[QUOTE="Mievaan";25620059]Ihan OT. Mutta kun vrs:tä noin kovin pommitetaan, niin voisiko joku höykyttäjistä heittää linkin siihen tutkimukseen, jonka mukaan lapsi on fysiologisesti valmis nukkumaan yönsä läpi puolivuotiaana.
Minä voin nimittäin kertoa, että minun lapseni ei ollut fysiologisesti eikä emotionaalisesti valmis nukkumaan täysiä öitä puolivuotiaana. Nyt ikää on 10,5 kk, eikä hän vieläkään ole emotionaalisesti valmis. Onneksi olemme sellaisessa tilanteessa, että voimme antaa hänelle aikaa.[/QUOTE]
Siis kysehän on ollut siitä, ettei lapsi tarvitse yöllä ruokaa enää puolen vuoden iän jälkeen, jos syö päivällä normaalisti. Ei siitä, että nukkuu välttämättä täydet yöt heräämättä.
Linkissä hieman asiasta. Jos lapsi ei vielä puolivuotiaana syö kunnolla kiinteitä, niin sitten varmasti heräileekin nälkäänsä.
Puolivuotiaan uni, Vanhempainnetti - MLL
Oma lapseni vieroitettiin yösyötöistä puolen vuoden iässä, kun söi päivisin hyvin ja selkeästi halusi vain mut unilelukseen, kun imetyskerrat vaan tiheni öisin. Unikoulun jälkeen ei enää herätessään huutanut maidon perään, eikä kyllä muutenkaan, mutta edelleen saattoi pari kertaa yössä herätä jatkaen sitten silityksen jälkeen nukkumista. Nyt 1v3kk ikäinen, joka nukkuu jo suurimmaksi osaksi täysiä öitä omassa sängyssään. Joskus saattaa herätä kerran yössä ja jos ei omassa sängyssä rauhoitu, niin sitten nostetaan meidän viereen nukkumaan loppuyöksi.