Mielipide: Pettämisestä,kertoa vai ei.

["hupsis"]

Sitten kysyn, miksei omaa syyllisyyttään ja katumusta saisi purkaa tai helpottaa?
Mieti, tulee riita, sanotaan pahasti, pyydetään anteeksi. Pitääkö jättää pyytämättä, koska sillä helpotetaan omaa syyllisyyttä ja huonoa omatuntoa??? No ei. Tuohan, anteeksipyyntö ja rehellisyys, on merkki siitä että ehkä jotain syyllisyyttä katumuksineen yleensäkin tunnetaan. (Vaikka osahan feikkaa, muttei siitä nyt...)

Ei tietenkään pidä jättää pyytämättä anteeksi, edes silloin kun on niin neuroottinen yksilö, ettei itsekeskeisyydeltään kykene ottamaan oikeasti toista ihmistä huomioon. Neurootikko vain silloin ei oikeasti pyydä anteeksi, vaan toimii jollain niin lapsellisella tasolla, että anteeksipyytämisen merkitys ei ole hänelle koskaan kirkastunut.

Silloin kylläkin sitten kumppania oikeastaan petetään pyytämällä anteeksi, koska tosiasiassa halutaankin vain helpottaa omaa oloa. Kuitenkin kumppanin itsetunto laskee ropisten, jos anteeksi ei pyydetä, joten tämäkin petos on aiheellinen. Inhimillistämispyrkimys on niin kova, että vaikka tietäisi asuvansa robotin kanssa, niin se on paljon helpompaa jos robottiin on ohjelmoitu anteeksipyyntöohjelma.

Jos nyt oletetaan että anteeksipyytäjä osaa oikeasti pyytää anteeksi, niin asiaa ei rumenna se että teko helpottaa omaakin oloa. Tärkeää on se, että se helpotus ei olisi ainoa tai pääasiallinen syy anteeksipyytämiseen. Vaikka se olisi se laukaiseva syy.

Mutta jos oikeasti lapsiperheen vanhempi asettaa omat tunteensa päärooliin ja kertoo pettämisestä helpottaakseen sitä omaa oloaan, vaikka toisessa vaakakupissa on sitten se koko perheen säilyminen, niin sitten tekee rumasti. Mielestäni tavallaan vielä rumemmin kuin pettäessään, koska voidaan ajatella että siihen ajaa monin tavoin biologia (lajityypillinen uteliaisuus, ympärivuotinen seksuaalinen valmiustila, jne). Kertomisessa puhtaasti omia tunteita helpottaakseen sen sijaan on kysymys ihan puhtaasti itsekkyydestä.

Ne mahdolliset muut syyt kertomiselle on syytä punnita erikseen. Toisen oikeus tietää ei mielestäni ole ilman raskauttavia asianhaaroja suurempi kuin lasten oikeus perheeseen.

Siitäkään en ole varma, että sivusuhteesta sinällään olisi syytä kertoa. Sitten täytyy kertoa, jos se suhde syö perheelle tarkoitetut resurssit. Teoriassahan voi olla toisinkin päin: eron partaalla kiikkuva puoliso löytää sivusuhteesta lisää voimaa ja jaksaa pitää perheensä koossa. Ja tämä teoria taitaa joskus jopa pitää paikkansa.

Ei tässä välttämättä ole kysymys siitä, että ihmiset olisivat menneet moraalittomiksi. Vaan siitä, että moraalikäsitykset ovat muuttumassa, eivätkä välttämättä huonompaan suuntaan. En itse hyväksy sitä, että perhe ollaan valmiita romuttamaan loukkaamattoman omanarvontunnon suojaksi pystytetyn rehellisyysperiaatteen nimeen. Mielestäni se on itsekeskeistä. Luovutan mielihyvin isohkon palasen arvokkuudestani ennemmin kuin rikon perheeni. Mutta olen myös valmis suomaan toisille ihmisille ehdottomaan pettämättömyyteen perustuvan liiton, koska tiedän että joillekin se on elämää tärkeämpi asia. Mutta säälin kyllä heidän lapsiaan. Enkä haluaisi elää ihmisen kanssa, joka näkee asian niin, koska pitäisin häntä liian fanaattisena ja epävarmana hyväksi vanhemmaksi.

Ja ylipäätään, on iso ero siinä, luovunko arvokkuudestani siksi mitä olen itse tehnyt, vai siksi mitä minulle on tehty. Mieluummin olen aisankannattaja vaikka kymmenen vuotta kuin Minuahan ei kohdella näin -tyyppisistä syistä perheeni rikkonut yh. Lisäksi keski-ikäisen kokemuksella rakastan miestäni niin paljon, että uskon häneen ihmisenä silloinkin jos minulla ei olisi syytä uskoa hänen uskollisuuteensa. Lojaalius on mielestäni paljon laajempi käsite kuin seksuaalinen uskollisuus. Uskon siihen, että hän ei ryhtyisi sivusuhteeseen huonoista syistä.

 

[Bn there]

Minun näkemykseeni vaikuttaa varmasti myös oma elämäni.

Elin lähes 10 vuotta, hyvässä suhteessa, meillä oli sama arvomaailma ja pettämistä ei missään nimessä pidetty hyväksyttävänä mutta sovittiin jo ihan suhteen alussa että siitä kerrottaisiin jos sellaista pääsisi tapahtumaan. Lapsiakin on. No mies vain hairahti noin 4 vuotta sitten ja päätti olla kertomatta.

Tapahtuma vaivasi hänen omaan tuntoaan jonka seurauksena hän alkoi olla arjessa kärttyisempi. Toki reagoin tähän ja kysyin mikä vaivaa. Vastaus, ei mikään. Mies tajusi että huomasin jonkin olevan vialla --> lisää kärttyisyyttä. Ihmettelin mikä on ongelma ja miksei enää jaa asioita minun kanssa kuin ennen. Seurauksena alkoi viettää enemmän aikaa muualla ja toisten ihmisten kanssa. Ajattelin että ehkä hänellä on vain sellainen kausi mutta se ei mennyt ohi. Jännitteet kasvoivat suhteessamme tuolla tavoin vähitellen. 3 vuotta kului jotka rappeuttivat parisuhdettamme. Se ettei hän kertonut tuhosi suhteemme ja aloimme olla eronpartaalla --> meni uudestaan toisen kanssa sänkyyn henkilön kanssa jolle oli saattanut meidän puhua ongelmistamme.

Vuosi sitten tuo ensimmäinen hairahdus selvisi minulle täysin vahingossa ja pian sen jälkeen tuo toinenkin. Tunsin itseni totaalisen loukatuksi, miksi minulle ei oltu kerrottu totuutta, miksi mies kohteli minua näin? Kun asiasta puhuttiin sitten olivat perustelut juuri nuo:
a) en halunnut kaataa asiaa sinun niskaan
b) en halunnut rikkoa lapsilta perhettä
c) se oli vain sellainen merkityksetön juttu
jne. täälläkin nähdyt perustelut.

Pettämisen yli olisin varmasti päässyt silloin aiemmin paljon helpommin kuin nyt kaiken tämän jälkeen. Tuntuu kauhealta että mies ajatteli minun olevan niin huono vanhempi etten osaisi pistää lasten etua omieni edelle. Se että hän pystyi valehtelemaan minulle noin pitkään ja pakotti minut elämään valheessa. Se että hän altisti minut taudeille, enkä tiennyt minulla oli tarvetta käydä testaamassa itseni ennen kuin nyt (olen hyvin tarkka ollut aina kenen kanssa harrastan seksiä juuri tuon terveysriskin vuoksi). Se että hän onkin pelkuri ja todellisuudessa rikkoi perheemme puhumattomuudella ja valehtelemalla kuin sillä että petti.

Noiden 3 vuoden aikana jona hänen täytyi salata ja valehdella hän muuttui myös itse. Valehtelu ja salailu on hänelle nyt liiankin luontevaa, olen nähnyt tämän myös silloin kun hän puhuu muille. Jokaiselle valheelle löytyy aina hyvä perustelu. Tuon kolmen vuoden aikana lapsenne varmasti myös joutuivat kärsimään enemmän kuin mitä olisivat joutuneet jos mies olisi kertonut totuuden heti.

Nyt totuuden paljastuttua ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, kotonamme ei riidellä, eikä ole jännitystä vaikka vie pitkään että nähdään korjautuuko suhteemme. Osaamme olla yhdessä rennosti ja harrastaa asioita taas koko perheenä, vaikka parisuhteen lämpö nyt väliltämme puuttuukin vielä.

 

["Vieras"]

En iki päivänä tahtoisi olla suhteessa ihmisen kanssa joka pystyisi pitämään minulta noin kauheaa salaisuutta. Minkälaisessa suhteessa toimen ei muka huomaisi mitään muutosta toisen käytöksessä... Minkälainen ihmiben ottaa asiakseen valehdella noin isosta jutusta ja miten pystyy edes? Täytyy olla jotenkin sairas mieleltään jos kykenee tai tosi viileet välit puolisoon.

 

[Metsäpeikko]

Tässä on nyt otettu esille sitä, miten petetyllä on oikeus tietää ja oikeus sen pohjalta tehdä valinta, miten suhde jatkuu vai jatkuuko se. Mutta entäs ne perheen lapset? Lapsilla on harvemmin siinä kohtaa mitään sananvaltaa. "Aikuisten välinen juttu, ei liity teihin mitenkään." Kyllä se vaan liittyy, jos lapsilta hajoaa perhe sen vuoksi, että äiti tai isä on tehnyt toista kohtaa väärin eikä se petetty ole halukas jatkamaan liittoa. Eli jos äiti tai isä tekee virheen ja pettää, se loukkaa sitä petettyä osapuolta, mutta silti siitä joutuu kärsimään myös lapset, joilla ei ole ollut minkäänlaista osaa eikä arpaa asiaan. Reilua?

Mitä ei tiedä, se ei satuta. Jos mun mies pettäisi mua eikä koskaan kertoisi mulle, mun elämäni jatkuisi niin kuin ennenkin. Mutta jos kertoisi mulle, se jättäisi liittoomme ikuisen arven, vaikka ehkä ajan myötä voisinkin antaa anteeksi. Mä olin aiemmin hyvin mustavalkoinen asiasta. Kerrasta poikki ja niin päin pois. Mutta lapsen myötä asia on muuttunut harmaammaksi. En voi enää ajatella pelkästään itseäni. Lapsen ei pitäisi joutua kärsimään aikuisen virheestä. Ja virheitä ihmiset joskus tekevät, toiset ihan pieniä ja toiset sitten melkoisen isoja. Mutta virheistään pitää oppia. Jos kerran menee pettämään, siitä pitäisi seurata se, ettei petä enää koskaan. Jos se toistuu, ei voi enää väittää, että kaikesta huolimatta rakastaa puolisoaan. Ei ilmesesti tarpeeksi, jotta olisi ekasta kerrasta oppinut.

Mä en ole miestäni koskaan pettänyt, en koko 19 vuoden aikana, mitä ollaan yhdessä oltu. Eikä miehenikään ole pettänyt mua. Ei ole koskaan ollut edes mielessä tai suunnitelmissa tai lähellä. Ja vaikka mä luotan mieheeni sataprosenttisesti ja hän minuun, ja tiedän ettei mieheni koskaan pettäisi mua, täytyy kuitenkin olla realistinen ja tiedostaa, että aina on se pienen pieni, häviävän pieni mahdollisuus, että jompi kumpi jossain vaiheessa voi tehdä virheen.

Erittäin hyvin sanottu!

 

[Metsäpeikko]

[QUOTE="Vieras";25928223]Minkälaisessa suhteessa toimen ei muka huomaisi mitään muutosta toisen käytöksessä[/QUOTE]

Ei se toinen aina muuta käytöstään. Itse en huomannut yhtään mitään koko 10 vuotta kestäneen jutun aikana. En siis yhtään mitään. Salailusta teki ehkä helpompaa se että petti hyvän ystäväpariskunnan miehen kanssa.

 

["hupsis"]

Bn there:
just tuommoisissa tapauksissa on kysymys siitä, että mies on varastanut perheeltään ne resurssit, jotka perheelle kuuluu, ja siksi pitää kertoa. Ei sen huonon omatunnon takia sinänsä, mutta tässä tapauksessa siksi mitä siitä seuraa. Eli mies on saattanut olla alunperin oikeassakin noissa luettelemissaan syissä, mutta ei ole sitten ymmärtänyt miten huono on säätelemään omaa käytöstään.

Eli jokainen tilanne on eri, pari on eri, ja petos on eri. Vaikea sanoa jotain ehdotonta yhdestä sen perusteella, mitä tapahtui toisessa. Mutta erittäin tärkeää miettiä, että onko tilanne a immuuni tilanteessa b todetuille ongelmille. Ja varmaan olet oikeassa tuossa, että sinä olisit ollut riittävän viisas alun perin kuulemaan totuuden.

 

["vieras"]

Ei se toinen aina muuta käytöstään. Itse en huomannut yhtään mitään koko 10 vuotta kestäneen jutun aikana. En siis yhtään mitään. Salailusta teki ehkä helpompaa se että petti hyvän ystäväpariskunnan miehen kanssa.

ilmeisesti ette olleet kovin läheisiä vaimonne kanssa kun näin pääsi käymään. Aika sokeahan sinä olet tainnut olla.

 

[siksi, ääliöt]

Se kertominen perustuukin siihen, että petetty saa valita, haluaako hän itse jatkaa ihmisen kanssa, joka toimii noin.
Itsekästä olisi olla kertomatta ja antamatta toiselle mahdollisuutta päättää, mitä hän haluaa asialle tehdä ja mitkä hänen arvonsa asiassa ovat. Kysehän on toisen ihmisen valinnanvapaudesta, johon kaikki muutenkin perustuu.

Helvetin törkeää olisi evätä toiselta se mahdollisuus, päättää itse, millaisen elämän haluaa.

 

[Sarjavamma]

Jos pettäisin, niin kertoisin kyllä. Mun mielestä petetyllä on oikeus itse päättää, tahtooko seurustella pettäjän kanssa vai ei. Tää "mitä ei tiedä, ei voi satuttaa" lause on kaikkein naurettavin, tulee vaan mieleen, ette oikeestiko ajatellaan, että mitä vaan saa tehä, kuhan ei jää kiin? Jaa-a, ei ainakaan tässä parisuhteessa.

 

[Metsäpeikko]

[QUOTE="vieras";25931924]ilmeisesti ette olleet kovin läheisiä vaimonne kanssa kun näin pääsi käymään. Aika sokeahan sinä olet tainnut olla.[/QUOTE]

Sokea ilman muuta. Ihan normaalisuhde ollu, ei mitenkään toisissamme roikuttu ja aina kuitenkin puheväleissä. Seksuaaliset haluni ilmaisin hänelle useinkin, hän ei koskaan (mulle).

Kyse oli vain siitä etten ikimaailmassa uskonut hänen kykenevän moiseen. Varsinkin kun hänellä oli myös tämä "kerrasta poikki" -asenne kun siitä suhteen alkuaikoina puhuttiin.

Ei olla kumpikaan oltu sellaista mustasukkaista sorttia. Ollaan saatu tanssia ja halia sekä flirttailla vastakkaisen sukupuolen kanssa ilman että toinen vetää herneitä nenään. Yhteissaunoja tuttujen ja tuntemattomien (esim. kaverien kaverien) kanssa.

 

[fva]

Riippuu siitä, mitä kumppanin kanssa on asiasta puhuttu. Meillä menee niin, että minä haluaisin kertahairahduksestakin tietää, mies taas ei haluaisi.

 

[Just joo]

[QUOTE="Pena";25927478]No mitäpä sillä kertomisella voittaisit - jaettu vastuu vai? Tehty mikä tehty, se on oma asia kaikessa typeryydessään. Ei sillä muita tarvitse enää kiusata.[/QUOTE]

No ei sillä pettäjä mitään voitakaan, vaan petetty: nimittäin mahdollisuuden valita haluaako olla pettäjäpaskan kanssa vai ei. Jos ei kerro, riistää petetyltä oikeuden vaikuttaa omaan elämäänsä ja tehdä itse itseään koskevat ratkaisut. Kertomatta jättämisellä pettäjä ottaa itselleen oikeuden päättää jatkuuko suhde pettämisestä huolimatta vai ei.

Tietty eri asia jos pettäjä haluaa katkaista suhteen, se on ainoa tilanne jossa on petetyn kannalta parempi jättää kertomatta. Suotta puukottaa kun mitään ei ole pelastettavissa.

 

[Anatolia]

Mä oon sitä mieltä, että jokainen pohtikoon asiaa itse omassa mielessään, ja ajatustensa, tilanteen, yms perusteella sitten päättää kertoako vaiko ei.

Ei ole ainakaan ulkopuolisten asia kertoa. Ei oikeastaan koskaan.

 

[Just joo]

Tässä on nyt otettu esille sitä, miten petetyllä on oikeus tietää ja oikeus sen pohjalta tehdä valinta, miten suhde jatkuu vai jatkuuko se. Mutta entäs ne perheen lapset? Lapsilla on harvemmin siinä kohtaa mitään sananvaltaa. "Aikuisten välinen juttu, ei liity teihin mitenkään." Kyllä se vaan liittyy, jos lapsilta hajoaa perhe sen vuoksi, että äiti tai isä on tehnyt toista kohtaa väärin eikä se petetty ole halukas jatkamaan liittoa. Eli jos äiti tai isä tekee virheen ja pettää, se loukkaa sitä petettyä osapuolta, mutta silti siitä joutuu kärsimään myös lapset, joilla ei ole ollut minkäänlaista osaa eikä arpaa asiaan. Reilua?

Mitä ei tiedä, se ei satuta. Jos mun mies pettäisi mua eikä koskaan kertoisi mulle, mun elämäni jatkuisi niin kuin ennenkin. Mutta jos kertoisi mulle, se jättäisi liittoomme ikuisen arven, vaikka ehkä ajan myötä voisinkin antaa anteeksi. Mä olin aiemmin hyvin mustavalkoinen asiasta. Kerrasta poikki ja niin päin pois. Mutta lapsen myötä asia on muuttunut harmaammaksi. En voi enää ajatella pelkästään itseäni. Lapsen ei pitäisi joutua kärsimään aikuisen virheestä. Ja virheitä ihmiset joskus tekevät, toiset ihan pieniä ja toiset sitten melkoisen isoja. Mutta virheistään pitää oppia. Jos kerran menee pettämään, siitä pitäisi seurata se, ettei petä enää koskaan. Jos se toistuu, ei voi enää väittää, että kaikesta huolimatta rakastaa puolisoaan. Ei ilmesesti tarpeeksi, jotta olisi ekasta kerrasta oppinut.

Mä en ole miestäni koskaan pettänyt, en koko 19 vuoden aikana, mitä ollaan yhdessä oltu. Eikä miehenikään ole pettänyt mua. Ei ole koskaan ollut edes mielessä tai suunnitelmissa tai lähellä. Ja vaikka mä luotan mieheeni sataprosenttisesti ja hän minuun, ja tiedän ettei mieheni koskaan pettäisi mua, täytyy kuitenkin olla realistinen ja tiedostaa, että aina on se pienen pieni, häviävän pieni mahdollisuus, että jompi kumpi jossain vaiheessa voi tehdä virheen.

Valehtelet. Jos oikeasti oot sitä mieltä että tärkeintä on että lapsi ei kärsi ja yhdessä pysytään vaikka henki menisi plaa plaa plaa, miksei silti voisi miehes sulle kertoa, ja sinä vaan sitten olisit tarpeeksi täydellinen äiti pitääkses teidän suhteen kasassa miehes pettämisestä huolimatta? Jos oot sitä mieltä että pettäminen ei ole syy katkasta suhdetta, mikset sit haluais kuulla siitä? Toihan on ihan sairasta että sun mielestä ongelma on se kertominen eikä se pettäminen, ja että jotenkin "lasten takia" ois parempi paneskella kertomatta puolisolle.

 

[Just joo]

Mä oon sitä mieltä, että jokainen pohtikoon asiaa itse omassa mielessään, ja ajatustensa, tilanteen, yms perusteella sitten päättää kertoako vaiko ei.

Ei ole ainakaan ulkopuolisten asia kertoa. Ei oikeastaan koskaan.

Just joo. Mä ainakin toivosin että ihan kuka tahansa ulkopuolinen kertois mulle. Sustako oikeesti ois kivempi että puoli kylää puhuu sun selän takana, pääasia ettei sulle kukaan kerro?

 

["vieras"]

että pettää voi kunhan ei kerro puolisolle ja puolisolle pitää jättää kertomatta pettämisestä lasten takia...

eikö niiden lasten takia voisi alunperinkin olla sitten pettämättä?

 

[Anatolia]

Esitin tuossa eilisessä ketjussa omia ajatuksiani. Yhtä hairahdusta en kertoisi, enkä haluaisi kuulla, jos mieheni olisi minua kerran pettänyt, jonkun satunnaistuttavuuden kanssa. Jos en tiedä asiasta, en voi tulla satutetuksi.

Olen samaa mieltä.

Joskus nuorempana en ollut. Nyt vaakakupissa painaa niin paljon muukin, esim. perhe, lapset. En minä haluaisi perheen hajoavan yhden hairahduksen takia. Ja kyllä se varmaan hajoaisi, parempi siis olla tietämättä. Se, mitä ei tiedä, ei satuta - ja vitut (anteeksi) siitä vaikka joidenkin mielestä tuo on ihan typerä periaate ja lause: he saavat vapaasti olla eri mieltä. Nyt onkin kyse minusta ja mun parisuhteestani, siitä mitä mä haluan ja miten mä ajattelen.

 

[Anatolia]

Just joo. Mä ainakin toivosin että ihan kuka tahansa ulkopuolinen kertois mulle. Sustako oikeesti ois kivempi että puoli kylää puhuu sun selän takana, pääasia ettei sulle kukaan kerro?

Sulle saa kertoa. Se on sun asia.

Mulle ei tartte tulla kertomaan. En pidä siitä, että mun asioihin sotkeennutaan - mun elämä, osaan elää sitä ihan itse. Muiden puheet ei kiinnosta sitten pätkääkään.

 

[ssss]

Ei olla kumpikaan oltu sellaista mustasukkaista sorttia. Ollaan saatu tanssia ja halia sekä flirttailla vastakkaisen sukupuolen kanssa ilman että toinen vetää herneitä nenään. Yhteissaunoja tuttujen ja tuntemattomien (esim. kaverien kaverien) kanssa.

Ehkä ei olis kannattanut ihan näin vapaasti elellä. Nämä suht vapaat suhteet johtaa usein pettämiseen. Kannattaa hieman mustasukkainen olla ja olla sallimatta kaikkea toiselle.

 

["vieras"]

Ja pettämisen syyt ja seuraukset pitäisi käydä yhdessä lävitse, sillä se on molemmille osapuolille kuuluva asia.

 

["hupsis"]

Se kertominen perustuukin siihen, että petetty saa valita, haluaako hän itse jatkaa ihmisen kanssa, joka toimii noin.
Itsekästä olisi olla kertomatta ja antamatta toiselle mahdollisuutta päättää, mitä hän haluaa asialle tehdä ja mitkä hänen arvonsa asiassa ovat. Kysehän on toisen ihmisen valinnanvapaudesta, johon kaikki muutenkin perustuu.

Helvetin törkeää olisi evätä toiselta se mahdollisuus, päättää itse, millaisen elämän haluaa.

Usein se kertomattomuus on nimenomaan itsekästä. Ei aina. Lapsilla ei valinnanvapautta ole, ja siksi vanhemman pitää johonkin mittaan luopua omastaan. Jos pettäjä tietää, että puoliso kääntää maat ja taivaat hyvitystä saadakseen ja viis veisaa lapsista silloin, niin ei saa kertoa. Luottamus pitää ansaita myös.

Vaikka en siis halua väittää, että koskaan ei tartte kertoa tai että sopii huoletta pettää. Kun lapsia ei ole, kertoa pääsääntöisesti pitää. Että molemmat voivat ottaa opiksi ja harjoittaa sitä valinnanvapautta.

 

[Saraldo]

Valehtelet. Jos oikeasti oot sitä mieltä että tärkeintä on että lapsi ei kärsi ja yhdessä pysytään vaikka henki menisi plaa plaa plaa, miksei silti voisi miehes sulle kertoa, ja sinä vaan sitten olisit tarpeeksi täydellinen äiti pitääkses teidän suhteen kasassa miehes pettämisestä huolimatta? Jos oot sitä mieltä että pettäminen ei ole syy katkasta suhdetta, mikset sit haluais kuulla siitä? Toihan on ihan sairasta että sun mielestä ongelma on se kertominen eikä se pettäminen, ja että jotenkin "lasten takia" ois parempi paneskella kertomatta puolisolle.

En valehtele. Sä et näköjään osaa sisäistää lukemaasi, enkä mä jaksa sitä rautalangasta vääntää, mut koitetaan tiivistää niin että sunkin olisi helpompi ymmärtää lukemasi.

- Jos mun mieheni pettäisi mua kerran, en haluaisi siitä tietää, sillä se muuttaisi meidän suhteen täysin.
- Jos nyt kuitenkin saisin tietää, että mies on mua kerran pettänyt, meidän liitto ei siihen kaatuisi, mutta se muuttuisi niin, että meillä kummallakaan ei olisi enää hyvä olla siinä. Siitä tulisi sellainen liitto, missä ollaan yhdessä vain lapsen takia.
- Jos mä pettäisin miestäni kerran, en kertoisi hänelle, koska siinä tapahtuisi samalla tavalla kuin jos hän olisi pettänyt mua.
- Ja mä olen edelleen sitä mieltä, että mitä mä en tiedä, se ei mua satuta.

Ja mä haluan edelleen korostaa sitä, että tämä pätee jos kyse on yhdestä onnettomasta hairahduksesta. Kumpikaan meistä ei halua kahdenkymmenen vuoden suhteen järkkyvän yhden typerän virheen vuoksi. Täysin eri asia on, jos pettäminen on toistuvaa (ts. ensimmäinen hairahdus ei kaduta mitenkään) tai jos kyseessä on suhde. Henkinen pettäminen olisi mulle ehkä jopa pahempi asia kuin fyysinen.

Ja jos sä haluat tietää, fine. Se on sun asiasi ja sopii sun ajatusmaailmaasi. Tää on mun mielipiteeni, mun ajatusmaailmani ja se on mulle sopiva, vaikkei sulle sopisikaan.

 

[Metsäpeikko]

- Jos mun mieheni pettäisi mua kerran, en haluaisi siitä tietää, sillä se muuttaisi meidän suhteen täysin.
- Jos nyt kuitenkin saisin tietää, että mies on mua kerran pettänyt, meidän liitto ei siihen kaatuisi, mutta se muuttuisi niin, että meillä kummallakaan ei olisi enää hyvä olla siinä. Siitä tulisi sellainen liitto, missä ollaan yhdessä vain lapsen takia.
- Jos mä pettäisin miestäni kerran, en kertoisi hänelle, koska siinä tapahtuisi samalla tavalla kuin jos hän olisi pettänyt mua.
- Ja mä olen edelleen sitä mieltä, että mitä mä en tiedä, se ei mua satuta.

Ja mä haluan edelleen korostaa sitä, että tämä pätee jos kyse on yhdestä onnettomasta hairahduksesta. Kumpikaan meistä ei halua kahdenkymmenen vuoden suhteen järkkyvän yhden typerän virheen vuoksi.

Täysin eri asia on, jos pettäminen on toistuvaa (ts. ensimmäinen hairahdus ei kaduta mitenkään) tai jos kyseessä on suhde. Henkinen pettäminen olisi mulle ehkä jopa pahempi asia kuin fyysinen.

Oon samaa mieltä sun kanssa. Mutta miksi haluaisit tietää siitä pitemmästä suhteesta? Eikös se "mitä ei tiedä se ei satuta" päde tuossakin?

Yhtälailla se suhde kärsii oli se pitkä tai lyhyt suhde.

Itselläni menee nyt suhteellisen hyvin mutta en mä nyt kärrypyöriä heittelis vaikka vaimoni olisi haksahtanut vain yhden kerran 10 vuoden suhteen sijaan.

 

[cubis]

Vieläkö sä Metsäpeikko petät omaa vaimoasi, jossain ketjussa kun joku aika sitten sellaista kerroit, että panet jotain toista säännöllisesti? Teidän kuviot vaikuttaa niin ihmeellisiltä, että pohdin sitä (kun ette kerran erota halua), että miksi ette eläisi avoimessa suhteessa? Sitten ei tarvitsisi pohtia pettämisiä tms. Se kun on jotenkin hassua, että molemmat pettävät toisiaan vuoronperään.

 

[Saraldo]

Oon samaa mieltä sun kanssa. Mutta miksi haluaisit tietää siitä pitemmästä suhteesta? Eikös se "mitä ei tiedä se ei satuta" päde tuossakin?

Ehkä siksi, että pitemässä suhteessa on tunteet mukana. Se, että mun mieheni rakastaisi jotain toista naista samalla tavalla kuin mua tai jopa enemmän, tekee asiasta mun silmissäni niin paljon isomman kuin joku kertalaaki. Ja se tunnepohjainen suhde voi johtaa siihen, että mieheni haluaisikin erota musta ja aloittaa uuden elämän sen toisen kanssa. Lisäksi se kertalaaki ei välttämättä muuttaisi miehen tunteita mua kohtaan, mieheni tuntien ei ainakaan rakastaisi mua vähemmän kuin aikaisemmin, mutta jos hänellä olisi tunteita jotain toista kohtaan, se vaikuttaisi vääjäämättä siihen, mitä hän tuntisi mua kohtaan ja miten kohtelisi mua. Ajatus siitä, että rakastellessaan mun kanssani hän ajattelisi toista naista ja kaipailisi hänen luokseen... :x.

Sen vuoksi mä haluaisin tietää suhteesta. Mä en voisi elää avioliitossa, jossa mies ei rakastaisi mua täysillä. Ja siinä kohtaa se tietättömyyskin satuttaisi, koska mieheni olisi taatusti muuttunut mies eikä sama kaveri ollenkaan.