Olen 13. viikolla ja olen ostanut hirmu paljon jo vaatteita

. Kokoa 50, 56 ja 62. Bodyja, haalareita, unipukuja, puolipotkareita, velourhousuja...
Pinnasänky oli kahdella ekalla lapsella aika turhis, mutta aion silti sellaisen hankkia tälläkin kertaa. On se varmuuden vuoksi ehkä hyvä olla olemassa. Yhdistelmävaunut oli esikoisella aika turhat, keskimmäisellä ei sellaisia ollutkaan, kolmannella tulee olemaan kun kaverilta sellaiset saan, mutta jos en saisi niin en ostaisi yhdistelmiä vaan kevyet näppärät rattaat.
Itkuhälytin oli turha esikoisen aikaan. Kuopuksen kanssa sitä vähän käytettiin. Kolmannen kohdalla sillä tulee ehkä olemaan enemmän käyttöä, kun hän on kesävauva ja varmaan nukkuu takapihassa (tai olen itse takapihassa kun hän nukkuu sisällä).
Kantoreppu on ollut tarpeen, sellainen on nytkin hommattuna. Ja kantoliinan hankin myös, tykkäsin sellaisesta kovasti kun keskimmäinen oli vauva.
Kestovaippoja olen jo ostanut hieman. Minä tykkään käyttää niitä - ilman mitään paineita siitä, että pitäisi käyttää vain ja ainoastaan kestoja.
Pestävät, kankaiset liivinsuojat olen todennut parhaiksi. Imetysliivejä pitää olla, samoin imetyspaitoja ja toppeja, itse en pärjäisi ilman niitä, ja toivon että saan tätä kolmatta lasta imettää pitkään.
Sitterin olen kokenut hyvin tarpeelliseksi. Tällä kertaa hankin sellaisen tärisevän mallin, joka rauhoittaa kuulemma hyvin itkevän vauvan.
Hoitopöytä oli aika turha. Sellainen taitettava malli on kuitenkin meillä varastossa edelleen, joten otan senkin käyttöön. Mitään hajunpitäviä vaipparoskiksia ei olla tarvittu, vaan tavallinen kannellinen roskis on ollut hyvä. Tyhjennämme sen kuitenkin kerran päivässä ja kaksi parhaassa.
Kunnolinen rintapumppu on ollut tärkeä kapine kahden ekan lapsen vauva-aikana, ja varmasti myös tällä kertaa.