Ikuinen aihe: kotitöiden jako

Miten te olette tänäm ratkaisseet? Meillä mies on töissä (kotona 6 aikoihin) ja minä 10kk lapsen kanssa kotona. Koti on omakotitalo, joten siivottavaa ja korjailtavaa löytyy.

Teen päivisin kaikkea kodinhoitoon liittyvää niin paljon kuin ehdin ja lisäksi ruokaa illaksi, jos ehdin. Lapsi on erittäin aktiivinen tapaus ja tuntuu että pari viimeistä päivää on mennyt rytäillessä hänen perässään, milloin noukkimassa pois vessanpytystä, milloin sormia pois laatikon välistä ja millon onkimassa jotain pois hänen suustaan tms. Vessassakäynnit ja ruoan laitto suoritetaan samanlaisella säntäilyllä tai toisen roikkuessa jalassa.

Kaikkea en siis ehdi tehdä. En myöskään halua sanoa lapselle jatkuvasti, että odota...odota..kohta...odota..Hän on pieni ja ansaitsee seuraa ja mukana leikkijää.

Mies kysyi tänään, että mikä se sun duuni sitten on, kun hän on päivät töissä. Eli ei ymmärrä, miten en ehdi tehdä kaikkea siivoushommaa ym. lapsen kanssa. Toisekseen, hänestä hällä alkaa vapaa-aika, kun tulee töistä. Milloin minun vapaa-aikani alkaa? Minun mielestäni miehen tultua kotiin kotityöt ja lapsenhoito on yhteistä hommaa. Miehen mielestä ei.

En jaksa enää tapella tästä. Hän sanoo ymmärtävänsä, ettät myös minun päiväni ovat täysiä ja rankkoja, mutta käytäntö osoittaa, ettei hän ymmärrä.

Kuinka te teette?

 

Meillä juuri niin kuin sanoitkin: päivällä minä olen vastuussa lapsesta, kun kerran olen vanhempainvapaalla, illalla sitten molemmat tasavertaisesti ovat vastuussa. "Työtäni" on siis lastenhoito pääasiassa, jos kerkeää, teen päivällä myös kotihommia, mutta jos ei, niin tehdään illalla yhdessä. Yleensä mies ottaa töiden jälkeen päävastuun lapsenhoidosta, ja teen kotitöitä ja omia juttuja sitten illalla. Viikonloppuna luonnollisesti tehtävät jakautuvat tasan.

 

Mä teen sen minkä ehdin päivällä ja illalla jaetaan jäljellä olevia hommia ja vauvanhoitoa. Mies on itsekin ollut pätkiä kotona ja tietää, millaista on hoitaa vauvaa joka viihtyy vain sylissä ja karjuu pää punaisena jos ei saa koko ajan huomiota, eikä todellakaan oleta, että koti on tiptop kun hän tulee kotiin.

 

[QUOTE="...";24541210]Miten te olette tänäm ratkaisseet? Meillä mies on töissä (kotona 6 aikoihin) ja minä 10kk lapsen kanssa kotona. Koti on omakotitalo, joten siivottavaa ja korjailtavaa löytyy.

Teen päivisin kaikkea kodinhoitoon liittyvää niin paljon kuin ehdin ja lisäksi ruokaa illaksi, jos ehdin. Lapsi on erittäin aktiivinen tapaus ja tuntuu että pari viimeistä päivää on mennyt rytäillessä hänen perässään, milloin noukkimassa pois vessanpytystä, milloin sormia pois laatikon välistä ja millon onkimassa jotain pois hänen suustaan tms. Vessassakäynnit ja ruoan laitto suoritetaan samanlaisella säntäilyllä tai toisen roikkuessa jalassa.

Kaikkea en siis ehdi tehdä. En myöskään halua sanoa lapselle jatkuvasti, että odota...odota..kohta...odota..Hän on pieni ja ansaitsee seuraa ja mukana leikkijää.

Mies kysyi tänään, että mikä se sun duuni sitten on, kun hän on päivät töissä. Eli ei ymmärrä, miten en ehdi tehdä kaikkea siivoushommaa ym. lapsen kanssa. Toisekseen, hänestä hällä alkaa vapaa-aika, kun tulee töistä. Milloin minun vapaa-aikani alkaa? Minun mielestäni miehen tultua kotiin kotityöt ja lapsenhoito on yhteistä hommaa. Miehen mielestä ei.

En jaksa enää tapella tästä. Hän sanoo ymmärtävänsä, ettät myös minun päiväni ovat täysiä ja rankkoja, mutta käytäntö osoittaa, ettei hän ymmärrä.

Kuinka te teette?[/QUOTE]

ei munkaan mies ymmärrä ja meillä on 2 pientä lasta.aikani yritin saada miehen ymmärtämään,ei ymmärrä.ratkaisin asian niin että lähden takas töihin,pääsen paljon helpommalla.jännä nähdä kuka meillä sitten siivoaa.

 

Me ollaan jätetty tekemättä ne hommat, joita kumpikaan ei jaksa just silloin tehdä.

 

Mies jää pariksi päiväksi kotiin, lyöt tehtävälistan eteen ja olet itse kaupungilla 9 tuntia molempina päivinä.

 

Kun itse olin äitiyslomalla en todellakaan suostunut olemaan mikään kotipiika ja lapsenhoitaja.

 

Meille on ihan tuota varten palkattu siivooja. Mies töissä 8-16 ja minä töissä kolme päivää viikossa 10-15, muun ajan pojan (5kk) kanssa kotona. Mies sanoi jo heti alusta asti, että hommat jaetaan tasan ja mistään kotihommista ei lähdetä stressaamaan ja tuhlaamaan niihin aikaa. Se tehdään, mikä on pakko eli ruoka ja pyykit, mutta mun tehtävä on kuulemma nyt ottaa rennosti ja tehdä kaikkea kivaa En siis käytännössä saa käyttää aikaani kodin hoitoon, enkä kyllä siitä niin välitäkään. Oli siis rankka synnytys ja onhan tämä muutenkin elämänmuutos.

 

[QUOTE="justme";24541239]ei munkaan mies ymmärrä ja meillä on 2 pientä lasta.aikani yritin saada miehen ymmärtämään,ei ymmärrä.ratkaisin asian niin että lähden takas töihin,pääsen paljon helpommalla.jännä nähdä kuka meillä sitten siivoaa.[/QUOTE]

No niin, mä tänään sanoin jo miehelle, että en ainakaan jaksa tästä jatkuvasti tapella. Että mä tarvitsen sen vähänkin energian siihen, että jaksan hyvillä mielin puuhata lapsen kanssa, hoitaa kotia ym. asioita. Sanoin, että jos ei tähän löydy ratkaisua, olisiko parempi muuttaa erilleen. Mies siihen, että "niin, sitten sä olet koko ajna yksin vastuussa lapsesta, koska minä olen töissä enkä tule illaksi kotiin". Juu, totta sekin. Mutta jäi hieman mietityttämään tuo oletus, että hän on se jolla on oikeus olla töissä, minulla ei. En itse halua vielä mennä töihin ja laittaa lasta hoitoon, rakastan aikaa hänen kanssaan. Mutta oli vaan mielenkiintoisesti häneltä ajateltu. ja todellakin, jos erilleen muutettaisiin, hänelle tulisi todellakin yllätyksenä se kuinka paljon kodissa on huollettavaa - enkä nyt puhu edes varsinaisesta siivoamisesta, vaan siitä jatkuvasta paikkojen järjestelemisestä, tavaran roudaamisesta, huolehtimisesta että lapsella on ruokaa ja vaippoja, päivittäisestä pyykinpesusta..lista on loputon.

En myöskään jaksaisi aina olla se, joka toteaa jonkun tarpeen, jotain olisi ostettava, jotain olisi korjattava jne. En jaksa olla vetovastuussa!

 

Jännityksellä odotan mikä meidän jako tulee nyt olemaan. Tähän asti olen tehnyt kaikki kotityöt itse, olen ollut kotona joten olen kokenut sen reiluksi. Ehdin kyllä ihan hyvin tekemään 8ssa tunnissa sen mikä pitääkin, jos jotain jää niin sen ehtii huomennakin. Illat ovat olleet yhteistä aikaa, syödään, jutellaan, pelataan, leikitään.

Mutta nyt tilanne muuttuu, minä menen vuorostani töihin ja mies aloittaa opiskelun (tai siis aloitimme molemmat tänään). Saa nähdä jatkuuko työnjako samana vai ottaako mies myös osan kotitöistä vastuulleen. Näin on sovittu, mutta miesten kanssa se on aina vähän niin ja näin.

 

[QUOTE="Jani";24541256]Mies jää pariksi päiväksi kotiin, lyöt tehtävälistan eteen ja olet itse kaupungilla 9 tuntia molempina päivinä.[/QUOTE]

No, tämäpä se hullua onkin. Mies on ollut isyysvapaalla ja muutamia päiviä kokonaan lapsen kanssa. Illalla todennut, että huhhuh...eipä ehtinyt mitään muuta tehdä kun olla lapsen kanssa! Ruokapurkit on pöydällä ja kaikki hujan hajan. Tässä se mysteeri onkin! Että silti ei voi YMMÄRTÄÄ ja tästä pitää keskustella!!!

 

No tuota, tuskinpa se mies erilleen muuton jälkeenkään ymmärtäisi. Ellei lapsi jäisi hänelle.

 

Jännityksellä odotan mikä meidän jako tulee nyt olemaan. Tähän asti olen tehnyt kaikki kotityöt itse, olen ollut kotona joten olen kokenut sen reiluksi. Ehdin kyllä ihan hyvin tekemään 8ssa tunnissa sen mikä pitääkin, jos jotain jää niin sen ehtii huomennakin. Illat ovat olleet yhteistä aikaa, syödään, jutellaan, pelataan, leikitään.

Mutta nyt tilanne muuttuu, minä menen vuorostani töihin ja mies aloittaa opiskelun (tai siis aloitimme molemmat tänään). Saa nähdä jatkuuko työnjako samana vai ottaako mies myös osan kotitöistä vastuulleen. Näin on sovittu, mutta miesten kanssa se on aina vähän niin ja näin.

Kuinka sä ehdit? Viihtyykö sun lapsesi itsekseen? Nukkuuko päivällä?

 

Ihme juttu jos ei ehdi kotona kahdeksassa tunnissa laittaa ruokaa, siivota ja pestä pyykkiä. Vaikka siinä yksi lapsi onkin, niin kyllä nuo hommat pitäisi pystyä hoitamaan. Siis jos ei ole aivan kädetön kodin- ja lastenhoidossa. Enkä tosiaankaan laittaisi kotona lapsen kanssa oloa ja oikeiden töiden tekemistä samalle viivalle.

 

[QUOTE="mä";24541312]No tuota, tuskinpa se mies erilleen muuton jälkeenkään ymmärtäisi. Ellei lapsi jäisi hänelle.[/QUOTE]

Ehkäpä ei, mutta en sitä mitenkään kostoksi ehdottanutkaan, vaan ihan pelkästää siksi, että tuntuu että kaikki liikenevä energia ja hyvä olo menee tuohon jatkuvaan vääntämiseen, tappelemiseen ja siitä syntyvään pahaan oloon. En jaksa sitä. Enkä halua, että lapsi joutuu moisessa kiristelyssä kasvamaan.

 

Ihme juttu jos ei ehdi kotona kahdeksassa tunnissa laittaa ruokaa, siivota ja pestä pyykkiä. Vaikka siinä yksi lapsi onkin, niin kyllä nuo hommat pitäisi pystyä hoitamaan. Siis jos ei ole aivan kädetön kodin- ja lastenhoidossa. Enkä tosiaankaan laittaisi kotona lapsen kanssa oloa ja oikeiden töiden tekemistä samalle viivalle.

Huom. mä laitan tona aikana ruokaa, siivoan ja pesen pyykkiä + monta muuta asiaa sen lapsen hoitamisen lisäksi. En vaan ehdi KAIKKEA. Ja en itsekään kutsu mielelläni lapsen hoitoa työksi, koska pidän siitä ja rakastan häntä ja hänen kanssaan olemista. Mutta en minä täällä lonkkaa vetele ja työtä vieroksu - ei tämä lomaakaan ole.

 

Ihme juttu jos ei ehdi kotona kahdeksassa tunnissa laittaa ruokaa, siivota ja pestä pyykkiä. Vaikka siinä yksi lapsi onkin, niin kyllä nuo hommat pitäisi pystyä hoitamaan. Siis jos ei ole aivan kädetön kodin- ja lastenhoidossa. Enkä tosiaankaan laittaisi kotona lapsen kanssa oloa ja oikeiden töiden tekemistä samalle viivalle.

Vauvaa saattaa joutua imettämään helposti sen kahdeksan tuntia...

 

No meillä ei ole ongelmaa siinä suhteessa koska vaikka mies on töissä 6-14:30, kotiin tullessa osallistuu hyvinkin mielellään lapsen (6kk) hoitoon ja kotitöihin. Teen myös päivän aikana mitä ehdin, ruuan ja pesen pyykkiä, keittelen pulloja (vauva on korvikkeella), saatan siivoilla vähän, isot siivoukset tehdään aina miehen kanssa yhdessä (miehen ehdotus). Tietenkin mies on väsynyt kun joutuu heräämäänkin niin aikaisin ja ottaakin jossain vaiheessa unet että jaksaa illan. On myös lupautunut hoitamaan lasta jos haluan käydä pyörälenkillä yms. mutta sekin on nyt jäänyt laiskuuttani väliin ja kuitenkin käveleskelen päivisin vauvan kanssa.
Luulen että meillä mies ymmärtää etten ainoastaan lepäile kotona, vaikka meillä kiltti vauva onkin, toistaiseksi vielä ainakin, koska vauvan synnyttyä mies oli työttömänä ja vasta kun vauva oli 3kk iässä, aloitti työt. Miten teillä on viikonloppuisin, osallistuuko mies silloinkaan? Mun mielestä miehen pitäisi joskus olla lapsen kanssa kahdestaan ainakin muutama tunti, ellei kokopäivä. Vai suostuuko mies sellaiseen? Sitten näkisi miten hällä sujuu lapsen hoito, (ehkä myös siivous ja ruuan laitto)
Itse olen aika vähän ottanut omaa aikaa vauvan syntymän jälkeen. En ole tuntenut kaipaavani, ehkä siksi että mies hoitaa lasta yhtä lailla ollessaan kotona niin saan siinäkin hengähtää. Meillä mieskään ei kauheasti ota omaa aikaa vaikka silläkin olisi mahdollisuus siihen, vaan viettää aikaa mielellään perheen kesken. Viikonloppuna käy pelaamassa jääkiekkoa ja toisinaan kaverillaan/veljellään kahvilla mutta harvemmin, nykyään kaveri käy yleensä meillä ja me yhdessä veljen perheen luona.
Ehkä kaikki miehet ei vaan ole niin perhekeskeisiä vaan tarvitsevat omaa aikaa enemmän? Se on kyllä sinun jaksamisen kannalta väärin. Jollain tavalla mies pitäis saada oikeasti tajuamaan ettet paljoa kerkeä lepäilemään päivän aikana vaan touhua riittää ja tarvitset myös omaa aikaa ja lepoa.

 

Pakko jakaa tämä teidän kanssa. Sattuu niin osuvasti aiheseen

Mies tuli töistä kotiin ja löysi kolme lastaan leikkimässä pihalla mudassa pyjamat yhä päällään.

Tyhjiä ruokapakkauksia oli levitelty ympäri etupihaa. Vaimon auton ovi oli auki,

samoin talon etuovi eikä koiraa näkynyt missään.

Tullessaan ovelle mies näki vielä hurjemman sotkun. Jalkalamppu oli kaadettu,

matto oli rypyssä seinää vasten. Etummaisen huoneen televisiossa pauhasi kovaäänisesti lastenkanava,

leluja ja erilaisia vaatekappaleita oli pitkin olohuoneen lattiaa.

Keittiössä astiat täyttivät tiskialtaan, aamiainen oli levitelty pitkin työtasoa, jääkaapin ovi oli selällään,

koiran ruokaa oli pitkin lattiaa, pöydän alla oli rikkinäinen lasi ja takaovelle oli levinnyt pieni kasa hiekkaa.

Mies lähti nopeasti kohti yläkertaa, väistellen leluja ja vaatekasoja, etsien vaimoaan.

Mies oli huolissaan jos vaimo on sairastunut tai jos jotain vakavaa on tapahtunut.

Kylpyhuoneen oven alta valui pieni vesinoro. Mennessään kylpyhuoneeseen hän löysi märkiä pyyhkeitä,

likaisen saippuan ja lisää leluja leviteltynä ympäriinsä. Lattialla oli kilometreittäin vessapaperia,

hammastahnaa oli töhritty peiliin ja seiniin.

Rynnätessään makuuhuoneeseen hän löysi vaimonsa sängystä peittoihin kääriytyneenä lukemassa kirjaa, pyjama päällään. Vaimo katsoi miestään, hymyili ja kysyi kuinka hänen päivänsä oli mennyt.

Mies katsoi vaimoaan ymmällään ja kysyi: ”Mitä täällä on tänään tapahtunut?”

Vaimo hymyili taas ja vastasi: ”Tiedäthän, joka päivä kun tulet töistä kotiin,

kysyt minulta mitä ihmettä oikein teen koko päivän?”

”Kyllä” oli hänen epäuskoinen vastauksensa. Vaimo vastasi: ”Tänään jätin sen tekemättä.”

 

[QUOTE="vieras";24541367]Vauvaa saattaa joutua imettämään helposti sen kahdeksan tuntia...[/QUOTE]
Joo, ihan varmasti.

 

[QUOTE="mä";24541388]Joo, ihan varmasti.[/QUOTE]

No ihan varmasti. Mä en enää imetä, kun ei riittänyt maito, mutta 4 ensimmäistä kuukautta istuin rinnat paljaan keinutuolissa ja syötin lasta. Joka söi, väsähti nälkäisenä, huusi, söi, väsähti nälkäisenä, huusi, söi...jne. ei nukkunut päivällä eikä yöllä kuin max 2h pätkiä. Luulen, että meidän vaikeudet on saaneet alkunsa jo tältä ajalta - väsymyksestä. Vaikka nyt jo lapsen kanssa onkin helpompaa.

 

Pakko jakaa tämä teidän kanssa. Sattuu niin osuvasti aiheseen

Mies tuli töistä kotiin ja löysi kolme lastaan leikkimässä pihalla mudassa pyjamat yhä päällään.

Tyhjiä ruokapakkauksia oli levitelty ympäri etupihaa. Vaimon auton ovi oli auki,

samoin talon etuovi eikä koiraa näkynyt missään.

Tullessaan ovelle mies näki vielä hurjemman sotkun. Jalkalamppu oli kaadettu,

matto oli rypyssä seinää vasten. Etummaisen huoneen televisiossa pauhasi kovaäänisesti lastenkanava,

leluja ja erilaisia vaatekappaleita oli pitkin olohuoneen lattiaa.

Keittiössä astiat täyttivät tiskialtaan, aamiainen oli levitelty pitkin työtasoa, jääkaapin ovi oli selällään,

koiran ruokaa oli pitkin lattiaa, pöydän alla oli rikkinäinen lasi ja takaovelle oli levinnyt pieni kasa hiekkaa.

Mies lähti nopeasti kohti yläkertaa, väistellen leluja ja vaatekasoja, etsien vaimoaan.

Mies oli huolissaan jos vaimo on sairastunut tai jos jotain vakavaa on tapahtunut.

Kylpyhuoneen oven alta valui pieni vesinoro. Mennessään kylpyhuoneeseen hän löysi märkiä pyyhkeitä,

likaisen saippuan ja lisää leluja leviteltynä ympäriinsä. Lattialla oli kilometreittäin vessapaperia,

hammastahnaa oli töhritty peiliin ja seiniin.

Rynnätessään makuuhuoneeseen hän löysi vaimonsa sängystä peittoihin kääriytyneenä lukemassa kirjaa, pyjama päällään. Vaimo katsoi miestään, hymyili ja kysyi kuinka hänen päivänsä oli mennyt.

Mies katsoi vaimoaan ymmällään ja kysyi: ”Mitä täällä on tänään tapahtunut?”

Vaimo hymyili taas ja vastasi: ”Tiedäthän, joka päivä kun tulet töistä kotiin,

kysyt minulta mitä ihmettä oikein teen koko päivän?”

”Kyllä” oli hänen epäuskoinen vastauksensa. Vaimo vastasi: ”Tänään jätin sen tekemättä.”

Niinpä niin

 

[QUOTE="vieras";24541367]Vauvaa saattaa joutua imettämään helposti sen kahdeksan tuntia...[/QUOTE]

Kuka hullu imettää 10 kk:n ikäistä kahdeksan tuntia sinä aikana kun työssäkäyvät ovat töissä? Pitäisiköhän alkaa miettimään jotain muuta sen tissin lisäksi? :O

 

No ihan varmasti. Mä en enää imetä, kun ei riittänyt maito, mutta 4 ensimmäistä kuukautta istuin rinnat paljaan keinutuolissa ja syötin lasta. Joka söi, väsähti nälkäisenä, huusi, söi, väsähti nälkäisenä, huusi, söi...jne. ei nukkunut päivällä eikä yöllä kuin max 2h pätkiä. Luulen, että meidän vaikeudet on saaneet alkunsa jo tältä ajalta - väsymyksestä. Vaikka nyt jo lapsen kanssa onkin helpompaa.

Meillä alkoi helpottaa kun vauva lähti ryömimään. Ekat kuukaudet joko heijasin vauvaa sylissä tai imetin (vuorokaudessa meni imetykseen usein enemmän kuin kahdeksan tuntia), ehkä 4kk kohdalla helpotti vähän ja vauva alkoi viihtyä pieniä hetkiä lattialla ja samalla imetyskin loppui kun vauva ei yksinkertaisesti enää huolinut rintaa, ja sain pätkissä tehdä kotitöitä, laittaa ruokaa ja itsekin syödä. Nyt vauva on vähän yli 8kk ja saan jo ihan kivasti tehtyä kotitöitä kun ei koko ajan tarvitse kantaa toista. Koti on meillä laitettu niin, ettei vauvan ulottuvilla ole mitään vaarallista eikä koko ajan tarvitse kulkea toisen perässä vahtimassa.

Mä kuvittelin ennen vauvan syntymää, että vauva on mulla kantoliinassa ja saan ripustella pyykkiä ja järjestellä kotia, mutta eipä se koskaan liinassa viihtynyt ilman huutoa. Ekat kuukaudet mä sain usein syödä lämmintä ruokaa kun mies tuli kotiin ja laittoi meille syötävää, ja mies myös teki kotitöitä enemmän kuin minä. Mä yleensä tiskasin ja laitoin pyykkejä yöllä, kun vauva nukkui silloin muutaman tunnin pätkän ilman syliä tai muuten kuin mun kainalossa.

 

Mulla on ruokahuolto, vaimolla vaatehuolto ja teineillä siivous.