Kaksi kertaa on sydän palanut karrelle ja muutaman kerran tullut pienempiä palovammoja. Mulla on tosin ollut vakavasti otettavia suhteita takana 5. Vain kerran nuoruudessani olen ollut jätetty osapuoli, mutta pahalta ne erot silti aina tuntuvat.
Muut ymmärrän, mutta meditointia ja mielikuvaharjoittelua ei ole kyllä tullut mieleen koskaan kokeilla Ehkä sitten joskus, jos tilanne vielä eteen tulee.Mielestäni meditointi, tilanteen ja tunteiden analysointi, mielikuvaharjoittelu ja muistojen tietoinen vahventaminen/heikentäminen ovat hyviä keinoja sydänsuruista selviytymiseen. Ainakin minulla ne toimivat hyvin.
Mä olen jälkimmäisen vaihtoehdon kannalla. Rakastuneena sitä tuntee todella elävänsä - tuntee vaan maailman pauhun ihan eri lailla, kuin jos elämä olisi aina sitä tasapaksua, vaikkakin ihan mukavaa ja tyydyttävää.Sitä mä olen jossain vaiheessa paljon pohtinut, että onko parempi elää elämänsä tasaisen tyytyväisenä ja onnellisena sinkkuna vai rakastua/rakastaa täysillä ja sitten menettää. Ekassa jää ehkä hiukan vaille sellaisista palavista tunteista, mutta toisaalta sellaista ei voi kauheasti kaivata, jos ei ole kokenut ja säästyy sydänsuruilta.
Hienoa, että saat suuria onnen hetkiä muustakin. Musta tuntuu, etten aina pysty samaan...Riippuu varmasti ihmisestä ja niistä suhteistakin. Joistakin suhteista saattaa seurata niin paljon ja pitkään surua sen menettämisestä, ettei se sitten ollutkaan sen arvoista. Jos se onni on jäänyt lyhyeksi. Tai sitten ei ehkä rakastanut niin paljon, että olisi kokenut sen olleen sen arvoista, mutta niin paljon kuitenkin, että menettäminen tuntui liian pahalta(?)
Mä olen aina ollut tosi onnellinen sinkkunakin ja saanut niitä suuria onnen hetkiä muista ihmissuhteista ja elämästä yleensä. Olen kyllä sen verran romantikko, että haaveilen sellaisesta suuresta rakkaudesta, jollaista en ole vielä kokenut. Uskon, että voisin silti olla onnellinen sinkkuna ja lapsettomanakin, vaikka haluaisinkin joskus perheen ja lapsia.
Mäkin innostun tosi paljon kaikesta pienestä ja oon niistä jutuista iloinen. Vaikka nyt pipareitten leipomisesta.Mä olen aina ollut vähän kummallinen, innostun kuin pikkulapsi ihan pienistäkin asioista. Ihmissuhteista läheiset ystävyyssuhteet on aina antanu mulle paljon.
Täytyy kyllä sanoa, että nyt kun on kerran ollut vahvasti ihastunut niin sitä ihastumista/rakastumista osaa hitto vie kaivata enemmän. Aiemmin ei osannut ihan oikeasti kaivata, kun ei ollut mitään sellaista kokenut. Ymmärrän sua siis kyllä. Siksi koen olleeni onnellisempi ennen niitä sydänsuruja. Oli tyytyväinen ilman romantiikkaa ja autuaan tietämätön siitä, miten ihanaa se läheisyys, palavat tunteet ym. on. Suhteen loppumisessa pahinta on varmaan se ikävä, joka ei ihan heti lopu. Olisikin vaan kertaraapaisu ja kipu loppuisi. Ensimmäiset viikot on kyllä helvetillisiä, mutta sellainen tietynlainen ikävä säilyy pitkää, joillain kuulemani mukaan jopa vuosia. Toki se muuttaa ajan kuluessa muotoaan. Voikohan välittämistä olla ilman ikävää? Välittäminen kun voi olla ikuista.
Lohdutukseksi pitää sanoa, että kyllä se särkyy vielä muutaman kerran.No riippuu, mitä laskee. Kerran pahasti. Tekee kipeää vieläkin.
Mä tykkään kun mietit kaikkee. Pohtijat ja mietiskelijät koen aina tutunlaisiksi. Mä mietin ja pohdin edelleen kaikenlaista, mutta harvemmin kyllä tällä palstalla.Tää jäi nyt miettimään kaikenlaista.
Kerta kerralta on aina hiemen vaikeampi luottaa ja antaa tunteilleen vallan. Siitä on kuitenkin se hyvä puoli, että ei ole enää niin sinisilmäinen ja kuvittele rakkauden välttämättä kestävän ikuisesti. Kyllä silti voi rakastaa paljon ja kannattaakin. Onni koostuu kuitenkin pienistä, onnellisista hetkistä.Sitä ennen ehtii varmaan vähän kyynistymään ja turtumaan. Pitää opetella hieman kovettamaan itseään.
Ainakin niissä seuraavissa sydänsuruissa on ehkä hiukan jo kokemusta ja järkeä mukana - surun keskelläkin saattaa muistaa, että selvisi tästä hengissä ensimmäiselläkin kerralla, joten tulee selviämään nytkin. Toisin kuin silloin, kun sydän särkyy ensimmäistä kertaa - se suru on niin musertavaa ja hysteeristä ettei siitä näe ollenkaan ulospääsyä.Turtuuko mielestäsi menetyksiin? Siis tuntuuko sydänsurut enää yhtä voimakkailta seuraavien suhteiden kohdalla? Ei se toki taida näin yksiselitteistä olla, kun jotkut menetykset kokee suuremmiksi kuin toiset.
Lohdutukseksesi ehkä voin sanoa, että ei sitä tarvi opetella, se tulee ihan kaupan kylkiäisenä.Sitä ennen ehtii varmaan vähän kyynistymään ja turtumaan. Pitää opetella hieman kovettamaan itseään.