Hermot menee omiin vanhempiin, voiko tämän rasittavampia olla??

[hhhhh]

Että pistää vihaksi äitini ja hänen syyllistämisensä, kun emme menneetkään tänä jouluna hänen luokseen. Olimme ihan omassa kodissamme, siivosin talon, tein itse ruuat, koristelimme kuusen jne. Tänään sitten puhuimme puhelimessa ja hän voivotteli, kun oli niin hiljaista kun emme olleet siellä ja he olivat isän kanssa vaan ihan kahdestaan jne jne.

No, joka kerta kun olen pakannut lapset ja ison tavarakuorman autoon ja ajanut sen 350 kilometriä mummolaan, olen saanut kuulla miten olen kamalan hankala ihminen ja meistä on kamalasti vaivaa, meille ei jaksa laittaa ruokaa, ja taasko pitää käydä kaupassa ja sitä ja tätä tehdä. Kuitenkaan minun ei anneta tehdä itse mitään, tai ainakin siitä nousee kamala meteli jos haluan itse käydä esim. kaupassa.

Saan myös kuulla säännöllisesti kuinka en osaa ottaa muita huomioon (kun meillä sattuu olemaan eri päivärytmi kuin vanhemmillani ja emme esim. välttämättä ole nukkumassa juuri silloin kun se sopisi heille). Isä huudattaa väkivaltaohjelmia tv:stä kun lapset (2v ja 3 v) ovat vieressä, yhtäkkiä ei saakaan leikkiä kun siitä lähtee ääntä ja se häiritsee, äidin koira kärsii kamalasti lasten äänistä. Puhhuijaa.

En voi mennä edes ovesta ulos lenkille kun äiti tulee kysymystulvan kanssa vastaan: "Missä olit? Juttelitko jonkun kanssa? Oliko siellä sitä/tätä/tuota?" Missään he eivät ikinä käy, istuvat kotona kaikki päivät. Isä katsoo telkkaria ja äiti juttelee koiralle.

Ja joka paikasta toitotetaan sitä miten kamalaa on kun vanhuksista ei välitetä. Vanhempani eivät ole tosin edes vanhoja, 60 ja 58, mutta tuollaisia he ovat olleet aina.

Kiitos kun sain purkautua, en vain tiedä mitä pitäisi tehdä. Odottaa muutama vuosi että lapset kasvavat enkä itse olisi niin väsynyt? Nyt ottaa päähän se jatkuva syyllistäminen ja määräily. Olen kuitenkin työssäkäyvä, yli 30-vuotias korkeasti koulutettu ihminen...

 

["jojo"]

Hyvä, että jäitte kotiin. Teillä oli kiva joulu ja sait mahdollisuuden huomata, että mitä tahansa teetkin, et voi miellyttää vanhempiasi. Nyt voit luopua yrittämisen taakasta ja vähentää kuormaasi.

 

[äidin hylkäämä]

Tuo oli aivan kuin mun kirjottama suurelta osin. En kyllä käykään vanhempieni luona kuin kerran tai pari vuodessa, välimatkaa suunnilleen saman verran kuin ap:lla. Varsinkin se ärsyttää, etten ole saanut mitään tukea lapsen kanssa joka on tosi temperamenttinen ollut ikänsä, epäilty adhd:täkin. Siitä asiasta ei saa edes puhua, niinkuin ei mistään muustakaan. Aivan kuin mun elämä yh:na olis ruusuilla tanssimista, niin muhun suhtaudutaan.

 

["vieras"]

Nuo vanhemmat kaipaavat päämäärätietoista ja reipasta kasvattamista.

Pidätte väliä yhteydenotossa, jätätte käymättä ja kerrot äidillesi suoraan nuo syyt joko suullisesti puhelimessa, tekstarilla tai meililllä. Ottaahan se nokkiinsa, ilman muuta, mutta ajan myötä tuulet vie savun ja voitte olla valmiina tapaamaan aikuisempina ja tasa-arvoisempina.

Sinun on vaan tehtävä selväksi, että sinua ja perhettäsi ei voi kohdella miten vain, ei edes äitisi.

 

[tuttua]

No tuossa oli aika paljon tuttua. Voi miten helppoa nniillä on jotka asuvat lähellä ja voi vain käväistä kylässä.

 

[Big Bang Theory]

meidän äidillä sama! välimatka 500km ja aina haluaa meidät luokseen, mutta sitten ei jaksakaan ja on niiiiiiiin väsynyt ja voi voi kun kaikki on hankalaa. 58v on, ja tuntuu, että tuon ikäisillä naisilla on erityisen vaikeaa!!! lapsenlapset on ihania kun ne on hiljaa ja istuu suorassa tai nukkuu!

en jaksa tuollaista, vaan nykyään ollaan paljon anopilla ja juhlapyhät kotona oman perheen kesken!

 

[tuttua]

Ollaan suuria syntisiä jos ei käydä, mutta silti teettää vaikeuksia keittää edes kahvit kun kaukaa tullaan... menee marttyyrivaihe heti päälle.

sama juttu oman mummon kanssa aikoinaan, jos soitti sille niin alkoi valitus siitä mite ei ooo pitkään aikan soittanut. ja sitten tunnin kahden monologi jossa kertoi ne naapurin serkunkummin kaiman tarinat. vuodelta kuokka ja kirves.

Ihanaa!!!! Mutta tästä kai oppii jotain? sen että ei istu kädet ristissä odottamassa että opiskeleva nuori soittaa vähillä rahoillaan tai että ei vaadi tulemaankylään jos ei kuitenkaan viitsi eikä jaksa lapsenlapsia tai ruoanlaittoa.

Ja vastavuoroisesti meillä istuvat sohvalla ja valittavat. Joillakin ne touhuaa lastenlasten kanssa

 

["vieras"]

HYVÄ AP! Teit oikein! Tästä lähtien SINUN perheesi jouluperinne on olla kotona. Muista se. Oikeasti, ei pienet lapset tahdo muistaa jouluistaan sitä, että ei oltu kotona, vaan istuttiin ikuisuus autossa ja puettiin ja riisuttiin ja puett...

Tuommoiset marisijat sitten vaan jäävät yksin.

 

["vieras"]

Että pistää vihaksi äitini ja hänen syyllistämisensä, kun emme menneetkään tänä jouluna hänen luokseen. Olimme ihan omassa kodissamme, siivosin talon, tein itse ruuat, koristelimme kuusen jne. Tänään sitten puhuimme puhelimessa ja hän voivotteli, kun oli niin hiljaista kun emme olleet siellä ja he olivat isän kanssa vaan ihan kahdestaan jne jne.

No, joka kerta kun olen pakannut lapset ja ison tavarakuorman autoon ja ajanut sen 350 kilometriä mummolaan, olen saanut kuulla miten olen kamalan hankala ihminen ja meistä on kamalasti vaivaa, meille ei jaksa laittaa ruokaa, ja taasko pitää käydä kaupassa ja sitä ja tätä tehdä. Kuitenkaan minun ei anneta tehdä itse mitään, tai ainakin siitä nousee kamala meteli jos haluan itse käydä esim. kaupassa.

Saan myös kuulla säännöllisesti kuinka en osaa ottaa muita huomioon (kun meillä sattuu olemaan eri päivärytmi kuin vanhemmillani ja emme esim. välttämättä ole nukkumassa juuri silloin kun se sopisi heille). Isä huudattaa väkivaltaohjelmia tv:stä kun lapset (2v ja 3 v) ovat vieressä, yhtäkkiä ei saakaan leikkiä kun siitä lähtee ääntä ja se häiritsee, äidin koira kärsii kamalasti lasten äänistä. Puhhuijaa.

En voi mennä edes ovesta ulos lenkille kun äiti tulee kysymystulvan kanssa vastaan: "Missä olit? Juttelitko jonkun kanssa? Oliko siellä sitä/tätä/tuota?" Missään he eivät ikinä käy, istuvat kotona kaikki päivät. Isä katsoo telkkaria ja äiti juttelee koiralle.

Ja joka paikasta toitotetaan sitä miten kamalaa on kun vanhuksista ei välitetä. Vanhempani eivät ole tosin edes vanhoja, 60 ja 58, mutta tuollaisia he ovat olleet aina.

Kiitos kun sain purkautua, en vain tiedä mitä pitäisi tehdä. Odottaa muutama vuosi että lapset kasvavat enkä itse olisi niin väsynyt? Nyt ottaa päähän se jatkuva syyllistäminen ja määräily. Olen kuitenkin työssäkäyvä, yli 30-vuotias korkeasti koulutettu ihminen...

päivä ja hei tullaan joka viikonloppu . Nakutus loppuu?