Taapero hakkaa lemmikkieläimiä, mitä mä teen??

Tärkeintä on että yrität estää lasta lyömästä ja poistat häneltä ne lelut joilla lyö. Ja opetat samalla miten lemmikkiä kuuluu käsitellä kerta toisensa jälkeen. Jos meinaa lyödä, pitää kieltää ja opastaa silittämään mielummin. Vaikka sama toistuisi sata kertaa päivässä. Ja jos lemmikkinne leikkivät, opeta lapselle se turvallinen leikki. Jos kissa/koira juoksee vaikka pallon perään, opeta lasta heittämään se pallo, ei leikkimään hakkaamalla tai muuten painimalla.

Jos taas juoksee lemmikkien perässä eikä usko, on sinun vain yksinkertaisesti rajoitettava lapsesi liikkumista konkreettisesti. Sitä minä en tiedä mikä teidän perheessänne on paras tapa. Jäähy, erilaiset portit, leikkikehä, valjaat tsm.

Kissa on sen verran utelias että saattaa tulla tekemään tuttavuutta rauhassa leikkivän lapsen kanssa. Tällaiset tilanteet pitää vain hyväksyä, lasta vahtia erittäin tarkasti ja etenkin varmistaa että kissa pääsee tilanteesta heti pois kun tahtoo.

Oma kissa on utelias lapsia kohtaan. Tarkkailee etäämmältä kavereiden lapsia, mutta käy puskemassa kun lapset leikkivät rauhassa aloillaan, sillä haluaa näin osoittaa että pitää heistä. Saattaa jopa juosta lelujesa perään kun niitä heitetään.

 

Voisinpa kuvitella, että jos kissas ja koiras pelkäis lastas, niin ne pysyttelis siittä kauempana

 

meillä 1-v käsitteli kissoja tosi hyvin, kunnes 2-v:nä yhtäkkiä meni ihan holtittomaks..

 

On kokeiltu, ei tehoa, mutta ei varmaan osata tehdä sitä oikein. Ja mitä siitä peiliin katsomisesta on hyötyä, en siis saa tuota muksua kuriin, mitäs nyt?

Vastaan vielä tähän ja sen jälkeen en enää tähän ketjuun. Mitä sä tekisit sitten, jos lemmikin sijasta kohteena olisi toinen lapsi tai oman perheesi uusi vauva? Pakkohan sun on saada lapsi kuriin, eikö? Mitä mä olen tämän 25 äitivuoteni aikana haastavimmaksi kokenut on ollut se, että mä en äitinä yksinkertaisesti VOI vetäytyä vastuusta. Mä en voi levitellä käsiäni ja sanoa, että en saa lastani kuriin. Koska juuri mun tehtävä on saada se kuriin. Helppoa ei totta tosiaan ole aina ollut, mutta sitä vastuuta en ole voinut siirtää muillekaan. Äitiys ei ole aina ihan helppoa. Itse asiassa useimmiten se on kaikkea muuta kuin helppoa.

 

Onpas agressiivista jengia liikenteessä! Ei sulla ole mitään riiviötä käsissäs, vaan ihan normaali 2 vuotias. Olen muiltakin kuullut, että on ollut ihan samanlaista käytöstä lapsilla n. 2 vuotiaana.

Ihan hyviä neuvoja tässä on mun mielestä ollut yrittää pitää lapset ja eläimet erillää porteilla tai eri huoneissa aina kun mahdollista. Meillä meni ohi ennen kolmea ikä vuotta ja sitä ennen vaan vahdittiin jatkuvasti.

Tsemppiä ja portit ja lepäys paikat lemmikeille, niin ei jatkuvasti joudu eläimet stressaamaan!

 

niin ja jos sattui sille päälle ettei uskonut kieltoa vaan koko ajan yritti uudestaan nii kannettiin lapsi pois paikalta niin monta kertaa että ei enää jaksanut yrittää. välillä siihen meni todella pitkän aikaa mutta alkoi se toimimaankin hetken päästä.

 

Tärkeintä on että yrität estää lasta lyömästä ja poistat häneltä ne lelut joilla lyö. Ja opetat samalla miten lemmikkiä kuuluu käsitellä kerta toisensa jälkeen. Jos meinaa lyödä, pitää kieltää ja opastaa silittämään mielummin. Vaikka sama toistuisi sata kertaa päivässä. Ja jos lemmikkinne leikkivät, opeta lapselle se turvallinen leikki. Jos kissa/koira juoksee vaikka pallon perään, opeta lasta heittämään se pallo, ei leikkimään hakkaamalla tai muuten painimalla.

Jos taas juoksee lemmikkien perässä eikä usko, on sinun vain yksinkertaisesti rajoitettava lapsesi liikkumista konkreettisesti. Sitä minä en tiedä mikä teidän perheessänne on paras tapa. Jäähy, erilaiset portit, leikkikehä, valjaat tsm.

Jep näin on tehty. Ja jos lähtee juoksemaan kissan perään, otan yleensä lapsen syliin tai pidän halausotteessa kiinni ettei pääse perään. Ja selitän, ettei noin saa tehdä ja miksi noin ei saa tehdä. Ja kiinnitän lapsen huomion muualle. Kunnes kissa näyttää nokkansa ja lapsi innostuu jne.

Kyllä mulla mielestäni ihan hyvät keinot tuohon on, mutta miksi ne ei tepsi? Ja onko muiden lapset olleet tollaisia eläinten kanssa ja milloin tuo helpottaa? Nuo oli ehkä ne perimmäiset kysymykset.. Jokin vertaistuki tai jokin

 

Ikävää, mutta mä en voi 60 sekuntia minuutissa kiinni lapsessani!

Tässä tapauksessa otat tietoisen riskin siittä että koiralta palaa "käpy" ja se puree lastasi.
Se ei ole sitten koiran syy...

 

Vastaan vielä tähän ja sen jälkeen en enää tähän ketjuun. Mitä sä tekisit sitten, jos lemmikin sijasta kohteena olisi toinen lapsi tai oman perheesi uusi vauva? Pakkohan sun on saada lapsi kuriin, eikö? Mitä mä olen tämän 25 äitivuoteni aikana haastavimmaksi kokenut on ollut se, että mä en äitinä yksinkertaisesti VOI vetäytyä vastuusta. Mä en voi levitellä käsiäni ja sanoa, että en saa lastani kuriin. Koska juuri mun tehtävä on saada se kuriin. Helppoa ei totta tosiaan ole aina ollut, mutta sitä vastuuta en ole voinut siirtää muillekaan. Äitiys ei ole aina ihan helppoa. Itse asiassa useimmiten se on kaikkea muuta kuin helppoa.

Niin tekisin varmasti samalla lailla kuin nyt.

 

Tässä tapauksessa otat tietoisen riskin siittä että koiralta palaa "käpy" ja se puree lastasi.
Se ei ole sitten koiran syy...

Niin, eiköhän me kaikki oteta se tietoinen riski joilla on lapsia ja koiria saman katon alla.

 

Niin, eiköhän me kaikki oteta se tietoinen riski joilla on lapsia ja koiria saman katon alla.

Sulla riski on kuitenkin huomattavasti suurempi, koska lapsesi härnää lemmikkejä, eikä lemmikki, kilttikään, jaksa sitä loputtomiin.

Toivottavasti saat asian hoidettua ennen kuin sattuu jotain!

 

Kannattiko hankkia kissa jos on tuon ikäinen taapero?! Kissa puolustaa itseään siihen malliin, että voi lähteä lapselta näkö.

Eiköhän eläimellä ole oikeus itseään puolustaa.

 

Jep näin on tehty. Ja jos lähtee juoksemaan kissan perään, otan yleensä lapsen syliin tai pidän halausotteessa kiinni ettei pääse perään. Ja selitän, ettei noin saa tehdä ja miksi noin ei saa tehdä. Ja kiinnitän lapsen huomion muualle. Kunnes kissa näyttää nokkansa ja lapsi innostuu jne.

Kyllä mulla mielestäni ihan hyvät keinot tuohon on, mutta miksi ne ei tepsi? Ja onko muiden lapset olleet tollaisia eläinten kanssa ja milloin tuo helpottaa? Nuo oli ehkä ne perimmäiset kysymykset.. Jokin vertaistuki tai jokin

Nyt alkaa jo ihmetyttää, että miten se niin innostuu? Eikö sillä lapsella ole tekemistä, muuta kuin jahdata niitä elukoita?
Vie se pihalle, vie se metsään. Kävelytä se uuvuksiin. Lue sille satuja. Ei se jaksa sitten enää jahdata eläimiä, kun on luonnollisella tavalla väsynyt

 

Nyt alkaa jo ihmetyttää, että miten se niin innostuu? Eikö sillä lapsella ole tekemistä, muuta kuin jahdata niitä elukoita?
Vie se pihalle, vie se metsään. Kävelytä se uuvuksiin. Lue sille satuja. Ei se jaksa sitten enää jahdata eläimiä, kun on luonnollisella tavalla väsynyt

Joo, me käydään metsäkävelyillä, leikkipustossa, vaunulenkeillä, kyläilemässä ja tanssitunneilla. Me luetaan, maalataan sormiväreillä, leikitään autoilla ja soitellaan kitaraa. Siltikin se saattaa innostua kissasta tai koirasta niin paljon että muut leikit unohtuu.

 

Sun täytyy nyt jotenkin saada vaan lapselle menemään perille, että toi eläinten kiusaaminen ei ole todellakaan hauskaa. Eli jotenkin pahoittaa lapsen mieli joka kerta kun hän eläimiä kiusaa. Jos lasta ei hetkauta kiinnipitäminen eikä lelun poisottaminen, vaan sekin on vaan osa kivaa leikkiä, johon noin saa aikuisenkin mukaan, niin sit sun täytyy keksiä jotain mikä lapsesta ei todellakaan oo kivaa. Jos eläimen kiusaamisesta on seurauksena joka kerta se että itseltä pääsee itku ja tulee tosi paha mieli, niin eiköhän ala mennä kaaliin että muut leikit on oikeati kivempia.

Toi eläinten kiusaaminen on musta samanlainen äärimmäisyysjuttu kuin vaikka autotielle juoksentelu, se on vaan saatava loppumaan keinolla millä hyvänsä, piste. Ja siinä on musta lupa käyttää semmoisiakin keinoja, mitkä melkein kaikissa muissa tilanteissa olis liioittelua ja sikäli väärin.

 

ihan holtittomaksi koko keskustelu. Hohhoi. Onneksi aloittaja vaikutti sen verran täysjärkiseltä, että tästäkin selviää. Taapero vs. elukat -kriisin lisäksi. Katkeraa porukkaa täällä liikkeellä. Sellanen on maailma nykyään. Tsemppiä!

 

Niin tekisin varmasti samalla lailla kuin nyt.

Eli et voisi vahtia lastasi jatkuvasti ja jos se kävisi kopauttamassa pikkusiskoaan/pikkuveljeään jollain lelulla päähän, niin vetäytyisit vastuusta? Vetäytyisit sen taakse, että et saa lapseesi kuria? En mä taida sittenkään luovuttaa vielä sun kanssasi, vaikket luultavasti mun neuvojani haluakaan

Mieti, miten toimisit ihan oikeasti, jos kissan/koiran tilalla olisi toinen lapsi. Ei sun tarvitse mulle mihinkään vastata vaan mieti ihan itse. Koska mä uskon, että sulla on ne ratkaisut jo ihan itselläsi tiedossa. Et vain ole tullut ehkä ajatelleeksi niitä.

Mulla on kuopus onnistunut leikkaamaan saksilla kissan korvankin, joten en ole mikään "meillä taaperotkin on viisaita" -äiti. Monia konflikteja on ollut vuosien varrella. Mutta en voi asettua teidän tilanteeseen - jokainen perhe, jokainen äiti, jokainen lapsi on erilainen - kuin sen mukaan, mitä tänne kirjoitat. Sano suoraan, jos et enää halua kommentteja multa. Mä vaan yleensä yritän pureutua kysyjän tilanteeseen ja ongelmiin syvällisemmin ja se ei näin nettimaailmassa, jossa ei ole ilmeitä ja eleitä, ole aina toisen kannalta kovin kivaa.

 

Mikäköhän ton keittiönoidan mielestä sitä vastuun pakoilua on??! En ymmärrä.. Hyvinkin vastuulliselta toiminnalta minusta vaikutaa. Pysys vaan kyökissään "kokemustensa kanssa".

 

Eli et voisi vahtia lastasi jatkuvasti ja jos se kävisi kopauttamassa pikkusiskoaan/pikkuveljeään jollain lelulla päähän, niin vetäytyisit vastuusta? Vetäytyisit sen taakse, että et saa lapseesi kuria? En mä taida sittenkään luovuttaa vielä sun kanssasi, vaikket luultavasti mun neuvojani haluakaan

Mieti, miten toimisit ihan oikeasti, jos kissan/koiran tilalla olisi toinen lapsi. Ei sun tarvitse mulle mihinkään vastata vaan mieti ihan itse. Koska mä uskon, että sulla on ne ratkaisut jo ihan itselläsi tiedossa. Et vain ole tullut ehkä ajatelleeksi niitä.

Mulla on kuopus onnistunut leikkaamaan saksilla kissan korvankin, joten en ole mikään "meillä taaperotkin on viisaita" -äiti. Monia konflikteja on ollut vuosien varrella. Mutta en voi asettua teidän tilanteeseen - jokainen perhe, jokainen äiti, jokainen lapsi on erilainen - kuin sen mukaan, mitä tänne kirjoitat. Sano suoraan, jos et enää halua kommentteja multa. Mä vaan yleensä yritän pureutua kysyjän tilanteeseen ja ongelmiin syvällisemmin ja se ei näin nettimaailmassa, jossa ei ole ilmeitä ja eleitä, ole aina toisen kannalta kovin kivaa.

Mä en nyt ymmärrä miten olen vetäytynyt vastuusta? Se mun vastaus Markiisi M:lle oli sarkasmia, vastaus siihen ainaiseen typerään 'katso peiliin' länkytykseen. Niinkuin mä jo yllä sanoin, mun mielestä mulla on ihan hyvät konstit tuohon käyttäytymiseen (lelujen poisotto, kieltäminen, selittäminen ja fyysinen estäminen), lähinnä kaipaisin vertaistukea ja kokemuksia ja neuvoja. Olin vain tuon aloitusviestin kirjoittaessani hyvin kiihtyneessä tilassa, kun muksu juuri ennen sänkyyn menoa huitaisi ohi kulkevaa kissaa kädessään ollella tyynyllä, ja tuli sellainen tunne että perkele tä on toivotonta!

 

Mä oon ainakin kateellinen sun pitkästä pinnasta! Jaksat tunnista toiseen selittää tarkoitusperiäsi katkerille tädeille. Hyvää yötä!

 

Mä en nyt ymmärrä miten olen vetäytynyt vastuusta? Se mun vastaus Markiisi M:lle oli sarkasmia, vastaus siihen ainaiseen typerään 'katso peiliin' länkytykseen. Niinkuin mä jo yllä sanoin, mun mielestä mulla on ihan hyvät konstit tuohon käyttäytymiseen (lelujen poisotto, kieltäminen, selittäminen ja fyysinen estäminen), lähinnä kaipaisin vertaistukea ja kokemuksia ja neuvoja. Olin vain tuon aloitusviestin kirjoittaessani hyvin kiihtyneessä tilassa, kun muksu juuri ennen sänkyyn menoa huitaisi ohi kulkevaa kissaa kädessään ollella tyynyllä, ja tuli sellainen tunne että perkele tä on toivotonta!

Sä vetäydyit vastuusta sillä, että kirjoitit, että et saa lastasi kuriin. Sarkasmia tai ei, niin varmasti ymmärrät, että sun on pakko saada lapsesi kuriin. Ja hänet on pakko saada kuriin nyt, koska 10 vuoden päästä alkaa olla jo liian myöhäistä. Mutta ymmärräthän sen, että nettkirjoittelussa on paljon puutteita. Toisen kasvoja ja eleitä ei näe, toisen äänensävyä ei kuule, toiselta ei voi heti kysyä tai ainakaan vastaius ei tule heti. Nettikirjoittelu on joskus aikalailla vääntämistä jo siihen asti, että keskustelijat ymmärtävät puhuvansa ylipäätään samasta asiasta.

Ymmärrän NYT sen, että aloitusta kirjoittaessasi olit kiihtyneessä tilassa. Se kiihtynyt tila ei vaan meille muille välity. Me luemme vain tekstin ja kommentoimme sen mukaan. Moni väärinkäsitys tällä palstalla syntyy juuri siitä, että kirjoitus on niin yksioikoista, pelkkiä sanoja. Ja lukija tulkitsee sen kuten tulkitsee. Älä vedä herneitä nekkuun, koska uskoakseni aika moni palstalainen ihan vilpittömästi haluaisi auttaa sua tässä ongelmassa Ja monilla on omakohtaista kokemusta samasta asiasta.

 

Mä oon ainakin kateellinen sun pitkästä pinnasta! Jaksat tunnista toiseen selittää tarkoitusperiäsi katkerille tädeille. Hyvää yötä!

hyvää yötä sullekin

 

Eli et voisi vahtia lastasi jatkuvasti ja jos se kävisi kopauttamassa pikkusiskoaan/pikkuveljeään jollain lelulla päähän, niin vetäytyisit vastuusta? Vetäytyisit sen taakse, että et saa lapseesi kuria? En mä taida sittenkään luovuttaa vielä sun kanssasi, vaikket luultavasti mun neuvojani haluakaan

Mieti, miten toimisit ihan oikeasti, jos kissan/koiran tilalla olisi toinen lapsi. Ei sun tarvitse mulle mihinkään vastata vaan mieti ihan itse. Koska mä uskon, että sulla on ne ratkaisut jo ihan itselläsi tiedossa. Et vain ole tullut ehkä ajatelleeksi niitä.

Mulla on kuopus onnistunut leikkaamaan saksilla kissan korvankin, joten en ole mikään "meillä taaperotkin on viisaita" -äiti. Monia konflikteja on ollut vuosien varrella. Mutta en voi asettua teidän tilanteeseen - jokainen perhe, jokainen äiti, jokainen lapsi on erilainen - kuin sen mukaan, mitä tänne kirjoitat. Sano suoraan, jos et enää halua kommentteja multa. Mä vaan yleensä yritän pureutua kysyjän tilanteeseen ja ongelmiin syvällisemmin ja se ei näin nettimaailmassa, jossa ei ole ilmeitä ja eleitä, ole aina toisen kannalta kovin kivaa.

Mä olen samaa mieltä kuin Keittiönoita.
Minä olin se, joka sulle ekaksi sanoi, että tohon pitää suhtautua kuin että kyseessä olisi toinen lapsikin.
Ethän sä voi vaan ihmetellä ja katsoa vierestä jos lapsi rääkkää toisia. Ovat ne sitten eläimiä, tai toisia lapsia. Sun vastuulla on koko homma, toi on sun perheesi.
Jos olet ottanut ne eläimet, sun vastuulla on katsoa ja vahtia JOKA HELVETIN MINUUTTI, ettei ketään kiusata, kukaan ei tule rääkätyksi, purruksi, raavituksi.
Ymmärsitkö?
Onko sulla mies? Jos on, niin mitä se tekee?

 

Sori, en jaksanut lukea kaikkia viestejä, mutta ihmetyttää lastesi agressio eläimiä kohtaan. Itse olen syntymästäni lähtien ollut koirien ja muiden eläinten "kasvattama" ja niiden kanssa ollut, eikä tietojeni, tai muistini mukaan ole ollut mitään tuollaista ikävyyttä.
Jotain kummallista tässä on. Yleensä lapset ja eläimet päinvastoin tuntevat jotain yhteisyyttä, eivät tappeluasetelmaa.

 

[QUOTE="hmmm";24844459]Onko noi lemmikit teidän omia? Vähän ihmetyttää, jos ovat. Lapset yleensä tottuvat oman perheen lemmikeihin, jos ne ovat olleet perheessä alusta asti. Eivät ne jahtaa ja kiusaa niitä tolla lailla.[/QUOTE]

Meillä samanikäinen tyttö joka välillä villiintyy aivan samaan tapaan. Yrittää lyödä jollain lelulla, huitoa, repiä korvista, potkia... Meillä leikitään koirien kanssa välillä rajustikin kun tykkäävät riehumisesta. Lapsikin ehkä sitä sitten yrittää omaan tapaansa matkia.
Toisaalta tuon ikäinen koettaa kaikkea, kuten vaikka lyödä lelulla toista lasta päähän koska ei vielä YMMÄRRÄ. Se on siis ihan normaalia vaikka olisi kuinka omat eläimet. Ja se on vaihe, joka menee ohi. Kyllä meilläkin nauraa, koska yhdistää selvästikin itse sen leikiksi. Ei siinä ole mitään ihmeellistä.
Enemmän olisin huolissani jos joku 5-vuotias tekisi samaa eläimille, koska sen ikäisen pitää jo tajuta.

Ei siinä auta kuin sitkeästi vahtia ne tilanteet, ottaa lapsi pois, kieltää jne. Mutta onneksi ohimenevää