Mä olen niin onnellinen kun meillä on vain yksi lapsi.

Niin, mustakin se tuntuu nyt siltä kun äitini on dementoitumassa ja isä yritti itsemurhaa. On tosi kiva olla ainoa lapsi, että saa yksin hoitaa näitä asioita, murehtia ja surra. Ei tartte pelätä että olis rinnalla sisarrus auttamassa, sisarrus jonka kanssa jakaa huolet...

On tosi kiva että vanhempani pääsivät helpolla...

Eipä niistä sisaruksista siltikään aina ole apua ja tukea. Olen nähnyt sekä työssäni että privaattielämässä, että vaikka sisaruksia olisi 7, vastuu vanhemmista ym. saattaa langeta vain yhdelle heistä muiden ollessa täysin välinpitämättömiä.
Mä ainakin hoidan tulevaisuudessa mielelläni vanhempiani ja heidän asioitaan ja olen vain tyytyväinen, ettei siinä kuviossa ole ketään muuta sotkemassa.

 

[QUOTE="vieras";23842496]Noh kyllähän lasten hoitaminen vie aikaa, energiaa ja rahaa. Minä haluan tehdä muutakin kuin lapsia ja hoitaa heitä.

Minä en pidä kotitöistä (jotka lisääntyvät lasten määrän kasvaessa), enkä ole erityisen hoivaviettinen. Kaksi lasta riittää. En enää ikinä halua olla raskaana, synnyttää tai kokea niitä vauvan ensimmäisiä viikkoja. Enkä erityisesti nauttinut vauvavuodestakaan. Isommat lapset on pop [/QUOTE]

Onneksi meitä on niin moneen junaan
Tärkeintä kuitenkin on, että kaikilla on hyvä olla.

 

On se hyvä että te olette onnellisia - kysyykö kukaan teidän lapselta mitään?

 

[QUOTE="vieras";23842474]Kivat teille Pakko silti sanoa että me päästään paljon helpommalla kahden kuin yhden kanssa [/QUOTE]

Peesi. Ei tarvi olla ohjelmatoimistona kun tytöt leikkii keskenään.

 

Juupa juu. Ompas sulla punaiset lasit. Mahtaa olla kiva elää noin pinkissä maailmassa jossa vanhenemisen jutut on sun käsissä.

Lueppa hieman dementiasta, mitä se tekee ja pystyyö ihminen itse sitä hallitsemaan. Voit 20 vuotiaana kepeesti sanoa noin kun nyt sanot, mutta kun pitäs sinne vanhainkotiin lähteä niin tilanne on ihan toinen. Herätys sieltä ruususen unesta.

Ja kuule, niin on serkkuja mullakin ja sukulaisia. Oma perhekin. Ei KUKAAN muu voi näissä tilanteissa elää mukana niin kuin ydinperheen jäsenet. Selkeesti itselläsi ei ole käsitystä.

Mun äitini on dementikko on hoitolaitoksessa ja isäni on vahainkodissa meitä sisaruksia on 3 kappaletta ja vain minä käyn äitiä katsomassa ja hoidan asioita.

 

Jokainen tekee niinkuin parhaaksi katsoo, hyvä jos olette onnellisia!
Meillä yksi lapsi, olisin halunnut lisää mutta sairastuib lapsen ollessa 2v ja en ole ollut siinä kunnossa että olisin voinut harkita perheenlisäystä. Nyt ikä alkaa tulla vastaan. Elämä tuntuu hyvälle nyt kun voidaan panostaa tähän ainokaiseen, pärjätään pienillä palkoillamme pikkuperheenä jne. mutta tulevaisuus tietysti huolettaa, onko lapsella tarpeeksi tukijoukkoja tulevaisuudessa. Onneksi on serkkuja ja ystäviä ainakin nyt. tämmöstä tämä elämä on, aina ei voi kaikkea tehdä niinkun olis toivonut.

 

Peesi. Ei tarvi olla ohjelmatoimistona kun tytöt leikkii keskenään.

peesi

 

[QUOTE="tintta";23842508]On se hyvä että te olette onnellisia - kysyykö kukaan teidän lapselta mitään?[/QUOTE]

Eiköhän useimmissa perheissä lasten lukumäärä ole vanhempien päätös. Ja vanhemmat kyllä tekevät nämä päätökset ihan omien halujensa mukaan. Oli sitten kyse isosta tai pienestä perheestä. Ei suuren perheen lapset ole automaattisesti onnellisempia, koska voivat kokea jäävänsä liian vähälle huomiolle koska sisaruksia on paljon.

 

Mieheni on ainoa lapsi. Ei kärsinyt siitä lapsena, eikä nyt aikuisenakaan. Siinä vaiheessa kun vanhempansa alkavat houria, olen minä tukena ja turvana auttamassa. Loppujen lopuksi se voi olla yksinkertaisempaa. Omilla vanhemmillani on vääntöä tätieni ja setien/enojeni kanssa siitä, miten isovanhempieni asioita järjestellään. Kun soppaa on sekoittamassa useampi, niin sotkua voi tulla siitäkin.

 

[QUOTE="tintta";23842508]On se hyvä että te olette onnellisia - kysyykö kukaan teidän lapselta mitään?[/QUOTE]

Eipä ole meidän lapsemme koskaan kaivannut sisarusta. Kehuja on saanut neuvolassa ja muissa paikoissa kuinka on sosiaalinen ja hyvin hoidettu lapsi.

 

Eipä niistä sisaruksista siltikään aina ole apua ja tukea. Olen nähnyt sekä työssäni että privaattielämässä, että vaikka sisaruksia olisi 7, vastuu vanhemmista ym. saattaa langeta vain yhdelle heistä muiden ollessa täysin välinpitämättömiä.
Mä ainakin hoidan tulevaisuudessa mielelläni vanhempiani ja heidän asioitaan ja olen vain tyytyväinen, ettei siinä kuviossa ole ketään muuta sotkemassa.

Kyllä tuonkin tiedän - mutta mahdollisuus on ainakin... Ja haluan nähdä kun ne paineet oikeasti pukkaa sun harteille kuinka onnellinen oletkaan kun kukaan muu ei ole auttamassa. Tiedätkö millainen rumba voi olla terveyskekuksessa käynti dementisoituneen ihmisen kanssa? Kun pitäisi omaakin työtä tehdä ja on omat lapsetkin...tunteja, tunteja, tunteja. Toki mun moka kun en ole rikkaissa naimisissa että olis varaa heittäytyä vaan omaishoitajaksi. Ja taas kunnalliselta puolelta avunsaanti on sitä ja tätä. Miten voit sanoa äidillesi joka on tuskissaan että kuule kunnasta tullaan ylihuomenna viemään sut lääkäriin.

Ei muuten työnantajatkaan katsele kovin hyvällä näitä vapaita- jakaantuisivat edes jonkun kanssa tasan.

 

[QUOTE="vieras";23842494]Sanoisin noin pienenä varoituksen sanana et ainakin mun kaveripiirissä ne ainoat lapset(minä mukaanlukien) on olleet teininä aikaste paljon hankalampia kuin ne joilla on sisaruksia. Et onnea vaan sitä odotellessa
Ja toisaalta myös on todettava että tunnen katkeruutta vanhempiani kohtaan kun olen ainoa, heillä siis tämä ollut tietoinen valinta, eri asia olisi jos eivät olisi saaneet enempää.

Ei ole sisaruksia jakamassa asioita vaan olen yksin huolehtimassa vanhenevista vanhemmistani.
Varmaan sanomattakin selvää että mulla on monta lasta.[/QUOTE]

No, minä taas ainoana lapsena olen ollut aika helppo murrosikäinen, että eipä tuokaan yleispäätelmä ihan pätevä ole.
Kuten jo tuolla aiemmin kirjoitin, sisarusten olemassaolo ei todellakaan aina takaa sitä, että he olisivat yhdessä tuumin vanhempiaan ym. hoitamassa. Päinvastoin tosi usein tuntuu olevan niin, että sisarusparvessa hoitovastuu jää yhdelle sisarukselle muiden ollessa ihan välinpitämättömiä. Näin ei tietenkään aina ole, mutta yllättävän usein...

Mua ärsyttää, että ainoiden lasten vanhempien kimppuun aina käydään ja syytellään mm. itsekkäiksi, jos eivät halua lapselleen sisarusta. Itse olen ainoa lapsi ja olen täysin tyytyväinen siihen - että kyllä meitä ainokaisuuteensa positiivisestikin suhtautuvia löytyy!

On varmaan sanomattakin selvää, että mulla on vain yksi lapsi.

 

[QUOTE="onnekas";23842541]Eipä ole meidän lapsemme koskaan kaivannut sisarusta. Kehuja on saanut neuvolassa ja muissa paikoissa kuinka on sosiaalinen ja hyvin hoidettu lapsi.[/QUOTE]

No vau! Sittenhän kaikki on hyvin... Monilapsisissa perheissä kun lapset on niin tavattoman epäsosiaalisia ja huonolla hoidolla.

 

[QUOTE="tintta";23842508]On se hyvä että te olette onnellisia - kysyykö kukaan teidän lapselta mitään?[/QUOTE]

Kysyykö kukaan lapselta mitään, kun hänellä on 5 sisarusta? Voi lasta itseään vituttaa olla noin isossa perheessä. Että hei hiukan suhteellisuudentajua tähänkin asiaan... Voi tsiisus.

 

Missään ei ole sanottu, että sisaruksista on automaattisesti iloa toisilleen. Omassa perhepiirissä on kaksi tapausta, jossa velipojasta ei ole kuin harmia, sitäkin rötvälestä pitää vielä sietää sen lisäksi, että sisko(t) hoitaa yksin ne vanhat vanhemmat.

 

[QUOTE="tintta";23842508]On se hyvä että te olette onnellisia - kysyykö kukaan teidän lapselta mitään?[/QUOTE]

Mä en ole ikinä kärsinyt ainokaisuudestani. Muitakin ihmissuhteita kun on olemassa kuin sisarussuhteet!!

 

Kiva juttu! Mä olen taas onnellinen siitä että nämä minun kolme lastani alkavat olla jo isoja ja mun elämäni helpottuu päivä päivältä. =)

 

Komppaan ap.ta. Katsellut vierestä kun tuttavilla on lapsia 2 tai 3 tai enemmän, niin huh huh, ei oo aikaa parisuhteellekkaan joka viikko, kun muksut hyppii silmissä, elämä pyörii vaan lasten ympärillä.

 

Kyllä tuonkin tiedän - mutta mahdollisuus on ainakin... Ja haluan nähdä kun ne paineet oikeasti pukkaa sun harteille kuinka onnellinen oletkaan kun kukaan muu ei ole auttamassa. Tiedätkö millainen rumba voi olla terveyskekuksessa käynti dementisoituneen ihmisen kanssa?

Kiitos kysymästä, kyllä tiedän. Olen jo hoitanut isovanhempiani - erittäin mielelläni sitäkin - vienyt heitä lääkäriin, käynyt vuodeosastolla katsomassa jne. Että eipä ole vastuun kantaminen ja huolehtiminen meikäläiselle vierasta. Toistan vielä uudelleen, että hoidan tulevaisuudessa erittäin mielelläni vanhempiani, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Mulla on todella läheiset ja rakastavat välit vanhempiini, joten olen sen todellakin valmis tekemään. Samoin mulla on erittäin läheiset välit isovanhempiini, joiden asioita ja hyvinvointia siis edelleenkin hoitelen.

Sivusta seurasin, kun appiukkoni hoiti äitiään vuosikaudet täysin yksin, vaikka hänellä on sisko... Eli se sisarus ei todellakaan aina tarkoita vastuun jakamista ja huolen kantamista fifty-fifty.

 

kiva kun sinä olet onnellinen minä olen onnellinen lasteni puolesta, ihanaa että heillä on toisensa. Nyt leikkikavereina ja aikuisena sitten tukena elämän eri käänteissä

 

[QUOTE="onnekas";23842466]en mä ainakaan aio vanhana rasittaa lastani vaan menemme mielellämme vanhainkotiin kun sen aika tulee, [/QUOTE]

Tiedätkö yhtään, mitä kaikkea vanhuudessa voi tulla vastaan? Sitä on kuule ihan turha suuunnitella "menen mielelläni vanhainkotiin".. Yksikään vanhus ei mene mielellään vanhainkotiin, vaan haluaa olla kotona niin pitkään kuin mahdollista, ja auta armias, jos sairastuu dementiaan, jonka pahin muoto on Alzheimerin tauti - siinä kuule vanhuksen persoonallisuus muuttuu paljon, hän muuttuu jopa aggressiiviseksi, ja oma tahto on varsin vahva! Onnea vaan lapsellesi, toivotaan, että säästytte pahoilta ongelmilta, kun olette iäkkäitä! Itselläni on monta sisarusta ja iäkkäät ja sairaat vanhemmat ja tekemistä on kyllä riittänyt. Toisaalta lähipiirissä on ainoita lapsia, jotka tuskastelevat sitä, kuinka joutuvat vastaamaan ikääntyvien vanhempiensa asioista yksin! Ihan oikeasti!

 

[QUOTE="jojo";23842588]Mä en ole ikinä kärsinyt ainokaisuudestani. Muitakin ihmissuhteita kun on olemassa kuin sisarussuhteet!![/QUOTE]

Älä, kato kun en tajunnutkaan. No täällä ei vielä ole sen ikäistä sakkia (muutamaa lukuunottamatta) joka OIKEASTI on joutunut ottaan vastuuta vanhenevista vanhemmistaan. Muut perustaan aiheen kuulopuheisiin, toisten suusta.

En minäkään ennen tuota loppuvaihetta kokenut kärsineeni sen suuremmin ainoana lapsena olemisesta mutta kyllä viimeiset 10 vuotta on muuttanut käsitykset siitä asiasta.

 

Kiitos kysymästä, kyllä tiedän. Olen jo hoitanut isovanhempiani - erittäin mielelläni sitäkin - vienyt heitä lääkäriin, käynyt vuodeosastolla katsomassa jne. Että eipä ole vastuun kantaminen ja huolehtiminen meikäläiselle vierasta. Toistan vielä uudelleen, että hoidan tulevaisuudessa erittäin mielelläni vanhempiani, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Mulla on todella läheiset ja rakastavat välit vanhempiini, joten olen sen todellakin valmis tekemään. Samoin mulla on erittäin läheiset välit isovanhempiini, joiden asioita ja hyvinvointia siis edelleenkin hoitelen.

Sivusta seurasin, kun appiukkoni hoiti äitiään vuosikaudet täysin yksin, vaikka hänellä on sisko... Eli se sisarus ei todellakaan aina tarkoita vastuun jakamista ja huolen kantamista fifty-fifty.

Okei, eli millä elät tuon ajan kun saattelet vanhempasi toiselle puolelle? Hoitaminen on vaan yksi osa asiassa. Rahoitus on toinen - minulla ei ainakaan ole varaa olla poissa töistäkään. On kuitenkin omakin pesue joka rahaa tarvitsee elämisen ylläpitoon.

Entä miten suopea työnantaja sinulla on noiden poissaolojen suhteen? Voitko noin vain kesken päivän lähteä vanhempiesi asioita hoitamaan?

Eli halua on täälläkin - mutta todellisuus on aika rujoa. Kun on huoli omista vanhemmista, huoli taloudesta, huoli työstä, huoli omasta perheestä (että heillekin riittää aikaa)...

 

Tiedätkö yhtään, mitä kaikkea vanhuudessa voi tulla vastaan? Sitä on kuule ihan turha suuunnitella "menen mielelläni vanhainkotiin".. Yksikään vanhus ei mene mielellään vanhainkotiin, vaan haluaa olla kotona niin pitkään kuin mahdollista, ja auta armias, jos sairastuu dementiaan, jonka pahin muoto on Alzheimerin tauti - siinä kuule vanhuksen persoonallisuus muuttuu paljon, hän muuttuu jopa aggressiiviseksi, ja oma tahto on varsin vahva! Onnea vaan lapsellesi, toivotaan, että säästytte pahoilta ongelmilta, kun olette iäkkäitä! Itselläni on monta sisarusta ja iäkkäät ja sairaat vanhemmat ja tekemistä on kyllä riittänyt. Toisaalta lähipiirissä on ainoita lapsia, jotka tuskastelevat sitä, kuinka joutuvat vastaamaan ikääntyvien vanhempiensa asioista yksin! Ihan oikeasti!

Kuten jo aiemmin kerroin, äitini on ollut dementikko jo vuosia. Myös isä asuu vanhusten palvelutalossa. Meitä on 3 sisarusta ja vain minä käyn äitiäni katsomassa. Lisäksi en ole nähnyt toista sisarta 20v ja toista ehkä 1krt 10v että se siitä että sisaruksilla on aina lämpimät välit.

 

[QUOTE="onnekas";23842683]Kuten jo aiemmin kerroin, äitini on ollut dementikko jo vuosia. Myös isä asuu vanhusten palvelutalossa. Meitä on 3 sisarusta ja vain minä käyn äitiäni katsomassa. Lisäksi en ole nähnyt toista sisarta 20v ja toista ehkä 1krt 10v että se siitä että sisaruksilla on aina lämpimät välit.[/QUOTE]

Onko joku väittänyt että sisaruksilla on lämpimät välit aina? Ei, mutta sulla on 100% paremmat mahdollisuudet tukeen sisarusten osalta kuin lapsellasi. Ainokaisella ei ole mitään mahdollisuuksia sellaiseen.