TURHA Anoppi avautuminen.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hihhei anoppi voiton vei.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Muuhun osaan sen kummemmin kommentoimatta: ajatus siitä että vain sinä saat opettaa asioita lapsellesi on aika absurdi. Tottakai isovanhemmat haluavat opettaa lapselle asioita - se ei tee heistä millään muotoa ajattelemattomia tai ärsyttäviä tai sinun reviirillesi tunkevia.

Ja joka tapauksessa sinä vaan tulet jäämään paitsi joistain asioista kun lapsi tekee ne ensi kertaa - ellet sitten vahtaa häntä joka sekuntti 24/7. Kaikessa et vain voi olla mukana ja lapsi tulee spontaanistikin tekemään joitain asioita - vaikkapa ottamaan ensi askeleensa - silloin kun sinä et ole paikalla. Haluaisihan sitä olla paikalla kun jotain ihanaa tapahtuu mutta aina ei vaan ole.

Jos haluat lapsen kuitenkin olevan mummon kanssa läheinen ja heille muodostuvan hyvän suhteen, et voi olettaa että mummo ei saa opettaa lapselle ikinä mitään ja kaikki spontaanius on kiellettyä. Lähes joka mummolassa on myös eri säännöt kuin kotona esim. herkuttelun tai leikkien suhteen - älä tee kärpäsestä härkästä vaan anna mummon hössöttää, sitä varten mummot ovat.

Kotona teette kuten teette - keskustele miehesi kanssa.

Mutta hyvä ihminen - relaa vähän.
 
Mä ymmärrän ap:ta. Mulla on myös rasittava anoppi,joka laskee montako kertaa kuukaudessa käymme hänen luonaan ja montako kertaa minun vanhempieni luona. Hänen luonaan täytyy käydä ainakin kerran enemmän. Lisäksi on sitä mieltä,että ruoka ei maistu millekään jos sitä ei valmista voihin ja mausta suolalla. Myös vauva on hyvä totuttaa "oikean ruuan makuun".

Eräs toinen itseäni ärsyttävä juttu on,että jos vauva alkaa itkeä meidän ollessa anoppilassa niin anoppi ottaa vauvan eikä anna häntä minulle pyynnöistäni huolimatta vaikka vauva ei rauhoitu. Kerran juoksi yläkertaan itkevän vauvan kanssa ja laittoi makuuhuoneen oven kiinni.

Esittää mielipiteensä (joka yleensä on eri kuin minun) lisäämällä loppuun aina että "vai mitä kulta?" tarkoittaen tuolla poikaansa,joka nyökkäilee ja hymisee vaikka olisi puoli tuntia sitten kotona ollut asiasta täysin eri mieltä.
 
Älä vaan tee sitä virhettä.. Mies haaveilee että me muuttaisimme anoppia vastapäätä.. NOT!

Mun mies tietää onneks et äitinsä on oikee niskavuoren emäntä ja todella raivostuttava yleensä.Osaa toki mukavakin olla mut yleensä vähän vieraampia kohtaan.Mutta äiti on äiti jota mies tietysti rakastaa mutta onneks ymmärtää myös mun kannan.Oon muiden miesten sukulaisten kanssa jutellut anopista ja he ovat toivottaneet onnea ja jaksamista kyseisen henkilön kanssa koska tietävät myös hyvin millainen tyyppi kyseessä.
Mun elämänlaatu laskis todella huomattavasti jos sinne joutuis muuttamaan,en tod. tee sellaista uhrausta.Jos miehellä pakottava tarve rakentaa mökki äitinsä viereen niin saa tehdä sen ihan keskenään.
Ps.mä oon myös hyvin sopuisa ihminen,suorastaan nössö enkä todellakaan ole anopille vastaan juurikaan sanonut ennen kuin nyt neljän vuoden jälkeen alkaa tosissaan olemaan mitta täynnä..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Meritähti;25182161:
Muuhun osaan sen kummemmin kommentoimatta: ajatus siitä että vain sinä saat opettaa asioita lapsellesi on aika absurdi. Tottakai isovanhemmat haluavat opettaa lapselle asioita - se ei tee heistä millään muotoa ajattelemattomia tai ärsyttäviä tai sinun reviirillesi tunkevia.

Ja joka tapauksessa sinä vaan tulet jäämään paitsi joistain asioista kun lapsi tekee ne ensi kertaa - ellet sitten vahtaa häntä joka sekuntti 24/7. Kaikessa et vain voi olla mukana ja lapsi tulee spontaanistikin tekemään joitain asioita - vaikkapa ottamaan ensi askeleensa - silloin kun sinä et ole paikalla. Haluaisihan sitä olla paikalla kun jotain ihanaa tapahtuu mutta aina ei vaan ole.

Jos haluat lapsen kuitenkin olevan mummon kanssa läheinen ja heille muodostuvan hyvän suhteen, et voi olettaa että mummo ei saa opettaa lapselle ikinä mitään ja kaikki spontaanius on kiellettyä. Lähes joka mummolassa on myös eri säännöt kuin kotona esim. herkuttelun tai leikkien suhteen - älä tee kärpäsestä härkästä vaan anna mummon hössöttää, sitä varten mummot ovat.

Kotona teette kuten teette - keskustele miehesi kanssa.

Mutta hyvä ihminen - relaa vähän.

Mun mielestä spontaanit tilanteet on eri asia kuin sellaiset joissa isovanhempi tarkotuksella haluaa ohittaa vanhemmat. Miksi äidin täytyy aina joustaa ja väistyä,mutta muiden ei tarvitse kunnioittaa vanhempien haluja tai päätöksiä? Eikö se anoppi voi vähän relata ja antaa vanhempien kasvattaa lapsensa tyylillään tunkematta nokkaansa joka asiaan?
 
[QUOTE="vieras";25182166]Mä ymmärrän ap:ta. Mulla on myös rasittava anoppi,joka laskee montako kertaa kuukaudessa käymme hänen luonaan ja montako kertaa minun vanhempieni luona. Hänen luonaan täytyy käydä ainakin kerran enemmän. Lisäksi on sitä mieltä,että ruoka ei maistu millekään jos sitä ei valmista voihin ja mausta suolalla. Myös vauva on hyvä totuttaa "oikean ruuan makuun".

Eräs toinen itseäni ärsyttävä juttu on,että jos vauva alkaa itkeä meidän ollessa anoppilassa niin anoppi ottaa vauvan eikä anna häntä minulle pyynnöistäni huolimatta vaikka vauva ei rauhoitu. Kerran juoksi yläkertaan itkevän vauvan kanssa ja laittoi makuuhuoneen oven kiinni.

Esittää mielipiteensä (joka yleensä on eri kuin minun) lisäämällä loppuun aina että "vai mitä kulta?" tarkoittaen tuolla poikaansa,joka nyökkäilee ja hymisee vaikka olisi puoli tuntia sitten kotona ollut asiasta täysin eri mieltä.[/QUOTE]

Voi moro...vähän sama meininki täällä.
 
[QUOTE="vieras";25182166]
Eräs toinen itseäni ärsyttävä juttu on,että jos vauva alkaa itkeä meidän ollessa anoppilassa niin anoppi ottaa vauvan eikä anna häntä minulle pyynnöistäni huolimatta vaikka vauva ei rauhoitu. Kerran juoksi yläkertaan itkevän vauvan kanssa ja laittoi makuuhuoneen oven kiinni.
[/QUOTE]

No tämän ihmisen luona loppuisi vierailut aika pikaiseen jos ei sanomalla ymmärtäisi lopettaa tällaista toimintaa. :O
 
Anoppiasi arsyttaa varmasti yhta moni asia sinussa, mutta aikuiset ihmiset antavat asian olla ja yrittavat tulla toimeen parhaansa mukaan.

Anna myos anopin osallistua poikasi kasvatukseen omalla tavallaan.
 
Ensinnäkin miehesi vaikuttaa olevan turhan kiinni äidissään, jos siellä pitää joka toinen vkonloppu olla, äitinsä saa miehen ilmeisesti aina puhuttua ympäri ja mies haaveilee muutosta äitinsä naapuriin.
Te olette miehen perhe, anoppi+ muut sukua ja oma perhe menee edelle.

Jos miehen veljen vaimo myötäilee anoppia enemmän niin siinä voi olla syy heidän ns.suosioonsa mutta itse en jaksaisi päätäni vaivata tuollaisilla. Mikään ei ole naurettavampaa kuin kilpailla kuka lapsi on suositumpi. Siinä vaiheessa jos lapsi alkaa kärsimään tilanteesta niin puuttuisin asiaan ja tekisin selväksi pelisäännöt joista ei kukaan lapsenlapsi kärsisi. Lapset kun eivät ole mitään pelinappuloita.

Sinun pitäisi tehdä nyt jollain tavalla pesäero tuohon anopin toimintaan, sillä vastaavaa tilannetta vuosia vierestä seuranneena voin kertoa että tuollaisesta voi tulevaisuuden myötä seurata paljon ikäviä asioita. Nimittäin jokainen jossain vaiheessa väsyy jatkuvaan kyräilyyn, mielistelyyn ja varpailla olemiseen.
 
[QUOTE="vieras";25182178]Mun mielestä spontaanit tilanteet on eri asia kuin sellaiset joissa isovanhempi tarkotuksella haluaa ohittaa vanhemmat. Miksi äidin täytyy aina joustaa ja väistyä,mutta muiden ei tarvitse kunnioittaa vanhempien haluja tai päätöksiä? Eikö se anoppi voi vähän relata ja antaa vanhempien kasvattaa lapsensa tyylillään tunkematta nokkaansa joka asiaan?[/QUOTE]

Ovat eri asia kyllä. Mulle vain välittyi ap:sta tunne, että haluaa olla kaikessa mukana lapsen tehdessä sen ensi kertaa - ja yritin viestilläni avata sitä, ettei se tule olemaan mahdollista.

Ap myös ihmettelee sitä miksei mummo ole yhtä innostunut heidän lapsensa oppimisesta kuin toisen lapsenlapsen - no miten voisikaan olla jos häntä on suoraan kielletty olemaan osana toisen oppimisessa - eikä hän koskaan pääse kokemaan lapsen kanssa tämän onnistumisen elämyksiä?

Minusta ajatus siitä että kukaan ei saa opettaa lapselle mitään - ei kulje käsi kädessä sen kanssa että mummon tulisi kuitenkin hoitaa tätä ja olla innostuntut tämän oppimisesta ja luoda hyvä suhde lapseen...
 
[QUOTE="anna";25182195]Ensinnäkin miehesi vaikuttaa olevan turhan kiinni äidissään, jos siellä pitää joka toinen vkonloppu olla, äitinsä saa miehen ilmeisesti aina puhuttua ympäri ja mies haaveilee muutosta äitinsä naapuriin.
Te olette miehen perhe, anoppi+ muut sukua ja oma perhe menee edelle.

Jos miehen veljen vaimo myötäilee anoppia enemmän niin siinä voi olla syy heidän ns.suosioonsa mutta itse en jaksaisi päätäni vaivata tuollaisilla. Mikään ei ole naurettavampaa kuin kilpailla kuka lapsi on suositumpi. Siinä vaiheessa jos lapsi alkaa kärsimään tilanteesta niin puuttuisin asiaan ja tekisin selväksi pelisäännöt joista ei kukaan lapsenlapsi kärsisi. Lapset kun eivät ole mitään pelinappuloita.

Sinun pitäisi tehdä nyt jollain tavalla pesäero tuohon anopin toimintaan, sillä vastaavaa tilannetta vuosia vierestä seuranneena voin kertoa että tuollaisesta voi tulevaisuuden myötä seurata paljon ikäviä asioita. Nimittäin jokainen jossain vaiheessa väsyy jatkuvaan kyräilyyn, mielistelyyn ja varpailla olemiseen.[/QUOTE]

Muuhun en puutu, mutta ainakin minulle aitini on minun perhettani, samoin kuin anoppi. Tuntuisi hyvin oudolta kutsua heita suvuksi.
 
En ole sanonut, ettei mummo saisi opettaa lasta mihinkään, sanoin, että haluan itse opettaa/olla mukana edes. Ehkä en artikuloinut tarpeeksi selvästi. Eikä anoppia ole moitittu tm. käsketty mitenkään. Olen liian nössö siihen. Siksi kysyinkin neuvoa täältä, että mitä voisin tehdä. Se että anopin kanssa on puhuttu asioista on eriasia kun se että häntä olisi kielletty mistään..
 
Mutta et yksinkertaisesti voi olla aina paikalla kun mummo opettaa ja usko pois mita useampi ihminen lasta opettaa, sen parempi.

Paras neuvo on, etta sina teet asiat omalla tavallasi ja annat mummon tehda omalla tavallaan.
 
Ja miehen veli on enemmänkin päälle päsmäri vauva asioissa. Neuvoo/kieltää tm. anoppia. Mutta siitä ei ole moksiskaan. Mutta jos mieheni sanoo jotain esim. eikö tuo ole liian suolaista niin anoppi ottaa nokkkiinsa.
 
Ja se vielä, että kyllä anoppini mielestäni suosii, jos ostaa veljen muksulle jatkuvasti vaatteita, leluja ja on ostanut myös sellaisen itsestään heiluvan sitterin.. (toimii pattereilla). Me olemme saaneet häneltä vain vaatteita ja vanhoja leluja. Eikä edes läheskään yhtäpaljon. Ja juu, on tosi lapsellista ajatella tuollaista, mutta niin vaan asia on.. En haluaisi vertailla, mutta väkisinkin sitä vertailee jos noin käy..
 
En ole sanonut, ettei mummo saisi opettaa lasta mihinkään, sanoin, että haluan itse opettaa/olla mukana edes. Ehkä en artikuloinut tarpeeksi selvästi. Eikä anoppia ole moitittu tm. käsketty mitenkään. Olen liian nössö siihen. Siksi kysyinkin neuvoa täältä, että mitä voisin tehdä. Se että anopin kanssa on puhuttu asioista on eriasia kun se että häntä olisi kielletty mistään..

Siis miksi anoppia pitäisi kieltää? Tekeekö hän lapselle oikeasti jotain sellaista, josta voisi olla peruuttamatonta haittaa?
 
Ja tuo opettamis juttu on se, että haluan itse oppia opettamaan esim. kun seuraavat lapset saapuvat maailmaan. En halua että anoppi opettaa lapselle kaikki asiat. Ja anopin tapa opettaa ärsyttää minua, koska opettaa "väkisin" eikä sillain, että se olisi lapselle mieluista..
 
En ole sanonut, ettei mummo saisi opettaa lasta mihinkään, sanoin, että haluan itse opettaa/olla mukana edes. Ehkä en artikuloinut tarpeeksi selvästi. Eikä anoppia ole moitittu tm. käsketty mitenkään. Olen liian nössö siihen. Siksi kysyinkin neuvoa täältä, että mitä voisin tehdä. Se että anopin kanssa on puhuttu asioista on eriasia kun se että häntä olisi kielletty mistään..

Jos kuitenkin haluat mummon hoitavan lasta niin et sinä vain voi olla aina paikalla kun lapsi jotakin oppii. Tästä ajatuksesta sinun on päästettävä irti...mummo ei kuitenkaan ole lapselle vaaraksi ja luotat hänen hoitotaitoihinsa kun kerran toivot hänen hoitavan lasta enemmänkin - mikseivät siis saisi tehdä mukavia asioita yhdessä ja oppia uuttakin, hyvä vain että lapsella ja mummolla olisi jotain "omaa"

Ja kuten joku jo yllä sanoikin, hyvä vain että lapsella on pienestä pitäen monta opettajaa ja näkee erilaisia tapoja toimia - kun kuitenkaan ei mennä äärimmäisyyksiin.
 
Omilleenkin huutaa ja raivoaa, että tekevät jotain.. Ja on varmasti tehnyt niin aina. Omat lapset ovat oppineet asiat "pelon vallassa" että jos ei tee kaikkea oikein, saa selkäänsä, -tähän tyyliin.
 
En halua että anoppi opettaa lapselle kaikki asiat. Ja anopin tapa opettaa ärsyttää minua, koska opettaa "väkisin" eikä sillain, että se olisi lapselle mieluista..

Jos te joka toinen viikonloppu siellä käytte niin älä huoli, ei se mummo ehdi kaikkea millään opettaa.

Se on harmi, jos tapa opettaa asioita tekee lapselle kurjan olon...
 
Yhteistyössä