Mä olen sitten varmaan kauhean onnellinen. Kaks taloa on rakennettu, olen ollut käytännössä yksinhuoltaja sen ajan. Mies tekee päivän työssä taloja toisille ja käy välillä nakkaamassa valmiin ruoan suuhun, lähtee omalle työmaalle, tulee kymmenen jälkeen nukkumaan että jaksaa taas seiskaksi töihin. Ei se niin herkkua ole. Kaikki viikonloput ja juhlapäivät ollaan sitten koko perhe mukana, tehdään mitä osataan.
Nyt ollaan asuttu neljä vuotta siinä uudessa ja ihanassa talossa. Voin sanoa käsi sydämellä että vasta nyt alkaa mies toipumaan urakasta. Ja mä olen kurkkuani myöten täynnä sitä toisen peesaamista ettei sen pää räjähdä. Pieni lapsi ja talonrakennus työn ohessa - menee kerran, toisen kerran juuri ja juuri, kolmatta ei koskaan enää yritetä