Miten lapsiin saa kunnon ns armeijakurin??

[Armeija äiti]

Onko hyviä vinkkejä miten lapsiin saa oikiasti kuria? Miten ne saa uskomaan yhdellä kertaa sanomiset? Haluaisin että lapseni oppisivat kunnioittamaan vanhempia ihmisiä, uskomaan kertalaakista mitä sanotaan.

Olisin tosi onnellinen jos meidän perheessä olis kuri niinkuin ennen vanhaan kun lapset todella tottelivat vanhempia ja osasivat käyttäytyä. Miten se onnistuu nykyaikana? En mitään remmiä halua antaa, enkä kurittaa fyysisesti ( eikä saakkaan lain mukaan ) mutta onko jollakin kokemusta muista keinoista???

Olis ihana tunne kun ei tarvis kuin yhden kerran sanoa jotain jos tekevät kiellettyä, ja ne uskois. Mikä hullun kasvatusmenetelmä auttaa? Kaikki "vanhan kansan" ihmiset monesti moittii nykyajan lapsia kun ne hyppii vanhempien silmille eivätkä muutenkaan osaa käyttäytyä.
Mulla ihan hirvittää kun kuulen monien teinien haistattelevan omille vanhemmilleen ja olen läheltä nähnyt kun ne tekevät mitä haluavat, aikuisen kielloista huolimatta. Tätä en halua omille lapsilleni, eikä peli meidän osalta ole ehkä vielä pelattu kun lapset on vielä suht pieniä, JOS siis saan jostakin tietoon miten alan tästä lähtien toimimaan välttääkseni nuo aiemmin mainitsemani mahtavat jutut....

 

[--]

minusta n ihan hyvä että lapset oppivat kyseenalaistamaan vanhempien ja muidenkin ihmisten sanomiset. tarkoitus olisi tllä tavala oppia itse päättelemän miten kannattaa toimia ja mitkä on huonon käytöksn seuraukset.
kai ne oppii tottelemaan kerrasta ja rangaistus on tarpeeks ankara ja se oikeasti toteutetaan ensimmäisen sanomisen jälkeen. tässä vaan on se ongelma että sitte ku vanhemmat ei oo käskemässä niin ei oo mitään tarvetta käyttäytyä. itse en ainakaan halua kasvattaa mitään robotteja jotka tottelevat pienintäkin sormen liikautusta vaan itsenäisiä ajattelevia ihmisiä. se onkin paljon vaikeampaa..

 

[MarieHos]

Jaa-a. Mies on armeijassa töissä, silti toi mein poika on.. No, on mikä on.
Saa kyllä miljoona ja yks kertaa sanoo samasta asiasta, kiusaa siskoaan, tekee tahalleen asioita joita ei saa jne..
Kuinka sen armeijakurin sitten saa, niin..

 

[ei ankaruudella]

Valitse taistelut, äläkä koskaan häviä sitä lapselle. Liika ankaruus/kuritus on varmin tapa saada lapsesta tottelematon. Lapsi kunnioittaa sinua, jos olet aina johdonmukainen, jos et tarkoita mitä sanot lapsi huomaa senkin. Luottamus täytyy olla kunnossa.

 

["qaz"]

mikä on armeijakuri?

Armeijassakin purnaaminen on positiivinen ilmiö. Yhdessä "kärsiminen" ryhmäyttää kuten homovitsit ja panojutut

 

["vieras"]

Johdonmukaisuudella...

 

[fagghiou]

lueppa saara kinnusen Anna mun olla lapsi kirjasta siinä erittäin hyviä vinkkejä kasvatukseen.

 

["vieras"]

Minkä ikäisiä..? Ei pidä vaatia itseltä liikaa jos on liuta pikkulapsia talossa

En tiedä kerralla perille menemisestä, mutta noin muuten kaikki lähtee jo vauvasta ja vuorovaikutuksesta. Kuunteleminen on taito, joka pitää oppia. Samoin keskustelu. Se vaatii vanhemmilta paljon aikaa ja läsnäoloa. Vaikka lasten perusluonteelle ei mitään mahda, jo taaperoista voi nähdä onko läsnäoloa ollut oikeasti vai ei. Nykyään on hirveästi lapsia 'jotka eivät kuuntele mitään'. Monet heistä ovat lapsia, joita ei ole kuunneltu.

'Vanhan ajan' lapsissa oli paljon niitä, joille vanhempien kunnioitus oli todellisuudessa vanhempien pelkoa. Oikea kunnioitus syntyy rakkaudesta, jossa on ripaus pelkoa mukana. Pelkoa esim. omien tekojen seurauksista.

Toisena johdonmukaisuus, itsestäänselvyys joka käytännössä ei olekaan niin itsestäänselvää. Toimivatko vanhemmat oikeasti johdonmukaisesti, onko selkeät säännöt, tietävätkö lapset seuraukset ja toteutuvatko ne? Moni johdonmukaiseksi itsensä kokeva saattaa huomaamattaan pitää yllä epäselviä tai vaihtelevia sääntöjä, rajat rangaistusten toteuttamisessa ovat häilyviä tai vaihtelevia, uhkauksia ei toteuteta, tilanteita ei katsota loppuun, toiminta vaihtelee eri ympäristössä jne. Pieniä lapsi pidetään niin pieninä, että samalla heidän kykyään oppia ja ymmärtää tilanteita aliarvioidaan. Kasvatus aloitetaan liian myöhään.

Nykyään on sekin ongelmana, että sen sijaan että vanhemmat kuuntelisivat omaa järkeään, he miettivät enemmän, miltä näyttävät muiden silmissä. Ennen ei ollut mikään suurensuuri häpeä taluttaa niskuroivaa lasta kotiin ja selvitellä tilanteita naapurustossa. Sillähän lapset oppivat, elämällä, Nyyään lapset ylisuojellaan pilalle ja on jokin valtava nolous jos lapsi tekee vähänkin jotain väärin ja ennemmin vältellään konflikteja kuin kohdataan niitä.

 

[Armeija äiti]

Valitse taistelut, äläkä koskaan häviä sitä lapselle. Liika ankaruus/kuritus on varmin tapa saada lapsesta tottelematon. Lapsi kunnioittaa sinua, jos olet aina johdonmukainen, jos et tarkoita mitä sanot lapsi huomaa senkin. Luottamus täytyy olla kunnossa.

Ihanasti sanottu, vaikeampi toteuttaa vaan.. nimim. hermot on jo riekaleina

 

[Armeija äiti]

lueppa saara kinnusen Anna mun olla lapsi kirjasta siinä erittäin hyviä vinkkejä kasvatukseen.

Okei, seuraavana hankkimislistalla, kiitos vinkistä vaan..

 

["vieras"]

Valitse taistelut, äläkä koskaan häviä sitä lapselle. Liika ankaruus/kuritus on varmin tapa saada lapsesta tottelematon. Lapsi kunnioittaa sinua, jos olet aina johdonmukainen, jos et tarkoita mitä sanot lapsi huomaa senkin. Luottamus täytyy olla kunnossa.

Usein johdonmuksisuus liitetään vain rangaistuksiin jne, mutta just näin, lapsen pitää tietää että vanhemman sana pitää ja siihen voi luottaa. Oli kyse sitten mistä vaan asiasta.

 

[inhimillisyys]

Ihanne on aina ihanne!
Lapset on lapsia, ei koneita, jotka napista painamalla tekee niinkuin aikuinen haluaa.
Anna lasten kasvaa rakkaudessa ja huolenpidossa, näytä hyvää esimerkkiä: kunnioita toisia ihmisiä - myös lapsia - sekä teoissa että puheessa.
Anna lastesi kasvaa itseensä luottavaisiksi, kykeneviksi tekemään päätöksiä ja nauttimaan elämästä.

 

[Aurinkokunta]

Mie en tiiä, mutta mie en taas ihan minkään armeijakurin perään olekkaan. Minusta lapsen tuleekin olla lapsi, ja siihen nyt vaan minun mielestäni kuuluu välillä vanhempien käskyjen ja neuvojen ym. uhmaaminen ja kyseenalaistaminen.

Siis tietenkään ei mikään päin naamaa sylkeminen eikä päin naamaa haistattelu julkisesti, eikä kotonakaan, mutta siis sellainen tietynlainen uhmakkuus ja tavallaan halu ja kiinnostuskin ”uhmata” ja kyseenalaistaa..
Että lapsi uskaltaa kokeilla omia rajojaan ja kykyjään päättää asioista, eikä sokeasti tee aina just samalla silmänräpäyksellä sitä mitä äiti tai isä sanoo.

 

["vieras"]

Mutta kun se on niiden lasten tehtävä purnata vanhempiaan vastaan. Ne testaa, miten kovaa ja korkealta ne voi mennä ennenkö tulee raja (ne kuuluisat vanhempien asettamat rajat) vastaan. Ja käsittääkseni se on pitkälti temperamenttikysymyskin miten nopeasti lapsi sen rajan mielessään hyväksyy -ei koe siis tarvetta testailla sitä enää. Toisaalta, toistuuko raja aina, joka kerta samassa kohtaa vaikuttaa yms. Toiset vaan tarvitsevat enemmän toistoa kuin toiset.

 

[gpsoghjspogh]

välttämällä toistoa ja jankutusta... tyyliin älä sano lapselle ensin viittä kertaa nätisti "tule syömään" ja sitten samaa karjumalla jne seuraavat viisi kertaa... silloin lapsi oppii että ei tarvitse totella vasta kun sitten kun vanhemmalta savu korvista nousee.

eli sanot pyyntösi kerran tai korkeintaan kahdesti ja mikäli lapsi ei toimi niin sitten menet ja teet asian lapsen kanssa (tässä tapauksessa sitten viet lapsen sinne syömään kädestä pitäen)

tai jos kyseessä vaikka lelujen keruu, niin mikäli olet sanonut jo kerran että kerää lelut, niin seuraavalla kerralla menet, otat lasta kädestä ja keräätte yhdessä ne lelut.

Näin lapsi oppii, että sinun "käskysi" ovat todella tarkoitettu noudetettavaksi.

ja yllätys yllätys lapsella on yleensä myös luontaisesti halu miellyttää vanhempiaan...ja sitä voi siinä mielessä käyttää apuna, että antaa sitä huomiota lapselle juuri kun hän toimii kuten toivotaan. Eli kun näet lapsen tekevät jotain hienosti tai hyvin, kehu ja kiitä lasta...

jos lapsi ei saa huomiota itselleen toimimalla oikein niin hän helposti hakee sitä myös toimimalla väärin (saapahan ainakin vanhemman huomion)

 

[Armeija äiti]

minusta n ihan hyvä että lapset oppivat kyseenalaistamaan vanhempien ja muidenkin ihmisten sanomiset. tarkoitus olisi tllä tavala oppia itse päättelemän miten kannattaa toimia ja mitkä on huonon käytöksn seuraukset.
kai ne oppii tottelemaan kerrasta ja rangaistus on tarpeeks ankara ja se oikeasti toteutetaan ensimmäisen sanomisen jälkeen. tässä vaan on se ongelma että sitte ku vanhemmat ei oo käskemässä niin ei oo mitään tarvetta käyttäytyä. itse en ainakaan halua kasvattaa mitään robotteja jotka tottelevat pienintäkin sormen liikautusta vaan itsenäisiä ajattelevia ihmisiä. se onkin paljon vaikeampaa..

En minäkään halua että lapset olis mitään robotteja, haluan vaan kunnioitusta vanhempia kohtaan ja niiden sanomisiin

 

["viiraska"]

Tunnen yhden äidin, jonka lapset tottelevat - eivät ehkä ihan joka kerran ensimmäisestä sanasta, mutta varsin hyvin kuitenkin. Tässä havaintoni: ensinnäkin voi olla että olet jo myöhässä. Lapsi pitää totuttaa hommaan ihan alusta alkaen. Sitten: käske vähemmän. Eli ei turhia käskyjä, vaan ainoastaan se mikä on välttämätöntä. Ja lopuksi varsinainen niksi: ehdottomuus ja konkreettisuus. Eli jos käsket, valvot vierestä ja kädestä pitäen että niin tapahtuu kuin sanoit. Jos käsket kerätä lelut eikä lapsi tottele, talutat hänet ja autat häntä kädestä pitäen keräämään ne. Ymmärrät, että tämä on isomman kanssa vaikeampaa. Ja vihainen ei saa olla, ainoastaan hellittämättömän määrätietoinen.

Ja muista, että lapsen omalla tahdolla on tärkeä merkitys hänen persoonansa ja itsetuntonsa kehityksessä. Sitä ei saa nujertaa, mutta jos viisaasti komennat, voit omaa tahtoa varjellenkin saada lapset uskomaan sanaa.

Ja siis itse olen huutajaäiti, joka komentaa ja komentaa eikä mitään tapahdu Eli tiedän mikä ehkä auttaisi, mutta minusta ei vaan ole niin intensiiviseen kasvatukseen.

 

[Armeija äiti]

[QUOTE="vieras";23890554]Minkä ikäisiä..? Ei pidä vaatia itseltä liikaa jos on liuta pikkulapsia talossa

En tiedä kerralla perille menemisestä, mutta noin muuten kaikki lähtee jo vauvasta ja vuorovaikutuksesta. Kuunteleminen on taito, joka pitää oppia. Samoin keskustelu. Se vaatii vanhemmilta paljon aikaa ja läsnäoloa. Vaikka lasten perusluonteelle ei mitään mahda, jo taaperoista voi nähdä onko läsnäoloa ollut oikeasti vai ei. Nykyään on hirveästi lapsia 'jotka eivät kuuntele mitään'. Monet heistä ovat lapsia, joita ei ole kuunneltu.

'Vanhan ajan' lapsissa oli paljon niitä, joille vanhempien kunnioitus oli todellisuudessa vanhempien pelkoa. Oikea kunnioitus syntyy rakkaudesta, jossa on ripaus pelkoa mukana. Pelkoa esim. omien tekojen seurauksista.

Toisena johdonmukaisuus, itsestäänselvyys joka käytännössä ei olekaan niin itsestäänselvää. Toimivatko vanhemmat oikeasti johdonmukaisesti, onko selkeät säännöt, tietävätkö lapset seuraukset ja toteutuvatko ne? Moni johdonmukaiseksi itsensä kokeva saattaa huomaamattaan pitää yllä epäselviä tai vaihtelevia sääntöjä, rajat rangaistusten toteuttamisessa ovat häilyviä tai vaihtelevia, uhkauksia ei toteuteta, tilanteita ei katsota loppuun, toiminta vaihtelee eri ympäristössä jne. Pieniä lapsi pidetään niin pieninä, että samalla heidän kykyään oppia ja ymmärtää tilanteita aliarvioidaan. Kasvatus aloitetaan liian myöhään.

Nykyään on sekin ongelmana, että sen sijaan että vanhemmat kuuntelisivat omaa järkeään, he miettivät enemmän, miltä näyttävät muiden silmissä. Ennen ei ollut mikään suurensuuri häpeä taluttaa niskuroivaa lasta kotiin ja selvitellä tilanteita naapurustossa. Sillähän lapset oppivat, elämällä, Nyyään lapset ylisuojellaan pilalle ja on jokin valtava nolous jos lapsi tekee vähänkin jotain väärin ja ennemmin vältellään konflikteja kuin kohdataan niitä.[/QUOTE]

Niin siis kaksi lasta on "vain", ikä on kaksi ja kuusi vee. Olen yrittänyt olla läsnä ja kuunnella ja jutella heille maailman asioista ja siitä mikä on hyväksi ja mikä huonoksi. Vanhempi lapsi uskoi hyvin pienempänä, mutta kun ikää on tullut mikään ei tunnu enää tehoavan. Ja pelottaa että jos en nyt saa kuria ja kunnioitusta, en saa sitä ehkä koskaan :/

 

[sfagfad]

yks vika mihin nykyvanhemmat usein sortuu on se, että ajatellaan että kaikki pitää aina järjellä selitellä ja perustella lapselle... eikä tajuta sitä, että esim taapero ei vielä ymmärrä syy-seuraus ajattelua kovin pitkälle. Eli tapellaan vaikkapa sitten hampaiden pesusta ja vanhempi jaksaa paasata että kyllä nyt täytyy pestä hampaat, että jos ei pestä niin sitten isona sulla on paljon reikiä hampaissa ja saat tekohampaat jne.... toki asioita pitää ja voi selittää rauhassa ajan kanssa silloin kun lapsi esim kysyy että miksi aina pestään hampaat.... mutta lapselle voi sanoa myös vaan että hampaat pestään joka ilta ja piste.

jotkut vanhemmat esim ei lähde kylään kun lapsi ei halua lähteä. Siinä tilanteessa aikuisinta olisi sanoa lapselle, että aikuinen määrää ja me lähdemme nyt kylään. On asioita joita lapset eivät saa päättää tai heillä ei ole sillä hetkellä vaikutusvaltaa niihin.

 

[Armeija äiti]

Mie en tiiä, mutta mie en taas ihan minkään armeijakurin perään olekkaan. Minusta lapsen tuleekin olla lapsi, ja siihen nyt vaan minun mielestäni kuuluu välillä vanhempien käskyjen ja neuvojen ym. uhmaaminen ja kyseenalaistaminen.

Siis tietenkään ei mikään päin naamaa sylkeminen eikä päin naamaa haistattelu julkisesti, eikä kotonakaan, mutta siis sellainen tietynlainen uhmakkuus ja tavallaan halu ja kiinnostuskin ”uhmata” ja kyseenalaistaa..
Että lapsi uskaltaa kokeilla omia rajojaan ja kykyjään päättää asioista, eikä sokeasti tee aina just samalla silmänräpäyksellä sitä mitä äiti tai isä sanoo.

Niinhän kuuluukin lapsuuteen se että vanhempia välillä uhmataan ja kokeillaan omia rajoja, mutta liika on liikaa joillakin. Ihan lähipiirissä on siis muutamia tapauksia jossa sanotaan esim äidille että haista vittu vitun lehmä, eikä yhtään totella kotiintuloaikoja, ei tehdä kotihommia yms. Haluan vain että minä osaisin tehdä kaiken eritavalla kuin tämä äiti joka ei mielestäni ole saanut heihin kuria edes pienempänä kunnolla.
Tai sitten heidät on vaan hemmoteltu liiaksi, ei ole "pakotettu" kotihommiin tai mihinkään.. En osaa varmasti sanoa mitä on tehty väärin tai oltu tekemättä, mutta en koskaan halua meille käyvän noin.

 

[dechs]

"Olisin tosi onnellinen jos meidän perheessä olis kuri niinkuin ennen vanhaan kun lapset todella tottelivat vanhempia ja osasivat käyttäytyä."

Mitä helvettiä? Kai ne nyt tottelivat sokeasti joka käskyä, kun pelkäsivät vanhempiaan paska jäykkänä. Tiesivät, että tottelemattomuudesta seuraisi vähintään remmiä, parhaimmillaan turpaan. Että siitä vaan, jos vanhaa mallia haikailet lastenkasvatukseen, niin ala piestä lapsiasi. Sitten on niitä aikuisia pelkääviä lapsia, ihan niinkuin ennenvanhaan. Eivät sano mummolle eivätkä papalle vastaan, kun pelkäävät saavansa vähän rankkaa rakkautta.

Mikään ei ole kyllä niin perverssi ajatus kuin automaattisen vanhempien ihmisten kunnioituksen opettaminen lapsille. Vanhempien ihmisten joukosta kun löytyy niin paljon idiootteja ja kusipäitä, etten kuollaksenikaan keksi, miksi niitä pitäisi kunnioittaa. Mitä ihmettä tapahtui kunnioituksen ansaitsemiselle?

 

["vieras"]

Niin siis kaksi lasta on "vain", ikä on kaksi ja kuusi vee. Olen yrittänyt olla läsnä ja kuunnella ja jutella heille maailman asioista ja siitä mikä on hyväksi ja mikä huonoksi. Vanhempi lapsi uskoi hyvin pienempänä, mutta kun ikää on tullut mikään ei tunnu enää tehoavan. Ja pelottaa että jos en nyt saa kuria ja kunnioitusta, en saa sitä ehkä koskaan :/

Se johtuu iästä. Mulla samanikäiset ja 6v aivan mahdoton. Kuuluu ikään, 6-7-vuotiaat on monesti hermoja raastavia, uhmakkaita ja ailahtelevia. Se on se nopea kasvuvauhti, lapsi ei pysy perässä itsekään ja on paineessa pikkulapsiajan ja koululaiseksi kasvamisen välissä. Tunnetaan ihan omana kehitysvaiheenaan

 

[Armeija äiti]

välttämällä toistoa ja jankutusta... tyyliin älä sano lapselle ensin viittä kertaa nätisti "tule syömään" ja sitten samaa karjumalla jne seuraavat viisi kertaa... silloin lapsi oppii että ei tarvitse totella vasta kun sitten kun vanhemmalta savu korvista nousee.

eli sanot pyyntösi kerran tai korkeintaan kahdesti ja mikäli lapsi ei toimi niin sitten menet ja teet asian lapsen kanssa (tässä tapauksessa sitten viet lapsen sinne syömään kädestä pitäen)

tai jos kyseessä vaikka lelujen keruu, niin mikäli olet sanonut jo kerran että kerää lelut, niin seuraavalla kerralla menet, otat lasta kädestä ja keräätte yhdessä ne lelut.

Näin lapsi oppii, että sinun "käskysi" ovat todella tarkoitettu noudetettavaksi.

ja yllätys yllätys lapsella on yleensä myös luontaisesti halu miellyttää vanhempiaan...ja sitä voi siinä mielessä käyttää apuna, että antaa sitä huomiota lapselle juuri kun hän toimii kuten toivotaan. Eli kun näet lapsen tekevät jotain hienosti tai hyvin, kehu ja kiitä lasta...

jos lapsi ei saa huomiota itselleen toimimalla oikein niin hän helposti hakee sitä myös toimimalla väärin (saapahan ainakin vanhemman huomion)

Ihanaa, onnistuisinkohan tekemään noin tästä lähtien? Tuo kuulostaa ainakin toimivalta jota voisin kokeilla. Kehun aina kun tekevät jotakin hyvin, esim just niiden lelujen keräämisen suhteen tai minkä vaan, joten kiitostakin ovat saaneet.

 

[Armeija äiti]

[QUOTE="viiraska";23890668]Tunnen yhden äidin, jonka lapset tottelevat - eivät ehkä ihan joka kerran ensimmäisestä sanasta, mutta varsin hyvin kuitenkin. Tässä havaintoni: ensinnäkin voi olla että olet jo myöhässä. Lapsi pitää totuttaa hommaan ihan alusta alkaen. Sitten: käske vähemmän. Eli ei turhia käskyjä, vaan ainoastaan se mikä on välttämätöntä. Ja lopuksi varsinainen niksi: ehdottomuus ja konkreettisuus. Eli jos käsket, valvot vierestä ja kädestä pitäen että niin tapahtuu kuin sanoit. Jos käsket kerätä lelut eikä lapsi tottele, talutat hänet ja autat häntä kädestä pitäen keräämään ne. Ymmärrät, että tämä on isomman kanssa vaikeampaa. Ja vihainen ei saa olla, ainoastaan hellittämättömän määrätietoinen.

Ja muista, että lapsen omalla tahdolla on tärkeä merkitys hänen persoonansa ja itsetuntonsa kehityksessä. Sitä ei saa nujertaa, mutta jos viisaasti komennat, voit omaa tahtoa varjellenkin saada lapset uskomaan sanaa.

Ja siis itse olen huutajaäiti, joka komentaa ja komentaa eikä mitään tapahdu Eli tiedän mikä ehkä auttaisi, mutta minusta ei vaan ole niin intensiiviseen kasvatukseen.[/QUOTE]
Joo, täytyy tunnustaa että olen varmaan ollu tähän asti juuri tuo käskijä-äiti.. :/ Yritänpä oppia nyt uuden tavan komentaa, ja tosiaan sitä huutamista en ole saanu karsittua pois vaikka aina illalla mietin kuinka ikävää lapsilla on jos oma äiti huutaa ainavaan. Oppisimpa olemaan rauhallisempi enkä tämmönen hermoherkkä huutaja

 

[Keittiönoita]

Meillä on ollut ehkä joidenkin mielestä natsimeininki, mutta opetin lapseni jo alusta asti siihen, että sanon vain kerran. Pienen lapsen kohdalla, kun kielsin tekemästä jotain, sen jälkeen seurasin lapsen puuhia ja jos huomasin, että lapsi oli menossa taas tekemään sitä kiellettyä asiaa, nostin lapsen pois. Eli en yksinkertaisesti antanut lapsen tehdä sitä toista kertaa, koska kielletty mikä kielletty. Lähipiirissä näin, miten lapsi tekee, äiti kieltää, lapsi tekee, äiti kieltää, lapsi tekee, äiti kieltää korottaen ääntään, lapsi tekee, äiti karjuu...ja lapsi tekee edelleen. Mulla ei olisi ollut aikaa eikä kärsivällisyyttä moiseen.

Vähän isomman lapsen kohdalla sitten jos esim käskin laittaa telkkarin kiinni eikä lapsi laittanut, minä laitoin. En vaan suostunut siihen, että puoli tuntia väännän tenavan kanssa siitä, laitetaanko telkkari kiinni vai ei. Mä kyllä selitin ja perustelin lapsilleni asioita ja erityisesti kieltoja, koska eihän heidän ollut tarkoituskaan totella sen vuoksi, että minä sanon, vaan sen vuoksi, että sillä teolla olisi voinut olla jokin ikävämpi seuraus. Sitä mukaa, kun lapset oppivat kieltojen syyt, eivät he kokeneet tarpeelliseksi niitä kieltoja uhmatakaan.

Pyrin aina siihen, että kieltoja ja rajoja olisi melko vähän. Tarkoitan sitä, että lapsilla oli tietty "oma alue", jossa itseään koskevista asioista saivat päättää. Esimerkkinä vaikka se, että lapsi sai päättää, laitetaanko siniset vai vihreät lapaset, mutta ei kuitenkaan sitä, laitetaanko lapaset vai ei. Mitä isommiksi lapset tulivat, sitä laajemmaksi heidän "oma alueensa" muuttui.

Noin 12-13 -vuotiaina nuo vähän kokeilivat kepillä jäätä tyyliin "joo, joo", "emmä viitti" jne. Jos olin pyytänyt viemään roskapussin eikä sitä ollut viety, saatoin lueskella kirjaa tai katsoa telkkaria, kun teini tuli kyselemään iltaruuan perään. Hyvin hämmästyneenä katsoin teiniä, sitten keittiön suuntaan ja sanoin "mitä? eikö sinne ole ilmestynyt ruokaa? ompa kummallista" ja jatkoin kirjan lukemista tai telkkarin katsomista. Tuota vaihetta kesti max pari kuukautta. Muutenkin olen käyttänyt aina paljon konditionaalia: voisitko viedä..., et viitsisi käydä..., ehtisitkö imuroida olohuoneen... jne. Eikä mun ole tarvinnut odottaa minuuttia kauempaa, kun teinillä on jo tekemässä sitä, mitä pyysin.

Nämä on toiminut meillä, jollain muulla toimii paremmin muut konstit.