Lupasin aamulla palata asiaan, joten tässä nyt tulis.
Eihän mulla näitä kyllä enää oo, lääkityksellä pysyy jopa äänet poissa päästä.
Mutta siis ennen lääkitystä oli vaikka mitä, tässä muutama esimerkki:
-Opiskeluaikoina pahin pakkomielle oli ruoka. Syömishäiriötä taustalla ja siitä sitten saikin kehitettyä komeita pakkotoimintoja. Tiettyjä grammamääriä, piti syödä tietyllä lusikalla/haarukalla/veitsellä ja tietyltä lautaselta. Joka päivä samat safkat, siis ihan prikulleen. Kahvia kuppi päivässä ja vettä pari litraa, tietystä pullosta tietyillä kellonlyömillä. Syömisen piti kans kestää tietty minuuttimäärä, sekkarin kanssa söin.
-Ekassa omassa kodissa oli ylisiistiä: kahvikuppien kahvat kaikki tiettyyn suuntan, tiskirättiki taiteltu tietyllä tapaa jne. Pyykit ripustin aina tietyllä tapaa ja puolessa välissä kuivumista ne piti kääntää. Sohvan kankaan kuituja paijailin suoraks ja jahtasin kissaa, jos se rypytti sängynpeitteen.
Koomisinta on, että asunto itessään oli ihan kamala vuokraläävä, ja ikkunassa roikku rikkinäiset sälekaihtimet ja vanha LAKANA.
-Esikoisen vauva-aika oli ihan kauheeta. Koko ajan kyttäsin kelloa, laskin syöttövälejä, vaipanvaihtoja jne. Jos laskin vauvan sänkyyn nukkumaan, kyttäsin haukkana, että vauva hengittää. Ja pelkäsin, että ellen tarkista, vauva kuolee sen takia.
Mä myös laskin minuutteja, tunteja ja päiviä ihan kaikkeen ja kaikesta. Sit vielä nää perussetit: tietty määrä vessapaperia tietyllä tapaa taiteltuna, kahvit piti aina latoo suodattimeen kahdesti, sängystä piti aina nousta oikeella jalalla jne jne jne. Pelkäsin isoja veitsiä, koska teki niin paljon mieli survasta se omaan mahaan ja parvekkeelle en uskaltanu mennä, koska tuli aina pakottava tarve kiivetä kaiteelle (neljäs kerros). Pelkäsin myös, et jos meen parvekkelle vauvan kanssa, singahtaa vauva mun käsistä ja lentää "yli laidan".
Päässä mulla myös puhelee nelisen ääntä: oma, joku hissukka nainen, yks juoppohullu juntti-mies ja sit joku sellanen inhottava, ilkee mies. Mulla myös helposti jää päähän kanava päälle, enkä saa ajatusta poikki vaikka päälläni seisosin.
Sekasin ku seinäkello siis.
Onneks on keksitty hyvät lääkkeet.