Te, joiden lapset saa huutaa kaupassa, kun ei sille kuitenkaan mitään voi...Niin saako ne lapset huutaa

Suzyanne
mulla tulee väkisinkin mieleen että ne jotka huutaa kaupassa ei niitä saada kotonakaan kuriin kun ei kerta kaupassakaan.: /
Siis onko tässä ketjussa nyt kyse isommista kuin uhmaikäisistä?

Aika moni täällä kirjoittaa että kaupassa huutaminen olisi huonon kasvatuksen syytä, tai että lasta ei saada "kuriin" kotonakaan.

Voisko joku tulla näyttämään miten ton temperamenttisen ja voimakastahtoisen 2,5-vuotiaan saa "kuriin" kun se päättää ruveta huutamaan, milloin mistäkin syystä? Ainakin uhmaikäisellä raivarit ovat ihan normaaleja, uhmaan liittyviä ilmiöitä, ei niitä varmaan kaikilla lapsilla ole mutta uskoisin että aika monilla.

Meillä on kyllä kuri, ja jäähykin käytössä. Mutta silti lapsi saa joskus uhmaraivareita. Enkä todellakaan usko että vika on kasvatuksessa.

Tai sitten tässä ketjussa puhutaan vanhemmista lapsista. Minä en vaan osaa ajatella muita kuin oman lapseni ikäisiä, kun ei ole muista kokemusta.
 
Saa :). Siis huutaa kotona, osoittaa mieltänsä ja tunteensa. Jos siltä tuntuu. Miksi ei saisi? Mutta - turvallisesti vanhemman läsnäollessa. Aina. "Mielinmäärin"? Oma aikansa siinä menee mutta ei se ikinä ole ollut mikään kohtuuton ajanjakso..elämä on jatkunut sen jälkeenkin :).

Mutta onko se nyt niin kamalan väärin, jos lapsi - ja oletan että kyseessä on se uhmaikäinen lapsi - näyttää avoimesti tunteensa ja tahtotilansa siellä kaupassakin?! Uhmaikäinen kun ei katso aikaa eikä paikkaa siinä uhmassaan ja kyseenalaistaessaan asioita ja tapoja...Kysehän on lapsesta...kyllä siitäkin se enemmän tai vähemmän käyttäytyvä aikuinen sukeutuu ajan kanssa...vai eikö sinusta sitä tullutkaan :whistle: ;)?!

Ja jos on oikeesti jotenkin herkkänä kaikille koville äänille ja sille mahdollisuudellekin, että voi jopa kauppareissulla törmätä siihen ihanaan uhmaikäiseen, joka äänekkäästi ilmaisee tunteensa, niin ehkä sitten kannattaisi oikeesti miettiä jotain terapiaa, jotta selviytyy jokapäiväisistä asioimisistaan..joku hypnoositerapia, pikavisiitti sinne omaankin lapsuuteen ja siihen uhmaikäkauteen voisi tehdä terää ;)....
 
Mutta onko se nyt niin kamalan väärin, jos lapsi - ja oletan että kyseessä on se uhmaikäinen lapsi - näyttää avoimesti tunteensa ja tahtotilansa siellä kaupassakin?! Uhmaikäinen kun ei katso aikaa eikä paikkaa siinä uhmassaan ja kyseenalaistaessaan asioita ja tapoja...
Mikä uhmaikä?

Se, joka tulee n. 1-vuotiaana, kun oma tahto alkaa kehittyä?

Taaperon uhma? 3-5 v lapsen uhma?

Eskari-ikäisen uhma? Ekaluokkalaisen uhma?

Esimurkkuikäisen uhma?

Uhmaikä, tai pikemminkin uhmakaudet, seuraa toisiaan. Joten minkä ikäinen on lapsi, johon viitataan uhmaikäisenä? 1-13 v (sitten alkaa jo teini-ikä)?
 
Näitäkin lukiessani mietin välillä että olenkohan kovinkin harvinainen ihminen kun minua ei juuri toisten lasten kiukkuhuuto kaupoissa häiritse. Siis ensireaktionikaan ei ole tuo "Mitä hittoa ihmiset tuo lapsiaan kauppoihin kun ei osaa niitä kasvattaa" vaan lähinnä tulee sellainen helpotus-ajatus että ei ole minun lapseni eikä minun hommani vaientaa tätä. vanhempia kohtaan tunnen lähinnä myötätuntoa, en usko että sen kiljukaulan kanssa ostostentekeminen on kenellekään niin iso nautinto.

Ja siis jos menen johonkin isompaan kauppaan ostoksille niin en sitä reissulta odotakaan että saisin sitä omaa rauhaa ja hiljaisuutta - sitä lähden etsimään sitten jostain muualta. Jos se lapsen huuto jatkuu ja jatkuu niin kaupan olessa tarpeeksi iso voin lähteä itse toiselle suunnalle etsimään omia tavaroitani. Jos taas on niin pieni kauppa ettei ääntä pääse millään karkuun niin tuskin ne omat ostokseni niin hirveästi aikaa vie että tarvisi tuntia siinä pyöriä lapsen vieressä.

Toisaalta, olen muutenkin tottunut siihen että ympäriltä löytyy ihmisiä, asioita, ääniä ja hajujakin joista en juurikaan välitä ja joista osa tuntuu jopa todella häiritseviltä. Silti ne on aika nopeasti ohimeneviä asioita.
 
FreezeCat harmaana
Mikä uhmaikä?

Se, joka tulee n. 1-vuotiaana, kun oma tahto alkaa kehittyä?

Taaperon uhma? 3-5 v lapsen uhma?

Eskari-ikäisen uhma? Ekaluokkalaisen uhma?

Esimurkkuikäisen uhma?

Uhmaikä, tai pikemminkin uhmakaudet, seuraa toisiaan. Joten minkä ikäinen on lapsi, johon viitataan uhmaikäisenä? 1-13 v (sitten alkaa jo teini-ikä)?

Ai niin joo...;) suo anteeksi..ihan unohtui että täällä kompastutaan tahallisesti tai tahtomattaan ihan kaikkiin pieniinkin asioihin, joita ei ennalta pilkkua viilaten määrittele hyvinkin tarkkaan :D...jolloin asiasta kuin asiasta saa aikaiseksi vaikean :). Niin kuin tässä monikin on jo maininnut ja olettanutkin, niin yleensä kaupassa mieltänsä osoittavaksi lapseksi enemmän tai vähemmän määritellään se ensimmäistä/toista uhmaikäänsä läpikäyvä lapsi, joka on iältään sen 1- 4- vuotias...toki sitten on niitä jotka eivät jostain kumman syystä uhmaile ollenkaan, mutta se onkin sitten jo kokonaan ihan toinen juttu ;)!...

..ja aivan omassa sarjassaan painivat ne "isot lapset", joilla se "uhmaikä" tuleekin sitten todella paljon myöhässä - ihan siellä aikuisuudessa ;)!
 
Ai niin joo...;) suo anteeksi..ihan unohtui että täällä kompastutaan tahallisesti tai tahtomattaan ihan kaikkiin pieniinkin asioihin, joita ei ennalta pilkkua viilaten määrittele hyvinkin tarkkaan :D...jolloin asiasta kuin asiasta saa aikaiseksi vaikean :). Niin kuin tässä monikin on jo maininnut ja olettanutkin, niin yleensä kaupassa mieltänsä osoittavaksi lapseksi enemmän tai vähemmän määritellään se ensimmäistä/toista uhmaikäänsä läpikäyvä lapsi, joka on iältään sen 1- 4- vuotias...toki sitten on niitä jotka eivät jostain kumman syystä uhmaile ollenkaan, mutta se onkin sitten jo kokonaan ihan toinen juttu ;)!...

..ja aivan omassa sarjassaan painivat ne "isot lapset", joilla se "uhmaikä" tuleekin sitten todella paljon myöhässä - ihan siellä aikuisuudessa ;)!
Ihan vaan halusin tarkennuksen siihen, minkä ikäisiä tarkoitat. Palstalla kun puhutaan paljon myös esimurkkujen uhmasta, eskari-ikäisen uhmasta, jne ja käytetään esim. ekaluokkalaisesta sanaa uhmis.

Ihan ilman pilkunviilauksia ja miljoonaa ;) ;) ;) -hymiötä kysyin.
 
Niinkö
Alkuperäinen kirjoittaja Kotona Kirves Kädessä;25332655:
Eihän ny tokikaan sille lapselle tarvi haluamaansa ostaa, eikä viedä kaupastakaan pikapikaa pois, jos vanhemmalla on en verran auktoriteettia, että pystyy lapsensa hiljentämään. Ilman tavaran ostamista, tai lapsen hakkaamista, ne kun tuntuu olevan tän palsta kaks ainutta vaihtoehtoa.
Jos lapsi on itsepäinen tai kovin voimakkaassa uhmassa, niin ihan oikeasti, siinä ei sillä huudon hetkellä auta auktoriteetti. Sinun lapset olleet varmaan sellaisia leppoisia tossukoita kun minun nuorin, mutta samalla kasvatuksella, kasksi vanhempaa, kyllä pienenä välillä HUUSI ja sepä oli ihan sama sillä raivonhetkellä mitä sanon tai teen. Lahjomaan en koskaan ryhtynyt, silloin olisi peli menetetty ja aika pian se huutaminen alun jälkeen loppui kun ei auttanut, eli en mennyt halpaan. Ei se 5 min huudatus tarkoita, etten olisi myöhemmin kertonut sellaisen olevan sopimatonta ja etten tykkää, mutta ihan turha sillä hetkellä sitä auktoriteettiä hakata kivi seinään. Nyt ovat jo 15-18 vuotiaita ja auktoriteettiongelmaa minulla ei edelleenkään ole, mutta uhmiksen kanssa en nähnyt järkeä alkaa kaupassa "uhoamaan".
 
okei.
yks huutajan äiti ilmoittautuu.
lapsi on 3v2kk ja saa halutessaan JÄRKYTTÄVIÄ raivareita - kaupassa, kaupan vieressä, kaupan alla ja kaupan päällä. myös kotona raivoaa, ulkona raivoaa, milloin missäkin sattuu paha röllipeikkokohtaus iskemään.
yleensä kohtaus alkaa, kun lapsi on ilmaisut joko "mä haluun" tai "mä en haluu" ja se toive ei toteudu.
pahoittelen! lapsen kanssa lähdetään ulos kaupasta jos se on mahdollista - aina ei.
ja uskokaa, että kun lapseen iskee tuollanen PASKAPÄÄ kohtaus ( anteeksi ruma ilmaisu ) niin siinä on jo itselläkin paskaolo.

esikoinen ei koskaan raivonnut samallatavalla.
 
"jep"
Mä en nyt oikein tajunnu pointtia, mutta jos nyt lapsi jostain syystä alkaisi karjumaan kaupassa niin en mä sieltä pois lähtis vaan tekisin ostokset ja antaisin karjua.


Kotona jos karjuis ni veisin omaan huoneeseen karjumaan.

Tässä nyt siis mietin että jos karjuis eikä lopettais sanomalla. Mitä siinä pitäis tehdä?
 
vaan lähinnä tulee sellainen helpotus-ajatus että ei ole minun lapseni eikä minun hommani vaientaa tätä. vanhempia kohtaan tunnen lähinnä myötätuntoa, en usko että sen kiljukaulan kanssa ostostentekeminen on kenellekään niin iso nautinto.
Näin mullakin. Suorastaan tulen hilpeäksi kun ajattelen että ei ole mun lapseni, vaikka eipä noi juuri kaupassa kiukuttele. Kerran meillä toinen veti hirveät kilarit lähikaupassa. Kantaessani rääkyvää lasta autoon viereen pysähtyi äiti jolla oli suunnilleen saman ikäinen lapsi rattaissa. Hän sanoi täydestä sydämestään, ihanaa nähdä että joskus jonkun muunkin lapsi huutaa. :D
 
Näin mullakin. Suorastaan tulen hilpeäksi kun ajattelen että ei ole mun lapseni, vaikka eipä noi juuri kaupassa kiukuttele.
Mulla sama. Ajattelen että onneksi tuo ei oo mun. Mutta sellainen ajattelukin on kuulemma kiellettyä ja väärin ja järkyttävän ylimielistä...palsta joskus sen opetti :xmas:. Niin tai näin, väärin tai ei, niin ajattelen silti että onneksi huutaja ei ole minun, onneksi mun ei tarvitse toimia vaan voin tehdä ostokseni rauhassa & olen tyytyväinen siihen että omat lapset ei ole kaupassa tai muilla julkisilla paikoilla karjuneet sitten pikkuvauvaiän. Vaikka ei palstan mukaan saisi, niin olen silti ylpeä siitä että lapseni osaavat käyttäytyä.

Joskus sitä huutoa on hiton raastavaa kuunnella kaupassa, bussissa tms kun se jatkuu, jatkuu, jatkuu, jatkuu...mutta en mä silloinkaan siitä voi varsinaisesti väittää ärsyyntyväni, en ole mennyt enkä menisi sanomaan mitään vanhemmille, tai jäänyt tuijottamaan. Pikemminkin olen yrittänyt päästä toiselle puolelle kauppaa ettei huuto enää kuuluisi. Kun ei aina, pitkän päivän jälkeen tms, jaksaisi kuunnella karjumista sen enempää omien kuin toistenkaan lasten suusta, tai aikuisten.

Jos huutoon liittyy jotain häiriökäyttäytymistä, tyyliin lapsi hakkaa mua kepillä tai tönii lastani, tai jos karjuja ja perheensä tukkivat koko käytävän niin ettei muut saa ostoksiaan tehtyä, niin sitten alkaa vituttaa jos vanhemmat ei muka saa sitä loppumaan. Sitäkin on tapahtunut. Niin avuton ei saa omien lastensa kanssa olla, anteeks nyt vaan, vaan silloin pitäisi tosiaan vaikka ottaa muksu kainaloon ja kantaa sivummalle (viis siitä vaikkei se tykkää olla sylissä).
 
Vaikka ei palstan mukaan saisi, niin olen silti ylpeä siitä että lapseni osaavat käyttäytyä.
mä en oikein osaa ymmärtää tätä lausetta, jos tässä ketjussa on kuitenkin
( suurimmaksi osaksi ) kyse taaperoikäisestä kauppahuutajasta.
kyllä munkin 3v huutaja osaa käyttäytyä, vaikka saakin näitä raivareita. raivareiden kautta opetellaan lisää .
 
En jaksanu kahlata näin pitkää ketjua mutta siis jos kyse on uhmaikäisen huutamisesta joka johtuu siitä että lapsi haluaa jotain mitä ei saa ja vetää herneet niin saa huutaa kotonakin ihan niin paljo ku huvittaa, oppii ainaki ettei huutamalla saa tahtoaan läpi. Jos kyse on jostain muun tyylisestä huutamisesta niin tilanne on eri.
 
Oltiin eilen miehen kanssa kaksistaan kaupoilla. Yhden kaupan edessä noin parivuotias tyttö huusi naama punaisena ja toisessa kaupassa yhdellä vauvalla oli itku menossa.

Ei häirinnyt, enkä miettinyt että miksi he eivät osaa kasvattaa kakaroitaan (kärjistetysti sanottuna). Mies sen sijaan sanoi, ettei osaa häiriintyä toisten lasten itkuista tai huudoista nyt, kun meillä on omia lapsia. Että pitemminkin tuntee sympatiaa vanhempia kohtaan. Eri juttu on sitten, jos lapsen annetaan häiritä muita ihan oikeasti ja hajottaa paikkoja. Sitten loppuu sympatiat kuin seinään. Mutta kun tiedän, ja mieskin tietää, että tilanteita on yhtä monta erilaista kuin mitä on lapsia ja vanhempiakin.

Että mieluummin sitä antaa toisten olla.

Meillä kotona saa huutaa, ja sitten on tilanteita jolloin ei saa huutaa. Kaupassa saa osoittaa mieltään tiettyyn pisteeseen asti ja sitten loppu (eli kauppareissu loppuu siihen). Toisaalta never say never... voi olla että tulee sellaisiakin kertoja jolloin olen vaikka yksin kaupassa ja ostokset on vaan tehtävä loppuun. Huutakoon sitten sen kerran, se ei tavastani kasvattaa kerro vielä yhtään mitään.
 
"vieras"
Voisiko ap nyt sitten vihdoin ystävällisesti kertoa ohje meille vanhemmille, joiden lapset alkavat kaupassa huutamaan, että mitä me teemme siinä tilanteessa. Kun sinun mielestäsi se on niin väärin, kuinka olemme tähän saakka toimineet, eli lapsi saa huutaa jos sitä sattuu huvittamaan?
 
Beep
Mikä uhmaikä?

Se, joka tulee n. 1-vuotiaana, kun oma tahto alkaa kehittyä?

Taaperon uhma? 3-5 v lapsen uhma?

Eskari-ikäisen uhma? Ekaluokkalaisen uhma?

Esimurkkuikäisen uhma?

Uhmaikä, tai pikemminkin uhmakaudet, seuraa toisiaan. Joten minkä ikäinen on lapsi, johon viitataan uhmaikäisenä? 1-13 v (sitten alkaa jo teini-ikä)?
Tätä mäkin joskus mietin. Ihmiset yllättyy kun vielä 6-vuotiaskin uhmaa, että ei niinku enää kuuluis asiaan, vaan kylläpä se ihan normaalia on.
 
  • Tykkää
Reactions: Anatolia
"vieras"
Mulla sama. Ajattelen että onneksi tuo ei oo mun. Mutta sellainen ajattelukin on kuulemma kiellettyä ja väärin ja järkyttävän ylimielistä...palsta joskus sen opetti :xmas:. Niin tai näin, väärin tai ei, niin ajattelen silti että onneksi huutaja ei ole minun, onneksi mun ei tarvitse toimia vaan voin tehdä ostokseni rauhassa & olen tyytyväinen siihen että omat lapset ei ole kaupassa tai muilla julkisilla paikoilla karjuneet sitten pikkuvauvaiän. Vaikka ei palstan mukaan saisi, niin olen silti ylpeä siitä että lapseni osaavat käyttäytyä.

Joskus sitä huutoa on hiton raastavaa kuunnella kaupassa, bussissa tms kun se jatkuu, jatkuu, jatkuu, jatkuu...mutta en mä silloinkaan siitä voi varsinaisesti väittää ärsyyntyväni, en ole mennyt enkä menisi sanomaan mitään vanhemmille, tai jäänyt tuijottamaan. Pikemminkin olen yrittänyt päästä toiselle puolelle kauppaa ettei huuto enää kuuluisi. Kun ei aina, pitkän päivän jälkeen tms, jaksaisi kuunnella karjumista sen enempää omien kuin toistenkaan lasten suusta, tai aikuisten.

Jos huutoon liittyy jotain häiriökäyttäytymistä, tyyliin lapsi hakkaa mua kepillä tai tönii lastani, tai jos karjuja ja perheensä tukkivat koko käytävän niin ettei muut saa ostoksiaan tehtyä, niin sitten alkaa vituttaa jos vanhemmat ei muka saa sitä loppumaan. Sitäkin on tapahtunut. Niin avuton ei saa omien lastensa kanssa olla, anteeks nyt vaan, vaan silloin pitäisi tosiaan vaikka ottaa muksu kainaloon ja kantaa sivummalle (viis siitä vaikkei se tykkää olla sylissä).
Vieläkö sä oikeasti jaksat sitä kruunuasi kiillottaa? Ehkäpä kolmas lapsi on ihan erilainen niin alkaa sultakin kruunu tummua :D Siis totta kai huutaminen kertoo siitä ettei lapsi osaa muutenkaan käyttäytyä. Milloinkaan, missään. Mitä hiljaisempi ja kiltimpi lapsi, sen parempi :xmas: Ja koita jo päättää. Ärsyynnyt huudosta, et ärsyynny, kyyläät, et kyylää, et huomioi mitenkään, pyörittelet silmiäsi. Oikea selittelyn mestari. Ja tuo lapsen kantaminen väkisin sivummalle ei taas liity yhtään mitenkään siihen mitä sulle eilen koitettiin jankata syliin ottamisesta raivotilanteissa, ne raivotilanteetkaan kun ei aina ole samanlaisia. Osaan tämänkin sanoa ihan ilman että on edes omaa kokemusta! Vaikka sullahan se hyvä mielikuvitus piti olla. Minäkin ajattelen usein että onneksi ei ole oma jos muksut huutaa kaupassa mutta en ajattele koskaan että olenpas minä hyvä kun kasvattanut lapset tällaisiksi ja tuollaisiksi. Toisilla on pätemisen tarvetta ja toisilla ei :) Ne toiset on yleensä huonolla itsetunnolla varustettuja ja toiset ei.
 
"kolmen äiti"
En ole itse mikään kummallinen kasvattaja enkä nostata sädekehää pääni päälle,vaikka ei meillä lapset huuda ja karju kaupassa. Kotona on esikoisen kanssa ollut joskus melkoista huutoa,tytöt ei ole sellaista tehneet. Jännä sinänsä,vaikka kasvatus on kyllä sama.

Eniten mua ihmetyttää se, että ap ja ilmeisesti muutama muu pitää itseään jonain ihmeellisen loistavana kasvattajana eikä käsitä, että lapset ja luonteet on erilaisia. Voipi mennä ap:lla sormi suuhun, jos saakin temperamentiltaan erilaisen lapsen,joka ei hiljenekään. Kaupasta toki voi aina lähteä, mutta se eri temperamentilla varustettu saattaa kotona olla sitkeämpi huutaja ja kun kotoa lasta ei voi kaiketi poistaa huutamisen takia.
 
Beep
Mulla lähti sympatiat nyt jokaista kohtaan, jos oikeasti kokivat että tuli tarve puolustella omaa raivopää-lastaan. Voimakastemperamenttiset, ns. haastavammat lapset on ihania, niissä on haastetta tosiaan enemmän kun rauhallisissa, mutta kyllä ne myös rikastuttaa elämää ihan toisella tapaa. Mä näen punaista aina kun lapsia haukutaan, tai niiden hyviä kasvattajia.
 
"vieras"
[QUOTE="kolmen äiti";25337820]En ole itse mikään kummallinen kasvattaja enkä nostata sädekehää pääni päälle,vaikka ei meillä lapset huuda ja karju kaupassa. Kotona on esikoisen kanssa ollut joskus melkoista huutoa,tytöt ei ole sellaista tehneet. Jännä sinänsä,vaikka kasvatus on kyllä sama.

Eniten mua ihmetyttää se, että ap ja ilmeisesti muutama muu pitää itseään jonain ihmeellisen loistavana kasvattajana eikä käsitä, että lapset ja luonteet on erilaisia. Voipi mennä ap:lla sormi suuhun, jos saakin temperamentiltaan erilaisen lapsen,joka ei hiljenekään. Kaupasta toki voi aina lähteä, mutta se eri temperamentilla varustettu saattaa kotona olla sitkeämpi huutaja ja kun kotoa lasta ei voi kaiketi poistaa huutamisen takia.[/QUOTE]

:flower:
 
"vieras"
Mulla lähti sympatiat nyt jokaista kohtaan, jos oikeasti kokivat että tuli tarve puolustella omaa raivopää-lastaan. Voimakastemperamenttiset, ns. haastavammat lapset on ihania, niissä on haastetta tosiaan enemmän kun rauhallisissa, mutta kyllä ne myös rikastuttaa elämää ihan toisella tapaa. Mä näen punaista aina kun lapsia haukutaan, tai niiden hyviä kasvattajia.
Kiitos. Huokaa viiden äiti, jonka lapsista kolme on erittäin lujatahtoisia. Kahden kanssa voi neuvotella yleensä, mutta noiden kolmen kanssa ei todellakaan.
 

Yhteistyössä