Mulla lähti sympatiat nyt jokaista kohtaan, jos oikeasti kokivat että tuli tarve puolustella omaa raivopää-lastaan. Voimakastemperamenttiset, ns. haastavammat lapset on ihania, niissä on haastetta tosiaan enemmän kun rauhallisissa, mutta kyllä ne myös rikastuttaa elämää ihan toisella tapaa. Mä näen punaista aina kun lapsia haukutaan, tai niiden hyviä kasvattajia.
Kiitos. :flower:
Me yritetään parhaamme ton pojan kanssa, ja jopa päiväkodissa on sanonut että näkee että hän saa paljon rakkautta.
Mutta hänellä on erittäin voimakas tahto ja temperamentti, ollut ihan vauvasta saakka haastava tapaus, joskin hyvinä hetkinä uskomattoman ihana pikku hurmuri. :heart:
Mutta me teemme todellakin ihan kaikkemme että kasvattaisimme häntä oikein, se on meille todella tärkeä asia. Ja silti niitä uhma-raivareita tulee joskus julkisilla paikoilla. Mutta en minä osaa ajatella että se olisi mitenkään kasvatuksen puutetta.
Joskus tuntuu aika pahalta, kun jossain on joku koko ajan paheksumassa jos lapsi inahtaakin. Entisessä asunnossamme alakerran naapuri hakkasi kattoonsa jos lapsemme vähän inahtikaan, nauroi, puhumattakaan itkusta. Kerrankin kun lapsi itki keskellä yötä kun heräsi oksennettuaan sänkyyn, (vatsatauti alkoi siis yöllä) eikös naapuri hakannut kattoonsa. Ihan monta kertaa viikossa koputti, ja laittoi kerran lapun postiluukusta.
Usein kun lapsi äännähtää vähänkin, jossain on joku paheksumassa. Viimeksi tänään oli tilanne, kun lähdimme pois leikkipuistosta. Lapsi kiljaisi EIEIEI kun ei halunnut lähteä vielä pois, eikös ohitse kulkenut joku nainen joka katsoi TOSI pahasti ja pyöritti silmiään.
Siis ei mun itsetunto horju vieraiden kommentoinnista. Mutta tuntuu että nykyään on melkein häpeä jos lapsi ilmoittaa mitenkään olemassaolostaan. Tuntuu että lapsen pitäisi olla vaan mahdollisimman hiljaa ja kävelläkin huopikkaat jalassa, ettei hän vaan häiritsisi ketään tuntematonta.
Kauppaan toki koitamme lähteä silloin kun lapsi on pirteä ja kylläinen, mutta aina välillä tulee silti kaupassa itku. Siitä olen pahoillani jos se jotain häiritsee, mutta vaikka parhaani yritän, ei sille aina voi mitään.
Pahoillani olen myös ihmisistä jotka häiriintyvät muiden itkevistä lapsista, itseäni ei haittaa se kyllä yhtään, jos haittaa niin lähden muualle. Eikä tulisi mieleenkään ajatella että ko.lasten kasvatus on jotenkin pielessä, en voi ymmärtää että joku oikeasti voisi edes ajatella niin.
Ja, haastavat lapset on tosiaan ihania, siinä missä rauhallisemmatkin. :heart: