Eilen olin tosiaan ekaa kertaa siellä kahvakuulassa. Kyllä mua hippasen mietitytti, että mitenköhän tässä käy, kun niillä muilla naisilla (sen minkä näin) oli 4-6 kilon kuulat ja vain porukan ainoalla miehellä oli sama 7,5 kilon kuula, kuin mitä mulla. Kaveri tosiaan suositteli mulle sitä 8 kilon kuulaa, mutta kun täällä vähän peloteltiin, että se saattaa olla liikaa
Mutta mä pärjäsin ihan hyvin
En tosiaan muista niiden kaikkien liikkeiden nimiä mitä siellä tehtiin, mutta heilautus oli ainakin yksi. Siinä olisi saanut olla isompikin kuula käytössä...ja moni itseasiassa olikin ottanut mukaan sekä 4, että 6 kilon kuulat ja he sitten vaihtelivat niitä liikkeiden mukaan.
Ainoastaan yhdessä liikkeessä koin kuulan olleen vähän turhan painava...me tehtiin jalkakyykkyä ottamalla askel taaksepäin ja samaan aikaan piti kuulaa pitää rinnan korkeudella ja työntää suorille käsille eteen. 7,5 kg on mulle liikaa suorille käsille työnnettäväksi siinä kohtaa, kun pohjalla oli jo muitakin käsiliikkeitä ja samaan aikaan piti tehdä niitä kyykkyjä...mutta tein sitten niin, että työnsin kuulaa eteen sen minkä pystyin ja olin tyytyväinen siihen. Ja on syytä ollakin, sillä kun pikapikaa sitä miestä vilkaisin, niin ei hänkään tehnyt sitä liikettä suorille käsille saakka. Eli ei siis mikään ihme, jos en mäkään siihen pystynyt
Kotosalla testasin sitä liiketta yksittäin ja se onnistuu kyllä niin...mutta ei siis pitkänä sarjana, kun käsiä on rasitettu jo muutoinkin.
Tunnilla tehtiin 5 eri liikettä joista jokaista liikettä tehtiin aina minuutin ajan. Kun kaikki 5 liikettä oltiin tehty, pidettiin minuutin kauko. Ja sitten sama uusiksi, tauko sama uusiksi jne. Liikesarja tehtiin yhteensä 4 kertaa, eli treenit kestivät puolisen tuntia.
Ensimmäisen kierroksen jälkeen ei tuntunut missään, toisen kierroksen jälkeen olin vakuuttunut siitä, että kuolen jos on pakko tehdä vielä 2 kierrosta (koitin kovasti tässä kohtaa miettiä miten pääsisin livahtamaan tunnilta silleen huomaamatta pois, mutten keksinyt) , kolmannen kierroksen jälkeen alkoi taas uskoa löytymään, koska oli enää vain se viimeinen kierros jäljellä ja viimeinen kierros meni taas melko helposti, koska tiesin ettei enempää enää ole luvassa
Heti tunnin jälkeen hain koiran autosta ja lähden siitä suoraan puolen tunnin aerobiselle polttamaan lisää rasvaa. Tuo kahvakuulailu oli siitä jännää, että kun sitä teki, niin tuntui että tosiaan kohta kuolee, ei jaksa, ei pysty, ei kykene...mutta heti kun se oli ohi, tuntui kuin ei olisi mitään tehnytkään
Lenkki meni hyvällä sykkeellä ja reippaalla mielellä, eli ei väsyttänyt tms. Olisin itseasiassa mielelläni vetänyt pidemmänkin lenkin, mutta kun piti hakea esikoinen matkaan mukaan, niin loppui aika kesken.
Jännitin, että mitenkä hajalla olen tänään, mutten ole. Jos epäkäslihaksia painaa, niin huomaan tehneeni jotakin eilen, mutta muutoin ei tunnu juuri missään. Jos mulla ei olisi salitreenailua jo takana, en olisi varmaankaan noussut tänään sohvalta ylös...mutta kun olen tosiaan siellä salilla jo lihaksiani runnonut, ei tämä vaikuttanut lihaksiin siten, että ne varsinaisesti kipeytyisivät, mikä on toki siis kiva juttu.
Tänäänkin pitäisi jonkinnäköistä liikuntaa harrastaa, mutten vielä tiedä että onko aerobinen täksi päiväksi parempi idea, kuin salitreenit, koska eilinen kuitenkin tuntui kropassa...toisaalta jos en mene tänään salille, jää tämän viikon salitreenit vain kahteen kertaan. Eikä kahvakuulailu kuitenkaan salitreeniä korvaa, koska se on enempi aerobista. Mutta kunhan tuo isäntä tokenee senvertaa flunssansa kourista että nousee sängystä ylös, niin kysäisen, että mitä pitää tänään tehdä. Aerobiselle lähden tänään joka tapauksessa, koska tekee mieli...mutta sinne salillekin kyllä mielelläni illemmalla lähtisin