Yövieroitus meni pahasti pieleen. Onkohan enää toivoa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Väsähtänyt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Jatkoa, Hannu Jalanko on nykyisin lastentautien professori Hus:ssa, tekee mm. sydänsiirtoja lapsille(Hannu Jalanko siis kirjoittanut aiemmin tällä sivulla lasten unihäiriöistä) Ehkäpä tietämys lapsista on hieman eri kuin psyykenlääkkeitä popsivalla hörhömammalla. Mutta vrs saa kuvitella ihan rauhassa olevansa oikeassa, jos tahtoo...
 
Oletko kuullut nämä neuvot?

"anna vauvan itkeä itkunsa"
"vauva pitäisi kyllä opettaa aikatauluun"
"et ikinä saa häntä pois sängystäsi"
"mitä, imetätkö yhä?"

Nämä erheelliset hoitovinkit ovat peräisin arkielämän "asiantuntijoilta", jollaisia on kaikkialla. Heistä tuntuu olevan kiinnostavampaa kertoa sinulle, miten vauvan voisi sopeuttaa mukavasti sinun elämääsi, kuin näyttää, miten vauvasta voisi kasvattaa terveen, onnellisen ja tasapainoisen.

Mikä vauvakoulutuksessa on vikana?
Vauvakoulutus ei ole sopusoinnussa äidin biologian kanssa. Vauvakoulutus tuhoaa herkkyyttä. Kun signaalit jättää tarpeeksi kauan huomiotta, kyky niiden tulkintaan menetetään. Sitten on luotettava aikatauluihin ja ulkopuolisiin neuvojiin, jotka kertovat mitä vauvan kanssa tulee tehdä.
Vauvakouluttajat käskevät äitiä luottamaan kirjaan tai vauvakouluttajan sanaan. Se ohittaa kokonaan mutkikkaan järjestelmän, jota vanhemmat voivat käyttää oppiakseen todella tuntemaan lastaan ja ymmärtämään tätä.

Jos kiintymysvanhemmuutta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi herkkyys. Herkkyys tarkoittaa sitä, että tunnet vauvasi (aistit hänen tarpeensa) ja luotat näihin tuntemuksiisi. Jos vauvakoulutusta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi epäherkkyys. Vauvakoulutuksessa äiti ja vauva pidetään kaukana toisistaan, minkä tuloksena on, että äiti menettää herkkyytensä - herkän vaiston, jolla hän lukee vauvansa tarpeita. Herkkyyden puute johtaa molemminpuoliseen eäluottamukseen. Vauva ei luota siihen, että hoivanantajat täyttäisivät hänen tarpeensa. Äiti ei luota enää itseensä, siihen että ymmärtäisi ja osaisi tyydyttää vauvan tarpeet.

Perinteisissä kulttuureissa, joita ei ole siunattu vauvakalusteilla tai lastenhoito-oppailla, kielessä ei ole edes olemassa hemmottelu-sanaa.Kun näille äideille kerrotaan pilalle hemmottelusta ja siitä, että vauvalle ei pitäisi antaa periksi, he torjuvat nämä ajatukset mielettöminä. Kaikki ovat tyytyväisempiä, kun äiti ja vauva voivat rentoutua ja nauttia toisistaan.

Toimiiko vauvakoulutus todella?
"Mutta se toimii", väittää vauvakouluttaja. Niinkö tosiaan? Riippuu siitä, mitä toimimisella tarkoitetaan. Vauva lakkaa kyllä lopulta itkemästä, jos sen itkuihin ei vastata. Lakkaa kuuntelemasta vauvan viestejä, niin hän lakkaa viestittämästä. Tämä on itsestäänselvää. Mitä tämä etäisyyttä painottava neuvonta todella opettaa vauvalle? Hän oppii, että hänen viestinsä eivät vaikuta hänen vanhempiinsa. Niillä ei ole arvoa ja tästä seuraa ettei hänellä itselläänkään ole arvoa. Kukaanhan ei loppujen lopuksi kuuntele häntä. Koulutus on opettanut vauvalle ainoastaan, että hän ei pysty viestimään vanhempiensa kanssa.

Riippuu vauvan persoonallisuudesta, miten hän käsittelee tätä oivallusta. Sinnikäs vauva jatkaa itkemistä ja kitinää entistä lujemmin. Vauvasta tulee takertunut ja ahdistunut ja hän käyttää paljon energiaa yrittäessään pysyä lähellä vanhempiaan ja hallita heitä. Hän on kaikkea muuta kuin itsenäinen. Hieman rennompi vauva taas yksinkertaisesti antaa periksi ja muuttuu apaattiseksi. Hänestä tulee "kiltti vauva", sellainen joka sopeutuu mukavasti hänelle saneltuun aikatauluun, nukkuu yön yli ja yleisesti ottaen on vähemmän vaivaksi. Tämä on se vauva, jonka vuoksi vauvakouluttaja sanoo, että "se toimii". Mutta vanhemmat maksavat tästä hinnan. Tämä vauva ei luota eikä tunne mitään. Hän sulkeutuu.



Sulkeutumisoireyhtymä
Lindan ja Normin vauva oli viettänyt tuntikausia kantoliinassa, hänen itkuihinsa oli vastattu heti ja hyvin, häntä imetettiin kun hän sitä tarvitsi. Koko perhe kukoisti. Sitten kuvaan astuivat vauvakouluttajat. Hyvää tarkoittavat ystävät olivat saaneet vanhemmat vakuuttuneiksi siitä, että he hemmottelivat vauvaansa, että vauva manipuloi heitä ja että vauvasta kasvaisi takertuva, epäitsenäinen lapsi. Norm ja Linda antoivat periksi ulkopuolisille paineille. He antoivat vauvan itkeä itsensä uneen, syöttivät aikataulussa ja kantoivat häntä vähemmän. 2 kk:ssa vauvan paino lakkasi nousemasta ja hänestä tuli syrjäänvetäytyvä. Lääkäri diagnosoi kasvupysähdyksen ja oli aikeissa aloittaa laajan lääketieteellisen hoitokuurin. Minä diagnosoin sulkeutuneisuusoireyhtymän. Vanhemmat olivat tietämättään riistäneet vauvan kiintymysturvan. Tuloksena oli eräänlainen vauvan masennustila. Neuvoin vanhempia kantamaan vauvaa paljon, imettämään vauvantahtiin ja reagoimaan herkästi itkuun. Kuukauden sisällä vauva alkoi voida hyvin.

Uskomme, että vauvat pystyvät opettamaan vanhemmilleen, minkä tasoista vanhemmuutta he tarvitsevat. Vanhempien osana on kuunnella ja ammattilaisten osana on tukea vanhempien itseluottamusta eikä nakertaa sitä suosittelemalla liian etäisiä toimintamalleja kuten "sinun olisi annettava hänen olla enemmän omassa sängyssään". Vain vauva tietää oman tarvetasonsa ja vanhemmat ovat parhaalla paikalla ymmärtääkseen vauvan kielen.

Vauvat, jotka on koulutettu olemaan ilmaisematta tarpeitaan, saattavat näyttää tyyniltä, mukautuvaisilta ja kilteiltä. Nämä vauvat saattavat tosiasiassa olla masentuneita ja sulkemassa ilmaisukanaviaan ja heistä saattaa kehittyä lapsia, jotka eivät ikinä pyydä mitään mitä tarvitsevat ja lopulta erittäin haasteellisia aikuisia.

Eivät kaikki vauvat reagoi vauvakoulutukseen yhtä dramaattisesti. He eivät ehkä varsinaisesti lakkaa kasvamasta. Mutta he saattavat lakata kasvamasta toisessa mielessä. Vauvakoulutustekniikoita käyttävät vanhemmat ehkä voivat itsekin huonosti.

***************
Vauvakoulutus perustuu vanhemman ja lapsen välisen suhteen väärintulkintaan. Siinä oletetaan, että vastasyntyneet putkahtavat maailmaan hallitsemaan vanhempiaan ja että jollet ehdi ensimmäisenä hallitsemaan vauvaa, hän ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa johtaa. Vauvakoulutuksessa hahmotetaan lapsen ja vanhemman välille vihollisuussuhde. Tämä ei ole tervettä. Perhe-elämä ei ole kilpailua, jossa jonkun on voitettava ja jonkun hävittävä. Perheessä päämääränä on, että kaikki voittavat.

Vauvakouluttajissa on maallikkoja, mutta jotkut ovat psykologeja tai lastenlääkäreitä. He ovat etääntyneet kauas vauvojen ja äitien todellisuudesta, ja se näkyy heidän neuvoistaan. Usein he jättävät huomiotta tosiasioita joita ei voi mitata, kuten äidin intuition tai herkkävaistoisuuden. Heidän ajatustavassaan vauvanhoito on pikemminkin tiedettä kuin taidetta ja vauva on pikemminkin projekti kuin persoona. Vauvakouluttajilla ei ole lainkaan sietokykyä persoonallisuuseroille, eivätkä he anna arvoa äidin herkkyystason tai vauvan tarvetason vaihteluille.

*******************

Kiintymysvanhemmuuden kirja Onnellisen vauvan hoito-opas (William Sears & Martha Sears)

William ja Martha Sears ovat avio- ja työpari, jonka puoleen amerikkalaisvanhemmat yhä usemmin kääntyvät. Searsit ovat kirjoittaneet useita kirjoja ja ovat tulleet amerikkalaiskatsojille tutuiksi televisiosta. Searseilla on 8 lasta. William Sears on opiskellut Harvardissa ja harjoitellut maailman suurimmassa lastensairaalassa. Hän on toiminut lastenlääkärinä melkein 30 vuotta.
 
Nukkuminen, kuten syöminenkin, ei ole käyttäytymismuoto, jonka voisi opettaa lapselle pakolla. Korkeintaan voit luoda olosuhteet, jotka tekevät lapselle mahdolliseksi nukahtaa. Neuvottuani kolmen vuosikymmenen ajan vanhempia nukkumista koskevissa kysymyksissä olen tullut johtopäätökseen, että useimmat yöheräilijät ovat sellaisia syntyjään, eivät olosuhteiden vuoksi. Ei ole sinun vikasi, että vauvasi herää, eivätkä vauvasi nukkumatavat ole vanhemmuutesi heijastusta. Jos ystäväsi kehuvat, että heidän vauvansa nukkuvat läpi yön, luota meihin: he todennäköisesti liioittelevat - ja paljon.

Kuulemasi ristiriitaiset neuvot voivat valvottaa sinua enemmän kuin vauvasi. Pelkäät, että hemmottelet vauvasi pilalle, jos otat hänet vuoteeseesi tai hoidat vauvaa herkkävaistoisesti, kun hän herää keskellä yötä. Murehdit, jos epätoivon ja uupumuksen ajamana kokeilet hiukan vauvakoulutusta ja annat vauvasi itkeä muutamana yönä. Joskus on hyödyllistä ymmärtää, että jotkut vauvat ovat hyväunisia ja osaavat syntyjään rauhoittaa itsensä, kun taas toiset vauvat heräävät helposti yöllä ja ovat vaikeasti jälleen rauhoitettavissa. Jokainen vauva on erilainen ja unikäyttäytyminen liittyy enemmänkin synnynnäiseen tempperamenttiin (tai yöheräilyn kohdalla lääketieteellisiin syihin) kuin mihinkään äidin tai isän aikaansaamiin "huonoihin tapoihin". Tulee aika, jolloin sinnikkäänkin yövalvojan vanhemmat palkitaan keskeytymättömällä unella. Ikävaihe, jona perheet palkitaan tällä koko yön kestävällä autuudella, vaihtelee lapsesta toiseen. Odottaessanne kokeilkaa, mikä yöaikainen vanhemmuuden tyyli toimisi teidän tapauksessanne. Tätä varten teidän ei tarvitse konsultoida muita uniexperttejä kuin vauvaanne ja itseänne.

KIINNITTYMISEN JATKAMINEN YÖLLÄ
Yöajan kiintymysvanhemmuudessa on kysymys enemmästä kuin vain vauvan nukkumapaikasta. Kysymys on asenteesta vauvan öisiin tarpeisiin, sen hyväksymistä, että vauvasi on pieni ihminen, jolla on suuret tarpeet - ympäri vuorokauden ja läpi viikon. Vauvasi luottaa siihen että sinä, hänen vanhempansa, olet jatkuvasti saatavilla myös yöllä, kuten päivälläkin. Joten sopeutat yöhön liittyvät tapasi vauvan tarpeisiin. Jos olet halukas joustamaan ja luovut kulttuurissa yleisestä asenteesta, jonka mukaan vauvat pitäisi opettaa heti alusta lähtien nukkumaan itsekseen, tulet ymmärtämään, että vauvan toivottaminen tervetulleeksi omaan vuoteeseesi ei ole pilalle hemmottelua eikä vauvan komentoon alistumista.

Lisättäköön, ettei vauvalle ole mitään oikeaa tai väärää nukkumapaikkaa. Päämääräsi ei ole sopeuttaa vauvasi nukkumakäytäntöä jonkun muun neuvomiin periaatteisiin - tulivatpa neuvot sitten vauvakouluttajalta tai kiintymysvanhemmuuden kannattajalta. Päämääräsi on löytää yötä varten vanhemmuuden strategia, joka tekee kaikille perheessä mahdolliseksi nukkua hyvin. Me, ja monet muutkin vanhemmat olemme huomanneet, että vauvan lähellä nukkuminen on paras tapa mahdollistaa vauvan tarpeisiin reagoiminen myös yöllä, ja nukkua silti hyvin.

MIKSI VAUVAN LÄHELLÄ NUKKUMINEN TOIMII?

On kaksi pääsyytä sille, miksi vanhemmat nukkuvat lastensa lähellä. Ensinnäkin yhdessä nukkuminen jatkaa kiinnittymistä, jonka rakentamiseksi vanhemmat ponnistelevat päivät. Kun lapsen ei tarvitse päiväsaikaan itkeä yksinään, käy järkeen, ettei häntä yölläkään jätetä toiseen huoneeseen itkemään. Vauvan lähellä nukkuminen on vauvan kantamisen yöversio. Toiseksi vauvat, joiden kanssa nukutaan, nukkuvat paremmin ja tämä auttaa äitejäkin nukkumaan paremmin. Toisin sanoen yhdessä nukkuminen toimii.

Pikkulapsen uni on erilaista kuin aikuisilla. Tutkijat eivät tiedä, miksi vauvat viettävät niin paljon aikaa kevyessä unessa. Voi olla, että vauvat eivät vielä ole kyllin kehittyneitä voidakseen turvallisesti nukkua syväunta. Jos hyväksytään ajatus, että vauvoilla on hyvä syy nukkua kuten nukkuvat, alkaa tuntua järkevältä myös ajatus, että vauvojen pitäisi nukkua jonkun rakastamansa ihmisen vieressä.

Uneen vaipuminen äidin rinnoilla tai isän käsivarsilla luo tervettä suhtautumistapaa nukkumista kohtaan. Vauva oppii, että on mukava nukahtaa. Vanhempiensa kanssa nukkuvat vauvat eivät ainoastaan nuku tyytyväisempinä, he myös pysyvät unessa kauemmin.

Jos vauva on yksin, herääminen saattaa olla pelottavaa. Kun huoneessa ei ole vanhempaa, vauva päättelee olevansa yksin ja hylättynä. Jos vauva herää lähellä äitiä, herääminen ei ole niin pelottavaa. Vauva ymmärtää, että kaikki on hyvin, jos äiti on lähellä. Hän voi imeä maitoa, jos on nälkä ja imeminen tyynnyttää hänet taas uneen. Ja äiti voi ehkä ojentaa kätensä, taputtaa vauvan selkää, mumista muutaman lohdutuksen sanan ja saatella vauvan näin kevyestä unesta kohti syvempää ilman että hänen tarvitsisi itse edes kunnolla herätä.

Kuinka paljon mukavampaa onkaan pystyä tyydyttämään vauvan tarpeet yöllä lähtemättä ollenkaan sängystä. Tällä tavoin yöllä usein syövien vauvojen äidit eivät ainoastaan pysy hengissä vaan suorastaan kukoistavat. Jos kysyt heiltä aamulla, he eivät osaa kertoa, mihin aikaan tai kuinka usein vauva heräsi yöllä. He vain tietävät levänneensä kunnolla. Koska samassa vuoteessa nukkuvien äitien ja vauvojen unirytmit asettuvat yksiin, vauvan heräämiset eivät häiritse äidin unirytmiä.

Vertaa tätä tilanteeseen, jossa äiti ja vauva nukkuvat eri huoneissa. Kun yksin nukkuva vauva herää itkien, yksin ja herättää äidin syvästä unesta, äidin on noustava vuoteestaan ja kiiruhdettava vauvan luo. Sitten hänen on rauhoitettava vauva niin, että tämä pystyy imemään maitoa. Kun vauva viimein vaipuu uneen, äiti laskee tämän koriinsa, ja sitten hänen itsensä pitäisi pystyä nukahtamaan.

Vauvakoulutuksen näkökulmasta yöherääminen on tapa, josta vauva pitää opettaa pois, ei merkki siitä, että vauvalla olisi tarve kiinnittyä vanhempiinsa. Usein toistuva yöherääminen ei tunnu kuitenkaan vaivaavan useimpia vauvan kanssa nukkuvia äitejä. Useammin toistuvat ruokinnat, lisämaito ja lisäkosketus auttavat vauvaa kasvamaan paremmin.

Vauvoilla on oma tapansa tietää, miten he voivat saada vanhemmiltaan sen, mitä kasvaakseen tarvitsevat. Jos otat vinkistä vaarin ja nautit yöllä vauvasi läsnäolosta, tulet iloisemmaksi ja pysyt paremmin kiinnittyneenä vauvaasi.

Vauvan kanssa nukkuminen tekee sinulle mahdolliseksi välittää vauvallesi huolenpidon viestejä läpi koko yön, sanomatta sanaakaan. Kun olet lähellä vauvasi herätessä ahdistuneena, voit vastata hänen tarpeisiinsa nopeasti ja asianmukaisesti. Tämä välittää vauvallesi viestin, että hän voi luottaa siihen että tyydytät hänen tarpeensa ja olet paikalla hänen tarvitessaan. Kun jätät kriitikot ja vauvakouluttajat omaan arvoonsa ja lasket vauvasi viereesi nukkumaan, viestität hänelle, että luotat hänen merkkeihinsä.


YHDESSÄ NUKKUMINEN - KUINKA SEN SAA TOIMIMAAN?

Varmistakaa, että kummatkin vanhemmat ovat yhtä mieltä.
Kiintymysvanhemmuuden periaatteiden olisi tarkoitus lähentää vanhempia, ei vieraannuttaa heitä toisistaan.

Käytä suurta sänkyä
Yhdessä nukkuminen on mukavampaa, kun on paljon tilaa jaettavaksi.

Laajenna sänkyäsi
Jotkut äidit ja vauvat tarvitsevat hieman etäisyyttä, jotta olo on mukava eikä herää liian usein. Kokeile sivuvaunua.

Kokeile erilaisia nukkumisjärjestelyjä
Monille perheille parempi järjestely on , että vauva nukkuu äidin ja seinän välissä

Nukkukaa yhdessä osa yöstä
Vauvan kanssa nukkuminen ei ole kaikki-tai-ei-mitään-kysymys.
Vauvan nukkuessa yksin vanhemmat voivat nauttia hetken kahdestaan. Vauvan herätessä vauva haetaan nukkumaan vanhempien sänkyyn.

Jaa vuoteesi vain yhden lapsen kanssa kerrallaan
Pikkuvauvan ja taaperon nukkuminen yhdessä ei ole turvallista. Järjestä taaperolle oma erikoissänky parisängyn viereen.

Joko heräät lastesi kanssa, kun he ovat vauvoja, tai sinun on herättävä heidän kanssaan, kun he ovat vanhempia.

(Kiintymysvanhemmuuden kirja: Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears)
 
Pikkuvauvat itkevät viestiäkseen. Ajatus, että vauva yrittäisi itkullaan manipuloida, syntyy vanhempien päässä. Suhtaudu vauvasi itkuun signaalina, jota tulee kuunnella ja johon tulee vastata, äläkä heti ala ajatella "Mitä tuo vauva nyt taas tahtoo minulta?". Jos olet huolissasi siitä, että hemmottelet vauvasi pilalle tai että vauva hallitsee sinua, vauvanlukutaitosi jää haparoinnin asteelle. Vauvan itkua tulee pitää viestintävälineenä pikemminkin kuin hallintakeinona. Vauvat eivät itke hallitakseen vaan viestiäkseen.

Itku alkaa, kun vauvan ahdistus nousee huippuarvoonsa. Ennen vauvan itkua on havaittavissa muita merkkejä siitä, että vauva tarvitsee aikuisen hoivaa. Näitä voivat olla ahdistuneet kasvonilmeet, heiluvat käsivarret, kiihtynyt hengitys, värisevät huulet, rypistynyt otsa, kiemurtelu imetysasentoon tai jokin muu merkki, joka kertoo, että jotain on pielessä. Merkkeihin vastaaminen opettaa vauvalle, ettei hänen aina tarvitse itkeä saadakseen hoivaa. Tämä on erityisen hyödyllistä niillä vauvoilla, joiden itkut kiihtyvät heti palohälytyksen asteelle ja joita on vaikea rauhoittaa itkun alettua.

Jos viivästät vastaustasi vauvan itkuun, hän ei opi tästä itkemään vastaisuudessa vähemmän, vaan kokemus saattaa johtaa voimakkaampaan ja häiritsevämpään itkuun. Tutkimukset ovat osoittaneet käytännössä, että vauvat, joiden itkuihin vastataan heti, oppivat myöhemmällä vauvaiällä itkemään vähemmän. Ajattele, mitä opetat vauvallesi. Kun viivästät vastaustasi, vauva oppii, että hänen täytyy itkeä täysin voimin herättääkseen sinun huomiosi. Kun hän seuraavan kerran on hoivan tarpeessa, hän alkaa heti itkeä täydellä voimalla. Jotkut vauvat - ne joilla on rennompi ja vähemmän tulinen tempperamentti - saattavat lopettaa itkun, jollei hoivanantaja vastaa. Mutta useimmat eivät hevillä anna periksi.

Kokeile karibialaista tyyliä. Rento suhtautuminen vauvan hermostuneisuuteen auttaa usein pitämään itkun aisoissa. Jos vauvasi aistii, ettet ole ahdistunut, hän rauhoittuu helpommin. Kohautat hartioitasi, hymyilet vähän ja sanot "Ei huolen häivää vauva!"

PITÄISIKÖ LAPSEN ANTAA ITKEÄ?

Jossain vaiheessa uraasi vanhempana joku tulee ehdottamaan sinulle, että vauvasi itkuihin tulee suhtautua niin, että annetaan vauvan itkeä itkunsa. Älä tee näin, varsinkaan vauvan ensimmäisinä kuukausina. Anna vauvan itkeä itkunsa loppuun on neuvo, joka voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Tutkitaanpa tätä epäherkkää kehoitusta osa kerrallaan, jotta näkisit, miten epäviisas ja epäkäytännöllinen se on.

"Anna lapsesi...."
Henkilöltä, jolla ei ole biologista yhteyttä vauvaasi, on varsin röyhkeää tulla luennoimaan sinulle siitä, miten sinun pitäisi reagoida oman vauvasi itkuihin. Vaikka neuvo tulisi isovanhemmilta tai muulta läheiseltä, ymmärrä, ettei tämä henkilö tunne vauvaasi niin hyvin kuin sinä. Hän ei myöskään ole kuuntelemassa miltä vauvasi itku kuulostaa kolmen aikaan aamuyöstä. Tällaisia neuvoja tarjotaan todennäköisesti sinun takiasi, ja koska itku mielletään häiriöksi. Mutta sinä tiedät, että se heijastaa tarvetta.

"Itkeä..."
Mitä vauva itku oikeastaan on? Niille, jotka antavat vauvan itkeä, itkulla ei ole merkitystä. Mutta itse asiassa vauva yrittää viestiä jotain. Hän yrittää epätoivoisesti tehdä tarpeensa tiettäväksi. Tapasi vastata itkuun on myös tapasi viestiä.
Itku on suunniteltu herättämään vastaus vanhemmissa.

"Itkunsa---"
Mikä itku vauvan pitäisi antaa itkeä? Onko kyseessä ärsyttävä tottumus, josta vauvan pitäisi oppia luopumaan? Tuskinpa, eihän tarvetta voi kutsua tottumukseksi. Eivätkä vauvat itke mielellään. Myös uskomus, jonka mukaan itkeminen tekee hyvää keuhkoille, on yksinkertaisesti perätön. Liiallinen itkeminen alentaa vauvan veren happipitoisuutta ja kohottaa stressihormonien pitoisuutta. Kiinnittyneelle vanhemmalle itku edustaa tarvetta. Itku ei lopu, ennenkuin tarve täytetään.

"Loppuun---"
Mitä oikeastaan tapahtuu, kun lapsi itkee itkunsa loppuun? Mihin itku menee? Itkeekö vauva loppuun itkukykynsä? Voiko hän itkeä kaikki itkunsa pois niin ettei ole enää mitään itkettävää? Ei! Lapsi voi itkeä tunnista toiseen eikä silti unohda itkemisen kykyään. Sen sijaan vauva menettää itkunsa motivaation ja samalla jotain muutakin arvokasta. Kun kukaan ei vastaa vauvan itkuun, hänellä on kaksi mahdollisuutta: hän voi itkeä entistä kovemmalla äänellä ja tuottaa entistä häiritsevämmän signaalin siinä toivossa, että joku kuuntelisi; tai hän voi luovuttaa ja tulla "kiltiksi vauvaksi", joka ei ole häiriöksi kenellekkään. Mieti, miltä sinusta tuntuisi, jos sinulla olisi jokin tarve ja olisit parhaasi mukaan yrittänyt tehdä sen tiettäväksi, mutta kukaan ei kuuntelisi. Silloin tulisit vihaiseksi. Tuntisit itsesi voimattomaksi ja mitättömäksi, ja uskoisit, ettei kukaan välitä sinusta, koska tarpeillasi ei ole kenellekkään väliä. Se mikä loppuu, kun lapsi jätetään huutamaan, on luottamus: luottamus hänen omaan viestintäkykyynsä ja luottamus hoivanantajien reagointiin.

Kun lapsi jätetään itkemään itkunsa loppuun, myös vanhemmilta loppuu jotain. He menettävät herkkyytensä. Sinua ehkä neuvotaan, että sinun on kovetettava sydämesi vauvan itkulta, ja ehkä ehdotetaan jopa, että sinun pitäisi tehdä tämä vauvasi parhaaksi. Tämä on väärin. Jos tietoisesti pyrit tekemään itsestäsi epäherkän vauvasi signaaleille ja tukahduttamaan vaistomaiset reaktiosi, toimit omaa biologista rakennettasi vastaan. On kyllä totta, että itkeminen lakkaa lopulta häiritsemästä sinua, mutta tällä on vakavat seuraukset vanhemmuutesi kannalta. Menetät luottamuksen vauvasi signaaleihin, ja menetät kykysi ymmärtää vauvasi primitiivistä kieltä. Tämä on seuraus, jos vanhemmat suhtautuvat itkuun hallintakysymyksenä pikemminkin kuin viestintävälineenä.

Tieteen tuloksia

-Vauvan itkettäminen ei perustu tosiasioihin-
Tutkimusten mukaan itkemään jätetyt vauvat eivät useimmissa tapauksissa vähennä itkemistään, mutta kylläkin useimmiten alkavat itkeä häiritsevämmällä tavalla, takertuvat vanhempiinsa ja saavuttavat hitaammin itsenäisyyden.

Vauvan itku ei ole samanlaista alusta loppuun. Jos piirtäisit siitä käyrän, se olisi nouseva. Jos vauvan itku kuitenkin jatkuu, koska kukaan ei ole kuunnellut eikä vastannut, siitä tulee yhä häiritsevämpää, kunnes vauva ylittää käyrän huippukohdan ja vaiheen, jossa itkulla on hoivanantajiin positiivinen vaikutus. Tämän jälkeen itku herättää välttämisreaktion, ja hoivanantajan on vastustettava haluaan päästä pois tämän parkuvan olennon läheisyydestä. Jos vauva ei vieläkään saa, mitä tarvitsee, itku siirtyy raivovaiheeseen. Hoivanantaja on vihainen, koska vauvan rauhoittaminen on niin vaikeaa ja vauva on vihainen, koska ei ole saanut itkulleen odottamaansa vastausta. Yksi syy reagoida nopeasti vauvan itkuihin on, että näin vauva pysyy itkukäyrän kiinnittymistä tukevassa vaiheessa, siis vaiheessa, jossa vauvojen itku on miellyttävämpää kuunneltavaa.

EI OLE SINUN SYYSI, ETTÄ VAUVASI ITKEE
Älä ajattele, että olisi sinun vikasi, jos sinulla on paljon itkevä vauva. Jos teet parhaasi vastataksesi herkkävaistoisesti vauvasi itkuihin, muttei aina onnistu rauhoittamaan vauvaasi, älä ajattele, että äitiydessäsi olisi jotain vikaa. Sinun ei tarvitse saada vauvasi itkua loppumaan. Tee vain parhaasi varmistaaksesi, ettei itkuun liity fyysistä syytä ja sitten kokeile erilaisia rauhoittumistapoja. Joskus ehkä tunnet kokeilleesi jo kaikkea, etkä vieläkään tiedä, miksi vauva itkee. Joskus vauvasikaan ei tiedä. Jos olet jo tehnyt kaiken voitavasi selvittääksesi, miksi vauvasi itkee, tarjoa rakastava syli, rintasi ja olkasi vauvan nojata, jottei hänen tarvitse jäädä yksin itkemään. Loppu on kiinni vauvastasi.

(Kiintymysvanhemmuuden kirja - Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears)
 
Vauvaa pidetään vaikeana, jos viimeistään puolen vuoden iässä yöt eivät mene heräilemättä. Viimeistään yksivuotisneuvolassa saatetaan sanoa, että nyt viimeistään lapsen pitäisi nukkua koko yö heräämättä. Se on lapselle hyväksi. Annetaan ymmärtää, että normaali lapsi nukkuu viimeistään puolivuotiaana läpi yön. Pahimmillaan vanhempia kielletään nukuttamasta lasta rinnalle tai syliin. Pelotellaan, että muuten lapsi ei opi nukahtamaan itsenäisesti.

Länsimaissa ongelmina pidetään yöheräilyä ja nukkumaanmenoon liittyviä taisteluja. Näiden niin sanottujen unihäiriöiden suuri määrä kertoo kulttuuristen tapojen ja vauvan biologian yhteensopimattomuudesta. Esimerkiksi Japanissa yöheräilyjä ei pidetä ongelmana vaan asiaankuuluvana. Tällöin vanhempien suhtautuminen asiaan eroaa länsimaisesta. Nukkumaanmenotaisteluitakaan ei samassa määrin ole, jos lapsi nukutetaan vanhemman läsnä ollessa ja hän saa nukkua vanhemman vieressä. Japanissa muuten suositellaan, että vauvaa ei jätettäisi yksin huoneeseen nukkumaan.

Vauvat eivät kärsi yöheräilystä, vanhemmat kyllä. Ei vauvan kyvyttömyys noudattaa kulttuurisia tapoja ole sairaus eikä ongelma. Lapsi toimii niiden biologisten tarpeiden mukaan, jotka ovat evoluution kuluessa valikoituneet optimaalisiksi toimintatavoiksi. Häiriintymätön uni ei ole ainoa hyvä uni. Vauvan unikäyttäytyminen ei myöskään ole yhteydessä vauvan moraalisiin ominaisuuksiin. Heräilemättä nukkuva vauva on ehkä evoluutiivisesti katsottuna elinkelvottomampi - ei kiltimpi tai helpompi kuin öisin heräilevä ikätoveri. Hiljaa omassa huoneessaan nukkuva vauva ei myöskään kasva yhtään itsenäisemmäksi - päinvastoin.

Lapsen kuuluu heräillä ja syödä äidinmaitoa öisin. Se on normaalia, asiaankuuluvaa ja luonnollista. Lapset lopettavat yöheräilyt yksilöllisesti oman aikataulunsa mukaan. Unikoulut ja muut vastaavat kidutusmenetelmät vain opettavat lapsen nukkumaan liian vähän ja tuovat lapselle hylkäämisen tunteen. Mikäli rintaa ei nukkuessa saa, lapsi voi nukkua vähemmän kuin tarve olisi ja nousta aamulla aikaisin syömään.

"Eikö teillä ole lapselle omaa huonetta? Eikö se ole kauhean hankalaa nukkua lapsen kanssa samassa sängyssä? Missä te harrastatte seksiä? Kyllä lapsen pitäisi nukkua omassa sängyssä. Varo, ettet kieri vauvan päälle ja tukahduta sitä."

Perhepeteilijät saavat kuulla mitä omituisimpia kysymyksiä ja lausahduksia. Siltä varalta, että lukija saa joskus vastailla samanlaisiin kysymyksiin, tässä muutama vastausmalli valmiiksi.

"Ei ole vauvalle omaa huonetta. Emme päivisinkään jätä noin pientä lasta valvomatta." " Eikö sinun ole hankala nukkua puolisosi kanssa? Hän on niin isokin, että valtaa varmasti koko sängyn." "Mikäli seksielämämme teille nyt mitenkään kuuluu, meillä on pari sohvaa, keittiönpöytä, sauna ja keinutuoli. Mitä, teettekö te sitä vain tylsästi sängyssä?"

"Miksi ihmeessä lapsen pitäisi nukkua erillään vanhemmistaan? Sehän on järjetöntä." "Näin äitinä kehoni toimii lasta hoitaakseen, ei tappaakseen. Ei, kehoni ei ole tappava ase, jota nukkuvan lapseni tulisi varoa." Lisäksi voi kysyä, että mikä oikeus aikuisella on toisen ihmisen läheisyyteen,, jos se evätään pieneltä lapselta.

Länsimaisella nukuttamisideologialla on taloudellinen ja uskonnollinen tausta. Samassa sängyssä nukkuvan vauvan uskotaan uhkaavan vanhempien parisuhdetta. Lisäksi länsimaissa arvostetaan itsenäisyyttä ja yksilöllisyyttä enemmän kuin perhekeskeisyyttä. Tähän liittyy väärä luulo siitä, että yksin nukkuminen tukisi lapsen itsenäistymistä.

Tiede on ollut osaltaan mukana vääristämässä käsityksiä lasten nukkumisesta. Monet nukkumistutkijat ovat määritelleet lapsen biologiseksi parhaaksi asioita, jotka oikeasti ovat hyväksi vanhempien sosiaaliselle ja taloudelliselle elämälle. Evolutiivinen näkökulma on unohdettu ja normiksi on asetettu yksin läpi yön nukkuva vauva. Tämä ei kuitenkaan ole ihmislajille biologisesti tai sosiaalisesti normaalia.

Länsimainen kulttuuri on saanut aikaan sen, että biologisesti epänormaali nukkuminen - vauva nukkuu yksin - on tullut normaaliksi, ja biologisesti normaali nukkuminen - perhepeti - on tullut epänormaaliksi.

Toisin kuin kuvitellaan, yksin nukkuminen ei lisää lapsen itsenäisyyttä. Yksin nukkuva kyllä oppii tuudittamaan itsensä uneen ilman aikuisen apua, mutta vauvasta asti äitinsä kanssa nukkuneet lapset ovat taaperoina omatoimisempia ja sosiaalisesti itsenäisempiä. Vanhempiensa kanssa nukkuneet kontrolloivat paremmin tunteitaan ja sietävät paremmin stressiä. Perhepeti edistää turvallisen kiintymyssuhteen syntyä, lisää lapsen turvallisuutta, vähentää yksinäisyyttä ja öisiä pelkoja. Yksinnukkuvia lapsia on vaikeampi kontrolloida, he ovat vähemmän onnellisia ja vähemmän innovatiivisia. Heillä on enemmän kiukunpuuskia ja he ovat pelokkaampia. Tavallisesti vanhempiensa kanssa nukkuvat lapset ovat -yllätys, yllätys- kyvykkäämpiä yksinoloon. Vanhempien kanssa yhdessä nukkumisella on positiivisia ja suotuisia vaikutuksia lapsen koko elämään.

Vaikka lapset nukkuisivat omassa sängyssään, tulisi jokaiselle lapselle suoda oikeus nukkua vanhempiensa kanssa samassa huoneessa niin kauan kuin lapsi sitä haluaa.

Nykyään normaalina pidetty lapsen kiintyminen unileluun voi olla merkki lapsen turvallisuudenkaipuusta. Mihin lapsi, jonka elämässä ei tapahdu suuria muutoksia tai joka nukkuu äitinsä vieressä, tarvitsisi unilelua?

Jotain synnynnäisistä äidinvaistoista kertoo se, että huolimatta kulttuurisista suosituksista useimmat vanhemmat nukkuvat jonkin verran lapsensa kanssa. Tavallista on myös vauvn nostaminen keskellä yötä vanhempien sänkyyn. Lastenhoidon asiantuntijoiden antamat ohjeet tosin saattavat saada vanhemmat salaamaan perhepeteilyn, tai mikä pahinta, tuntemaan siitä syyllisyyttä.

Koko ajan löydetään enemmän todisteita siitä, kuinka yksin nukkumisella on lapselle vakavia fysiologisia ja sosioemotionaallisia seurauksia. Sen sijaan ei ole löydetty yhtään todistetta siitä, että vanhempien kanssa nukkuminen olisi lapselle haitallista.

(lyhentäen sitaatit kirjasta: Luonnollinen lapsuus)
 
[QUOTE="vieras";25631353]Tässä HUS:n osastonylilääkärin, lastenlääkärin Hannu Jalangon artikkeli lapsen unihäiriöistä.

Unihäiriön tyypit

Unihäiriöt lapsella
Lääkärikirja Duodecim
10.10.2010
lastentautien erikoislääkäri Hannu Jalanko


Pienten lasten yleisimmät unihäiriöt ovat nukahtamisvaikeudet, yöheräily ja liian varhainen herääminen. Näistä toistuva yöheräily on perheen kannalta rasittavin ja sitä esiintyy 10–15 %:lla pienistä lapsista. Merkittävän yöheräilyn rajana pidetään neljää heräämistä yötä kohden. Noin puolen vuoden ikään tultaessa alkaa esiintyä vauvaiän yleisin uniongelma: uniassosiaatiohäiriö. Tällä tarkoitetaan lapsen kyvyttömyyttä nukahtaa itsekseen ilman, että aikuinen auttaa hänet uneen tavalla tai toisella. Siitä muodostuu ongelma, jos lapsi öisin havahtuessaan aina herättää myös vanhempansa ja vaatii totuttua menettelyä. Iän myötä lapsen heräilyongelma muuttuu usein nukahtamisvaikeudeksi. Leikki-ikäinen osaa ennakoida vanhemman lähtevän luotaan nukahtamisen jälkeen ja voi siksi pyrkiä pitkittämään uneen vaipumista. Samalla yöheräilykin usein jatkuu. Toisinaan vauvan yöheräily johtuu siitä, että häntä ei saada vieroitettua yöimetyksestä puolen vuoden iän jälkeen.


Lasten unikäyttäytymiseen liittyviä periaatteita on useita:

Lapsi tulisi aina laittaa sänkyynsä hereillä olevana. Hänen tulisi oppia nukuttamaan itsensä uneen. Lapsen olisi 3–4 ensimmäisen kuukauden jälkeen hyvä nukkua eri huoneessa kuin vanhemmat, mikäli se on mahdollista.
Nukkumaanmenoaikojen ja aamuheräämisten tulisi olla verrattain säännöllisiä.
Lapsi tarvitsee nukkumaanmenorituaalit, joiden olisi hyvä olla mahdollisimman miellyttäviä ja samanlaisia illasta toiseen. Ns. tassumenetelmään kuuluu, että lapsi iltarutiinien jälkeen pannaan sänkyyn ja rauhoitetaan vanhemman käden eli »tassun» alle sänkyyn. Vanhempi kuitenkin poistuu ennen kuin lapsi nukahtaa. Kun lapsen itku saavuttaa vaativan asteen, menee vanhempi taas rauhoittamaan hänet »tassun» alle. Jos lapsi huutaa hysteerisesti eikä rauhoitu tällä tavoin, vanhempi nostaa lapsen syliin ja rauhoittelee hiljaiseksi. Kuitenkin ennen nukahtamista lapsi pannaan takaisin vuoteeseen.
Mentyään sänkyyn lapsen tulisi myös pysyä siellä.
Jo muutaman kuukauden ikäiselle lapselle on hyvä tehdä selväksi, että yöt ovat nukkumista varten. Mahdollisten yösyömisten tulee tapahtua nopeasti, hämärässä ja ilman seurustelua. Muutaman kuukauden ikäistä lasta on hyvä jo päiväsaikaan totuttaa pidempiin syötönväleihin.
Kosteaa vaippaa ei aina tarvitse vaihtaa yöllä.
Jos lapsi inahtaa tai nyyhkii kesken unen, häntä ei ole syytä ottaa heti syliin. Jos nyyhkiminen jatkuu, jo sängyn vieressä seisominen tai käden laskeminen rauhallisesti lapsen olkapäälle saattaa usein riittää ja lapsi jatkaa uniaan taas rauhallisesti.[/QUOTE]


Tässä ei missään kehoiteta huudattamaan. Hyviä ohjeita. Ja ohjeet antanut professori Lastenklinikalta, ei mikään sekopää-hörhö.
 
[QUOTE="vieras";25637907]Äskeiset hernekeppihullulinkittämän asiat EIVÄT OLE lastentautien erikoislääkärin kirjoittamia, vaan jonkun jenkkihörhön.[/QUOTE]

Totta, mutta se jenkkihörhökin sanoo näin:

"Vauvakouluttajissa on maallikkoja, mutta jotkut ovat psykologeja tai lastenlääkäreitä. He ovat etääntyneet kauas vauvojen ja äitien todellisuudesta, ja se näkyy heidän neuvoistaan.

Usein he jättävät huomiotta tosiasioita joita ei voi mitata, kuten äidin intuition tai herkkävaistoisuuden. Heidän ajatustavassaan vauvanhoito on pikemminkin tiedettä kuin taidetta ja vauva on pikemminkin projekti kuin persoona.

Vauvakouluttajilla ei ole lainkaan sietokykyä persoonallisuuseroille, eivätkä he anna arvoa äidin herkkyystason tai vauvan tarvetason vaihteluille."
 
Meillä on lapsi nukkunut aina hyvin, ja ei olla nukuttu perhepedissä koskaan. Sitä vastoin tiedän monta perhettä, kun lapsi/lapset ovat nukkuneet perhepedissä, niin ne yöt ovat yhtä helvettiä jatkuvien heräilyjen takia. Monet lapset myös huitovat unissaan, konttaavat ympäri sänkyä jne.
 
[QUOTE="vieras";25637935]Totta, mutta se jenkkihörhökin sanoo näin:

"Vauvakouluttajissa on maallikkoja, mutta jotkut ovat psykologeja tai lastenlääkäreitä. He ovat etääntyneet kauas vauvojen ja äitien todellisuudesta, ja se näkyy heidän neuvoistaan.

Usein he jättävät huomiotta tosiasioita joita ei voi mitata, kuten äidin intuition tai herkkävaistoisuuden. Heidän ajatustavassaan vauvanhoito on pikemminkin tiedettä kuin taidetta ja vauva on pikemminkin projekti kuin persoona.

Vauvakouluttajilla ei ole lainkaan sietokykyä persoonallisuuseroille, eivätkä he anna arvoa äidin herkkyystason tai vauvan tarvetason vaihteluille."[/QUOTE]

Suomalainen lastentautien professori tietää kyllä asioista, älä nyt ole TYHMÄ.
 
[QUOTE="vieras";25637936]Meillä on lapsi nukkunut aina hyvin, ja ei olla nukuttu perhepedissä koskaan. Sitä vastoin tiedän monta perhettä, kun lapsi/lapset ovat nukkuneet perhepedissä, niin ne yöt ovat yhtä helvettiä jatkuvien heräilyjen takia. Monet lapset myös huitovat unissaan, konttaavat ympäri sänkyä jne.[/QUOTE]

Meidän lapset on taas aina nukkuneet tosi hyvin ja nimenomaan perhepedin ansiosta. Lapsen liikkuminen ei häiritse, kun sänky on leveä ja on laitettuna lastensängyt molemmin puolin, niin johan on tilaa. Eipä tarvi koskaan nousta ylös jalkeille öisin kenenkään eikä kukaan koskaan huuda yöllä. Luksusta.
 
Vauva-lehdessä oli n. puoli vuotta sitten, että lapselle EI OLE unikoulusta haittaa. Asiassa haastateltu useita psykologeja ja lääkäreitä. Itsekään en huudatusta hyväksy, mutta uskon ennemmin AMMATTILAISIA, kuin jotain ekohippihörhöjä, jotka kirjoittavat mitä sattuu!!!!!!
 
[QUOTE="vieras";25637971]Meidän lapset on taas aina nukkuneet tosi hyvin ja nimenomaan perhepedin ansiosta. Lapsen liikkuminen ei häiritse, kun sänky on leveä ja on laitettuna lastensängyt molemmin puolin, niin johan on tilaa. Eipä tarvi koskaan nousta ylös jalkeille öisin kenenkään eikä kukaan koskaan huuda yöllä. Luksusta.[/QUOTE]

Meidän lapsi nukkuu omassa sängyssä 11 h yössä hyvin. Koko perhe levännyt ja tyytyväinen. Ystävä juuri valitti, kuinka aivan poikki koko perhe. Lapsi konttaa ympäri sänkyä koko yön, repii hiuksista unissaan jne jne.
 
Ystäväni lapsi nukkui perhepedissä. Söi 1-2 tunnin välein, lopun ajan hyöri kuin väkkärä ympäri sänkyä. Lapsella ikää 1 v. Kun lapsi siirtyi omaan sänkyyn, alkoi lapsi nukkua pitkiä yöunia ja oli päivisin hyvällä tuulella, kun ei ollut univelkaa huonosti nukutuista öistä.
 
TUTKIMUSTEN MUKAAN UNIKOULUISTA EI OLE HAITTAA LAPSELLE. Omaa lasta ei ole tarvinnut unikouluttaa, ollut aina hyväuninen, mutta paljon kuullut äitien ja isien väsymyksestä kun lapsi valvottaa(ei siis pikkuvauva!!)


http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/08/unikoulut_eivat_haitaksi_lapselle_2784904.html
 
Unikoulut eivät haitaksi lapselle
julkaistu 11.8.2011 klo 17:50, päivitetty 12.8.2011 klo 11:58

Pienten lasten univaikeuksiin suositellaan jälleen avoimesti erilaisia nukutusmenetelmiä. Asiantuntijoiden mukaan niin kutsutuista unikouluista ei ole lapselle mitään vaaraa, vaikka osa niin uskoo. Tänään julkistettu uusi Unihiekkaa etsimässä -kirja esittelee yleisimmät Suomessa käytössä olevat lasten unikoulut.

Järvenpäässä asuva viisikuukautinen Ahti nukuu äitinsä Susanna Mannilan mukaan yönsä hyvin. Toisin oli Ahtin isoveljen Ukon kanssa.

- Se oli semmoista jatkuvaa heräilyä. Pahimmillaan herättiin vartin välein. Hyvä yö oli sellainen, että oli 2 - 3 herätystä. Ensimmäisen kokonaisen yönsä Ukko nukkui, kun hän oli vuoden ja kaksi kuukautta. Ja kokonaisella yöllä tarkoitamme puolesta yöstä aamu kuuteen, Susanna Mannilla kertoo.

Noin kolmasosa tai jopa puolet kaikista pienistä lapista kärsii Ukon tavoin jossain vaiheessa uniongelmista. Vastasyntyneelle heräilyt ovat normaalia, mutta yli kuuden kuukauden iässä normaalia useammat heräilyt yössä eivät enää kuulu kuvioon.

Psykiatrian dosentti ja kahden lapsen äiti Anna Keski-Rahkonen suosittaa uudessa kirjassaan Unihiekkaa etsimässä, että univaikeuksista kärsivä lapsi laitetaan unikouluun, eli opetetaan erilaisin keinoin nukkumaan.

- Unikoulujen tarkoitus on, että lapsi alkaa nukkua yönsä rauhallisesti läpi. Siitä on hyötyä koko perheelle. Unikoulu vähentää äidin masennusta, parantaa vanhempien parisuhdeongelmia ja parantaa lapsen virkeyttä, Keski-Rahkonen sanoo.
Itku-unikoulu jakaa mielipiteet

Erityisesti unikoulu, jossa lapsi jätetään sänkyynsä yksin itkemään saa usein vastustusta. Dosentti Anna Keski-Rahkonen kumoaa kielteiset väitteet.

- Unikouluja on tutkittu paljon kymmenissä tieteellisissä tutkimuksissa tuhansilla lapsilla, myös niitä joissa sovelletaan itkemistä nukahtamismuotona. Missään niistä ei ole havaittu mitään haittoja lapsille, Keski-Rahkonen sanoo.

Tällä hetkellä suositeltavimmat unikoulut lapselle ovat niin kutsutut vaiheittaiset unikoulut. Niissä lapsi jätetään sänkyynsä ja vanhempi säännöillisesti pistäytyy huoneessa ja sanoo, esimerkiksi "hyvää yötä". Näin jatketaan kunnen lapsi nukahtaa.

- Kaikissa unikouluissa täytyy olla johdonmukainen, eli täytyy jaksaa tehdä samalla tavalla noin viikon verran. Jos unikoulun jättää heti kesken, iltariehuminen ja uniongelmat saattavat vain peheta, Keski-Rahkonen sanoo.

Myös järvenpääläinen Ukko rauhoitettiin nukkumaan unikoulun avulla noin kahdeksen kuukauden ikäisenä. Siihen asti lapsi ei ollut suostunut nukkumaan, ellei häntä kannettu edestakaisin kaksi tuntia.

- Löysin internetistä unikouluohjeen. Siinä lapsi jätettiin sänkyyn nukkumaan, mutta takaisin mentiin heti, jos lapsi alkoi itkeä. Lapsi otettiin syliin, rauhoitettiin ja sen jälkeen laitettiin heti takaisin sänkyyn. Meillä meni siinä kaksi kolme iltaa ravaamiseen, mutta sen jälkeen se alkoi tepsiä. Siitä lähtien meillä aikuisillakin on ollut pari kolme tuntia illassa omaa aikaa, äiti Susana Mannila kertoo.
 
En siis ole koko ketjua lukenut, mutta eka toivotan ap:lle tsemppiä! Ja sit huomaan, et hernekeppilinkittäjä on taas palannu tänne. kuinkakohan monta vuotta jaksaa? Hänellähän ei oo omia tunnuksia, on aina harmaana paikalle. Tollainen tekstien kopiointihan on kiellettyä, hän hyvin tietää, mut sitkeesti jatkaa. Ja eri palstoilla.

Luin alkuperäisen tekstin muutama päivä sitten ja oon sen jälkeen miettiny, et miten ihmeessä ne lapset, joita äiti ei imetä, ikinä kasvaa aikuisiksi? Siis miksi tää syyttely perustuu aina siihen ajatukseen, että äiti imettää? Miksi läheisyyttä voi tarjota vain imetyksen muodossa ja vain öisin? Ja miksi isä ei voi tarjota läheisyyttä? Kun ei voi imettää? Tuskin kukaan syöttää 11 kk:n ikäistä lasta pullosta öisin muutaman tunnin välein, mutta imetetyillä tää on usein haaste.

Ei lapsi saa mitään vaurioita siitä, että häntä ei enää 11 kk:n iässä imetetä.
 
[QUOTE="vieras";25638057]Unikoulut eivät haitaksi lapselle
julkaistu 11.8.2011 klo 17:50, päivitetty 12.8.2011 klo 11:58

Pienten lasten univaikeuksiin suositellaan jälleen avoimesti erilaisia nukutusmenetelmiä. Asiantuntijoiden mukaan niin kutsutuista unikouluista ei ole lapselle mitään vaaraa, vaikka osa niin uskoo. Tänään julkistettu uusi Unihiekkaa etsimässä -kirja esittelee yleisimmät Suomessa käytössä olevat lasten unikoulut.

Järvenpäässä asuva viisikuukautinen Ahti nukuu äitinsä Susanna Mannilan mukaan yönsä hyvin. Toisin oli Ahtin isoveljen Ukon kanssa.

- Se oli semmoista jatkuvaa heräilyä. Pahimmillaan herättiin vartin välein. Hyvä yö oli sellainen, että oli 2 - 3 herätystä. Ensimmäisen kokonaisen yönsä Ukko nukkui, kun hän oli vuoden ja kaksi kuukautta. Ja kokonaisella yöllä tarkoitamme puolesta yöstä aamu kuuteen, Susanna Mannilla kertoo.

Noin kolmasosa tai jopa puolet kaikista pienistä lapista kärsii Ukon tavoin jossain vaiheessa uniongelmista. Vastasyntyneelle heräilyt ovat normaalia, mutta yli kuuden kuukauden iässä normaalia useammat heräilyt yössä eivät enää kuulu kuvioon.

Psykiatrian dosentti ja kahden lapsen äiti Anna Keski-Rahkonen suosittaa uudessa kirjassaan Unihiekkaa etsimässä, että univaikeuksista kärsivä lapsi laitetaan unikouluun, eli opetetaan erilaisin keinoin nukkumaan.

- Unikoulujen tarkoitus on, että lapsi alkaa nukkua yönsä rauhallisesti läpi. Siitä on hyötyä koko perheelle. Unikoulu vähentää äidin masennusta, parantaa vanhempien parisuhdeongelmia ja parantaa lapsen virkeyttä, Keski-Rahkonen sanoo.
Itku-unikoulu jakaa mielipiteet

Erityisesti unikoulu, jossa lapsi jätetään sänkyynsä yksin itkemään saa usein vastustusta. Dosentti Anna Keski-Rahkonen kumoaa kielteiset väitteet.

- Unikouluja on tutkittu paljon kymmenissä tieteellisissä tutkimuksissa tuhansilla lapsilla, myös niitä joissa sovelletaan itkemistä nukahtamismuotona. Missään niistä ei ole havaittu mitään haittoja lapsille, Keski-Rahkonen sanoo.

Tällä hetkellä suositeltavimmat unikoulut lapselle ovat niin kutsutut vaiheittaiset unikoulut. Niissä lapsi jätetään sänkyynsä ja vanhempi säännöillisesti pistäytyy huoneessa ja sanoo, esimerkiksi "hyvää yötä". Näin jatketaan kunnen lapsi nukahtaa.

- Kaikissa unikouluissa täytyy olla johdonmukainen, eli täytyy jaksaa tehdä samalla tavalla noin viikon verran. Jos unikoulun jättää heti kesken, iltariehuminen ja uniongelmat saattavat vain peheta, Keski-Rahkonen sanoo.

Myös järvenpääläinen Ukko rauhoitettiin nukkumaan unikoulun avulla noin kahdeksen kuukauden ikäisenä. Siihen asti lapsi ei ollut suostunut nukkumaan, ellei häntä kannettu edestakaisin kaksi tuntia.

- Löysin internetistä unikouluohjeen. Siinä lapsi jätettiin sänkyyn nukkumaan, mutta takaisin mentiin heti, jos lapsi alkoi itkeä. Lapsi otettiin syliin, rauhoitettiin ja sen jälkeen laitettiin heti takaisin sänkyyn. Meillä meni siinä kaksi kolme iltaa ravaamiseen, mutta sen jälkeen se alkoi tepsiä. Siitä lähtien meillä aikuisillakin on ollut pari kolme tuntia illassa omaa aikaa, äiti Susana Mannila kertoo.[/QUOTE]

Niin täyttä p*skaa kuin vain voi olla. Vauvalla ei ole tarvetta itkeä iltaisin eikä öisin, jos vauvan tarpeisiin vastataan eikä häntä hylätä olemaan yksin. Siitähän tässä on puhtaasti kyse. Me nukutamme aina lapsemme ja nukahtavat hyvin ja nukkuvat yöt hyvin, samassa makkarissa kanssamme. Ja on iltaisin aina tuntikaupalla yhteistä aikaa, kun illat ei mene riekkumiseen. Noi unikouluthan tuovat usein vain tilapäisen avun ja usein ongelma alkaa uudestaan. Ongelma on se, kun liian pieni lapsi yritetään pakottaa nukahtamaan ja nukkumaan yksin.
 
[QUOTE="vieras";25638138]Niin täyttä p*skaa kuin vain voi olla. Vauvalla ei ole tarvetta itkeä iltaisin eikä öisin, jos vauvan tarpeisiin vastataan eikä häntä hylätä olemaan yksin. Siitähän tässä on puhtaasti kyse. Me nukutamme aina lapsemme ja nukahtavat hyvin ja nukkuvat yöt hyvin, samassa makkarissa kanssamme. Ja on iltaisin aina tuntikaupalla yhteistä aikaa, kun illat ei mene riekkumiseen. Noi unikouluthan tuovat usein vain tilapäisen avun ja usein ongelma alkaa uudestaan. Ongelma on se, kun liian pieni lapsi yritetään pakottaa nukahtamaan ja nukkumaan yksin.[/QUOTE]

Nooh, artikkelissa puhui psykiatrian dosentti ja kertoi, että TUTKIMUKSET ovat osoittaneet, että unikoulusta ei ole haittaa lapsille. Sinulla on vain oma mutusi. Omaa lastani ei ole tarvinnut unikouluttaa, jos olisi tarvinnut, olisin käyttänyt lempeää tassumenetelmää, ja vasta kun vauva olisi ollut lähempänä 1 v. Oma lapsi nukkunut aina omassa sängyssään kuin tukki. Meidän sänkyyn matkaa oli vain n. 4 m ja oli vielä itkuhälytin ja lapsi ei itkenyt öisin, oli aina(ja on vieläkin) erittäin sikeäuninen :)
 
[QUOTE="vieras";25631353]Tässä HUS:n osastonylilääkärin, lastenlääkärin Hannu Jalangon artikkeli lapsen unihäiriöistä.

Unihäiriön tyypit

Unihäiriöt lapsella
Lääkärikirja Duodecim
10.10.2010
lastentautien erikoislääkäri Hannu Jalanko


Pienten lasten yleisimmät unihäiriöt ovat nukahtamisvaikeudet, yöheräily ja liian varhainen herääminen. Näistä toistuva yöheräily on perheen kannalta rasittavin ja sitä esiintyy 10–15 %:lla pienistä lapsista. Merkittävän yöheräilyn rajana pidetään neljää heräämistä yötä kohden. Noin puolen vuoden ikään tultaessa alkaa esiintyä vauvaiän yleisin uniongelma: uniassosiaatiohäiriö. Tällä tarkoitetaan lapsen kyvyttömyyttä nukahtaa itsekseen ilman, että aikuinen auttaa hänet uneen tavalla tai toisella. Siitä muodostuu ongelma, jos lapsi öisin havahtuessaan aina herättää myös vanhempansa ja vaatii totuttua menettelyä. Iän myötä lapsen heräilyongelma muuttuu usein nukahtamisvaikeudeksi. Leikki-ikäinen osaa ennakoida vanhemman lähtevän luotaan nukahtamisen jälkeen ja voi siksi pyrkiä pitkittämään uneen vaipumista. Samalla yöheräilykin usein jatkuu. Toisinaan vauvan yöheräily johtuu siitä, että häntä ei saada vieroitettua yöimetyksestä puolen vuoden iän jälkeen.


Lasten unikäyttäytymiseen liittyviä periaatteita on useita:

Lapsi tulisi aina laittaa sänkyynsä hereillä olevana. Hänen tulisi oppia nukuttamaan itsensä uneen. Lapsen olisi 3–4 ensimmäisen kuukauden jälkeen hyvä nukkua eri huoneessa kuin vanhemmat, mikäli se on mahdollista.
Nukkumaanmenoaikojen ja aamuheräämisten tulisi olla verrattain säännöllisiä.
Lapsi tarvitsee nukkumaanmenorituaalit, joiden olisi hyvä olla mahdollisimman miellyttäviä ja samanlaisia illasta toiseen. Ns. tassumenetelmään kuuluu, että lapsi iltarutiinien jälkeen pannaan sänkyyn ja rauhoitetaan vanhemman käden eli »tassun» alle sänkyyn. Vanhempi kuitenkin poistuu ennen kuin lapsi nukahtaa. Kun lapsen itku saavuttaa vaativan asteen, menee vanhempi taas rauhoittamaan hänet »tassun» alle. Jos lapsi huutaa hysteerisesti eikä rauhoitu tällä tavoin, vanhempi nostaa lapsen syliin ja rauhoittelee hiljaiseksi. Kuitenkin ennen nukahtamista lapsi pannaan takaisin vuoteeseen.
Mentyään sänkyyn lapsen tulisi myös pysyä siellä.
Jo muutaman kuukauden ikäiselle lapselle on hyvä tehdä selväksi, että yöt ovat nukkumista varten. Mahdollisten yösyömisten tulee tapahtua nopeasti, hämärässä ja ilman seurustelua. Muutaman kuukauden ikäistä lasta on hyvä jo päiväsaikaan totuttaa pidempiin syötönväleihin.
Kosteaa vaippaa ei aina tarvitse vaihtaa yöllä.
Jos lapsi inahtaa tai nyyhkii kesken unen, häntä ei ole syytä ottaa heti syliin. Jos nyyhkiminen jatkuu, jo sängyn vieressä seisominen tai käden laskeminen rauhallisesti lapsen olkapäälle saattaa usein riittää ja lapsi jatkaa uniaan taas rauhallisesti.[/QUOTE]

Mitä paskaa, ei voi muuta sanoa, voisi kuvitella tuon olevan 50-luvulta.
 
[QUOTE="just";25638658]Mitä paskaa, ei voi muuta sanoa, voisi kuvitella tuon olevan 50-luvulta.[/QUOTE]

Kirjoitettu kuitenkin 2010, ja kirjoittajana lastentautien professori.

Tuossa ei missään muuten kehoitettu huudattamaan lasta. Mitä itsekään en hyväksy.
 
Erityisesti unikoulu, jossa lapsi jätetään sänkyynsä yksin itkemään saa usein vastustusta. Dosentti Anna Keski-Rahkonen kumoaa kielteiset väitteet.

- Unikouluja on tutkittu paljon kymmenissä tieteellisissä tutkimuksissa tuhansilla lapsilla, myös niitä joissa sovelletaan itkemistä nukahtamismuotona. Missään niistä ei ole havaittu mitään haittoja lapsille, Keski-Rahkonen sanoo.


Tässä faktaa, kun joku sitä peräänkuulutti. Itse en hyväksy huudattamista, mutta ketjussa tuomittu tassu-unikoulukin.Minkä ymmärrän, jos lapsi on esim. 12 kk ja heräilee koko ajan ja tämä vaikuttaa jo lapsenkin terveyteen heikentävästi.
 
Viitaten noihin pitkiin lainauksiin, niin onko täällä oikeasti äitiä, jota ei jatkuvat yöheräilyt häiritse???
Meillä 8kk vauva nukkuu vielä vieressäni ja voin kertoa, että jatkuva heräily todellakin häiritsee ja pää alkaa olla aivan sekaisin. Ensi viikolle on suunniteltu vieroitus omaan sänkyyn, ja toivon todella, että homma onnistuu, sillä itse alan ainakin olla ihan hermoraunio.
 
[QUOTE="vieras";25638727]Kirjoitettu kuitenkin 2010, ja kirjoittajana lastentautien professori.

Tuossa ei missään muuten kehoitettu huudattamaan lasta. Mitä itsekään en hyväksy.[/QUOTE]

Olokoon mikä rohovessoori tahansa, niin silti. Omat penikat kasvatettu päinvastoin, ei ongelmia. Muutaman tiiän jotka soveltaa noita ym oppeja, kuulostaa olevan kaikki niiiiin helevtin vaikiaa.
 

Yhteistyössä