Mahdoton tai ei, sitä ei voi varmuudella tietää. Tärkeää on kuitenkin yrittää, eikä vain nostaa hanskat pystyyn ja moittia niitä, jotka päivittäisessä työssään (ei ainoastaan yksittäisillä marsseilla) yrittävät asioihin vaikuttaa. Mitäköhän nämäkin, jotka tästä marssista täällä rutkuttavat, ovat itse esimerkiksi tehneet edistääkseen naisen ja miehen -oli mamu tai kantasuomalainen- tasa-arvoa?
Ei riitä että yrittää, pitää myös onnistua! Muuten yrittäminenkin on lähinnä turhaa jos tulos on nolla. Pikkulasten tapauksessa jo yrittäminenkin palkitaan mutta aikuisten maailmassa pitää saada jotain aikaankin ennenkuin on kiitoksen paikka.
Ymmärrän tuon "mitäköhän nämäkin"-lauseen siten, että omaa itseä ja omaa (turhaa) yrittämistä halutaan nostaa ylös huomauttamalla, että nämä muut eivät ole edes yrittäneet tehdä asioiden parantamiseksi mitään.
1) Mitä kukaan rivikansalainen edes voi tehdä somalinaisten ja -tyttöjen olojen parantamiseksi (kuin nyt korkeintaan miettimällä ketä äänestää)?
2) Mikä arvo on yrittämisellä, jos lopputulos näillä "yrittäjillä" on sama kuin niillä jotka mitään eivät yritäkään? Tyhjän saa yrittämättäkin.
Toisen ja kolmannen polven mamut nimenomaan ovat suuri ongelma Euroopassa radikalisoitumisen ja kaikkinaisten ongelmien kärjistymisen vuoksi. Jos nyt joku yksittäinen naishenkilö on Suomessa valittu Vuoden Pakolaisnaiseksi, ei siitä pidä vetää johtopäätöksiä onnistuneesta sopeutumisesta yleisemminkin. Vuoden pakolaismiestä ei ole vielä edes suunniteltu valittavaksi
"Yhteistä tahtoa", "yhtenäisyyttä asioiden parantamiseen", " panostaa näihin nuoriin" jne...
Poliitikon tyhjiä fraaseja kaikki edellä lainatut. Mitään yhteistä tahtoa ei maasta löydy, ei löydy uskallusta, eikä löydy rahaakaan. Tässä yhteiskunnassa on lisäksi monia muitakin ryhmiä kuin mamunuoret, joilla on oikeus odottaa että heihin panostetaan: pitkäaikaistyöttömät, syrjäytyneet suomalaisnuoret, vammaiset, mielenterveyskuntoutujat, vanhukset, lapset.
Me tuomme/ sallimme maahan tulla uuden mediaseksikkään erityisryhmän, jolla on ongelmia ja johon meidän kuulemma tulee panostaa, vaikka täällä iankaiken olleet omat erityisryhmämmekin ovat kroonisesti vailla riittävää "panostusta".
Arvaa, miksi tämän tyhjän poliittisen sanahelinän, yrittämisen ja panostamisen vanavedessä PerSut on noussut suurimmaksi puolueeksi? Katsos kun jotkut meistä suomalaisista eivät jaksa vuodesta toiseen vain yrittää tai olla yrittävinään, vaan tekisi mieli jo kohtapuoliin saada jotain aikaankin.