Minä olin se äiti... :D

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja SporttisMama
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Se Rieputarallaan juttu oli vahinko. Hän luuli, että näkyviin tulee vain se yksi kuva. Mutta älä tajua tuota vaan jatka vain sen sädekehäsi kiillottamista.

No niinhän sitä on hoettu. Aikuisen ihmisen kuitenkin pitäisi käyttäytyä niin ettei viattoman ihmisen maine kärsi muijan palstalörppöyden vuoksi. Ja vaikka linkittäisi yhden kuvan irciin niin näkeehän siitäkin nimimerkin josta voi käydä katsomassa ne loput kuvat, ei tarvii ees kovin suuri Einstein olla...
 
Ei, ei kiristä. Silloin kiristää jos niillä kuvilla sotketaan viattoman ihmisen mainetta ja elämää.

Mutta siltikään se asia EI KUULU SULLE. Ei vaikuta SUN elämään mitenkään, joten lakkaa näkemästä vaivaa siitä asiasta.

Sen sijaan sun metelöivät lapset siellä kaupassa kuuluu niille muille kaupassa samaan aikaan asioiville. Voi nääs pikkusen häiritä niitä muita ihmisiä.
 
[QUOTE="uuniomena";24126692]Mä henkilökohtaisesti en juurikaan tykkää muiden lapsista, varsinkaan metelöivistä ja riekkuvista sellaisista sisätiloissa, kuten nyt siellä kaupassa.
Mulla ei myöskään ole silloin mitään tarvetta alkaa naureskelemaan, hymyilemään tai osoittamaan hyväntahtoista hymistelyä sellaisten kersojen touhuille. Koska mua ärsyttää ne kersat. Ja tasan mun naama voi silloin olla sillä NÄKKÄRILLÄ.

Kuuluu hyviin tapoihin opettaa lapsensa käyttäytymään tietyissä paikoissa. Sillehän ei voi mitään jos lapsi siellä kaupassa saa raivarin. sitä en kuitenkaan hyväksy, että lapset saa rauhassa metelöidä vaikkapa nyt siellä kaupassa ja mamma seisoo vieressä hihittelemässä tekemättä asialle mitään.

ne on ihan muut paikat missä sitten saa vapaasta remuta ja riehua.
Mutta kukin tyylillään.[/QUOTE]


mä taas kuulun niihin jota tollainen ei häiritse,ei sitten ollenkaan.Ei kiukut,eikä kiljahdukset.Naurua rakastan oli se pienen lapsen,vanhuksen tai jonkun siitä väliltä.Kauppa ei ole mulle kirkko tai muutenkaan mikään pyhä paikka.
Ei me lääpitä tavaroita mitä ei osteta,eikä törmällä kärryillä,mutta volaa meistä taitaa lähteä,enempi kuin moni suomalainen sallisi:D
 
Sporttismama = äitiyslomalainen. Valehdellut täällä ikänsä. Kaikki muu paistaa läpi ja täsmää, kirjoitustyyli, ammatti, ulkonäkö, kotipaikka, lasten lukumäärä yms.
 
No niinhän sitä on hoettu. Aikuisen ihmisen kuitenkin pitäisi käyttäytyä niin ettei viattoman ihmisen maine kärsi muijan palstalörppöyden vuoksi. Ja vaikka linkittäisi yhden kuvan irciin niin näkeehän siitäkin nimimerkin josta voi käydä katsomassa ne loput kuvat, ei tarvii ees kovin suuri Einstein olla...

munkin mielestä on vähän outoa kertoilla juttuja noinkin avoimesti yksityisestä elämästään jossain mammafoorumilla missä ainakin kyseinen henkilö tietää aina saavansa haukkuja jutuistaan. mutta muistaakseni rieputarallaa sanoi, että hänen miehensä tietää, että hän on kirjoittanut tänne siitä miehensä väkivalta jutusta ja siitä että nuo kaikki galleria kuvat näkyivät täällä. en ole ihan 100% varma, mutta noin muistelisin yhdestä ketjusta ton jutun jälkeen :D
 
[QUOTE="vieras";24126798]Sä oot onnistunut tekemään sen mihin muut ei ole pystyneet: Sait hauskuutettua Scarlettia. :D Taidat olla ainoa jonka viesteistä hää ei vedä palkoja aukkoihinsa. :cool:[/QUOTE]

Huoh.
 
[QUOTE="hipp";24126844]mä taas kuulun niihin jota tollainen ei häiritse,ei sitten ollenkaan.Ei kiukut,eikä kiljahdukset.Naurua rakastan oli se pienen lapsen,vanhuksen tai jonkun siitä väliltä.Kauppa ei ole mulle kirkko tai muutenkaan mikään pyhä paikka.
Ei me lääpitä tavaroita mitä ei osteta,eikä törmällä kärryillä,mutta volaa meistä taitaa lähteä,enempi kuin moni suomalainen sallisi:D[/QUOTE]

Niin niin, sitähän se tarkoittaa että kauppa on pyhä paikka, jos ei tykkää että siellä kiljutaan ja mekastetaan :xmas: Hyvin oivallettu.
 
  • Tykkää
Reactions: Scarlett O Harava
Nostan käden ylös; se olin minä jota muutamat naiset mulkoilivat kaupassa pahasti. (Onneksi suurin osa kaupassa olijoista naureskelivat, eräs mies nauroi jopa maha kippurassa ja vedet silmissä) Minä annoin kummallekin lapselleni pikku kärryt ja he mennä viipottivat kärryjensä kanssa ITSE. Välillä tuli riitaa, välillä pienempi kiukutteli kaupan lattialla, välillä isompi yritti ottaa pienempää kiinni ja pienempi kiljui karkuun mennessään. Eräs myyjä sanoi että onpa ihania asiakkaita kun ovat aitoja ja tuovat kauppaan elämän ääniä ja iloa, eräs toinen myyjä taas katsoi niin pahasti. Eräs nuori tyttö kikatteli kassajonossa kun pienimmäinen makasi karkkihyllyn edessä mahallaan ja tahtoi taas kaikkea mahdollista. Eräs keski-ikäinen nainen taas muistutti kuivunutta rusinaa nyrpeän naamansa kanssa. Että on meitä moneen junaan, joskus voi ottaa kesällä edes sen pipon kiristämästä nuppia :D


Kaikki ei lapsista tykkää, mutta joskus toikin on tehtävä! :)
Meidän 2v10kk saa myös aina pikkukärryt (aloitettiin kun lapsi oli alle 2), mutta ensin tehdään kaupan pihalla sopimus että jos ei ole nätisti niin joutuu isoon kärryyn. Nykyään kauppareissut menee moitteettomasti ja välillä lapsi saa maksaa omat pikkuostoksensa. Se on lapsesta hurjan kivaa! :)
 
[QUOTE="vieras";24126798]Sä oot onnistunut tekemään sen mihin muut ei ole pystyneet: Sait hauskuutettua Scarlettia. :D Taidat olla ainoa jonka viesteistä hää ei vedä palkoja aukkoihinsa. :cool:[/QUOTE]

Ai, minä kun luulen että kyllä siellä parimetrinen hernepenkki näkyy olevan Scarletin tuulenjakajassa :)
 
[QUOTE="uuniomena";24126865]Niin niin, sitähän se tarkoittaa että kauppa on pyhä paikka, jos ei tykkää että siellä kiljutaan ja mekastetaan :xmas: Hyvin oivallettu.[/QUOTE]

ajoin lähinnä takaa sitä ettei kaupassa tarvitse olla hiljaa tai ole paheksuttavaa pitää ääntä.Mutta jos ei aukea niin ei.
 
Ajatteleeko täällä kukaan kaupan työntekijöitä? Kaupoissa on muutenkin melua päivittäin, pelkästään se ihmismäärä aiheuttaa kaikenmaailman ääniä, kolinoita jne. en usko, että työntekijät nauttivat vielä lasten mekastuksesta. Ainakin mitä olen kaupan työntekijöitä tuntenut niin tosi moni nautti hiljaisuudesta työpäivän jälkeen.

Miksi lasten annetaan meluta kaupassa? Eikö leikkipuisto olisi parempi paikka? Itse pitäisi tärkeänä, että lapsille opetettaisiin, että kaupassa asioidaan rauhassa ja ilman suurempaa meluamista ja riehakointia.
 

Similar threads

Yhteistyössä