Mä olen 27v. saat itse päättää olenko susta nuori vai vanha, itse en tiedä. En ole epävarma itsestäni tai suhteestani. Mä olen vain yksinäinen. Mä olen vasta muuttanut miehen tahdosta pois omalta kotipaikkakunnaltani keskelle metsää, enkä tunne täältä ketään. Mä nään omia kavereitani nykyään tosi harvoin. Mun mielestä on vaan persiistä että mut jätetään käytännössä kolmeksi viikoksi ihan yksin vastaamaan kaikesta, kodista lapsesta, koirasta, taloudellisista asioista ja ruokahuollosta samalla ku mies viettää aikaansa missä huvittaa, vaikka onkin tullut kymmenen maissa yleensä kotiin. Mä sanoin jo ekassa viestissäni että tiedän ylireagoivani, mutta mielestäni ainakin siinä toimin oikein, että laitoin puhelimen kiinni ja tulin mielummin tänne purkamaan raivoani, kuin että oisin jatkanut kännisen miehen kanssa tappelua puhelimen välityksellä. Pyydän anteeksi kun mies tulee kotiin, mutta juuri nyt en edes halua tietää milloin se tapahtuu. Ja huomenna soitan töihin ja kysyn kuinka nopeasti voin palata töihin. Mulla ei selvästikään kestä enää pää olla kotona, ja vaikka en haluisikaan vielä hylätä lastani päiväkotiin, tuntuu se tässä tilanteessa järkevimmältä vaihtoehdolta.