Mitä teen tuon teinipojan (14,5v) kanssa?! Murkkujen vanhemmat, jelppiä kehiin!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mom 4 three
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Mom 4 three

Vieras
Tilanne on lyhyesti tämä:
Muutimme nyt vkloppuna. Minusta tuli kolmen lapsen yh (tätä on siis käsitelty puhuen 4kk).
Toiset lapset auttoivat viikon ajan muuttopuuhissa, ja ovat olleet innokkaita muuttajia. Kyseinen teini ei käynyt kertaakaan taloa katsomassa, ja kiukuttelee nyt jatkuvasti pahoittaen mieleni. Ei ole nukkunut vielä yhtään yötä täällä, on kaverinsa kanssa koko ajan. Välillä kun hän käy kotona, kiroilee, ja valittaa aivan kaikesta. Sanoi, että kaveri alkaa välillä olla meillä yötä, arkenakin! Sanoin, ettei tule kuuloonkaan. Viikonloppuna eri asia. Hän ei arvosta mitään ,mitä hänen vuokseen olen tehnyt tässä; järjestin hänet siihen kouluun mihin halusi, sai oman huoneen, etc. Pelkkää peetä tulee niskaan
:( Itkin äsken tämän kaiken hänelle, ja hän vain sanoi olevansa tuollainen, eikä muutu. Huoh:(
Mitä teen!? Teenkö jtn väärin? Meillä on tämän oinas-pojan kanssa aina meneet sukset ristiin muutenkin.
 
Varmasti kapinoi nyt muutosta vastaan samalla kun murkkuikä lyö täysillä päälle. Anteeksi kun sanon tämän mutta varmaan juuri tuo ikä on ehkä pahinta kun ajattelee lapsen kohtaloa avioeroissa..

Mutta tekstissäsi minua huolestutti myös se seikka, että on nyt ollut kavereitten luona .. mitä tekemässä? Sopiiko se kavereitten vanhemmille? Tunnetko heitä?
Ikä on aika vaativa nyt senkin suhteen että on aika paljon pelissä, ettei lähde elämä kulkemaan sivuraiteille :/
 
Se on teini!!
Todellisuudessa ei tiedä onko aikuinen vai lapsi ja mitä häneltä odotetaan. Mutta sinä äitinä määräät tahdin ja annat säännöt joita myös noudatetan. Kertaakaan älä jousta tai teini omaksuu sen heti että sun kanssa voi venyttää.
Jos et pärjää yksisksesi nii ota yhteys koun terkkaan joka osaltaan auttaa asiassa.
 
Lopeta ainakin tuo itsesäälissä maukuminen ja itkeminen sen edessä.. vaikka teinistäsi se EHKÄ tuntuu pahalle, ei heillä ole valmiuksia muuttaa sitä kaikkea. Mahdollisesti alkaa käyttämään heikkouttaisi vain hyväksesi ja tekee mitä haluaa.

Sun pitää olla se aikuinen vaikka näyttäisikin sille että teinisi alkaa olemaan aikuisen mitoissa.
 
Ole vahva ja hae positiivista yhteyttä vaikka lahjomalla. Älä kaada murheita lapselle. Tilanne on hyvin vaikea, olisi hyvä jos olisi joku jolle jutella. Ero on iso paikka lapselle. Kerro että olet häntä varten olemassa, ole paljon kotona ja älä ala vielä hummailemaan liikaa. Älä tuo heti uutta miestäkään kotiin ennen kuin lapsi on tasaantunut ja luottaa taas arjen sujumiseen. Hänellä voi olla tosi paha olo, koditon ja turvaton olo. Miten saisit hänen luottamuksensa?
 
Tilanne on lyhyesti tämä:
Muutimme nyt vkloppuna. Minusta tuli kolmen lapsen yh (tätä on siis käsitelty puhuen 4kk).
Toiset lapset auttoivat viikon ajan muuttopuuhissa, ja ovat olleet innokkaita muuttajia. Kyseinen teini ei käynyt kertaakaan taloa katsomassa, ja kiukuttelee nyt jatkuvasti pahoittaen mieleni. Ei ole nukkunut vielä yhtään yötä täällä, on kaverinsa kanssa koko ajan. Välillä kun hän käy kotona, kiroilee, ja valittaa aivan kaikesta. Sanoi, että kaveri alkaa välillä olla meillä yötä, arkenakin! Sanoin, ettei tule kuuloonkaan. Viikonloppuna eri asia. Hän ei arvosta mitään ,mitä hänen vuokseen olen tehnyt tässä; järjestin hänet siihen kouluun mihin halusi, sai oman huoneen, etc. Pelkkää peetä tulee niskaan
:( Itkin äsken tämän kaiken hänelle, ja hän vain sanoi olevansa tuollainen, eikä muutu. Huoh:(
Mitä teen!? Teenkö jtn väärin? Meillä on tämän oinas-pojan kanssa aina meneet sukset ristiin muutenkin.

Auktoriteentin puute. Eläköön vapaa kasvatus!

Olisiko KUKAAN vastaavan ikäinen tehnyt vastaavaa esim. 50v sitten?
 
Älä itke lapsellesi mitään. Kanna itse aikuisena omat murheesi, myös lastasi koskevat. Anna vähän periksi, juuri tuossa iässä vanhempien avioero on yleensä lapsille kaikkein pahinta.
 
murkkuikä ja muutto, se johtaa kapinaan. yritä vaan kuunnella nuorta. mutta luo silti selkeät säännöt, joita noudatetaan ja joita ei saa ilman rangaistusta rikkoa. osaa tarvittaessa myös joustaa, esim. mitä haitta, vaikka se kaveri olis joskus viikollakin yötä.
 
Onhan tuo nyt iso asia teinille!! Muutto ja vanhempien ero samaan aikaan, kun itse elää keskellä tunne- ja hormoonimyrskyjä!
Kuuntele lastasi ja ole myötätuntoinen. Puhu hänen kanssaan ja kertaa sääntöjä. Älä yhtään vähättele lastasi. Äläkä perustelu tuota jollain horoskooppihuuhaalla.
 
[QUOTE="Vieras";24404859]Älä itke lapsellesi mitään. Kanna itse aikuisena omat murheesi, myös lastasi koskevat. Anna vähän periksi, juuri tuossa iässä vanhempien avioero on yleensä lapsille kaikkein pahinta.[/QUOTE]

Tästä olen ihan samaa mieltä. Älä vieritä murheitasi lapselle ja itke hänelle, hän on jo muutenkin hämmentynyt ja itsekin surullinen erosta, elämänmuutoksesta ja muutosta. Sun äitinä pitäisi olla vahva ja tukea HÄNTÄ. Vielä kun hän on murrosikäinen ja muutenkin ailahtelevainen, niin tuo ero tulee hänelle todella vaikeaan paikkaan. Ihan ymmärrettävää, että hakee tukea ja turvaa kavereistaan.
 
Teini on sitä mieltä sekä järjellä että tunteella, että olet (tai te vanhemmat olette) pilannut hänen elämänsä. Te olette pilanneet perheen, hänen perheensä, hänen kotinsa. Teidän epäonnistumisenne perheenä on myös hänen epäonnistumisensa ja hänen murheensa.

Henkilökohtaisen murheen lisäksi hän on huolissaan ympäristön paineista - tosiasia on edelleen, että eroaminen on epäonnistuminen yhteiskunnan (opettjien, kavereiden, kavereiden vanhempien) silmissä, ja paineet ovat nuorella kovat - normaalien murrosiän kovien paineiden lisäksi.

Lisäksi hän tietää kavereiden kautta, että eroperheissä raha on usein tiukilla. Lisäksi hän ei välttämättä ole 100 % varma, että sinä pärjäät yksinhuoltajana, koska hän tuntee heikkoutesi ymmärtää, mitä sinulta vaaditaan tässä tilanteessa.

Tästä syystä sinulla ei ole oikeutta jakaa murheitasi teinin kanssa. Sinun pitää voittaa teinin luottamus ja usko siihen, että yksikin lähivanhempi riittää ja pärjää ja pystyy olemaan hänen ja toisten lasten elämän kallio.

Hän on iso ja hänen kanssaan pitää pystyä keskustelemaan järkevästi, mutta heikkouttasi et voi hänelle näyttää, sillä hän on edelleen sinun varassasi, ei sinun hoitajasi.
 
Kiitos tod hyvista vastauksista!
Koetan olla hiiltymatta, ja olla karsivallinen. Itse olen ns.kasvatusalan ammattilainen, mutta niinhan se on, Etta suutarin lapsilla...
 
Murkku kiukuttelee aina eikä sille riitä mikään. Murkku on lisäksi aina oikeassa ja tietää kaiken. Murkulle vanhempien ainoa tehtävä on tehdä hänen elämänsä surkeaksi ja murkulla on aina maailman tyhmimmät vanhemmat. Teet mitä tahansa, se on väärin ja murkkua hävettää olla lapsesi. Pahin jakso kestää yleensä parisen vuotta, joillakin enemmän ja joillakin murkkuikä on kevyempi. Terveisin toinen alan ammattilainen joka on saanut kaksi lasta murkkuiän ohi ;)
 
Siis olet juuri eronnut ja ihmettelet miksi murkku ärhentelee?
Ja perustelet pojan persoonallisuutta jollain horoskooppi-huuhaalla?


No, en ihmettele että olet eronnut. En minäkään idiootin kanssa viitsisi naimisissa olla.
 
Musta oli ihan hirveetä kun vanhempien työjuttujen takia muutettiin kun olin 13. En ihmettele että pojasta tuntuu pahalta, jos samassa rytäkässä hajosi vielä perhekin! Jos pojasta tuntuu että sinä (tai te miehesi kanssa) olette vieneet häneltä perheen ja kodin, siinä ei ainakaan kannata itkeä että mutta kun oikein oman huoneenkin sai... Ei se tuossa tilanteessa paljon lohduta.

Sulla on silti oikeus ja velvollisuus valvoa pojan kyläilyjä ja menemisiä, vaikka kapinoisi vastaan. Koita järjestää jotain yhteistä aikaa, kivaa tekemistä yhdessä, vaikka poika aluksi var,aan murjottaakin eikä haluaisi olla siinä mukana. Vanhempiaan hän tuossa tilanteessa kuitenkin tarvitsee ja varmuutta siitä, että et ole häviämässä hänen elämästään minnekään!
 
Hyviä vinkkejä olet jo saanutkin :)
Semmoinen tuli mieleen, että tuo kavereilla majailu on kyllä kiellettävä, eihän sitä tiedä, mitä siellä tekee.. Ja kun on muutenkin elämä mullillaan, niin helposti ajautuu väärille teille. Rajoita vaikka kännykän, rahan, pelien, tv:n avulla sen murkun touhuja.
 
[QUOTE="Äittä";24404611]Varmasti kapinoi nyt muutosta vastaan samalla kun murkkuikä lyö täysillä päälle. Anteeksi kun sanon tämän mutta varmaan juuri tuo ikä on ehkä pahinta kun ajattelee lapsen kohtaloa avioeroissa..

Mutta tekstissäsi minua huolestutti myös se seikka, että on nyt ollut kavereitten luona .. mitä tekemässä? Sopiiko se kavereitten vanhemmille? Tunnetko heitä?
Ikä on aika vaativa nyt senkin suhteen että on aika paljon pelissä, ettei lähde elämä kulkemaan sivuraiteille :/[/QUOTE]


Samaa mietin, olisin ottanut kaverinsa meille. Lapseni eivät juuri ole olleet kaveereillaan, vaan kaverit aina meillä. Minusta se on vain mukavaa, saapahan keskustella ja tutustua. Monille kavereille ei koskaan edes pääse.
 
Sinä olet aikuinen ja teini on lapsi. Ei ero ja muutto ole lapselle mikään helppo läpihuutojuttu. Molemmat yksittäisinä tapahtumina jo vaikeita.

*Itkin äsken tämän kaiken hänelle, ja hän vain sanoi olevansa tuollainen, eikä muutu. Huoh*

Miltähän lapsesta tuntuu jättää entinen koti ja kaverit?
Millainen suhde on isään?
 
Kun itse olin teini, niin isäni oli vakavasti sairaana (sydänkohtaus) . Nämä "todelliset" ongelmat eivät antaneet minun mielelleni yhtään ymmärrystä tai suopeutta äitiäni kohtaan. Minulla oli paha olla ja minusta tuntui, ettei äitini rakasta minua lainkaan. Ehkäpä sinunkin lapsesi kaipaa nyt tavallista enemmän huomiota ja rakkautta. Vaikea ikä.
 
Meillä kaksi teini-iän ylittänyttä ja yksi 15 v.
Eilen viimeksi kilahdin 15v:lle, että minulle ei puhuta tuolla tavalla ja meidän perheen sääntöjä noudatetaan. Monta kertaa viikossa asiasta pitää mainita ja keskustella. Sinä olet se seinä, joka ei siirry paikaltaan. Kerro aina uudestaan ja uudestaan säännöt, miten teillä toimitaan. Ei meillekään tule yövieraita kouluviikolla, kotiintuloaikoja noudatetaan ja omat kotityöt tehdään jne. Voimia haastavaan tilanteeseen. Koulun terkat ja kuraattorit ovat tukena sinulle ja järjen äänenä teinille tarvittaessa.
 

Yhteistyössä