Tapahtui tänään ja häpeän varmaan pitkään :(

  • Viestiketjun aloittaja "auts"
  • Ensimmäinen viesti
"a.p"
Alkuperäinen kirjoittaja PunaisenPuutalonÄiti;25472239:
En ole lukenut koko ketjua, mutta täytyy nyt kyllä todeta, että meillä kyllä pidetään ulko-ovet lukossa oli sitten yö tai päivä. Tämä ihan jo oman turvallisuuden tunteen vuoksi - ja samalla senkin puolesta, ettei meidän koti tosiaan ole mikään markkinapaikka.

Asuitpa ap sitten maalla tai kaupungissa, niin nykyaikana ei taida olla kovin hyvä idea pitää ovia tuolla tavalla auki niin että kuka tahansa voi halutessaan pistäytyä pirttiin. Ehkä tuollainen ovien auki pitäminen sitten on helpottava tekijä (jos lapset kulkevat edestakaisin, ei jatkuvasti tarvitse olla erikseen availemassa lukittua ovea) mutta kyllä minusta tuollainen tuntuisi aika turvattomalta. Ja tympeältä myös, mä en ainakaan haluaisi havahtua huomaamaan että porstuassani pönöttää joku (vaikka kuinkakin tuttu ihminen) ellen nyt sitten erikseen olisi ilmoittanut, että meillä kun nyt tosiaan on nuo ovet auki niin voi kävellä sisälle ilman ovikellon soittoja tai koputteluita.
Jännä juttu ettei mulla oo käyny mielessäkään pitää ovea lukossa päivisin... :) Enkä varmaan tule pitämäänkään. Kuusi lasta tosiaan niin eihän siinä muuta ehtis ku ovea aukoa.
 
Ai niin..

Jos haluat saada elämäsi miehen niin laita mahdollisimman kamalat vaatteet päälle ja lähde..

Olin katsellut erään baarin portsaria piiiitkään ( nuorena likkana tämäkin ) ja aina oli pientä kipinää kun nähtiin. Ikinä välit ei lämmennyt tarpeeksi että olisi päästy lähempään tuttavuuteen. Sit kerran lähdin ystäväni kanssa "yhdelle"; oli paukkupakkaset ja mulla oli housujen alla 'kalsarit' joissa punaisella pohjalla mustia kukkia ja haarovälissä pitsan kokoinen reikä.

Aamulla heräsin.... portsarin vierestä hänen asunnollaan .... ja ensimmäinen joka iski silmiini oli ne saamarin kalsarit keskellä lattiaa. Arvatkaa lähdinkö vikkelästi....
:LOL: Voi tätä repeilyn määrää. Ja vielä keskellä yötä.
 
paukutus
[QUOTE="paukku";25469422]Se rouva oli varmaan miehelleen paheksunut että sinä tissit paljaana pompit ja mies päätti tulla tarkastuskäynnille... Itse oon tullu töistä kotiin ja eteisessä paukauttana aivan kamalan pierun päivän töissäistumisen päätteeksi. Keittiöön tullessani huomannut miehen istuvan kaverinsa kanssa pöydän ääressä kaffella. Vieläkin nolottaa..[/QUOTE]

Ahhahhaaa :D Mulla on vähän sama tapa ilmoittaa pörähdyksillä jo eteisessä, että kotiin on tultu. Sama homma aamulla kun olen herännyt. Muut vaan tuumii että äiskä taisi herätä.
 
Olennainen
Asuin joskus 90-luvulla poikaystäväni luona lähes joka viikonloppu ja eräänkin kerran tuli juotua liikaa... olin yöllä kännipäissäni oksentanut hänen rekkakuski-isänsä la-puhelimen päälle. Oli TODELLA noloa putsailla sitä seuraavana päivänä krapuloissani pumpulipuikolla ym.
 
"kilu"
Ai niin..

Jos haluat saada elämäsi miehen niin laita mahdollisimman kamalat vaatteet päälle ja lähde..

Olin katsellut erään baarin portsaria piiiitkään ( nuorena likkana tämäkin ) ja aina oli pientä kipinää kun nähtiin. Ikinä välit ei lämmennyt tarpeeksi että olisi päästy lähempään tuttavuuteen. Sit kerran lähdin ystäväni kanssa "yhdelle"; oli paukkupakkaset ja mulla oli housujen alla 'kalsarit' joissa punaisella pohjalla mustia kukkia ja haarovälissä pitsan kokoinen reikä.

Aamulla heräsin.... portsarin vierestä hänen asunnollaan .... ja ensimmäinen joka iski silmiini oli ne saamarin kalsarit keskellä lattiaa. Arvatkaa lähdinkö vikkelästi....
ei saasta :D :D
 
"Argh"
Sattuipa silmään, että monen mielestä on noloa, jos nainen on vähissä vaatteissa, kun heidän kotiinsa punkee kutsumatta vieraita. Mitä ihmettä? Ei kai se ole taas naisen vika, jos naapurin setä tulee ilmoittamatta tissejä tuijottamaan? Kyllä se on sen vieraan häpeä - tosin ovelle kun menee, niin voi itse valita peittoa itselleen. ;)
 
Mulle ei oo käyny mutta me on jo vuosia naurettu mun tädin tapaukselle. Ne asuu maalla ja eräänä sunnuntai-aamuna täti lähti navetalta etukäteen sisälle laittaan lounasta. Se sitte samalla kävi suihkussa ja päätti yllättää miehensä sunnuntain kunniaksi vetäisemällä päälle pitsitissiliivit ja seksikkäät pikkarit. No, sitte niitten ulko-oveen koputettiin, tätini luuli että mies sieltä tulee ja ovi on menny vahingossa lukkoon. se sipsutteli ovelle ja vetäisi sen auki ja meinas jos alkaa availemaan tissiliivejään kun tajus että sielä ovella ei ollutkaan sen mies vaan joku kulkukauppias. :LOL:
 
Me joskus miehen kanssa riideltiin mun tupakanpoltosta. Et miks en saa käydä savuilla ennen ku lähdetään viikonlopuks anopille. Kirosanat lenteli ja ite olin melkein itku kurkussa tupakanpuutteen tähden.
Appi oli just lähteny meiltä ennen riitaa, mut olikin tullu takas oven taa tuomaan jotain autostansa meille. Ei edes ovikelloa soittanu vaan seissy oven takana kuuntelemassa.
Ja appi ei tienny et poltan ja olihan tuo melko nolo ja lapsellinen riidanaihe(minulta), mut hiersi sillon meen välejä.
 
"a.p"
[QUOTE="Sanna";25473070]Olette hulluja, jos ette pidä ovia lukossa. Ei tasan onnistuisi täällä pääkaupunkiseudulla, ellei halua että talo tulee ryöstetyksi romanian mustalaisten toimesta.[/QUOTE]

Mepä asutaankin maalla, pkseudulla tod ihan eri meininki. =) Ja aina jos ovet on auki, on myös joku meillä kotona. Mun mielestä ei mitenkään eriskummallinen asia.
 
"Äiskä"
[QUOTE="minä";25469742]Olen mäkin kurkku suorana lapsille huutamut ja sit remonttireiskat olleet ovella =)

isäenpäivänä ite kikkuloittin satiini yökkärissä,kun tyttö pyys ovelle no ne oli jehovan todistajat.
mä siinä lähes läpinäkyvässä pitsi hepeneisä uskollisesti kuuntelin. mutta kenties nämä kaksi jehova miestä järkyttyivät tästä niin pahasti että sen jälkeen meillä onkin käynyt 2 naispuoleista jehovaa tuomassa lehdet :)[/QUOTE]

Meillä yhtenä kauniina kesäpäivänä poika 5v päätti kaivaa esille halloweenina ostetun kuolemapuvun. Leikki jotain avaruustaistelua musta pitkä puku päällä jossa on huppu, kuminen pääkallo naamari päässä ja muovi viikate kädessä (oikeesti aika karmee). Kuulin että ovikello soi kun laitoin kylppärissä pyykkejä ja luulin naapurin muksujen hakevan lasta ulos. Poika juoksi avaamaan ja kun ehdin ovelle näin kahden naisen poistuvan oveltamme. Tunnistin heidät jehovantodistajiksi jotka olivat aiemminkin käyneet. Poika kertoi, että tädit tulee ehkä joskus toiste käymään (olivat sanoneet). No eipä tätejä enää kyllä näkynyt...
 
Vaihtarina ollessani naapurissa asui tiedekunnan professori. Minä olin sisäpihalla pesemässä polkupyörääni ja kipaisin sisälle hakemaan jotain (rätti tms). Asuimme samassa kerroksessa, josta sisäpihalle mentiin. Kaappia kaivoin ja paiskasin oven kiinni, peukaloni kaapin välissä. Siinä pääsi jokunen voimasana kun muistin pyörän. Voivotellen ja sadatellen suomeksi juoksin takaisin ulos, koska lukitsematon pyöräni kesken pesun oli siellä.

No aulassa juoksen melkein proffan syliin. Takaisin tultuani mieheni mietti, että tuo naapuri saattoi luulla meillä olleen fyysinen perheriita, josta lähdin klivusta valittaen karkuun. Hänhän näki minun juoksevan ulos voivotellen. No sitä en kysynyt professorilta koskaan...
 
Viimeksi muokattu:
"vieras"
Meillä on kanssa ovi aina lukossa, kun kerrostalossa asutaan, mutta ei siitä lukosta paljon hyötyä ole... pari tapausta on..

Olin just tulossa suihkusta, kun ovikello soi mä menin nopeasti huoneeseen ja huusin pojalle elä aukase ovea ennen kuin saan jotain päälle... poika huutaa takasin ovi on jo auki.. pelkkä pyyhe ympärillä ovelle, pari intti jätkää oli rahaa keräämässä :D

Toinen tapaus olin vessassa.. kun ovikello soi, huusin pojalle oota tuun kohta.. oon paskalla.. niin eikö sieltä taas kuulu ovi on jo auki :D ja talonyhtiön mies seisoi eteisessä..

Tiedän mun kielen käyttöni on aika karseeta välillä...
 
"vieras"
Ulkomailla kaupassa totesin kananmunien ehjyyttä tarkistaessani opiskelukaverilleni suomeksi: "nyt kelpais muna kuin muna"..samassa miesääni sanoo vieressä suomeksi jotain tyyliin "vai niinkö kelpais".. siitä saatiin hyvät naurut aikaiseksi ja kyllä hävetti.
:LOL: Aika hauska. Itsekin aina tuudittaudun reissuilla liikaa tuohon "ei kukaan ymmärrä kuitenkaan, joten voin puhua mitä vain" -tunteeseen.
 
Äipykkä
[QUOTE="vieras";25473465]Meillä on kanssa ovi aina lukossa, kun kerrostalossa asutaan, mutta ei siitä lukosta paljon hyötyä ole... pari tapausta on..

Olin just tulossa suihkusta, kun ovikello soi mä menin nopeasti huoneeseen ja huusin pojalle elä aukase ovea ennen kuin saan jotain päälle... poika huutaa takasin ovi on jo auki.. pelkkä pyyhe ympärillä ovelle, pari intti jätkää oli rahaa keräämässä :D

Toinen tapaus olin vessassa.. kun ovikello soi, huusin pojalle oota tuun kohta.. oon paskalla.. niin eikö sieltä taas kuulu ovi on jo auki :D ja talonyhtiön mies seisoi eteisessä..

Tiedän mun kielen käyttöni on aika karseeta välillä...[/QUOTE]

Meillä on poika ilmoittanu kerran ovella naapurille et äiti ei nyt pääse kun se on kakalla. Selitti vielä kovaan ääneen et sillä saattaa mennä siellä kyllä tosi kauan. Kuulin kaiken oven läpi ja yritin huudella, et olehan nyt kulta hiljaa..
Samainen poika rakas vastasi puhelimeeni ja selitti samat jutut puhelinmyyjälle..
 
"a.p"
Alkuperäinen kirjoittaja Äipykkä;25473512:
Meillä on poika ilmoittanu kerran ovella naapurille et äiti ei nyt pääse kun se on kakalla. Selitti vielä kovaan ääneen et sillä saattaa mennä siellä kyllä tosi kauan. Kuulin kaiken oven läpi ja yritin huudella, et olehan nyt kulta hiljaa..
Samainen poika rakas vastasi puhelimeeni ja selitti samat jutut puhelinmyyjälle..
hihii... ihana poika!! ;) :D
 
"Äiskä"
Ulkomailla kaupassa totesin kananmunien ehjyyttä tarkistaessani opiskelukaverilleni suomeksi: "nyt kelpais muna kuin muna"..samassa miesääni sanoo vieressä suomeksi jotain tyyliin "vai niinkö kelpais".. siitä saatiin hyvät naurut aikaiseksi ja kyllä hävetti.
Mä kysyin kerran reippaasti kaupan mies myyjältä "missäs teidän munat on?". Ihmettelin kun kaveri meni jotenkin punaseksi. Myöhemmin vasta tajusin...
 
Ken guru
[QUOTE="Äiskä";25473540]Mä kysyin kerran reippaasti kaupan mies myyjältä "missäs teidän munat on?". Ihmettelin kun kaveri meni jotenkin punaseksi. Myöhemmin vasta tajusin...[/QUOTE]

:LOL:

Kiitos kaikille aamun nauruista!
 
Harmaja
Eräs aamu veljeni lähti kouluun ja oltiin juuri hulluteltu siinä hänen lähtiessään. Hetken päästä kuului koputus ja kuvittelin tietenki veljeni tulleen takaisin jotain hakemaan. Menin avaamaan oven ja syöksyin täysillä ovesta ulos huutaen:pÖÖÖÖÖÖÖÖ!!!! No siis onnistuin kyllä säikyttämään perinpohjin ovella seisojan mutta se ei ollut veljeni vaan nokikolari... :D :D yritin mä selittää kaikkeni, ettei ollut tarkoitus häntä säikyttää ja kerroin luulleeni veljeni olevan oven takana...
Muutin sitten mieheni kanssa yhteen 10km päästä kotitalostamme ja isälläni oli tapana käydä aamuisin kahvilla. Normaaliin tapaan ovelle koputettiin, tosin normaalia aikaisemmin mitä isäni tapasi käydä. Hipsin valkoiseen läpinäkyvään, lyhyeen paitaan puettuna avaamaan nopeaa oven. MUTTA ei, siellä oli se samainen nokikolari muutaman vuoden takaa oventakana :D taas nolona sepitin sekavia jotain juuri heränneenä...
Vuosia myöhemmin tämä samainen nokikolari istui vanhempainillassa vieressäni koululuokassa. Hänen poikansa siis on tyttäreni luokalla...luultavasti hän muistaa tapahtuneet, ainakin hymystä päätellen :D
 
Et sillee
Kyllä se huuto kuuluu naapuriin saakka, ei niiden tarvii tulla sun eteiseen sitä kuulemaan... tietävät varmaan millanen sumutorvi olet.

Onhan noita nähty. Pihalla hymyillään ja ollaan niin .... ja sit kotoo kuuluu hirvee marttahirmun kajatus ja karjunta.
 
Heh. ;) Eipä ole ihan niin lähellä naapureita että huuto kuuluis. Ja huutaminen on mulle suht harvinaista ja sehän on ihan normaalia. =)
 
Yhteistyössä