Meidän YDINperheeseen on tulossa ensimmäinen lapsi, joka on täten tämän YDINperheen ainoa lapsi. Ei niitä lapsia ole pakko kai tehdä kolmen vuoden välein? Itse jotenkin oon aina ajatellut että lapsi kerrallaan. Sitten jos tuntuu että jaksamista ja resursseja riittää (taloudellisesti, henkisesti, jne.), harkitaan mahdollisesti seuraavaa. Ja nämä resurssit tarkoittaa myös sitä että tulevalle toiselle tai kolmannelle lapselle pystyy antamaan yhtä paljon elämässä kuin sille edellisellekin.
Aikaa ja huomiotahan se ensimmäinen lapsi tulee tietysti aina saamaan eniten. Minusta on vaan surullista että tässä uusperheen tilanteessa se ensimmäinen lapsi tulee aina olemaan jonkun muun äidin lapsi, ei minun. Sillä tavalla olen tietysti itsekäs, omalle lapselleen kun mielummin kaiken soisi. Sen varmaan allekirjoittaa jokainen mamma täällä.
Tämän sanottuani, oma alkuperäinen toiveeni siitä että mieheni saisi itsekin rauhassa tutustua vastasyntyneensä lapseensa tämän ensimmäisen kuukausien aikana ei liene kohtuuton, vaikka nyt sattuukin olemaan kesä. Ihan samalla tavalla tämäkin lapsi isänsä ansaitsee kuin miehen aikaisemmat.
Ja samalla tavalla toivon että jokainen uusperheen äiti saa joskus hengähtää ihan vaan sen oman ydinperheen kanssa, jos niin haluaa.