Onko todellisuudessa ihmiset samanlaisia, kun täällä palstallakin:D, sellaisia super hysteerisia

  • Viestiketjun aloittaja Venakko Milanna
  • Ensimmäinen viesti
Venakko Milanna
[QUOTE="euro";25822672]Kyllä se on laitonta. joko rahanpesua tai huumeen kuskausta. On rahat loppuneet aloittajan törsättyä kaiken.[/QUOTE]

molemmat, eli kuskan monta kiiloa huumeita ja haen monta miljoon;)
 
Lunatic
[QUOTE="Yrittäjä";25822689]Eli tästä voimme päätellä, jos kirjaimellisesti pitää ymmärtää, niin joku on kuoleman kielissä Meksikossa ja Venakko lähtee sinne pelastusmatkalle.[/QUOTE]

Juu, ja kuu on juustoa. :xmas:
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja Inhimillinen tekijä;25822674:
Jatkan spekulointia. Luovuttaja on raskaana ja tuskin voisi ryhtyä kyseisiin operaatioihin. Ja ei varmaan ihan heti synnytettyäänkään. Ehkä kyseisen avuntarvitsikjan aikaa saataisiin jollainkeinoilla venytettyä siihen asti kun luovuttaja olisi kykenevä luovuttamaan. (Mitä nyt sitten ikinä luovuttaakaan).
Aikamoinen operaatio kyllä, kun kuusi viikkoa kestää. Ja jännä, ettei sopivaa luovuttajaa lähempää löydy kuin Suomesta. Etenkin, kun ei ole tiedossa, että kyseisellä henkilöllä jotain lähisukua tms yhteyttä olisi sinne Meksikon suuntaan.

Ei, en vieläkään ole vakuuttunut.
 
Mietin
.. milloin tämä ketju poistetaan. Mitä sille eiliselle tapahtui, tai siis mitä lopulta "keskusteltiin", kun se päätettiin poistaa?

Milanna, oikeasti: älä revittele näitä juttujasi täällä. Niin on parempi, ihan kaikkien kannalta.
 
[QUOTE="vieras";25822703]Aikamoinen operaatio kyllä, kun kuusi viikkoa kestää. Ja jännä, ettei sopivaa luovuttajaa lähempää löydy kuin Suomesta. Etenkin, kun ei ole tiedossa, että kyseisellä henkilöllä jotain lähisukua tms yhteyttä olisi sinne Meksikon suuntaan.

Ei, en vieläkään ole vakuuttunut.[/QUOTE]Vakuuttunut? :D No en mä sua yritäkään vakuuttaa. Mä en ole elinsiirtojen tms ekspertti ja en tiedä kuinka kauan toipuminen tuollaisesta kestää, ja kuinka kauan sairaalassa tarvitsee olla ennen toimenpidettä. Kunhan spekuloin. :)
 
Venakko Milanna
Alkuperäinen kirjoittaja Inhimillinen tekijä;25822729:
Vakuuttunut? :D No en mä sua yritäkään vakuuttaa. Mä en ole elinsiirtojen tms ekspertti ja en tiedä kuinka kauan toipuminen tuollaisesta kestää, ja kuinka kauan sairaalassa tarvitsee olla ennen toimenpidettä. Kunhan spekuloin. :)
:heart:
 
TuuhisHarmaana
elämän ja kuoleman asia, ok. Sulla ei ole sukua siellä joten mikäköhän syy on mennä Meksikoon asti. Luulen että se elämä pelastuu lähempänä omaa perhettäkin.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja Inhimillinen tekijä;25822729:
Vakuuttunut? :D No en mä sua yritäkään vakuuttaa. Mä en ole elinsiirtojen tms ekspertti ja en tiedä kuinka kauan toipuminen tuollaisesta kestää, ja kuinka kauan sairaalassa tarvitsee olla ennen toimenpidettä. Kunhan spekuloin. :)
En toki tarkoittanut, että sun mut pitäisi vakuuttaa siitä, että asia noin olisi :) Vaan sitä, ettei tämäkään spekulointi onnistunut tuottamaan järjellistä selitystä tälle "elämän ja kuoleman kysymykselle" tässä tapauksessa.
 
[QUOTE="vieras";25822757]En toki tarkoittanut, että sun mut pitäisi vakuuttaa siitä, että asia noin olisi :) Vaan sitä, ettei tämäkään spekulointi onnistunut tuottamaan järjellistä selitystä tälle "elämän ja kuoleman kysymykselle" tässä tapauksessa.[/QUOTE]Järjellinen tai ei, totuuden tietää vain ap. :)
 
"poikia3"
Jokainen ihminen on yksilö - siksi yleistäminen on pahasta.

Palstan äidit ovat pääasiassa ilmeisesti niitä kotiäitejä, joten tietynlaiset mielipiteet korostuvat täällä.

Myös sitä täyttä elämää on ihmisten mielestä monenlaista. Esim. mulle se ei tarkoita ryntäilyä paikasta toiseen, eikä tyhjyyden täyttämistä ostamisella ja omistamisella. Mulle täysi elämä tarkoittaa sitä, että elämän eri osa-alueet ovat tasapainossa, ennen kaikkea se tarkoittaa ihmissuhteita, oma perhe ja lapset, ystävät ja työkaverit. Se tarkoittaa myös sitä, että mulla on oman elämäni arvot järjestyksessä, perhe, parisuhde, terveys, työ, harrastukset, liikunta.

Raha sinänsä ei ole mulle arvo, sitä pitää olla, että saa maksetuksi elämänsä, mutta en minä silti mitä rikkauksia tavoittele. Ja toisaalta, mun elämäni tarkoitus ei todellakaan ole esim. shoppailu.

Jos nuo arvot eivät olisi järjestyksessä ja jollekin elämäni osa-alueelle ei olisi aikaa, se näkyisi pahoinvointina.

Olen positiivinen ja nauran paljon, elämäni ei todellakaan ole masentavaa. Iloa saan valtavasti perheestäni, lapsistani ja myös lähelläni olevista ihmisistä.

Mun lapseni saavat myös parasta - he saavat meidän vanhempien aikaa ja rajoittamatonta huomiota yhdessä ja kukin vielä erikseen. He saavat vaatteet ja tavarat, jotka me vanhemmat katsomme tarpeellisiksi - ja aina kallein ei ole parasta. He saavat mahdollisuuden harrastaa ja kokeilla, ja kokea itsensä tärkeiksi ja hyviksi vanhempiensa silmissä.

Viihteellä käyn joskus, muutaman kerran vuodessa, ei minua ole ikinä hirveästi sellainen elämä kiinnostanut, ja onneksi ei tarvitsekaan käydä kapakassa roikkumassa, minusta on paljon mukavampi käpertyä oman rakkaan kainaloon ja parantaa maailmaa, kuin olla joka viikko bilettämässä. Ja mieheni on samanlainen. Me olemme onnellisia yhdessä ja riitämme toisillemme. Edes kotona ei käytetä alkoholia edes joka kuukausi.

Ja kun sanot lapsiesi olevan keskimääräistä onnellisempia - eiköhän joka ikinen vanhempi väitä samaa. Mulla on iloisia ja tyytyväisiä lapsia, jotka ovat myös opettajien sanojen mukaan kilttejä ja kultaisia tai fiksuja, hyväkäytöksisiä, suosittuja, jotka tuovat kaikille oppitunneille myös lisäarvoa.

Yritän sanoa, että me jokainen katsomme maailmaa omien silmälasiemme läpi, niin sinäkin teet, kun koet jonkun toisen elämän masentavaksi. Ja taas, kun joku toinen ei voi kuvitella jättävänsä pientä vauvaa moneksi viikoksi toisen hoidettavaksi, katsoo maailmaa omien lasien läpi. Jokainen toimii kuten parhaaksi näkee - ja jos ei tiedä kaikkea, ei voi toista arvostella. Mutta silti, niin meistä liki jokainen toimii, niin sinäkin Milanna.
 
"vieras"
elämän ja kuoleman asia, ok. Sulla ei ole sukua siellä joten mikäköhän syy on mennä Meksikoon asti. Luulen että se elämä pelastuu lähempänä omaa perhettäkin.
eläs nyt. mullakin on nigeriassa sukulainen josta en tiennyt mitään. iso perintö tulossa, kun vaan lähetän tili ym henkilötietoni sinne sähköpostilla. ja joku tonnin maksu piti maksaa ennakkoon perinnön saamiseksi. näin se elämä yllättää
 
kasvanut
Mä voin myöntää ihan suoraan että mä olin nuorempana samanlainen kuin savanna. En muista tarkkaan minkä ikäinen hän on tällä hetkellä, mutta itse täytän pian 28v, ja muistaakseni olen häntä vanhempi.

Mäkin elin vielä neljä vuotta yhtä pinnallisessa arvomaailmassa, missä raha, vaikutusvalta, juhliminen, hyvältä näyttäminen ja suosittuna pysyminen olivat ensisijalla mihinkään muuhun verrattuna. Toki mullakin oli mielettömän hauskaa tuohon aikaan, biletin, matkustin ja shoppailin kuin huomista ei olisi. Mullakin oli rikas vanhempi rakastaja, mutta sen syvempi se suhde ei kyllä ollut kummallekaan, molemmat olivat mukana puhtaasti hyötymielessä. Mutta jo silloin mut valtasi välillä ihan mielettömän tyhjä olo. Vaikka kuinka kannoin uusia tavaroita kotiini, en muuttunut onnelliseksi. Kokemuksia sain kyllä, monia upeita, mutta en laskisi että mulla ois ollut täysvaltaisen tyydyttävä elämä.

Mulla oli ulkoisesti kaikki, mutta kaikki oikeasti tärkeä puuttui. Ei mulla ollut ystäviä joita ois aidosti kiinnostanut mun asiat, tai edes mitä mulle kuuluu. Itsekään en ollut kovin kummoinen ystävä, näin tutujani vain jos siitä oli mulle jotain hyötyä. Itseäni huonompana pitämilleni olin hyvin tyly, ellen jopa julma, ja miehiä pyöritin montaa kerralla.

Sitten tapasin tulevan mieheni. Ensimmäisen vuoden mä olin hänellekin ihan kamala. Huusin ja tappelin jos asiat ei menneet kuten halusin, kiristin ja uhkailin, vaadin huomiota ja hemmottelua ja olin mustasukkainen. Kunnes jotain tapahtui, ja aloin rauhoittumaan. Aloin viihtyä enemmän kotona, ja shoppailukin rauhottui. Meni vielä vuosi, ja aloimme odottaa ensimmäistä lastamme. Tässä vaiheessa mä aloin palaamaan takaisin kuolevaisten pariin. Voin kertoa että tuntui todella pahalta kun aloin tajuamaan mikä ihmishirviö olin muita kohtaan ollut. Lopulta se tuntui niin kauhealta, että sairastuin synnytyksen jälkeen masennukseen. Tavallaan onneksi, sillä mä olin suunnitellut etten ainakaan aio jäädä kotiin makaamaan.

Lopulta kun itse masennus poistui, tajusin viihtyväni siitäkin huolimatta paremmin kotona, vauvan kanssa. Minulla oli nyt joku jolle olin maailman tärkein, ja vaikka sekin oli enemmän kuin osasin pyytää, mulla oli myös maailman kiltein ja auttavaisin, luotettava ja rakastava mies. Vaikka hän ei ole rikas, eikä me juosta pää kolmantena jalkana ympäri maapalloa, mä olen silti onnellisempi kuin ikinä. Ja jos ajattelisin yhä samoin kuin villeinä nuoruusvuosinani, en osaisi arvostaa tätä nykyistä elämääni yhtään.

Onneksi mä siis heräsin omasta hysteriastani, ja ennen kaikkea ylemmyydentunteestani, sillä muuten mä olisin edelleen tuolla maailman turuilla juoksemassa maallisen mammonan ja ulkonäön perässä. Samaa toivon myös savannalle, täydestä sydämestäni. :)
 
Venakko Milanna
Mä voin myöntää ihan suoraan että mä olin nuorempana samanlainen kuin savanna. En muista tarkkaan minkä ikäinen hän on tällä hetkellä, mutta itse täytän pian 28v, ja muistaakseni olen häntä vanhempi.

Mäkin elin vielä neljä vuotta yhtä pinnallisessa arvomaailmassa, missä raha, vaikutusvalta, juhliminen, hyvältä näyttäminen ja suosittuna pysyminen olivat ensisijalla mihinkään muuhun verrattuna. Toki mullakin oli mielettömän hauskaa tuohon aikaan, biletin, matkustin ja shoppailin kuin huomista ei olisi. Mullakin oli rikas vanhempi rakastaja, mutta sen syvempi se suhde ei kyllä ollut kummallekaan, molemmat olivat mukana puhtaasti hyötymielessä. Mutta jo silloin mut valtasi välillä ihan mielettömän tyhjä olo. Vaikka kuinka kannoin uusia tavaroita kotiini, en muuttunut onnelliseksi. Kokemuksia sain kyllä, monia upeita, mutta en laskisi että mulla ois ollut täysvaltaisen tyydyttävä elämä.

Mulla oli ulkoisesti kaikki, mutta kaikki oikeasti tärkeä puuttui. Ei mulla ollut ystäviä joita ois aidosti kiinnostanut mun asiat, tai edes mitä mulle kuuluu. Itsekään en ollut kovin kummoinen ystävä, näin tutujani vain jos siitä oli mulle jotain hyötyä. Itseäni huonompana pitämilleni olin hyvin tyly, ellen jopa julma, ja miehiä pyöritin montaa kerralla.

Sitten tapasin tulevan mieheni. Ensimmäisen vuoden mä olin hänellekin ihan kamala. Huusin ja tappelin jos asiat ei menneet kuten halusin, kiristin ja uhkailin, vaadin huomiota ja hemmottelua ja olin mustasukkainen. Kunnes jotain tapahtui, ja aloin rauhoittumaan. Aloin viihtyä enemmän kotona, ja shoppailukin rauhottui. Meni vielä vuosi, ja aloimme odottaa ensimmäistä lastamme. Tässä vaiheessa mä aloin palaamaan takaisin kuolevaisten pariin. Voin kertoa että tuntui todella pahalta kun aloin tajuamaan mikä ihmishirviö olin muita kohtaan ollut. Lopulta se tuntui niin kauhealta, että sairastuin synnytyksen jälkeen masennukseen. Tavallaan onneksi, sillä mä olin suunnitellut etten ainakaan aio jäädä kotiin makaamaan.

Lopulta kun itse masennus poistui, tajusin viihtyväni siitäkin huolimatta paremmin kotona, vauvan kanssa. Minulla oli nyt joku jolle olin maailman tärkein, ja vaikka sekin oli enemmän kuin osasin pyytää, mulla oli myös maailman kiltein ja auttavaisin, luotettava ja rakastava mies. Vaikka hän ei ole rikas, eikä me juosta pää kolmantena jalkana ympäri maapalloa, mä olen silti onnellisempi kuin ikinä. Ja jos ajattelisin yhä samoin kuin villeinä nuoruusvuosinani, en osaisi arvostaa tätä nykyistä elämääni yhtään.

Onneksi mä siis heräsin omasta hysteriastani, ja ennen kaikkea ylemmyydentunteestani, sillä muuten mä olisin edelleen tuolla maailman turuilla juoksemassa maallisen mammonan ja ulkonäön perässä. Samaa toivon myös savannalle, täydestä sydämestäni. :)
Miks sä vertailet sun elämää mun elämään?

Ei sun x elämää edes kuulosta mun elämältä yhtään, enkä elää samalla tavalla kun sä eläsit. Jos en olisi tytyyväinen, olisin kertonut ja avoimisesti puhuin täällä joskus masennuksesta. Miks aina joku luule että mun elämää on persestä? Tai että miestä otanut vain rahan takia tai ettei mulla ystäviä ole, kun eilenkin tavannut ystävä. En oikeasti tajua teitä, miten voi ajatella kaikki toisinpäin tai miks edes joku laita siihen energia
 
kasvanut
Miks sä vertailet sun elämää mun elämään?

Ei sun x elämää edes kuulosta mun elämältä yhtään, enkä elää samalla tavalla kun sä eläsit. Jos en olisi tytyyväinen, olisin kertonut ja avoimisesti puhuin täällä joskus masennuksesta. Miks aina joku luule että mun elämää on persestä? Tai että miestä otanut vain rahan takia tai ettei mulla ystäviä ole, kun eilenkin tavannut ystävä. En oikeasti tajua teitä, miten voi ajatella kaikki toisinpäin tai miks edes joku laita siihen energia
kyllä säkin tuosta vielä tokenet. En mäkään olis uskonut jos joku olisi mulle noin kertonut viisi vuotta sitten. Olisin vaan reagoinut samoin kuin sä nyt, mutta oisin varmasti ilmaissut oman kantani vieläkin rumemmin. Ei sitä tuossa hektisessä tilassa tajua ettei välttämättä olekaan ihan tyytyväinen. Susta kuitenkin paistaa läpi se että olet hukassa itsesi kanssa, syystä jota minä en tiedä.
 
Venakko Milanna
kyllä säkin tuosta vielä tokenet. En mäkään olis uskonut jos joku olisi mulle noin kertonut viisi vuotta sitten. Olisin vaan reagoinut samoin kuin sä nyt, mutta oisin varmasti ilmaissut oman kantani vieläkin rumemmin. Ei sitä tuossa hektisessä tilassa tajua ettei välttämättä olekaan ihan tyytyväinen. Susta kuitenkin paistaa läpi se että olet hukassa itsesi kanssa, syystä jota minä en tiedä.
Ok:LOL:

eli olen sekavassa tilassa nyt, no nyt ainakin kiva tietä:D
 

Yhteistyössä