Ihan huippukiva fiilis, kun saatiin niin suuri saldo tasalaatuisia soluja. Vielä vaan kun kivut lakkais, niin ois ihan jees. Tosin en mä ihan hirmu kipeä voi olla (en siis tee kuolemaa) kun kykenen hetkisen palstailemaankin 
Olin tänään punktiossa ja nyt mulla on 21 munasolua vähemmän, kuin vielä eilen.
- Viestiketjun aloittaja chef
- Ensimmäinen viesti
Kolmen pas-lapsen äiti
Olikos se niin, että sinä lahjoitit ne? Joka tapauksessa onnittelut kevenneestä olotilasta.
Juu kyllä, kun omaa käyttöä niille ei ainakaan tällä hetkellä ole.Alkuperäinen kirjoittaja Kolmen pas-lapsen äiti;23829174:
Ja kiitos...nyt on kivutkin lähes nollassa, eli on taas helppo hymyillä vaikka eilen tuntui että usko loppuu kesken.
Niin toivon, että vastaanottajapari raskautuisi ja että he saisivat lapsen syliin saakka. Toistaiseksi ei luovuttamistani soluista ole vielä raskaudet edenneet viikolle 12 saakka, mutta onneksi niitä soluja on myös edellisestä luovutuskerrasta vastaanottajaparilla runsaasti. Ensimmäinen kerta valitettavasti päättyi onnettomammin, sillä lahjoittamani solut ovat heidän kohdallaan loppu ja syli jäi tyhjäksi.
Mutta nyt tosiaan taas näyttää hyvältä ainakin solujen suhteen...muun osan suhteen pitää vaan toivoa
"aappa-apina"
_Itsekkin lisin luovutuksesta kiinnostunut mutta asun pienellä paikkakunnalla niin olisi varmaan käytännössä hankalaa...mutta itse asiaan, saak luovuttaja siis tietää mitä soluille tapahtuu?
"mimma"
Hienoo et joku pystyy luovuttaan, itse en kyllä pystyisi, paitsi korkeintaan omalle tyttärelle jollei muuten sais lapsia..
[QUOTE="aappa-apina";23833534]_Itsekkin lisin luovutuksesta kiinnostunut mutta asun pienellä paikkakunnalla niin olisi varmaan käytännössä hankalaa...mutta itse asiaan, saak luovuttaja siis tietää mitä soluille tapahtuu?[/QUOTE]
Tiettyjä asioita saa luovuttaja halutessaan tietoonsa.
Ensimmäisestä kerrasta tiedän sen, että soluja saatiin 9 ja niistä saatiin aikaiseksi 2 alkiota, jotka siirrettiin vastaanttajaan yhdellä kertaa. Raskaus alkoi, mutta päättyi keskenmenoon ennen ultraa. Pakkaseen ei soluja jäänyt, joten heidän mahdollisuutensa luovuttamillani soluilla päättyivät siihen. Lisäksi tiedän, että tämä pari ei asu suomessa.
Toisesta kerrasta tiedän, että soluja saatiin 14 ja kyseessä on eri pari, kuin mitä ekalla kertaa. Raskaus alkoi tuoresiirrosta, mutta se meni kesken ennen ultraa. Parille jäi alkioita pakkaseen. Muuta en tiedä, sillä en ole kysynyt.
Kolmannesta tiedän vain sen, että soluja saatiin 21. Aion kysyä jälkitarkistuksessa alkoiko heillä raskaus tuoresiirrosta, mutta muuta tuskin kyselen.
Mitä enemmän tätä on tehnyt, sitä kaukaisemmaksi se vastaanottajan osuus muuttuu. Ja se on kyllä pelkästään positiivista. Ensimmäisen parin keskenmenoa itkin, toisen parin kohdalla saatoin vain todeta, että tein parhaani ja toivottavasti heillä vielä tärppää. Enää en ole niin kiinnostunut vastaanottajista, sillä asia on muuttunut etäisemmäksi.
Vastaanottajat saavat puolestaan tietää hiusteni värin, pituuteni ja silmieni värin. Mikäli raskaus alkaa, he saavat tietää myös ikäni, sillä sen on merkitystä raskauden kannalta. On kaiketi eri asia saada raskaus alkuun 20v ikäisen soluista, kuin 33v ikäisen soluista.
Tiettyjä asioita saa luovuttaja halutessaan tietoonsa.
Ensimmäisestä kerrasta tiedän sen, että soluja saatiin 9 ja niistä saatiin aikaiseksi 2 alkiota, jotka siirrettiin vastaanttajaan yhdellä kertaa. Raskaus alkoi, mutta päättyi keskenmenoon ennen ultraa. Pakkaseen ei soluja jäänyt, joten heidän mahdollisuutensa luovuttamillani soluilla päättyivät siihen. Lisäksi tiedän, että tämä pari ei asu suomessa.
Toisesta kerrasta tiedän, että soluja saatiin 14 ja kyseessä on eri pari, kuin mitä ekalla kertaa. Raskaus alkoi tuoresiirrosta, mutta se meni kesken ennen ultraa. Parille jäi alkioita pakkaseen. Muuta en tiedä, sillä en ole kysynyt.
Kolmannesta tiedän vain sen, että soluja saatiin 21. Aion kysyä jälkitarkistuksessa alkoiko heillä raskaus tuoresiirrosta, mutta muuta tuskin kyselen.
Mitä enemmän tätä on tehnyt, sitä kaukaisemmaksi se vastaanottajan osuus muuttuu. Ja se on kyllä pelkästään positiivista. Ensimmäisen parin keskenmenoa itkin, toisen parin kohdalla saatoin vain todeta, että tein parhaani ja toivottavasti heillä vielä tärppää. Enää en ole niin kiinnostunut vastaanottajista, sillä asia on muuttunut etäisemmäksi.
Vastaanottajat saavat puolestaan tietää hiusteni värin, pituuteni ja silmieni värin. Mikäli raskaus alkaa, he saavat tietää myös ikäni, sillä sen on merkitystä raskauden kannalta. On kaiketi eri asia saada raskaus alkuun 20v ikäisen soluista, kuin 33v ikäisen soluista.
[QUOTE="mimma";23833584]Hienoo et joku pystyy luovuttaan, itse en kyllä pystyisi, paitsi korkeintaan omalle tyttärelle jollei muuten sais lapsia..[/QUOTE]
Ajattelin aikoinaan tismalleen samalla tavalla. Sitten tuli ongelmia oman raskautumisen suhteen (ei mitään suurta, mutta kuitenkin) ja sen jälkeen seurasin kaverini kamppailua lapsettomuuden kourissa 2 vuotta. Tänä aikana sain 2 lasta joista toinen oli yllätysvauva. Se tuntui tietyllä tapaa väärältä tätä kaveria kohtaan. Monen asian yhteissummana aloin ajattelemaan asiaa vähän toiselta kantilta ja tässä sitä nyt sitten ollaan
Ajattelin aikoinaan tismalleen samalla tavalla. Sitten tuli ongelmia oman raskautumisen suhteen (ei mitään suurta, mutta kuitenkin) ja sen jälkeen seurasin kaverini kamppailua lapsettomuuden kourissa 2 vuotta. Tänä aikana sain 2 lasta joista toinen oli yllätysvauva. Se tuntui tietyllä tapaa väärältä tätä kaveria kohtaan. Monen asian yhteissummana aloin ajattelemaan asiaa vähän toiselta kantilta ja tässä sitä nyt sitten ollaan
mielenkiinnosta
Koetko olevasi mahdollisten syntyvien lapsien biologinen äiti? Pystytkö mahdollisesti vielä tällaiseen kysymykseen vastaamaan?
mielenkiinnosta
Niin ja piti vielä sanoa, ett sinulla on suuren suuri sydän tämän asian suhteen. Kiitos
"jänis"
Makeeta!
Me ollaan itse oltu hedelmöityshoidoissa miehen siittiöiden vasta-aineisuuden vuoksi.
Sitä kautta itselle on herännyt ajatus munasolujen luovuttamisesta, kun tietää, miten pahalta se tuntuu, kun raskaus ei vaan ala.
Olen jo pitkään, siis todella monta vuotta, meinannut tarttua luuriin ja melkein kysellyt, josko itsekin pääsisin jonottamaan luovuttamista. Koska meille ei nyt jostain syystä enempää lapsia ole tulossa, voisin edes jollekulle muulle yrittää suoda lapsensaamisen ilon. :snotty:
Me ollaan itse oltu hedelmöityshoidoissa miehen siittiöiden vasta-aineisuuden vuoksi.
Sitä kautta itselle on herännyt ajatus munasolujen luovuttamisesta, kun tietää, miten pahalta se tuntuu, kun raskaus ei vaan ala.
Olen jo pitkään, siis todella monta vuotta, meinannut tarttua luuriin ja melkein kysellyt, josko itsekin pääsisin jonottamaan luovuttamista. Koska meille ei nyt jostain syystä enempää lapsia ole tulossa, voisin edes jollekulle muulle yrittää suoda lapsensaamisen ilon. :snotty:
En koe
Eikä kyse itseasiassa edes ole siitä että koenko vaiko en. Lapsen biologinen äiti on se, joka tarjoaa lapselle kasvualustan, eli sen kohdun ja joka kantaa lasta sisällään 9 kuukautta lopulta synnyttäen lapsen.Jos välttämättä halutaan käyttää äiti-sanaa, niin siinä kohtaa sanoisin että olen lapsen geneettinen äiti. Joskaan en tosiaan koe olevani äiti tälle lapselle millään muotoa. Olen nainen, joka on antanut pienen palan geeniperimästään sitä tarvitsevalle ihmiselle. Olen luovuttaja, en muuta.
Vaikka ei se nyt ihan sama ole, niiin koen olevani elintenluovuttajien jai verenluovuttajien kanssa samaa kastia. Mahdollistan jonkun toisen elämän antamalla kropastani jotain itselleni tarpeetonta.
[QUOTE="jänis";23833642]Makeeta!
Me ollaan itse oltu hedelmöityshoidoissa miehen siittiöiden vasta-aineisuuden vuoksi.
Sitä kautta itselle on herännyt ajatus munasolujen luovuttamisesta, kun tietää, miten pahalta se tuntuu, kun raskaus ei vaan ala.
Olen jo pitkään, siis todella monta vuotta, meinannut tarttua luuriin ja melkein kysellyt, josko itsekin pääsisin jonottamaan luovuttamista. Koska meille ei nyt jostain syystä enempää lapsia ole tulossa, voisin edes jollekulle muulle yrittää suoda lapsensaamisen ilon. :snotty:[/QUOTE]
Luovuttajan ei tarvitse jonottaa. Soluista on niin suuri pula, että luovuttamaan pääsee ihan heti. Mulle on löytynyt vastaanottaja aina parissa tunnissa.
Joten jos tuntuu "omalta" asialta, niin nosta ihmeessä se luuri ylös
Me ollaan itse oltu hedelmöityshoidoissa miehen siittiöiden vasta-aineisuuden vuoksi.
Sitä kautta itselle on herännyt ajatus munasolujen luovuttamisesta, kun tietää, miten pahalta se tuntuu, kun raskaus ei vaan ala.
Olen jo pitkään, siis todella monta vuotta, meinannut tarttua luuriin ja melkein kysellyt, josko itsekin pääsisin jonottamaan luovuttamista. Koska meille ei nyt jostain syystä enempää lapsia ole tulossa, voisin edes jollekulle muulle yrittää suoda lapsensaamisen ilon. :snotty:[/QUOTE]
Luovuttajan ei tarvitse jonottaa. Soluista on niin suuri pula, että luovuttamaan pääsee ihan heti. Mulle on löytynyt vastaanottaja aina parissa tunnissa.
Joten jos tuntuu "omalta" asialta, niin nosta ihmeessä se luuri ylös
"Vieras"
Mä olen kans luovuttanut yhden kerran. Minulta ei saatu kuin 9 munasolua eikä raskautta niistä valitettavasti saatu aikaan.
Melko vaivaton homma kyllä oli ja kohtuullisen korvauksenkin vaivasta saa, joten suosittelen kaikille!
Melko vaivaton homma kyllä oli ja kohtuullisen korvauksenkin vaivasta saa, joten suosittelen kaikille!
"vieras"
Paljonko tuosta maksetaan?
Juu tiedän, kukaan ei tee rahasta sitä ja blaablaablaa, mutta taatusti olisi luovuttajia vähemmän, jos siitä ei saisi mitään korvausta
Juu tiedän, kukaan ei tee rahasta sitä ja blaablaablaa, mutta taatusti olisi luovuttajia vähemmän, jos siitä ei saisi mitään korvausta
"jänis"
Ihan yhtä suuri riski on olemassa, jos miehesi on käynyt pökkimässä jonkun random-naisen paksuksi.Itseäni kiinnostaa asia... Voiko siihen vaikuttaa että munasolut menisi tosiaan ulkomaille? En jotenkin haluaisi sitä riskiä ikinä että omat lapset ja mun sukusoluista mahdollisesti syntyneet lapset päätyisivät parisuhteeseen
"vieras"
No tuolla nyt ei voida poissulkea yhtään mitään. Ihmiset matkustelevat ja voivat tulevaisuudessa työskennellä ulkomailla jne...Pieni mahdollisuus, mutta mahdollisuus on olemassa :/.Itseäni kiinnostaa asia... Voiko siihen vaikuttaa että munasolut menisi tosiaan ulkomaille? En jotenkin haluaisi sitä riskiä ikinä että omat lapset ja mun sukusoluista mahdollisesti syntyneet lapset päätyisivät parisuhteeseen
"vieras"
itse en lähtisi koskaan moiseen. minulle se munasolu on osa minua ja siitä syntyvä lapsi näinollen myös, en voisi elää sen tiedon kanssa, että parhaillaan jossain taapertaa minun lapseni ja omien lasteni sisarus...en en.
liian monimutkaisia asioita nämä lapsensaamis asiat ja ne, miten ihminen tuntee ...
liian monimutkaisia asioita nämä lapsensaamis asiat ja ne, miten ihminen tuntee ...
[QUOTE="jänis";23833730]Ihan yhtä suuri riski on olemassa, jos miehesi on käynyt pökkimässä jonkun random-naisen paksuksi.[/QUOTE]
No jos ja jos... on ihan satavarmaa faktaa ettei ole lehtolapsia. olipa kerrassaan typerä kommentti sulta. Mielestäni kysyin ihan asiallisesti ja toivon että ap tai joku osaisi siihen vastata.
No jos ja jos... on ihan satavarmaa faktaa ettei ole lehtolapsia. olipa kerrassaan typerä kommentti sulta. Mielestäni kysyin ihan asiallisesti ja toivon että ap tai joku osaisi siihen vastata.
"jänis"
[QUOTE="vieras";23833766]itse en lähtisi koskaan moiseen. minulle se munasolu on osa minua ja siitä syntyvä lapsi näinollen myös, en voisi elää sen tiedon kanssa, että parhaillaan jossain taapertaa minun lapseni ja omien lasteni sisarus...en en.
liian monimutkaisia asioita nämä lapsensaamis asiat ja ne, miten ihminen tuntee ...[/QUOTE]
Nää on jotenkin outoja mielikuvia asiasta. Eihän se ole kuin yksi pikkuruinen solu.
Vaikka miten yritän ajatusta vääntää ja kääntää, en saa millään muokattua yhtä solua omaksi lapsekseni.
liian monimutkaisia asioita nämä lapsensaamis asiat ja ne, miten ihminen tuntee ...[/QUOTE]
Nää on jotenkin outoja mielikuvia asiasta. Eihän se ole kuin yksi pikkuruinen solu.
Vaikka miten yritän ajatusta vääntää ja kääntää, en saa millään muokattua yhtä solua omaksi lapsekseni.
[QUOTE="Vieras";23833696]Mä olen kans luovuttanut yhden kerran. Minulta ei saatu kuin 9 munasolua eikä raskautta niistä valitettavasti saatu aikaan.
Melko vaivaton homma kyllä oli ja kohtuullisen korvauksenkin vaivasta saa, joten suosittelen kaikille![/QUOTE]
Mun on kyllä tietyiltä osin pakko olla eri mieltä tuon vaivattomuuden kanssa. Sulla aika on kuultanut muistot, mulla ne on vielä eilisen jäljiltä hyvässä tallessa
Ensimmäinen luovutus oli henkisesti rankkaa. Mietin, pohdin ja iltaisin oli vaikea nukahtaa. Panikoin joka päivä muistanko piikittää oikeaan aikaan ja se piikitys vähän pelotti. Punktioaamuna olin niin kipeä, että puhuminenkin sattui, saati sitten liikkuminen. Köpöttelin klinikalle pikkuaskelia itku silmässä, kun teki niin kipeää. Itse punktio oli helpotus, se kun lievitti kipuja. Itku siinä kyllä pääsi, sillä se jännitti niin paljon. Seuraavana aamuna olin kivuton.
Pohdin, että vaikka se punktioaamu oli ollut todella hankala (soitin tuolloin lähes itkien kaverilleni, joka on luovuttanut useamman kertaa) niin enköhän mä pärjää. Ja lähdin siis uudelle kierrokselle.
Toisella kertaa kaikki meni henkisesti helpommin. En ollut tällä kertaa myöskään niin kipeä punktioaamuna, eli vaikka liikkuminen sattui, pystyin puhumaan ja köpöttelemän klinikalle ilman itkua. Tälläkin kertaa punktio oli helpotus, eikä itkua enää tullut. Mutta toipuminen oli ihan tuskaa. Olin 1,5 viikkoa niin kipeä, että olin jo lähdössä lääkäriin näytille, koska kaikki ei todellakan ollut ok. En pystynyt edes kävelemään portaita ylös, eli elin käytännössä alakerrassa koko sen ajan, enkä mennyt ulos ensimmäiseen viikkoon muistaakseni lainkaan. Lopulta oman vuotoni alkaessa, kivut loppuivat.
Tällä kertaa mietinkin jo paljon tarkemmin, lähdenkö samaan rääkkiin enää. Toisaalta haaveenani oli luovuttaa maksimit, eli 5 kertaa ja vielä oltiin aika kaukana siitä. Jännitin sitä punktioaamun kipua ja sitä punktion jälkeistä kipua. Toisaalta pohdin sitäkin, että voiko kipu olla enää kovempaa? Ei. Ja kun olin tuostakin jo selvinnyt, niin enköhän selviä vielä kerran.
Ja niin starttasin kolmansiin hoitoihin. Tällä kertaa oli taas henkisesti rankempaa, sillä pelkäsin kipuja. Punktioaamuna heräsin klo 4:30, enkä saanut enää unta sillä jännitin koko ajan kipujen alkamista. Niitä ei tullut. Tämän jälkeen pelkäsinkin kokevani kovia kipuja punktiossa, sillä ennen olin sinne mennessäni niin kivulias, että punktio oli helpotus...olisiko se sitä enää? Ei ollut. Se oli ihan saakelin kipeä kokemus. Sattui niin, että meinasi loppua usko kesken. Onneksi se oli kuitenkin nopeasti ohi. Kotona kivut voimistuivat ja olin koko eilisen päivän täysin vuoteenomana. Olin ehkä yhteensä tunnin jalkeilla, muun ajan vain makasin ja voin pahoin. Tänään on parempi päivä, mutta näemmä kivut voimistuvat koko ajan. Aamulla teki mieli lähteä koirien kanssa lenkille, enää en menis vaikka maksetais.
Mutta pitää sanoa nyt se mutta. Mä olen luovuttanut 3 kertaa. Jos se tosiaan olisi ollut NIIN HIRVEÄÄ, en todellakaan olisi luovuttanut kuin vain sen kerran. Ja tuntemani luovuttajat ovat äimistelleet kipujani, sillä heille koko homma on ollut lähes kivutonta. Joillekin jopa täysin kivutonta.
Eli tämä on hyvin yksilöllistä. minä onneton satun kuulumaan niiihin kovin kivuliaisiin, mutta onneksi se taitaa olla prosentuaalisesti melko pieni porukkka, jotka tähän kuuluu
Melko vaivaton homma kyllä oli ja kohtuullisen korvauksenkin vaivasta saa, joten suosittelen kaikille![/QUOTE]
Mun on kyllä tietyiltä osin pakko olla eri mieltä tuon vaivattomuuden kanssa. Sulla aika on kuultanut muistot, mulla ne on vielä eilisen jäljiltä hyvässä tallessa
Ensimmäinen luovutus oli henkisesti rankkaa. Mietin, pohdin ja iltaisin oli vaikea nukahtaa. Panikoin joka päivä muistanko piikittää oikeaan aikaan ja se piikitys vähän pelotti. Punktioaamuna olin niin kipeä, että puhuminenkin sattui, saati sitten liikkuminen. Köpöttelin klinikalle pikkuaskelia itku silmässä, kun teki niin kipeää. Itse punktio oli helpotus, se kun lievitti kipuja. Itku siinä kyllä pääsi, sillä se jännitti niin paljon. Seuraavana aamuna olin kivuton.
Pohdin, että vaikka se punktioaamu oli ollut todella hankala (soitin tuolloin lähes itkien kaverilleni, joka on luovuttanut useamman kertaa) niin enköhän mä pärjää. Ja lähdin siis uudelle kierrokselle.
Toisella kertaa kaikki meni henkisesti helpommin. En ollut tällä kertaa myöskään niin kipeä punktioaamuna, eli vaikka liikkuminen sattui, pystyin puhumaan ja köpöttelemän klinikalle ilman itkua. Tälläkin kertaa punktio oli helpotus, eikä itkua enää tullut. Mutta toipuminen oli ihan tuskaa. Olin 1,5 viikkoa niin kipeä, että olin jo lähdössä lääkäriin näytille, koska kaikki ei todellakan ollut ok. En pystynyt edes kävelemään portaita ylös, eli elin käytännössä alakerrassa koko sen ajan, enkä mennyt ulos ensimmäiseen viikkoon muistaakseni lainkaan. Lopulta oman vuotoni alkaessa, kivut loppuivat.
Tällä kertaa mietinkin jo paljon tarkemmin, lähdenkö samaan rääkkiin enää. Toisaalta haaveenani oli luovuttaa maksimit, eli 5 kertaa ja vielä oltiin aika kaukana siitä. Jännitin sitä punktioaamun kipua ja sitä punktion jälkeistä kipua. Toisaalta pohdin sitäkin, että voiko kipu olla enää kovempaa? Ei. Ja kun olin tuostakin jo selvinnyt, niin enköhän selviä vielä kerran.
Ja niin starttasin kolmansiin hoitoihin. Tällä kertaa oli taas henkisesti rankempaa, sillä pelkäsin kipuja. Punktioaamuna heräsin klo 4:30, enkä saanut enää unta sillä jännitin koko ajan kipujen alkamista. Niitä ei tullut. Tämän jälkeen pelkäsinkin kokevani kovia kipuja punktiossa, sillä ennen olin sinne mennessäni niin kivulias, että punktio oli helpotus...olisiko se sitä enää? Ei ollut. Se oli ihan saakelin kipeä kokemus. Sattui niin, että meinasi loppua usko kesken. Onneksi se oli kuitenkin nopeasti ohi. Kotona kivut voimistuivat ja olin koko eilisen päivän täysin vuoteenomana. Olin ehkä yhteensä tunnin jalkeilla, muun ajan vain makasin ja voin pahoin. Tänään on parempi päivä, mutta näemmä kivut voimistuvat koko ajan. Aamulla teki mieli lähteä koirien kanssa lenkille, enää en menis vaikka maksetais.
Mutta pitää sanoa nyt se mutta. Mä olen luovuttanut 3 kertaa. Jos se tosiaan olisi ollut NIIN HIRVEÄÄ, en todellakaan olisi luovuttanut kuin vain sen kerran. Ja tuntemani luovuttajat ovat äimistelleet kipujani, sillä heille koko homma on ollut lähes kivutonta. Joillekin jopa täysin kivutonta.
Eli tämä on hyvin yksilöllistä. minä onneton satun kuulumaan niiihin kovin kivuliaisiin, mutta onneksi se taitaa olla prosentuaalisesti melko pieni porukkka, jotka tähän kuuluu
"plop"
Tuohon otsikkoon viitaten: ultralla voidaan laskea munarakkuloiden määrä, joita monesti on enemmän kuin munasoluja. Vasta punktion jälkeen voidaan laskea monessa on ollut solu.
"vieras"
[QUOTE="jänis";23833776]Nää on jotenkin outoja mielikuvia asiasta. Eihän se ole kuin yksi pikkuruinen solu.
Vaikka miten yritän ajatusta vääntää ja kääntää, en saa millään muokattua yhtä solua omaksi lapsekseni.[/QUOTE]
Millä oikeudella sanot toisen mielipidettä oudoksi? Yhtälailla se mielipide voi olla outo, ettet miellä munasoluasi omaksesi...Siitä voi kuitenkin kehittyä ihka oikea ihminen...Sinun lihaa ja verta.
Vaikka miten yritän ajatusta vääntää ja kääntää, en saa millään muokattua yhtä solua omaksi lapsekseni.[/QUOTE]
Millä oikeudella sanot toisen mielipidettä oudoksi? Yhtälailla se mielipide voi olla outo, ettet miellä munasoluasi omaksesi...Siitä voi kuitenkin kehittyä ihka oikea ihminen...Sinun lihaa ja verta.
En usko, että siihen voi vaikuttaa. Mä en siis saanut päättää minne solut menee. AVA-klinikalla yli puolet soluista menee ulkomaille, eli melko hyvä mahdollisuus sille kuitenkin on, ettei ne jää suomeen.Itseäni kiinnostaa asia... Voiko siihen vaikuttaa että munasolut menisi tosiaan ulkomaille? En jotenkin haluaisi sitä riskiä ikinä että omat lapset ja mun sukusoluista mahdollisesti syntyneet lapset päätyisivät parisuhteeseen
Melko absurdia kuvitella, että kävisi kuvailemallasi tavalla. Toki se on mahdollista, mutta ihan yhtälailla se lapsi sieltä ulkomailta voi muuttaa suomeen ja aloittaa suhteen lapsesi kanssa.