Palstan pakko-oireiset, hoi! :D

En todellakaan koske oven kahvoihin ilman hanskoja. Joskus teen stiplun ja olen suorastaan järkyttynyt asiasta, menee kuitenkin ohi aika pian. Pesen käsiä usein, itseni mielestä muut on lähinnä epähygienisiä, kun ei pese tultuaan uuteen paikkaan käsiä. Tarkistan pankkitilin saldoa aika usein..

Mun mielestä on kuitenkin aika kyseenalaista kuinka vakavia oireita mulla on. Huumorilla pääsee pitkälle ja sukuaiset aika samanlaisia.

 

Mullakin on toi tarkistuspakko. Sen lisäks on tullut pakko pestä käsiä vähän väliä. Tuli raskauden myötä kun luin eri bakteereista. Aluksi oli pakkomielle pestä vauvan käsiä enkä antanut kenenkään koskea vauvaan ennenkuin oli kädet pesty JA desinfioitu. Sitten mulle sanottiin että vauva laittaa kaiken suuhun ja saa vastustuskykyä. Tän pakko-oireen takia mulla on kädet verillä. En ole hakenut apua.

 

Pesen käsiä melko paljon, ja junnaan laulun sanoja mielessäni. Lukiessani tekstiä piirrän sormilla kirjaimia.

En ole puhunut näisät terapiassa, jossa kävin pari vuotta sitten masennuksen takia. Ei edes tullut mieleen, olen niin tottunut näihin.

 

[QUOTE="vieras";25436177]Yhdellä tuttavallani on ja aika paljon.
Lähinnä kai ajatuksia mutta juuri niiden takia toimii sitten aika..no, kummallisesti.
Nyt kun hällä on perhettä niin pelkään että heijastuu lapsiin. Siis kun käytös on niin jotenkin "hallittua" ja jos hän ei sano/sanoo jotakin mielestään väärin niin alkaa ahdistus.
Mua kiinnostais tytsi kuulla miten pakko-oireet vaikuttavat sun arkeen, tai siis, kirjoitit että jonkin verran mutta onko sulla juurikin tota ahdistusta? On tosi kurjaa tuttavan puolesta kun hän yrittää tsempata mutta ei läheisiään voi huijata. Ja kun luulen, että ovat vaan iän myötä lisääntyneet.:/[/QUOTE]

No sillä tavalla, että ne ahdistaa jonkin verran ja saattaa häiritä esim. opiskelua toisinaan. Tietty niihin pakkotoimintoihin menee myös aikaa välillä.

 

Onko sinulla siis enemmän pakko-oireisia ajatuksia, vai ovatko toiminnan tasolla?

 

No sillä tavalla, että ne ahdistaa jonkin verran ja saattaa häiritä esim. opiskelua toisinaan. Tietty niihin pakkotoimintoihin menee myös aikaa välillä.

Tuleeko sulle ahdistusta, jos et tee tiettyjä toimintoja?

 

Jos luettelisin kaiken niin ei riittäisi varmaan tila..

 

No.. tuota noin..

Astut sisään aina oikealla jalalla. Huoneeseen tai asuntoon tai bussiin tai ihan mihin vaan. Käytät vessassa tietyn määrän paperia. Syöt oikealla tavalla, oikeassa järjestyksessä. Työssä teet tietyt asiat oikeassa järjestyksessä. Kirjoitat viestin tietyllä tavalla ja laitat kännykän pöydälle oikeaan asentoon. Oikeastaan kaikki kun alkaa miettimään. Siihen vaan on tottunut, nyt kun miettii niin sairasta. Hae Tytsi apua.. sun iässä mullakin oli lievää, koko ajan vaan pahentunut.

 

[QUOTE="...";25436242]Vähän aikaa sitten luin jostain naisten- tai terveyslehdestä, että pakko-oireisiin on joku leikkaushoitokin kehitelty. :O Muistaakseni oli, että Ruotsissa niitä tehdään.[/QUOTE]

Oho.

 

Tuleeko sulle ahdistusta, jos et tee tiettyjä toimintoja?

Joo, tällä hetkellä kyllä. Pakkotoimintoja mulla on kyllä ollut aina vähemmän kuin pakkoajatuksia. Ne pakkoajatukset on ahdistavia ja niitä saattaa olla tosi paljon päivän aikana.

 

http://hyvaterveys.fi/artikkelit/Pakko-oireen-hoito/1371/?c=L%C3%A4%C3%A4kekaappi

 

Mitä pelkäät että tapahtuu jos et tee paakojuttuja??

 

Lupasin aamulla palata asiaan, joten tässä nyt tulis.

Eihän mulla näitä kyllä enää oo, lääkityksellä pysyy jopa äänet poissa päästä. Mutta siis ennen lääkitystä oli vaikka mitä, tässä muutama esimerkki:

-Opiskeluaikoina pahin pakkomielle oli ruoka. Syömishäiriötä taustalla ja siitä sitten saikin kehitettyä komeita pakkotoimintoja. Tiettyjä grammamääriä, piti syödä tietyllä lusikalla/haarukalla/veitsellä ja tietyltä lautaselta. Joka päivä samat safkat, siis ihan prikulleen. Kahvia kuppi päivässä ja vettä pari litraa, tietystä pullosta tietyillä kellonlyömillä. Syömisen piti kans kestää tietty minuuttimäärä, sekkarin kanssa söin.

-Ekassa omassa kodissa oli ylisiistiä: kahvikuppien kahvat kaikki tiettyyn suuntan, tiskirättiki taiteltu tietyllä tapaa jne. Pyykit ripustin aina tietyllä tapaa ja puolessa välissä kuivumista ne piti kääntää. Sohvan kankaan kuituja paijailin suoraks ja jahtasin kissaa, jos se rypytti sängynpeitteen. Koomisinta on, että asunto itessään oli ihan kamala vuokraläävä, ja ikkunassa roikku rikkinäiset sälekaihtimet ja vanha LAKANA.

-Esikoisen vauva-aika oli ihan kauheeta. Koko ajan kyttäsin kelloa, laskin syöttövälejä, vaipanvaihtoja jne. Jos laskin vauvan sänkyyn nukkumaan, kyttäsin haukkana, että vauva hengittää. Ja pelkäsin, että ellen tarkista, vauva kuolee sen takia.

Mä myös laskin minuutteja, tunteja ja päiviä ihan kaikkeen ja kaikesta. Sit vielä nää perussetit: tietty määrä vessapaperia tietyllä tapaa taiteltuna, kahvit piti aina latoo suodattimeen kahdesti, sängystä piti aina nousta oikeella jalalla jne jne jne. Pelkäsin isoja veitsiä, koska teki niin paljon mieli survasta se omaan mahaan ja parvekkeelle en uskaltanu mennä, koska tuli aina pakottava tarve kiivetä kaiteelle (neljäs kerros). Pelkäsin myös, et jos meen parvekkelle vauvan kanssa, singahtaa vauva mun käsistä ja lentää "yli laidan".

Päässä mulla myös puhelee nelisen ääntä: oma, joku hissukka nainen, yks juoppohullu juntti-mies ja sit joku sellanen inhottava, ilkee mies. Mulla myös helposti jää päähän kanava päälle, enkä saa ajatusta poikki vaikka päälläni seisosin.

Sekasin ku seinäkello siis. Onneks on keksitty hyvät lääkkeet.

 

Millaisia pakko-oireita teillä on ja oletteko hakeneet niihin apua? Kertokaas kokemuksianne. =)

Mulla on ollut pakkoajatuksia 14-vuotiaasta asti, välillä enemmän, välillä vähemmän. Se on aika kausittaista. Silloin tällöin (kuten nyt) myös pakkotoimintoja. Tällä hetkellä esim. tarkistuspakkoa. Päätin vihdoin ja viimein hakea jotain apua niihin, kun ei ole tepsinyt pelkkä itsehoito, läheisille puhuminen ja aiheeseen liittyvän kirjan lukeminen. Niitä on jatkunu jo aika pitkään ja haittaavat jonkin verran arkea. Sain psykologiajan kahden viikon päähän YHTS:n kautta. Eli siis opiskelujen kautta pääsen ilmaiseksi ja jonkin ajan kuluttua, jos jatkan käymistä niin tosi edullisesti.

Ratkaisu: sulje tietsikka.

 

Vittu täällon hullua porukkaa!

 

Miten tuo ei yllättänyt yhtään että aapeellä on pakko-oireita(kin)

 

[QUOTE="vieras";25437653]Vittu täällon hullua porukkaa!

[/QUOTE]

Hullut on aina parhaita. :xmas:

 

[QUOTE="vieras";25438523]Miten tuo ei yllättänyt yhtään että aapeellä on pakko-oireita(kin) [/QUOTE]

Miten niin pakko-oireitaKIN? Mitäs muuta mulla on?

 

Tervetuloa hullujen kerhoon, vrs! :heart:

 

Kun olin 11-v, oli pakkoajatuksia. Liittyivät alkavaan murrosikään ja msennukseen, epävarmuuteen. Myöhemmin oli paniikkihäiriötä 16--23 vuotiaana. ilman lääkitystä, siis välttelin kaikkia paikkoja joissa pelkäsin saavani paniikin yms. Sen jälkeen ei ole ollut mitään muuta, paitsi tietysti elämän vaikeudet ja masennus. Mutta aika pientähän tämä.

 

Miten niin pakko-oireitaKIN? Mitäs muuta mulla on?

Se on taas niitä piilovittuilijoiden jengiä....

 

Lupasin aamulla palata asiaan, joten tässä nyt tulis.

Eihän mulla näitä kyllä enää oo, lääkityksellä pysyy jopa äänet poissa päästä. Mutta siis ennen lääkitystä oli vaikka mitä, tässä muutama esimerkki:

-Opiskeluaikoina pahin pakkomielle oli ruoka. Syömishäiriötä taustalla ja siitä sitten saikin kehitettyä komeita pakkotoimintoja. Tiettyjä grammamääriä, piti syödä tietyllä lusikalla/haarukalla/veitsellä ja tietyltä lautaselta. Joka päivä samat safkat, siis ihan prikulleen. Kahvia kuppi päivässä ja vettä pari litraa, tietystä pullosta tietyillä kellonlyömillä. Syömisen piti kans kestää tietty minuuttimäärä, sekkarin kanssa söin.

-Ekassa omassa kodissa oli ylisiistiä: kahvikuppien kahvat kaikki tiettyyn suuntan, tiskirättiki taiteltu tietyllä tapaa jne. Pyykit ripustin aina tietyllä tapaa ja puolessa välissä kuivumista ne piti kääntää. Sohvan kankaan kuituja paijailin suoraks ja jahtasin kissaa, jos se rypytti sängynpeitteen. Koomisinta on, että asunto itessään oli ihan kamala vuokraläävä, ja ikkunassa roikku rikkinäiset sälekaihtimet ja vanha LAKANA.

-Esikoisen vauva-aika oli ihan kauheeta. Koko ajan kyttäsin kelloa, laskin syöttövälejä, vaipanvaihtoja jne. Jos laskin vauvan sänkyyn nukkumaan, kyttäsin haukkana, että vauva hengittää. Ja pelkäsin, että ellen tarkista, vauva kuolee sen takia.

Mä myös laskin minuutteja, tunteja ja päiviä ihan kaikkeen ja kaikesta. Sit vielä nää perussetit: tietty määrä vessapaperia tietyllä tapaa taiteltuna, kahvit piti aina latoo suodattimeen kahdesti, sängystä piti aina nousta oikeella jalalla jne jne jne. Pelkäsin isoja veitsiä, koska teki niin paljon mieli survasta se omaan mahaan ja parvekkeelle en uskaltanu mennä, koska tuli aina pakottava tarve kiivetä kaiteelle (neljäs kerros). Pelkäsin myös, et jos meen parvekkelle vauvan kanssa, singahtaa vauva mun käsistä ja lentää "yli laidan".

Päässä mulla myös puhelee nelisen ääntä: oma, joku hissukka nainen, yks juoppohullu juntti-mies ja sit joku sellanen inhottava, ilkee mies. Mulla myös helposti jää päähän kanava päälle, enkä saa ajatusta poikki vaikka päälläni seisosin.

Sekasin ku seinäkello siis. Onneks on keksitty hyvät lääkkeet.

Auts:| Mikä sulla oli diagnoosi ja mikä lääke menee? Kuulostaa vähän psykoottistasoiseen häiriöön viittaavalta? vai onko pakko-oireinen häiriö ihan erikseen diagnosoitu? Miten sun mies suhtautuu sun sairauteen? Mitä lääkkeitä syöt, ja onko ne ns.estolääkitys?

 

Auts:| Mikä sulla oli diagnoosi ja mikä lääke menee? Kuulostaa vähän psykoottistasoiseen häiriöön viittaavalta? vai onko pakko-oireinen häiriö ihan erikseen diagnosoitu? Miten sun mies suhtautuu sun sairauteen? Mitä lääkkeitä syöt, ja onko ne ns.estolääkitys?

Juu siis ilman lääkkeitä mä oon ihan seinähullu, sukuuni oon tullu. Syön jotain vahvaa mielialalääkettä, mut nimee en nyt taas muista. Joku sellanen, mitä mun kokoselle yleensä määrätään 20-50mg annoksina, mä otan 100-200, vaiheesta riippuen. Diagnoosi oli vakava masennus, pakko-oireinen ahdistus, ADHD ja jotain vielä, mitä en sitäkään muista. Mulla on kultakalan muisti. Mun mies on suhtautunu ihan hyvin, joku lyönti vyön alle siltäki toki joskus vuosia sitte tuli riidellessä, mut pääasiallisesti ok. Raskauden alussa ja lopussa tota lääkettä ei saa syödä, joten silloin on mieski päässy näkee, mitä tää pahimmillaan on. Haki mut tieltä makaamasta, ku halusin bussin liiskaavan mut jne. Että ihan syystä meille riittää nää 2 lasta. Periytyvää tää myös on, mut sukua katsoen naiset vissiin on pahempia. Onneks siis meillä on vaan poikia. Ja mulle tää on niin arkipäivää, et mun hulluudelle saa ihan avoimesti naureskellaki; se poistaa sen vaivaantuneen asiallisuuden, mikä ihmisiin joskus homman tajutessaan iskee.

 

Juu siis ilman lääkkeitä mä oon ihan seinähullu, sukuuni oon tullu. Syön jotain vahvaa mielialalääkettä, mut nimee en nyt taas muista. Joku sellanen, mitä mun kokoselle yleensä määrätään 20-50mg annoksina, mä otan 100-200, vaiheesta riippuen. Diagnoosi oli vakava masennus, pakko-oireinen ahdistus, ADHD ja jotain vielä, mitä en sitäkään muista. Mulla on kultakalan muisti. Mun mies on suhtautunu ihan hyvin, joku lyönti vyön alle siltäki toki joskus vuosia sitte tuli riidellessä, mut pääasiallisesti ok. Raskauden alussa ja lopussa tota lääkettä ei saa syödä, joten silloin on mieski päässy näkee, mitä tää pahimmillaan on. Haki mut tieltä makaamasta, ku halusin bussin liiskaavan mut jne. Että ihan syystä meille riittää nää 2 lasta. Periytyvää tää myös on, mut sukua katsoen naiset vissiin on pahempia. Onneks siis meillä on vaan poikia. Ja mulle tää on niin arkipäivää, et mun hulluudelle saa ihan avoimesti naureskellaki; se poistaa sen vaivaantuneen asiallisuuden, mikä ihmisiin joskus homman tajutessaan iskee.

Miten sun hoitava lääkäri suhtautui siihen kun halusitte jälkikasvua ja tulit raskaaksi? Aika hurjalta kuulostaa noi sun kokemukset. Hienoa, että olet selvinnyt raskauksista, synnytyksistä ja lasten hoidosta. Mä muistan jo kun olin kolmannen synnyttänyt ja keskimmäinen lapsi sairastui vakavasti ennen synnytystä. Mulle tuli joku ylivireys päälle kun tuntui että kaikki langat on mun käsissä, en siis pystynyt nukahtamaan. Valvoin koko sairaalassaolon synnytyksen jälkeen, eivät suostuneet kirjoittamaan mitään lääkettä kotiin vaikka anelin. Tiesin että se homma ei ollut mun yksin päätettävissä, nukunko vai enkö. Niinpä vain jouduin palaamaan takas sairaalaan 5 yötä valvottuani vauvan kanssa. Siinä välissä järjestin vakavasti sairaalle keskimmäiselle ja esikoiselle hoitopaikat. Muutaman yötä sairaalassa oltuani sain lääkityksen, jota söin kolmisen viikkoa ja pienensin pikkuhiljaa lääkkeen annostuksen, sitten lopetin. Koska se lääke aiheutti pyörrytystä. Mutta sen jälkeen taas nukuin, vaikka sairastuin sitten kuopuksen ollessa alle 1-vuotias verenpainetautiin. Luultavasti stressin takia.

 

no mut sehän on muotia kun on pakko-oireita jne...tai ei, se ei oo muotia, muotia on se että avoimesti kilpaillaan kenellä menee huonoiten....