Oletko "vanhanaikainen"?

Oi kuulisitpa mitä se joskus päästää suustaan...

Oon kuullut jo ja se vaan paransi mun käsitystä Fortusta!

 

Tämän ketjun perusteella olen nykyaikainen.

Uskon vanhanaikaisista arvoista lähinnä rehellisyyteen, omaan ja muiden. En siihen törkyyn ja haukkumiseen, joka naamioidaan nykyään kritiikiksi, vaan sellaiseen sanansa pitämiseen ja siihen, että vastataan suoraan ja puhutaan totta, jos suoraan kysytään.

Kaikkia vanhoja arvoja en jaksa ymmärtää.
Meitä on suhteessa kaksi tasa-arvoista. Haluan omat rahat ja omaakin elämää, en vain olla miehelle imurin jatke, jälkeläisten tekokone, kotikokki ja sängynpuoliskon lämmittäjä.
Haluan, että kumpikin elää omaa elämäänsä, mutta yhdessä, toisiaan arvostaen ja rakastaen.

Vanhanaikaisista arvoista toivoisin poistuvan ainakin muiden asioiden kyttäämisen ja tuomitsemisen, sellaisen itsekorostuksen ja omien arvojen kaikkia muita parempana pitämisen. Isoäitin on tuollainen, oikein viehättävällä kahdeksankymppisen vanhanaikaisella maalaistyttömäisellä tavalla ja muka-vaatimattomasti vieläpä.

Vanhuksia ja yleensä itseä vanhempia ei tarvitse kunnioittaa pelkän iän ja elämänkokemuksen takia. Katkeruutta en jaksa katsella, enkä omien etujen ajamista vain pelkästään siksi, että on vanha.
Yleensäkin mielestäni kunnioitus ja arvostus ansaitaan joka päivä uudestaan olemalla ihminen ja inhimillinen ja sietämällä niitä omia ja toisten heikkouksia ja puutteita.

Vielä on opettelemista minulla.

 

Yleensäkin mielestäni kunnioitus ja arvostus ansaitaan joka päivä uudestaan olemalla ihminen ja inhimillinen ja sietämällä niitä omia ja toisten heikkouksia ja puutteita.

Mun mielestä kunnioitusta ja arvostusta ei pidä ansaita, ei iällä, kokemuksella, asemalla tai millään muullakaan asialla, vaan niitten pitäis olla itsestään selviä asioita kun kohdataan toinen ihminen.
(Ymmärrän toki että arvostus voi karista jos saa huonoa kohtelua. )

 

Mun mielestä kunnioitusta ja arvostusta ei pidä ansaita, ei iällä, kokemuksella, asemalla tai millään muullakaan asialla, vaan niitten pitäis olla itsestään selviä asioita kun kohdataan toinen ihminen.
(Ymmärrän toki että arvostus voi karista jos saa huonoa kohtelua. )

Ajattelen niin, että peruskohteliaisuuden ja ennakkoluulottoman suhtautumisen ansaitsee jokainen, kunnioitus ja arvostus pitää ansaita.

Vähän nyt minulta liian isoilla termeillä leikkimistä tämä.

Kaikille pitää olla kiva ja antaa aika paljon anteeksi, mutta jos joku lyö, toista poskea ei tarvitse kääntää ja ihan kaikkea ei tarvitse antaa anteeksikaan.

 

kunnioitus, hmm... arvostus on mun mielestä sitä, että annetaan toiselle tavallista enemmän arvoa, eli se selkeästi pitää ansaita.

kunnioitus taas voisi olla sitä, että annetaan toiselle se arvo joka jokaiselle kuuluu automaattisesti, ja ei halveksita eikä ylenkatsota muutenkaan. joitakin sitten saattaa kunnioittaa vielä enemmän kuin muita, mutta humanismi vaatii, että kunnioitusta on osoitettava vaikka kiinniotetulle sarjamurhaajalle, koska kysymys ei ole kohteen ansioista vaan kohtelijan ihmisyydestä. simpanssit repikööt toisensa kappaleiksi, meidän olisi syytä keksiä jotain ylevämpää.

Ehkä se respect on parempi termi kuin meidän kunniaan ripustettu sana. Kun tosiaan esimerkiksi vanhoja ihmisiä tarttee kunnioittaa sitäkin enemmän, koska käytöksellään nuo useinkaan eivät arvostusta ansaitse. Jos ei sitten ole kunnioitustakaan jäljellä, niin huonoksi menee kohtelu. Se on sitten eri asia, että mitä se kunnioitus vaatii. Pitkämielisyyttä ehkä enemmänkin, periksiantamista ei niinkään. Paitsi jos toinen on jo niin pihalla, että on pakko myötäillä.

 

ainoa missä olen vanhanaikainen: ennen lasten hankkimista pitää olla naimisissa.

 

Kihlaus on päätös naimisiinmenosta.

Sun, mun ja meidän lapset, eksän nyksät ja nyksän eksät, lapset isukeilleen (monikossa, huom.) joka toinen viikonloppu, kotiovessa viisi eri sukunimeä...ei ollenkaan mun juttu.

Ekana häät, sitten vauva.

Ken ei töitä tee, sen ei syömänkään pidä.

Kyllä hiukan pisti toi sun toinen kommentti... oon ite juuri eronnut pahasti kieroutuneesta kusipäästä, pettäjästä....
meillä on kaksi lasta, pidetäänkö sitä hirveen paheksuttavana jos löydän uuden onnen ja menen joskus uudestaan naimisiin ja jos joskus haluan lisää lapsia... onko se tosiaan niin että minun mahdollisuuteni onneen meni ja jos haluan joskus uuden miehen niin olen jotenkin...hmmm.... eihän se mun vikani ollut että entinen mieheni halusi useita muita naisia ja varasti rahani, jätti minut yksin..

 

Minä lapsena ajattelin että ensin naimisiin, sitten lapsia. Sitten kun siitä vähän kasvoin niin hoksasin että kaikki eivät mene naimisiin ollenkaan ja niitä lapsiakin joskus ihan tarkoittamatta siunaantuu . Minusta on ihanampaa jos odotellaan sen naimisiinmenon kanssa "oikeaa" hetkeä sen sijaan että karataan vihille kun pamahtaa paksuksi.

Ja tosiaan noista vanhempien kunnioittamisista, se on nimenomaan sitä että otetaan huomioon toisen ominaisuudet. Vaikka on paljon sivistyneitä ja nykyaikaisia vanhuksia, on minusta paljon ymmärrettävämpää että vanhemmissa sukupolvissa ihmiset ei välttämättä tykkää vihreistä keeseistä, niiteistä ja vaikkapa homoseksuaaleista. Suoraa törkeyttä ei kuitenkaan pidä hyväksyä.

Sille vanhukselle pitää antaa istumapaikka tai auttaa vaikka lukemaan kaupassa tuoteselostetta. Ei tarkoita sitä, että vanhempi olisi jotenkin parempi kuin nuori tai heille pitäisi antaa enemmän arvoa. Nykyään kuitenkin aivan liian monet nuoret kuvittelevat tietävänsä kaiken paremmin, ja naureskelevat ja isottelevat itseään vanhemmille isoon ääneen. Vaikka vanhemmilla olisikin nuorempien mielestä hupsuja asenteita, niin kunnioitusta on mielestäni nimenomaan hyväksyä se, että he ovat oman aikakautensa tuotoksia eivätkä ajattele joka asiasta samalla tavalla kuin liberaalit parikymppiset.

 

Anteeksi, mutta saanko kysyä, minkä ikäinen olet? Minkä sisällön itse annat tuolle niiaamiselle?

Eikös niiaaminen ole lähinnä ollut lasten juttu, ja lisäksi yhteiskunnalliselta asemaltaan "alemmat" osoittivat nöyryyttä ja kunnioitusta, alemmuuttaan, niiaamalla.

Kuule, eivät kaikki ajattele sitä noin. Hyvässä hengessä sen olen tehnyt, tutuille vanhuksille. Huumorilla

 

Kyllä hiukan pisti toi sun toinen kommentti... oon ite juuri eronnut pahasti kieroutuneesta kusipäästä, pettäjästä....
meillä on kaksi lasta, pidetäänkö sitä hirveen paheksuttavana jos löydän uuden onnen ja menen joskus uudestaan naimisiin ja jos joskus haluan lisää lapsia... onko se tosiaan niin että minun mahdollisuuteni onneen meni ja jos haluan joskus uuden miehen niin olen jotenkin...hmmm.... eihän se mun vikani ollut että entinen mieheni halusi useita muita naisia ja varasti rahani, jätti minut yksin..

Niin, tätähän se juuri tarkoittaa. Hyväksytään vain oma elämäntilanne, ja hyvin suppea sellainen, mutta aika monet ovat joutuneet kyllä pyörtämään puheensa myöhemmin.

Itse ajattelen jo heti alkuunsa, että on valtavasti erilaisia tilanteita ja ihmisiä, eikä ole yhtä muottia mihin kaikki pitäisi pakottaa. Mielestäni siis osaassa täälläkin mainituista "vanhanaikaisissa" arvoissa ei ole mitään hyvää, eivätkä ne kunnioita ihmisen yksilöllisyyttä, eikä itsemääräämisoikeutta.

 

siinä ajatuksessa olen vanhanaikanen että kerran olen lapset tehnyt ja naimisiin mennyt mieheni kanssa niin sitten sitä ollaan yhdessä niin kauan että kuolema meidät erottaa.

 

Itse olen vanhanaikainen mitä tulee käytöstapoihin. Miehen tulee avata ovi ja auttaa takki päälle jne. Ja kyllähän se treffeillä vaikutuksen tekee jos mies maksaa, mutta ei se ole välttämättömyys. Toiselle ihmiselle tulee puhua arvostavasti ja kunnioittavasti, katsoa silmiin ja kuunnella mitä toinen puhuu eikä keskeyttää. Vaatteiden tulee istua päälle, en ole koskaan tottunut näihin housuihin joiden persus on polvissa!! Istuessa tulee olla hyvä ryhti, ruokapöydässä pitää syödä nätisti ja pitää olla naama ja kädet pestyinä (ei siis suoraan pihahommista ruokapöytään vaan kylpyhuoneen kautta) ja hattu pois päästä. Mun mielestä myöskään naiset ei saisi syödä hattu päässä vaikka etiketin mukaan se onkin ihan sallittua.

Tämä on varmaan ainoa asia missä olen vanhanaikainen.

 

Mä oon sit vissiin palstan vanhanaikasin.

Mun mielestä mies on perheen pää. Naisen tehtäviin kuuluu pitää koti kunnossa ja hoitaa lapset (kotona), miehen taas kuuluu tuoda leipä pöytään.

Valittettavasti edes näin ajatteleva ihminen ei välttämättä pysty tällä tavalla elämään.

Sit on nää perus käytös- ja ruokapyötätavat. Mä myös ajattelen niin, että julkinen alastomuus on häpeällistä. Niin se ei kuitenkaan tässä maailmassa enää ole, vaan sitä löytyy joka tuutista. Minkäs teet.

Mua oikeasti pelottaa, että maailmassa on näin tyhmiä ihmisiä. Miten voi aikuinen ihminen olla niin avuton, että haluaa toisen ihmisen olemaan itselleen jonkinlainen johtohahmo, joka päättää asiat.
Siis onko siinä pohjalla tyhmyys, huono itsetunto, vai pelko vai mikä? En tajua, osaisiko joku selittää. Ettekö te luota omiin päätöksiinne tai siihen että oma järki riittää, kun tarvitsette miehen toimimaan perheen päänä. Vai pelkäättekö niin, että mielummin annatte vastuun toiselle?

Itse en voisi kuvitellakaan eläväni muuten, kuin tasa-arvoisessa suhteessa, jossa molemmat ovat yhtälailla perheen päättäjiä.

 

[QUOTE="...";25819956]Mua oikeasti pelottaa, että maailmassa on näin tyhmiä ihmisiä. Miten voi aikuinen ihminen olla niin avuton, että haluaa toisen ihmisen olemaan itselleen jonkinlainen johtohahmo, joka päättää asiat.
Siis onko siinä pohjalla tyhmyys, huono itsetunto, vai pelko vai mikä? En tajua, osaisiko joku selittää. Ettekö te luota omiin päätöksiinne tai siihen että oma järki riittää, kun tarvitsette miehen toimimaan perheen päänä. Vai pelkäättekö niin, että mielummin annatte vastuun toiselle?

Itse en voisi kuvitellakaan eläväni muuten, kuin tasa-arvoisessa suhteessa, jossa molemmat ovat yhtälailla perheen päättäjiä.[/QUOTE]

Sarjavamma kirjoitti: Mun mielestä mies on perheen pää. Naisen tehtäviin kuuluu pitää koti kunnossa ja hoitaa lapset (kotona), miehen taas kuuluu tuoda leipä pöytään.

Missä kohtaa tuossa lukee, että mies päättää kaiken? Eikö tasa-arvoinen suhde voi olla sitä, että nainen hoitaa lapsia kotona ja mies tuo leivän pöytään?

 

[QUOTE="...";25819956]Mua oikeasti pelottaa, että maailmassa on näin tyhmiä ihmisiä. Miten voi aikuinen ihminen olla niin avuton, että haluaa toisen ihmisen olemaan itselleen jonkinlainen johtohahmo, joka päättää asiat.
Siis onko siinä pohjalla tyhmyys, huono itsetunto, vai pelko vai mikä? En tajua, osaisiko joku selittää. Ettekö te luota omiin päätöksiinne tai siihen että oma järki riittää, kun tarvitsette miehen toimimaan perheen päänä. Vai pelkäättekö niin, että mielummin annatte vastuun toiselle?

Itse en voisi kuvitellakaan eläväni muuten, kuin tasa-arvoisessa suhteessa, jossa molemmat ovat yhtälailla perheen päättäjiä.[/QUOTE]

Kuin laatikossa kasvanu tarvii olla, jossei osaa yhdistää sanaa "perheen pää" ja vanhanaikaisuus?
Se, että mies on perheen pää, ei tarkota (paitsi näköjään sulle), että mies tekee kaikki päätökset yksin ja nainen on uusavuton ja tyhmä. Se sisältää mm. sen, että mies maksaa (sama se kumman rahoilla maksaa), mies esittelee perheensä ennestään tuntemattomille, eikä oleta, että nainen tekee sen, jos tarvitaan perheen edustajaa jossakin, se on mies, jos mennään autolla yhdessä jonnekkin, mies ajaa.

 

Kauemmin eläneitä, ei kovin tuttuja ihmisiä teititellään.

 

Minä jos kuka olen vanhanaikainen. Monet huomauttelevat, että hei, tämä on 2000-luku. Minua kiehtoo etenkin viktoriaaninen aikakausi.

Omistan vanhanaikaisia vaatteita ; puhvihihat, korkea kaulus, paljon pitsiä ja leveitä helmoja, hiuskoristeita. En käytä niitä arkena, mutta kesäisin esimerkiksi kaupungilla.

Käyttäytymiseltäni olen myös melko vanhanaikainen. Arvostan kauniita käytöstapoja, pidän niiaamisesta, arvostan vanhoja ihmisiä, ja näen punaista nähdessäni nuorien syljeskelevän tupakka suussa kadulle. Juuri näiltä nuorilta kuuleekin sitä negatiivisempaa palautetta kummallisesta elämäntyylistäni, mutta elän omaa elämääni tukiverkosto ympärilläni enkä jaksa välittää liikaa muiden ajatuksista.

Toisaalta taas olen tarkka maineestani. Haluan pitää sen siistinä ja puhtaana. En halua huonojen juttujen leviävän muiden tietoon, ja yritän myös täysillä välttää joutumista tilanteisiin, joista saattaisi aiheutua muitakin kuin hyviä seurauksia.

Jos joku teistä nyt kummastelee, että siinäpä meillä on epäkypsä ja lapsellisesti ajatteleva aikuinen nainen, niin voin suoraan kertoa, että olen kuudesluokkalainen tyttö ja pidän kiinni omista periaatteistani.

 

En mä tiedä miten entisaikoina tuo on todellisuudessa mennyt, mutta kyllä mun mielestä seksi kuuluu rakkauteen ja parisuhteeseen, enkä itse kykenisi yhdeni illan juttuihin tmv. Sinänsä en ole kiinnostunut siitä miten muut asian kokee, eli tämä tavallaan koskee vain itseäni

Minulle oli naimisiin mennessä ihan itsestään selvyys, että otan miehen sukunimen ja vain siksi, että "niin kuuluu tehdä"