Lainaus Alkuperäinen kirjoittaja "salla" Näytä viesti
Mulla on isä alkoholisti ja tasan tarkkaan olen soittanut hänelle pari kolme kertaa viikossa ja siten tsekannut jotta kaikki on ok...edes siltä osin, että tiedän hänen olevan hengissä. En minä hänen luonaan käy silloin kun putki on pahimmillaan, mutta soitan kuitenkin.
Mutta jokainen tekee tavallaan ja omien voimavarojen mukaan, eikä siitä pidä ottaa mitään tunnontuskia vaikka joku täällä asiaa ihmettelisikin. Ja mä en sitten ollut tuo joka asiaa täällä kysyi...tosin mietin kyllä itsekseni samaa.
Ei tulisi mieleenkään soittaa omalle äidilleni, hänellä putki päällä jatkuvasti. Joskus pohdin mitä hälle kuuluu, jos ei ole mua vaivannut soitoillansa viikkoon, kahteen. Usein en edes vastaa kun soittaa. Isäni kanssa en ole puhunut vuosiin, eikä ole ikävä. Kummatkaan eivät mulle ole perhettä, vaan ainoastaan vanhemmat. Äiti suoraan vuosi sitten sanonut että hänellä ei ole ystäviä. Totesin että tee asialle jotain äläkä vikise -- niin me muutkin tehdään. Hänen vastaus, "joo, mutta ei mua ne kiinnosta. ne ihmiset ketkä mua kiinnostaa, niitä ei kiinnosta nähdä eikä kuulla, ja niitä on tasan kaksi, sinä ja veljes." Samaan syssyyn manipuloivasti vihjaisi rivien välistä, että kun hän veivit heittää, niin syy on minun ja veljeni, koska meillä on omat elämät ja perhettä ja muitakin velvollisuuksia kuin tukea alkkisvanhempia. On päiviä, jolloin TOIVON, että äitini kuolisi. Ei tarvitsisi miettiä milloin se puhelu tulee, että on löydetty asunnostaan. Isästä en välitä senkään vertaa, sillä häntä en tule hautaamaan, vaikka kuinka onkin isäni.
Oishan se kiva jos olisi vanhemmat jotka tukee tai edes soittaisivat joskus epäitsekkäistä syistä, eivätkä manipuloisi ja valittaisi jatkuvasti ja sössöttäisi kännisenä miten odottavat jo kuolemaa ja syyllistäisi. Mutta kun ei niin ei. Miksi kantaisin heistä huolta, kun ei heitäkään kiinnosta mitä mulle ja heidän lapsenlapselleen kuuluu?
