ex vl-äiti ja normaalin nuoruuden kokematta jääminen

Olen ollut koko ikäni vl, eli uskovainen. Vanhempani olivat, ystäväni olivat, suurin osa sukulaisistani olivat. Menin tuon uskonyhteisön tapojen mukaisesti nuorena kihloihin ja naimisiin, sain lapsen ennen kuin ehdin täyttää 21. Kaikki tehtiin niin kuin muutkin tekevät, saman kaavan mukaan. Lapsen myötä heräsin kapinoimaan elämääni ja uskonyhteisöä. En ole yhtään äitityyppi ja minulla oli vaikeuksia sopeutua äidin rooliin ja hyväksyä se, että minulla on lapsi tästä lähden aina.

Meni muutamia vuosia yksin asian kanssa pohdiskellessa. Koin yhä vain vieraammaksi kaikki vl-yhteisön opit ja uskomukset. Kapinoin, mielessäni. Viimein rohkaistuin ja tein päätöksen. Irrottauduin vl-yhteisöstä ja koin huumaavan vapauden tunteen. Olin sitä mieltä, että elämäni ei muutu muuta kuin vl-usko jää pois. En ajatellut tutustua alkoholiin tai baarikulttuuriin. Pidin noita asioita säälittävinä. Olihan minulla paljon ystäviä vl-piireistä ja ihana aviomies. Sitten kerran, ihan puolivahingossa lähdin melko tuntemattoman kaverini mukaan suurelle dj-keikalle. Se avasi silmäni ja nautin klubi-illasta mahdottomasti. Tuolloin koin ensimmäisen humaltumiseni, lähes 25-vuotiaana. Tätä tahdoin ehdottomasti lisää. Koin suurta tuskaa ja harmitusta siitä, että minulla oli jäänyt ns. normaali nuoruus elämättä ja kokematta. Nyt minulla oli lapsi ja aviomies ja asuntolaina. Enhän minä voinut muuttua takaisin 19-vuotiaaksi.

Olen uusien ystävieni kanssa käynyt muutamia kertoja baareissa ja ulkona. Alkoholin kera. En kehtaisi tätä tunnustaa vanhemmilleni tai vl-ystävilleni, he halveksisivat minua, ihan niin kuin minä itse halveksin ennen sellaisia ihmisiä, joiden hauskanpito koostuu alkoholista ja tanssimisesta. Nyt minua kuitenkin polttelee koko ajan. Haluaisin vain bailata, kokea kaiken sen mistä olen jäänyt paitsi. Mutta en minä voi, minun täytyy vain hyväksyä se, että juna on ajanut jo asemani ohitse. Läheltä pitää etten katkeroidu tällaisen asian takia taustani vuoksi.

En haluaisi koskaan, ikinä, kenenkään tajuavan 25-vuotiaana, naimisissa olevana, lapsen tai lapsien äitinä tätä tunnetta. Sitä, että haluaisi elää uudelleen nuoruuden, josta on jäänyt paitsi. Pinnallista, turhamaista ja säälittävää -ajattelee varmaan moni. Toivon, että vl-yhteisössä elävät nuoret uskaltaisivat elää ja olla niin kuin itse haluavat. Toki kohtuus kaikessa, mutta tapoja noudattamalla ei kenenkään elämästä tule hyvä, ellei niihin tapoihin enää uskokkaan.

Minulle kävi näin. Olen jäänyt paitsi normaalista nuoruudesta. Joudun olemaan vastuuntuntoinen ja järkevä aikuinen. En koskaan saa enää kokea sitä, miltä tuntuisi olla villi ja vapaa, lentää kuin linnut ja kokea kaiken sen, mitä haluaa kokea.

Onkohan muita vl-uskosta eronneita äitejä paikalla? Kuinka te olette kokeneet ns. tämän synnillisen elämän? Miten usein käytte ulkona ja miten saatte lapset hoitoon? Käyttekö yhdessä puolisonne kanssa, missä lapset?

 

Säälittävää...

 

Luulen että meitä on monia jotka haikailee menetetyn nuoruuden perään. Itse olen myös sellaisesta uskonnollisestakin taustasta että bilettämistä ei harrastettu. Ja sitten vaikka en elänyt missään uskonnollisessa yhteisössä nuorena, niin ehdin yhden vuoden mennä vapaasti ja se oli ihana vuosi!!! sitten menin naimisiin, sain lapsia, ja nyt olen todella tiukasti JUMISSA. Sellainen tunne on vaikka tiedän että perhe on tärkeintä minulle. Kaipaan valtavasti mennä yöelämään tai tanssimaan, baariin istumaan, mitä vain! Mieheni ei ole sellaisesta kiinnostunut ollenkaan. Enkä haluaisi muuta kuin kuunnella musiikkia tms. mutta oikein sopivaa menokaveriakaan ei ole lähimaillakaan, eikä aikaa jne..

 

eikös amisheilla ole tuo vuosi, jonka aikana nuoriso saa riekkua ja ryypätä? Vai miten se oli? Pitäiskö tuo täällä ottaa koekäyttöön?

 

Harmi, kun ihmiset määrittelee uskonnoilla jotain sääntöjä elämään. Jätit uskonnon ja siitä jo huomaa, ettet ollut siinä oikeastaan messissä sen jälkeen kun olet alkanut itse ajattelemaan ja muodostamaan mielipiteitä. Ei ole lainkaan tavatonta huomata 25 vuotiaana mitä itse todellisuudessa on.

Neljän äitinä minulla on mahdollisuus lähteä vaikka tästä istumalta baariin ja vetää vaikka kännit, jos haluan. Kyllä mieheni sen minulle soisi. En tosin halua, mutta hieman polttelisi muutaman päivän vaellusratsastus, yöpyminen metässä yms. ilman mukuloita.

Eniten elämässä harmittaa lapsuuden menettäminen, sain vastuulleni 8v toisia lapsia ja siitä asti olen ollu aina vastuussa jostakin.

 

En ole vl ja elämäni meni aika eri rataa, mutta itsekin toisista syistä koin, että nuoruus jäi elämättä. Nyt käsittelen asiaa terapiassa ja se auttaa! Suosittelen.

 

itse olen elänyt lyhyen, mutta varsin vauhdikkaan "villin nuoruuden".

olin juuri täyttänyt 19 kun sain ensimmäisen lapseni. vuotta myöhemmin mentiin lapseni isän kanssa naimisiin, ja kohta kolkuttelee 4v hääpäivä. kaksi lasta tähän mennessä, muutaman vuoden päästä haaveissa kolmas...

ja kyllähän se vapauden kaipuu välillä iskee itse kuhunkin, uskoisin. minäkin välillä haaveilen, etenkin siitä miten kiva olisi vain lähteä vaikka nyt kesäiltoina ulos miehen kanssa... mutta tilanne nyt kuitenkin on tämä, nautin elämästäni näinkin.

kannattaa ottaa kaikki irti siitä mitä on.

 

Mikä menemisessä on hauskaa? Alkoholi? Jos enimmäkseen se, olet riskissä alkoholisoitua. Olisiko bilettämässä hauskaa ilman alkoholia?
Eikö aikuisuus ole kivaa? Kyllähän äitiys on ies mutta aikuisuudessa ja äitiydessä on myös paljon hauskaa, huoletonta ja onnellista. Itse en ikinä tahtoisi elää uudestaan noita huolettomia nuoruusvuosia, jolloin oli paljon kipeitä asioita - saanko kavereita, mitä minusta tulee isona, saanko töitä, "huoliiko" kukaan minua eli löydänkö miestä, saanko lapsia...? Kaikki auki, se oli minusta raskasta.

 

Itse olen vl ja kyllä on monesti ottanut lujille se, että nuoruus on jäänyt aivan kokonaan viettämättä. Yhden vuoden ehdin asua pois kotoa ja opiskella, kunnes menin naimisiin. Se vuosi oli minun nuoruus...opiskelu jäi sivuseikaksi ja keskityin lähinnä polttamaan tupakkia ja lintsaamaan koulusta. Mutta en päässyt nauttimaan siitäkään, kun sain osakseni jatkuvaa saarnaa vanhemmiltani tupakinpoltosta ja lintsaamisesta. Se oli rankkaa.
Jätin koulun kesken ja jäin kotiäidiksi. Tämäkin on harmittanut miljoonasti, kun vieläkään siis ei ole ammattia. Lapsia kylläkin jo aika monta.
Olen kapinoinut mielessäni näitä juttuja vastaan monestikin.
Mutta se oli silloin niin normaalia, että "mahdollisimman pian" naimisiin ja perhe päälle.
Sitä silloin itsekin halusin satakympillä, kun en muusta tiennyt.
Onneksi nykyään nuoret osaavat ajatella enemmän omilla aivoillaan ja ymmärtävät ammatin tärkeyden! Aion kasvattaa omat lapseni siihen, että ensin mielellään ammatti ja vaikka työtäkin, sitten naimisiin, jos siltä näyttää. Haluan opettaa, että naimisiin ehtii myöhemminkin.
Nykyään en enää niin haikaile menetettyä nuoruutta, mutta ammatin puute ärsyttää monestikin ja aion lujasti sen vielä jossain vaiheessa saadakin. Haluan töihin.

 

En koe jääneeni mistään paitsi, vaikka en olekaan koskaan ollut humalassa tai maistanut tupakkaa.

Nuoruusvuosina tuli matkusteltua ja pidettyä hauskaa kavereiden kanssa muilla tavoin kuin kännäämällä.

Ja jännä sinänsä. Olen 25v kahden lapsen äiti ja jos haluan kodin ulkopuolelle "viihteelle", se ei tarkoita baaria ja kännäämistä vaan kavereita, hyvää ruokaa, hyvä leffa tai sama rakkaan miehen kanssa. Tapani pitää hauskaa tai nauttia elämästä, ei ole muuttunut miksikään lasten syntymien myötä tai teinivuosien haihduttua.

En ymmärrä ajatusmaailmaasi.

 

Olen myös ex-vl, nykyisin neljän lapsen äiti. Kielsin uskoni perheellisenä. kolmen lapsen äitinä. Lapset alkoivat lähestyä kouluikää ja mietin, että he kokee saman hirveän lapsuuden kuin minä kieltoineen ja tyhmine rajoituksineen. "Emmehän me edes halua elokuviin, tanssimaan tai teatteriin..." Vittu, halusinpa, halusin niin että meinasin haljeta!

Pitkällisen pohdinnan tuloksena minä ja mies ilmoitettiin läheisille, että seurat yms. saa jäädä, me eletään tästä eteenpäin itsellemme, emme tosille. Elämäni hirvein ja ihanin päätös, jota ei olla kertaakaan sekuntiakaan kaduttu, päin vastoin.

Alkoholi ei houkuta, baarit ei nappaa, ns. viihteellä olo ei kiinnosta. En osaa kaivata sitä, mitä ei ole koskaan ollut. Nuorena kävin muutaman kerran (kolme kertaa muistaakseni) jossain bailaamassa, eikä se ollut mitään ihmeellistä tai ihanaa.

 

Minä en usko, että sinun ongelma on nuoruuden elämättä jättäminen. Se taitaa olla viehtymys alkoholiin. Vaarallinen viehtymys, joka muuten voi olla geeneissä. Jätä alkoholi, ennen kuin se muodostuu isommaksi ongelmaksi.

 

Onneksi lestadiolaisuus on kuihtumassa maailmasta pikkuhiljaa pois. Helvetin sadistinen ja sairas lahko.

Henkiset ja fyysiset arvet säilyvät ikuisesti.

 

Täällä yksi ex-vl :wave:
Henkisesti kasvoin eroon yhteisöstä ja vl-arvomaailmasta jo yläasteiässä mutta itsenäistymisen vaikeus, yksin jäämisen pelko ja (väärä) velvollisuudentunto pitivät mukana vuosia. Elin kaksoiselämää, kuuntelin kiellettyä musiikkia kuulokkeilla iltaisin huoneessani ym. Kaikesta paitsi jäämisen ja ulkopuolisuuden tunne oli todella voimakas. Kotoa muutettuani 20- vuotiaana vasta sain irtauduttua uskonnosta lopullisesti. Vapaus oli jotain ihmeellistä, sain onnekseni ihania kavereita joiden seurassa pääsin kokeilemaan siipiäni yöelämässä, alkoholiakin aloin käyttää ja siihen liittyvä nautinto oli yksi muiden joukossa. Ihanaa aikaa. Melko pian tutustuin nykyiseen mieheeni ( jolla ei vl- taustaa) ja avioiduin hänen kanssaan. Liittomme on onnellinen mutta n. 2 v seurustelumme alusta koin eräänlaisen kriisivaiheen liittyen juuri tuohon nuoruuden väliin jäämiseen. Ajauduin tekemään kaikenlaista ja parisuhde oli koetuksella, jonka se onneksi kesti. Nyt meillä on kaksi pientä lasta ja elämäntapani ovat aika lähellä kenen tahansa kunnon vl- äidin tapoja, alkoholin käyttö ja menot tällä hetkellä minimissä (pienempi vasta 6 kk). Tämä ei kuitenkaan minua haittaa koska tiedän pikkulapsivaiheen olevan ohimenevä ja baarissa on kyllä tilaa myöhemminkin!

Miksi koet että mahdollisuutesi irrotteluun ja hauskanpitoon ovat mennyttä? Ethän ilmeisesti ole vielä mitenkään yli- ikäinen. Kyllähän nelikymppisetkin nykyään viettävät hauskoja baari-iltoja. Onko sinulla tällä hetkellä pieniä lapsia? Oletko siis edelleen vl- miehen kanssa naimisissa, koetko ettet ole sen vuoksi vapaa nauttimaan juhlimisesta? Eihän perheellinen voi toki ihan parikymppisen sinkun lailla elää mutta paljon kivaa voi olla sinullakin vielä edessä

 

Täytyy vielä lisätä että ihmettelen näitä alkoholikommentteja. Onko todella tarpeellista kieltää se rentoutuminen ja ilo joka alkoholinkäyttöön ja juhlimiseen hyvässä seurassa voi liittyä? Suurkulutus haittoineen, holtiton käyttäytyminen jne ovat yleisiä ongelmia mutta itsestäni ainakin tuntuu että absolutistilapsuuden ajan viinapirulla peloteltuna olen aika varovainen näiden suhteen. Kohtuukäyttö voi olla elämänlaatua parantava asia!

 

Olipas kiva huomata että tämä oli saanut paljon vastauksia, kiitos niistä

Tuohon alkoholiargumentaatioon.. minä en halua juoda itseäni känniin. Mutta parin viinilasillisen tai siiderin jälkeen on sellainen lämmin, onnellinen olo. Se ei suinkaan tarkoita, että olisin tuolloin soperteleva, katseeni harittaisi tai askeleeni ei menisi suoraan. En halua olla koskaan niin humalassa, etteikö järkeni juoksisi ja ettenkö käyttäytyisi sivistyneesti. Juon siis maltilla ja olen ollut baarissa ym. illanvietoissa myös ihan ilman alkoholiakin, jotta se nyt ei ole niin oleellinen.

En tiedä miksi tämä on nyt niin iso asia minulle. Luultavasti siksi, että identiteettini muodostus on vielä kesken. Enhän ole enää vl, joten joudun rakentamaan kokonaan uusiksi sen mitä olen ja mihin uskon sekä mihin haluan. Ja luultavasti myös siksi, että ystäväni ympärillä ovat lapsettomia ja he ovat vapaita menemään, olen vähän kade heille, koska en ole koskaan saanut kokea sitä, millaista se olisi jos olisi vapaa menemään. Liekö se perimmäinen syy, miksi haikailen sitä menetettyä nuoruttani on juuri se vapauden kaipuu. Ääh, en tiedä..

Ja mieheni ei ole vl myöskään ja hän kyllä antaa minun mennä.

 

Ns. normaali nuoruus on yliarvostettua.

 

Luulen, että sun pitää vielä käsitellä asiaa, antaa ajan kulua. Etsiä paikkasi ja tilasi jollain tapaa. Koet, että et kuulu (vielä ) minnekään ja haet identiteettiäsi ja tapaa elää. Voin kertoa kokemuksella, että siihen menee aikaa. Lestadiolaisuus on niin raaka ja vahva yhteisö, että sen tekemät jäljet sinussa on vielä tuoreet.

Minä päätin viisi vuotta sitten antaa arpien olla, elää eteen päin ja jättää kaikki paska ja kura taakse. Se aika oli ja meni, se oli ikävää, surullista, pelottavaa, yksinäistä, mutta se on eletty ja sille ei voi mitään. Koen, että vanhempani olivat ja ovat uskonnon uhreja ja siten tavallaan syyttömiä minun tilanteeseen, minun haavoihin ja itsetunto-ongelmiin. Ei he niitä tajua koskaan, joten annan asian olla. Mulla on nyt ihana oma perhe ja yritän tarjota lapsilleni kivan ja onnellisen lapsuuden ilman jumalan kostoa ja helvetin tulia.

 

Muistakaa kuitenkin että aito usko on iloa ja vapautta Jeesuksessa, ei jatkuvaa pelkoa ja suorittamista... (varmasti joillakin lestadiolaisillakin asia näin mutta aika tiukasti lakihenkisyys vaikuttaa tuohon liittyvän)

 

Muistakaa kuitenkin että aito usko on iloa ja vapautta Jeesuksessa, ei jatkuvaa pelkoa ja suorittamista... (varmasti joillakin lestadiolaisillakin asia näin mutta aika tiukasti lakihenkisyys vaikuttaa tuohon liittyvän)

Voiko olla lestadiolainen ja olla olematta lakihenkinen? Eikö kaikenlaiset just lestadiolaisuuteen kehitetyt määräykiset ole luonteenomaista lahkolle?

 

Muistakaa kuitenkin että aito usko on iloa ja vapautta Jeesuksessa, ei jatkuvaa pelkoa ja suorittamista... (varmasti joillakin lestadiolaisillakin asia näin mutta aika tiukasti lakihenkisyys vaikuttaa tuohon liittyvän)

Ei sitä kaikki lestadiolaiset omaksi koe.
Nämä käskyt sinä pystyt täyttämään! | Omat polut © – etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia

 

Ns. normaali nuoruus on yliarvostettua.

Hyvä hyvä!!!

 

Mä taas koen et minulla oli MITÄ IHANIN NUORUUS!! Vaikka vl olenkin. Naimisiin menin ku täytin 28v ja ei se vl minun nuoruutta haitannu mitenkään.. villijä muistoja (tosin ilman baari-itoja) on ja PALJON!!

 

Ap:lle: Oletko kokeillut tanssiharrastusta? Siis zumbaa, lavatansseja tai mitä vaan siltä väliltä? Kyllä sitä menokenkä voi vipattaa ihan ilman alkoholiakin, ainakin se olisi perheen kannalta parempi ratkaisu. Ja yksi lapsihan riittää mainiosti, lapsi kasvaa ja saat koko ajan enemmän aikaa itsellesi.

 

hienoa kun on joitakin jotka ovat saaneet elämän takaisin erottuaan liikkeestä "lahkosta".
Kuitenkaan kuningas alkoholin kanssa ei kannata liikaa leikkiä.