Kuka tätä kotiäitiyttä voi kestää järjissään?

Hullujen hommaa sanon minä. Reilu vuoden oon ollu kotona ja nyt katkeaa pinna, pennut märisee, minä märisen, päivästä päivään kaikki v*tun samat hommat, sosiaalista elämää 0%.. Oon jo aivan poikki ja per*keleen turhautunut!! Kuka tätä jaksaa??

 

No, jotkut kuulemma. En minä ainakaan.

Onko isä kuvioissa, etkö voisi käydä vaikka tekemässä keikkaa/osa-aikatyötä? Ainakin joku harrastus ja tuulettumaan äkkiä =)

 

Älä jää neljän seinän sisään... lähde lasten kanssa vaikka puistoon/perhekahvilaan tms. Aina se piristää saada seuraa.

 

Ihan hyvin jaksaa. Minusta on ihanaa nähdä kuinka lapset kasvaa ja kehittyy! Mistään hinnasta en anna sitä iloa tuntemattomalle päiväkodin tädille.

 

Mene töihin ja laita lapset päivähoitoon. Niin minä tein ja johan helpotti! Ei kyllä ole vieläkään sosiaalista elämää mutta on sentään aikuiskontakteja töissä joka päivä.

 

Mun mielestä tää on ihanaa, parantunut vaan tässä mitä enemmän lapset on kasvaneet

Vauvojen kanssa mä oon aina ollut aika hukassa ja rikki :/

 

Se on pitkälti kiinni omasta asenteesta se miten sitä jaksaa. Jos asenne on tuo - ei varmasti jaksa. Ihme et ne lapset jaksaa edes sua.

 

Vissiin sitä on liian jumittunut jo, kun joka päivä menee hermot.. Mies ei tajua mistään mitään, itse sanoo, että hän ei voisi olla kotona, mutta ei silti tajua, että mua ahdistaa aivan kympillä. Aivan kihisen raivosta nytkin..

 

kaikki nämä palstan superäidit! itse en heihin kuulunut ja neljä vuotta riitti!

 

En ole kotiäiti, mutta jo pari päivää kersojen kanssa saa minut ihan raivon valtaan. En vaan kestä.

 

Ei kait sitä jaksakaan.. Mene töihin tai kouluun tai mitä ikinä keksitkin.

 

Musta elämä oli paljon helpompaa kun oli kotiäitinä kun kiirettä, stressiä ja velvotteita oli vähemmän. Mutta jos sosiaalista elämää tosiaan ei ole lainkaan, niin on kai se vaikeaa missä tahansa elämäntilanteessa. Itse en kyllä ymmärrä miksi sosiaalisen elämän pitäisi loppua kotiäitiyteen.

 

En ole kotiäiti, mutta jo pari päivää kersojen kanssa saa minut ihan raivon valtaan. En vaan kestä.

Tähän kohtaan pakko kysyä sinun syysi miksi lapsia teit?

 

Mun mielestä tää on ihanaa, parantunut vaan tässä mitä enemmän lapset on kasvaneet

Vauvojen kanssa mä oon aina ollut aika hukassa ja rikki :/

No joo, just tuommosessa iässä nuorempi, että kaivaa joka paikan ja levittää ihan kaiken.. Pitäis jotku laput silmillä kulkea, että ei pimahda, kun joka päikka täynnä kaikkea tavaraa.... Eikä mistään saa mitään apua, kun en viitti kellekään valittaa.

 

Mun mielestä on paljon kamalampaa kun lapset on hoidossa ja aamulla on kiire päiväkotiin ja sit pitää sumplia ja stressata kuka hakee ne pk:sta ja kuka ehtii kuskata ketäkin minnekin.
Tykkään kovasti työstäni ja mulla on välillä melkein ikävä sinne mutta kyllä kotona paljon helpommalla pääsee. Ja mä oon kyllä sen verran erakko etten tän enempää mitään sosiaalista elämää kaipaakaan, ei meillä oo tänä vuonna tainnut käydä kertaakaan vieraitakaan, tai itse käynyt sen kummemmin missään mutta ei ahista =)

 

[QUOTE="vieras";25925850]Se on pitkälti kiinni omasta asenteesta se miten sitä jaksaa. Jos asenne on tuo - ei varmasti jaksa. Ihme et ne lapset jaksaa edes sua.[/QUOTE]

Ei kai ne jaksakaan, siksi kai ne märiseekin koko ajan.. Ja sitte mulla ottaa hermoon ja se noidankehähän on valmis.

 

[QUOTE="Lissu";25925838]Älä jää neljän seinän sisään... lähde lasten kanssa vaikka puistoon/perhekahvilaan tms. Aina se piristää saada seuraa. [/QUOTE]

Eipä nuokaan aktiviteetit oikein taida riittää pitämään normaalia ihmistä järjissään. Suoraan sanottuna aika laiha lohtu. Harvemminpa siitä kotiäitiydestä mitään ihmeellisempää irti saakaan, sellaistahan se on ja siksi normaalit naiset käyvätkin töissä tai opiskelevat. Mut monestihan pitkäaikaiset kotiäidit ovatkin miehen avulla eläviä ja kouluttamattomia.

 

Eipä nuokaan aktiviteetit oikein taida riittää pitämään normaalia ihmistä järjissään. Suoraan sanottuna aika laiha lohtu. Harvemminpa siitä kotiäitiydestä mitään ihmeellisempää irti saakaan, sellaistahan se on ja siksi normaalit naiset käyvätkin töissä tai opiskelevat. Mut monestihan pitkäaikaiset kotiäidit ovatkin miehen avulla eläviä ja kouluttamattomia.

:headwall:

 

Sellainen jaksaa, joka viitsii itse etsiä niitä virikkeitä itselleen.

 

Mun mielestä on paljon kamalampaa kun lapset on hoidossa ja aamulla on kiire päiväkotiin ja sit pitää sumplia ja stressata kuka hakee ne pk:sta ja kuka ehtii kuskata ketäkin minnekin.
Tykkään kovasti työstäni ja mulla on välillä melkein ikävä sinne mutta kyllä kotona paljon helpommalla pääsee. Ja mä oon kyllä sen verran erakko etten tän enempää mitään sosiaalista elämää kaipaakaan, ei meillä oo tänä vuonna tainnut käydä kertaakaan vieraitakaan, tai itse käynyt sen kummemmin missään mutta ei ahista =)

Mulla oli kans aikasemmin tuollainen oletus, että paljon helpompaa kotona. Enkä mä kyllä paljon tarvitsekaan sosiaalista elämää, mut edes jonkin verran. Mut kun ei jaksa noiden lasten kans lähteä, kun se on aina niin vaikeaa. Kaikki tuntuu nykyään niin ylitsepääsemättömän vaikealta, en jaksa yhtään mitään ja olen vain masentunut. En kuitenkaan koe tarvitsevani lääkitystä vaan elämän kodin ulkopuolella.

 

Eipä nuokaan aktiviteetit oikein taida riittää pitämään normaalia ihmistä järjissään. Suoraan sanottuna aika laiha lohtu. Harvemminpa siitä kotiäitiydestä mitään ihmeellisempää irti saakaan, sellaistahan se on ja siksi normaalit naiset käyvätkin töissä tai opiskelevat. Mut monestihan pitkäaikaiset kotiäidit ovatkin miehen avulla eläviä ja kouluttamattomia.

Ihanko todella ajattelet noin? Että äidit jotka haluavat käyttää 3-vuotta kestävän kotihoito oikeutensa, eivät ole normaaleja?
Ehkä tässä ainut "ei-normaali" olet nyt sinä kun et hyväksy erilailla tekeviä ihmisiä.

En minäkään ala haukkua ihmisä jotka lykkää vauvansa hoitoon kun äitiysloma päättyy vaikka en sitä ymmärräkään.

 

Eipä nuokaan aktiviteetit oikein taida riittää pitämään normaalia ihmistä järjissään. Suoraan sanottuna aika laiha lohtu. Harvemminpa siitä kotiäitiydestä mitään ihmeellisempää irti saakaan, sellaistahan se on ja siksi normaalit naiset käyvätkin töissä tai opiskelevat. Mut monestihan pitkäaikaiset kotiäidit ovatkin miehen avulla eläviä ja kouluttamattomia.

No en mä niitä elämän ainoaksi sisällöksi tarkoittanutkaan. Mutta olen vaan huomannut että tosi monet jumittaa kotona lasten kanssa ja valittaa kun on tylsää. Mä tein kaikenlaista lasten kanssa päivisin ja käytiin monessa paikassa, eipä päässyt tylsää olemaan, paitsi sairaspäivinä.

Mä olin viisi vuotta kotona ja kivaa aikaa se oli. Nyt työelämässä ja tavallaan sekin on yhtä kivaa, joskin harmittaa se että ei ehdi enää lasten kanssa touhuilla samalla tavalla.

 

Rutiinit, tarpeeksi ulkoilua.
Aamulla ajoissa ylös, samat kuviot päivittäin: aamupala, ulos, lounas, päiväunet, kotipuuhastelua tai lisää ulkoilua, riippuen vuodenajasta ja säästä. Puistoon tai muualle, missä voi tavata muita lapsia vanhempineen.
Rutiinien lisäksi pari harrastusta viikolle: perhekerhoja, avointa päiväkotia, muskaria, jumppaa, (vauva)uintia. Tai retkiä liikuntapaikkoihin tms.
Auttaa paljon, jos on ystäviä/naapureita samassa tilanteessa. Tai muuten kyläilypaikkoja lähettyvillä.
Kotona olevalle aikuiselle myös ihan omia menoja muutamana iltana viikossa, lenkkeilyä, jumppaa, harrastuksia; sillloin joku muu huolehtii lapsista.

 

Sellainen jaksaa, joka viitsii itse etsiä niitä virikkeitä itselleen.

Niin se varmasti on! Ja sellaiset joilla on lapsenvahteja eikä tarvitse aina puolta sukua soitella läpi, että pääsee johonkin harrastukseen. Mun menemiset kaatuu siihen, että en jaksa nähdä sitä vaivaa..

 

Mullakin oli eka vuosi rankkaa. Olin niin tottunut tekemään paljon töitä. Nyt olen ollut kotona n. 2,5v ja on ihanaa. Ihanaa nähdä, kun lapset kasvaa. Sosiaalista elämää löytyy päivisin, kun olen tutustunut muihin kotiäiteihin. Olen löytänyt vihdoinkin parhaan ystäväni ja muutamana iltana viikossa käyn koulussa. Kyllä olen onnellinen, kun taas pääsen jatkamaan töitä, tai kouluunhan mä sit menen, mutta nyt on nyt. Haluan kuitenkin olla lasteni kanssa mahdollisimman pitkään, sitten sitä ehtii taas loppuelämän olla töissä/koulussa.

Ehkä sinullekin eka vuosi on rankkaa vain? Yritä nyt kuitenkin hankkia sitä sosiaalista kanssakäymistä! Tai sit on kyllä parempi harkita töihin menoa! Tsemppiä kuitenkin!