aiheesta.
Olen sanonut miehelle että tukehdun. Lähiseudulta löytyisi paljon omakotitaloja mihin muuttaa että ne olisi maalla mutta lyhyt matka kauppaan, mies ei suostu.
Välit mulla on miehen kanssa hyvät, rakastetaan toisiamme mutta olen ehdoteelut silti suhteeseen taukoa. Koska en ihan oikeasti tiedä haluanko asua koko lopunelämän paikassa jota vihaan?
Ja kyllä, olen yrittänyt puhua miehen kanssa monet kerrat. Monet ihanat talot olen lähiseudulta katsonut mutta ei, vaan tämä talo kelpaa miehelle.
 
keskustelua lisää.. valintana; joko sinä + kaupunki kämppä tai / sitten lähdet itse muksuinesi kaupunkiin asumaan .. iisiiä! :)

teet itse asialle jotain, jos miehestäsi ei siihen ole..
 
[QUOTE="harmaana";26535039]keskustelua lisää.. valintana; joko sinä + kaupunki kämppä tai / sitten lähdet itse muksuinesi kaupunkiin asumaan .. iisiiä! :)

teet itse asialle jotain, jos miehestäsi ei siihen ole..[/QUOTE]Se on iisimpi sanoa kuin tehda.
 
Koska en ihan oikeasti tiedä haluanko asua koko lopunelämän paikassa jota vihaan?

Tuttu tunne..Se,että haluaako asua vihaamassaan paikassa loppuelämänsä on tyysti eri asia,kuin se että jaksaako asua paikassa,jota vihaa.

Jos sun mies ei puhetta ota tosissaan,kirjoita sille!Perustele sille miksi(tai perustelut sikseen,kerrot syyn )tunnet niin asuinpaikkaa kohtaan.

Elämä on - joskus läpimätä!Voimia!Toivottavasti pääsette yhteisymmärrykseen.
 
Eli siis ongelma on se, että teidän parisuhteessanne jomman kumman pitää kärsiä. Nyt se olet sinä, jos muutatte kaupunkiin, se on miehesi. Ja usko kun sanon, että miehesi todella kärsii kaupungissa, jos on sydämeltään maalainen. Minäkin kärsin. Asuin monta vuotta elämästäni eri kaupungeissa ympäri Suomea, mutta kaipuu maalle ei sammunut vaikka kuinka sopeuduin. Nyt asun maalla ja ahdistun ajatuksestakin, että pitäisi muuttaa takaisin kaupunkiin.

Eli kaupungissa asumista olette kokeilleet, se ei miehesi takia onnistu. Maalla asutte nyt, ja se ei sinun takiasi onnistu. Jos ei välimuotoa ole, se on voi voi...
 
  • Tykkää
Reactions: petite
Arielkin joutui uhraamaan äänensä voidakseen olla rakastamansa miehen kanssa. Kuulostaa, että teidän suhteessa on paljon hyvää. Onko mahdollista ajatella, että jos jatkatte asumista tuolla nykyisessä paikassa, että voisitko vaikka tehdä irtiottoja kaupunkilomille yksiksesi? Eihän se ole sama kuin kaupungissa asuminen, mutta jotain kuitenkin.

Onhan noita parejakin, jotka saaneet kaukosuhteen toimimaan kuten Lauri Väärä/Teija Sopanen, mutta itsestäni ei olisi siihen. Mie jätän nyt pk-seudun seuratakseni kultaani hänen kotikaupunkiinsa. Emme kylläkään ole ehdottomia sijainnin suhteen.
 
Minusta miehesi käyttäytyy kyllä lapsellisesti. Parisuhde vaatii aina kompromisseja. Minä olen myös joskus asunut paikassa, jossa en viihtynyt ollenkaan, mutta mieheni ei edes ajatellut muualle muuttamista, vaikka puhuin siitä hänelle usein. Asuimme siellä kolme vuotta, sitten en enää kestänyt ja sanoin miehelleni, että minä muutan. Jos hän haluaa, saa tulla mukaan, mutta ei ole pakko. No, hän lähti kuitenkin mukaan.
 
[QUOTE="vieras";26535134]Minusta miehesi käyttäytyy kyllä lapsellisesti. Parisuhde vaatii aina kompromisseja. Minä olen myös joskus asunut paikassa, jossa en viihtynyt ollenkaan, mutta mieheni ei edes ajatellut muualle muuttamista, vaikka puhuin siitä hänelle usein. Asuimme siellä kolme vuotta, sitten en enää kestänyt ja sanoin miehelleni, että minä muutan. Jos hän haluaa, saa tulla mukaan, mutta ei ole pakko. No, hän lähti kuitenkin mukaan.[/QUOTE]

Mikä kompromissi tuo on?
 
Meillä kanssa omalla tavallaan vastaava tilanne, minä haluasin omakotitalon/pihan ja mies ehdottomasti kerrostalo-asunnon läheltä kaikkea. Tällä hetkellä asutaan rivarissa, eikä mies viihdy. Ollaan nyt etsimässä isohkoa kerrostalo-kämppää ja sitten hommataan pieni tontti kesäpaikkaa varten (vaikka mies inhoaa yli kaiken mökki-elämää).

Voisitteko koittaa keskustella mitkä asiat ovat miehelle tuolla metsän keskellä niitä asioita, mistä ei haluaisi luopua? (jos uutta kotia etsisi noilla ominaisuuksilla) Voisiko teilläkin olla ratkaisuna kakkoskämppä keskellä ei mitään (vaikka se tarkoittaisi sitä, että mies saatttaisi viettää siellä paljonkin aikaa) mutta varsinainen yhteinen kotinne olisi kuitenkin vähän lähempänä palveluita. Tai sitten hommaatte kakkos-kämpäksi kerros-talo asunnon jossa sinä voisit viettää halutessasi aikaa. Pikkukaupungeissa nämä eivät niin tolkuttomasti maksa.

Toki ymmärrän, ettei kaikilla ole taloudellisia resursseja kahden kodin pitämiseen, mutta jos jonkinlaisilla järjestelyillä tällainen onnistuisi niin miksikäs ei?
 
Meillä on ollut vähän samaan tyyliin asiat. Mä vihasin entistä taloa (miehen kotipaikka), mies taas tykkäs niiiin.. Monen vuoden riitojen, keskustelujen ja itkujen jälkeen asumme kohta uudessa kodissamme. En todellakaan vietä loppu elämääni talossa, joka ei ole kotini ja joka ei tule olemaankaan. Suosittelen samaa sinulle. Koti on kuitenkin elämämme yksi tärkeimmistä asioista. Ei elämä tietenkään ole yhtä minun "halujani ja tunteitani", mutta ei ne ole vain sen toisenkaan. Kummatkin ollaan tällä hetkellä aivan rakastuneita jo ihan muuhun kuin miehen kotitaloon. :) Mieli muuttuu..
 
Jos sä olet kaikenaikaa kotona lasten kanssa ja mies päivät duunissa, niin ei kai sitä rassaa asua metsän keskellä - ja ymmärrän hyvin, että sua rassaa.
Mies ei taida tajuta kuinka paha olo sulla on.
 
Minkä ikäiset lapset teillä on? Jos nuorin on jo vuoden, mene töihin. Pääset välillä pois sieltä metsästä, jolloin opit myös arvostaman sitä varmaan ihan uudella tavalla.
 
[QUOTE="harmaana";26535039]keskustelua lisää.. valintana; joko sinä + kaupunki kämppä tai / sitten lähdet itse muksuinesi kaupunkiin asumaan .. iisiiä! :)

teet itse asialle jotain, jos miehestäsi ei siihen ole..[/QUOTE]

Tai sitten siinä voi käydä niinkin että lapset jää miehellesi ja sinä lähdet yksinäsi urbaanimpaan ympäristöön.
Oletko ihan varma että se on se metsä mikä pännii eikä esimerkiksi kavereiden puute tai harrastuksen/oman ajan puute tai joku piirre miehessäsi?
 
Alkuperäinen kirjoittaja samanlaista vierestä seurannut;26535350:
Tai sitten siinä voi käydä niinkin että lapset jää miehellesi ja sinä lähdet yksinäsi urbaanimpaan ympäristöön.
Oletko ihan varma että se on se metsä mikä pännii eikä esimerkiksi kavereiden puute tai harrastuksen/oman ajan puute tai joku piirre miehessäsi?

Itse veikkaan jälkimmäistä. Onhan se selvä, että jos päivät pitkät yksin on metsän keskellä lasten kanssa, niin se alkaa vituttamaan. Aloittajan kannattaisi mennä töihin ja alkaa harrastamaan yms. että saisi elämäänsä muutakin, kuin vain sen metsässä kökkimise.
 
Vaikea tilanne, mutta luulen että itse en kuitenkaan jäisi... Jos oikeasti VIHAA paikkaa, niin ajan kanssa siitä voi katkeroitua tai masentua tai muuta. Luulen, että jos olette jo vuosia siinä asuneet, niin olet kyllä jo kaikkesi tehnyt että saisit paikan viihtyisäksi. Harmi, jos mikään kompromissi ei edes kelpaa. Eräällä tuttavaparilla oli vähän samanlainen tilanne, mies halusi asua korvessa mutta nainen ei. No, he kompromissina myivät vanhan talonsa ja hankkivat tontin vähän vähemmän korvesta, mutta maalta kuitenkin, ja rakensivat naisen unelmatalon sinne. Molemmat ovat sitten viihtyneet (ainakin toistaiseksi... :)) kohtuu hyvin.

Mikähän siinä muuten on, että useimmiten ne tuntuu olevan miehiä, jotka haluavat asua korvessa lähellä paikkaa jossa ovat kasvaneet? Useimmat naiset taas joiden tiedän olevan maalta kotoisin, eivät mistään hinnasta muuttaisi takaisin maalle kotikonnuilleen... Ehkä tässä on se joku peräkammari-ilmiö vähän pienemmässä mittakaavassa. Tai naiset kaipaavat enemmän sosiaalisia suhteita ja "juorukavereita" kuin miehet...
 
"Jos sä olet kaikenaikaa kotona lasten kanssa ja mies päivät duunissa, niin ei kai sitä rassaa asua metsän keskellä - ja ymmärrän hyvin, että sua rassaa.
Mies ei taida tajuta kuinka paha olo sulla on."

Just näin. Puhu miehellesi, kerro miltä susta tuntuu. Kerro että avioliitossa pitää olla valmis kompromisseihin. Kerro että sä oot tyytyväinen kaikkeen muuhun paitsi siihen että asutte korvessa. Sano että et halaja kaupunkiin vaan vain lähemmäs kaupunkia. Että asuttaisiin kaupungin ja skuttan välimaastossa.
Ja jos ei tuokaan puhe mene läpi, no, jatkat niin kauan että menee.
 
Mikähän siinä muuten on, että useimmiten ne tuntuu olevan miehiä, jotka haluavat asua korvessa lähellä paikkaa jossa ovat kasvaneet? Useimmat naiset taas joiden tiedän olevan maalta kotoisin, eivät mistään hinnasta muuttaisi takaisin maalle kotikonnuilleen... Ehkä tässä on se joku peräkammari-ilmiö vähän pienemmässä mittakaavassa. Tai naiset kaipaavat enemmän sosiaalisia suhteita ja "juorukavereita" kuin miehet...

Meillä asia on toisinpäin; mies haluaa pysyä kaupungissa, minä metsässä.
 

Similar threads

Yhteistyössä