Tämän takia vastustan aborttia

  • Viestiketjun aloittaja adelessa
  • Ensimmäinen viesti
Se on vanhempi ja kehittyneempi, luonnollisen keskenmenon riski pienenee päivä päivältä ja lapsi kasvaa ja varttuu. Kun käytetään ehkäisyä, joka estää kiinnittymisen, se "soluklöntti" ei koskaan etene siihen pisteeseen että alkaa kehittymään sen enempää, mitä on ehtinyt jakautua ennen kiinnittymistään, jos kyseinen solu edes kiinnittyisi. Osa soluista on jo valmiiksi elinkelvottomia ja ne poistuvat itsestään parissa viikossa.
Eihän tämä(kään) selitys muuta sitä sinun mantraasi että siitä tulisi lopulta ihminen. Ihan samoin voisi perustella voi keskeyttää sen kiinnittyneen klöntin kehittymisen. Ei sekään enää kehity kun sen ottaa pois.

Sinun johtoajatus on koko ajan ollut että niistä soluista kasvaa ihminen. Sinä vain olet omasta käytännöllisistä syistä (voit käyttää ehkäisyä hyvällä omallatunnolla) vetänyt keinotekoisen rajan kiinnittymiseen vaikka tosiasiassa siitä solurykelmästä tulisi ihan samalla tavalla ihminen.
 
oletko tosissasi?
Oletat, että jossian kohtaa varsinaisesti välitän, jos joku loukkaantuu mielipiteistäni täällä? Pitäisikö mielestäsi minunkin alkaa kommentoimaan kaikkea harmaana, jotta saan sieluni kyllyydestä haukkua kaikkia? Siinä kysyttiin, minä vastasin ensimmäisen ajatuksen mikä tuli mieleen. Harmi jos se jotakuta haittasi, meidänsuvussa ihmisten kuolemalla usein vitsaillaan eikä oteta kovinkaan vakavasti. Selkeästi toiset sen ottavat. Harmi heidän kannaltaa, mutta minuun se ei taas vaikuta yhtään mitenkään.
Suhtaudut noin kepeästi ihmisten kuolemaan, mutta sitten kuitenkin itket täällä abortoituja alkioita?
 
Eihän tämä(kään) selitys muuta sitä sinun mantraasi että siitä tulisi lopulta ihminen. Ihan samoin voisi perustella voi keskeyttää sen kiinnittyneen klöntin kehittymisen. Ei sekään enää kehity kun sen ottaa pois.

Sinun johtoajatus on koko ajan ollut että niistä soluista kasvaa ihminen. Sinä vain olet omasta käytännöllisistä syistä (voit käyttää ehkäisyä hyvällä omallatunnolla) vetänyt keinotekoisen rajan kiinnittymiseen vaikka tosiasiassa siitä solurykelmästä tulisi ihan samalla tavalla ihminen.
Itse käytän vain kumia ja toivotan tervetulleeksi jokaisen vauvan, joten se ei omaan ehkäisyyni vaikuta lainkaan.
 
Kepsis
[QUOTE="Tina";25927506]Sun ehkä joskus kannattaisi lukea omia viestejäsi ihan ajatuksella ja miettiä onko ne aivan fiksuja... Mä en ole ainoa joka on sun typeryytesi huomannut.[/QUOTE]

Mitä sä yrität todistella tässä? Sitäkö että ihmiset on erilaisia, näkee asiat eri tavalla ja kokee myös? Sitä että kaikki ei muuta mielipidettä kuin tuuliviiri vain siksi kun moni muu edustaa eri näkökantaa? Uutisisku, se on itsestään selvää suurimmalle osalle ihmisistä. Saathan sinä olla ihan mitä mieltä huvittaa minusta, mutta oman typeryytesi tuot vain sillä esille että alat höpöttelemään ympäripyöreitä loukkauksia, moni muukin sitä harrastaa, ihan samalla tavalla kuin moni on kanssani asioista eri mieltä. Jos kerta olet niin intensiivisesti seurannut minua niin varmaan olet myös huomannut sen että tämä teema toistuu täällä jatkuvasti, joku harmaa heittäytyy perään ulvomaan jotain vuonna x tapahtunutta ketjua ja keskittyy vaan solvaamaan tai haukkumaan eri tavoin, sen sijaan että itse tajuaisi sen että en minä ole täällä miellyttämässä teitä, ihan yhtä oikeus minulla on olla mielipiteitä, kuin sinulla.

Tuo tapa on vaan oikeasti ällöttävä. "Olet sinä silloin ja silloin, tässä linkki tai lainaus" blaa blaa blaa, oikeasti ei ole kumminkaan mitään keskusteltavaa, pitää vaan sitä omaa huonoa oloa oksentaa jonkun niskaan. Ja 99,9% lainaukset ja sepitykset tapahtuneista asioista tai keskusteluista on vähintäänkin harhaanjohtavia. Tee itsellesi palvelus ja keksi jotain muuta tekemistä, saatat ehkä kasvaa vähän ihmisenä kun jätät sellaisen turhan henkilökohtaisuuksiin menon pois tavoistasi.
 
[QUOTE="Tina";25927586]Niinpä. Ja millä oikeudella tuo vajakki päättää, että jotkut toiset ei saisi surra läheisten kuolemaa eivätkä halua siitä vääntää vitsiä.

Aivan totaalisen pihalla tuo muija.[/QUOTE]

Jos ei halua keskustella asiasta tai mahdollisesti saada kommettia, josta ei pidä, ei sitä kannata julkiselle keskustelupalstalle laittaa.
 
"vieras"
Katylina, tiedätkö yhtään mitään lääketieteestä, fysiologiasta, anatomiasta, mistään? Miten hitossa AIVOKUOLLUT voi muuttua miksikään odottamalla kuukauden? Perustele.
 
[QUOTE="vieras";25927593]Katylina, tiedätkö yhtään mitään lääketieteestä, fysiologiasta, anatomiasta, mistään? Miten hitossa AIVOKUOLLUT voi muuttua miksikään odottamalla kuukauden? Perustele.[/QUOTE]

Sitä kummempaakin maailmasa tapahtunut.
 
"Tina"
Jos ei halua keskustella asiasta tai mahdollisesti saada kommettia, josta ei pidä, ei sitä kannata julkiselle keskustelupalstalle laittaa.
Kröhöm, kukahan ei kestä eriäviä mielipiteitä missään asiassa... Sähän olet mielestäsi täydellinen äiti ja jos joku tekee toisin niin silloin on paska äiti.

Hallelujaa palvokaa Katylinaa! Hän tietää kaiken! Polvistukaa hänen eteensä! Hallelujaa!

Mä menen nyt nukkumaan ja nauran vielä huomennakin tuon muijan tyhmyydelle kun taas pätee jossakin ketjussa vaikka on totaalisen pihalla todellisesta elämästä. :D
 
Kepsis
[QUOTE="Tina";25927537]Niin kun kaikki haluavat nähdä kuinka pitkälle menet typerien vastauksiesi kanssa.[/QUOTE]

Juuri näin, kohde on ihan sama sinulle, kunhan saat vaan ulista pahan olosi muiden niskaan. Säälittävää.

Tässä on ollut ihan viihdyttävät keskustelut vaikka ollaan eri mieltä katylinan kanssa, että älä jaksa yrittää maalata taas jotain muuksi kuin mitä se on, eli keskustelua, välillä kiivastakin, mutta silti, keskustelua.
 
[QUOTE="Tina";25927616]Kröhöm, kukahan ei kestä eriäviä mielipiteitä missään asiassa... Sähän olet mielestäsi täydellinen äiti ja jos joku tekee toisin niin silloin on paska äiti.

Hallelujaa palvokaa Katylinaa! Hän tietää kaiken! Polvistukaa hänen eteensä! Hallelujaa!

Mä menen nyt nukkumaan ja nauran vielä huomennakin tuon muijan tyhmyydelle kun taas pätee jossakin ketjussa vaikka on totaalisen pihalla todellisesta elämästä. :D[/QUOTE]
En ole missään väittänyt olevani täydellinen äiti. Eli selkeästi lukemisen ymmärtäminen on sinulla ainakin hakusessa.
 
[QUOTE="vieras";25927633]Kuten? Kerro esimerkki? Ja millä lääketieteen tietämyksellä sen kuukauden rajan pistät?[/QUOTE]
Laitan sen kuukauden rajan oman näkemykseni perusteella, että siinä ajassa on tarpeeksi päivä odottamaan, josko jotakin tapahtuu tai ei tapahdu.
‘Brain Dead’ Arizona Student Sam Schmid Wakes Up From Horrible Accident | Video | TheBlaze.com
‘Brain dead’ Quebec woman wakes up after family refuses organ donation | LifeSiteNews.com
Nobody Declared Brain Dead Ever Wakes Up Feeling Pretty Good - Richard Senelick - Health - The Atlantic
 

Yhteistyössä