Minä kanssa tunnistan itseni kyllä näissä jutuissa, tuntuu että palasia loksahtaa kohdalleen kun lukee teidän kertomuksia. Olen ihanan pienen 1-vuotiaan äiti, joka joutuu taistelemaan arjessa erilaisia pakko-oireita vastaan.
Mulla tuntuu tulevan kausittain, jonkun aikaa aina hyvim, sitten tulee taas vaikea kausi. Pahimpana mulla on krooninen sairaudenpelko, kyttään erityisesti luomia ja pelkään melanoomaa. Kyttään sekä omia että poikani kaikkia oireita. Lidäksi mulla on noita peruspakko-oireita, tarkistelen aina ettei liesi ole päällä tai tukankuivaaja seinässä. Ennen myös tv piti olla pois seinästä ja tietokone pois päältä. Nyt on ollut jo melko pitkään helpompaa tän tarkistelun kanssa, oon niin sanotusti "ulkoistanut" sen miehelleni eli jossain vaiheessa sovittiin että hän vikaksi nukkumaan tulijana katsoo ethei mitään ole päällä. Alkuun aina kysyin hältä että onko tarkistanut, aina vakuutti että joo, nykyään en muista enää edes kysyä. Lapsen saaminen ja raskausaika tuntui tätä helpottavan. Sen sijaan välillä huolehdin kovasti just ulko-oven sulkemisesta tms. Pakkoajatuksia ja ahdistusta, sekä masennustaipumusta on ollut nuoruudesta lähtien, mulla jotkut ajatukset jää ikään kuin päälle enkä pääse niistä eroon. Tulee sellaisia pakkomielteenomaisia ajatuksia, joista en pääse eroon vaikka kuinka järkeilen itselleni. Välillä esimerkiksi pelkään olleeni hyväksikäytetty lapsena vaikka mulla ei ole mitään muistikuvia tai syytä tällaista olettaa tai pelätä. Sitten se ajatus herättää ahdistusta enkä pääse siitä enää eroon vaikka yritän järkeillä.
Paniikkihäiriön oireita on ollut kanssa nuorena, yhteen aikaan en voinut käydä elokuvissa ollenkaan koska se laukaisi paniikkikohtauksen.
Tää pakko-oireinen häiriö on mulle vähän "uusi tuttavuus", oon aina vaan pitänyt itseäni jotenkin neuroottisena ja turhantarkkana, nauranut kun uloslähtiessä pitää hokea mantraa "avaimet-lompakko-puhelin-kalenteri-matkakortti" ja joka paikassa tarkistan aina moneeb kertaan että kaikki on tullut mukaan. Kahviloissakin jne. aina kurkin tuolien alle ja ahdistun kauheasti jos ei ole mun hallinnassa että onhan kaikki tavarat varmasti mukana. Matkoille pakkaaminen on mulle suht ahdistavaa ja pelkään jättäväni tavaroita kylässä ollessa vaikkei mulla tyyliin ikinä käy niin.
Voikohan tää munkin "turhantarkkuus" ja muu mahdollisesti jonkunasteista pakko-oireista häiriötä? Apua en näihin koskaan hakenut, olen muista syistä ollut joskus kauan sitten terapiassa. Sairaudenpelko hallitsee elämää välillä niin paljon, että olen harkinnut avun hankkimista, mutta kynnys on korkealla.