Olin tänään punktiossa ja nyt mulla on 21 munasolua vähemmän, kuin vielä eilen.

[QUOTE="vieras";23833973]Oletko chef lakannut kirppistelemästä, kun et ole päivittänyt kirpputoriblogiasi pitkiin aikoihin...?[/QUOTE]

En tarkoituksella. Mutta se on tosiaan nyt vähentynyt huomattavasti, kun on ollut niin paljon kiireitä. Meille tuli koiranopentu, joka yhdistettynä luovutushoitojen (ja lasten hoidon) kanssa ei ole niitä helpoimpia hetkiä elämässä

Tänäänkin teki kovasti mieli lähteä, mutta olo on senvertaa heikko, etten uskalla lähteä rattiin. Mutta tällä viikolla luultavasti menen taas ostoksille

 

Tästä ihan samaa mieltä.
Ja sama muuten pätee täysin myös isyyteen.

Totta.

 

En voisi koskaan luovuttaa munasolujani ja syy on se, että mun mielestä mun geenit ei ole niin hvyät, että niitä kannattaisi kauheasti enempää jatkaa. Itsekkäistä syistä olen kahden lapsen äiti. Enempää en halua geenieni jatkava elämää.

 

En koe Eikä kyse itseasiassa edes ole siitä että koenko vaiko en. Lapsen biologinen äiti on se, joka tarjoaa lapselle kasvualustan, eli sen kohdun ja joka kantaa lasta sisällään 9 kuukautta lopulta synnyttäen lapsen.

Jos välttämättä halutaan käyttää äiti-sanaa, niin siinä kohtaa sanoisin että olen lapsen geneettinen äiti. Joskaan en tosiaan koe olevani äiti tälle lapselle millään muotoa. Olen nainen, joka on antanut pienen palan geeniperimästään sitä tarvitsevalle ihmiselle. Olen luovuttaja, en muuta.

Vaikka ei se nyt ihan sama ole, niiin koen olevani elintenluovuttajien jai verenluovuttajien kanssa samaa kastia. Mahdollistan jonkun toisen elämän antamalla kropastani jotain itselleni tarpeetonta.

Kiitos vastauksestasi. Kysyin sen takia koska minä olen saanut lapsen luovutetusta munasolusta. Itse en koe,että lapseni äiti olisi kukaan muu kuin minä, juridisestihan sitä automaattisesti olen,mutta en tunne muutenkaan.
Joskus alkuun kävi asia mielessä,mutta kun vauva oli joku 2kk se haihtui mielestä täysin. Jotenkin sitä ihmismieli tai ainkin minun mieleni ei pysty enään edes ajattelemaan,että miten lapseni on saanut alkunsa tai mistä ja kenestä hän on lähtöisin. Tätä tunnetta on aika vaikea selittää. Meidän hän on 110%:sti

 

[QUOTE="kahden äiti";23834009]Ihan itku tuli silmään kun tätä luin, sillä minulla on kaksi ihanaa lasta, jotka ovat saaneet alkunsa luovutetulla munasolulla. Tottakai olen aina tiennyt, kuinka rankkaa punktiot on, kun itsellekin niitä kokeiltiin, mutta sinun kirjoituksesi teki asian jälleen niin konkreettiseksi. Ajatella, että minullakin on ollut onni "kohdata" ihminen, joka on tehnyt tuon saman mitä sinä minun ja mieheni takia peräti kaksi kertaa! Ensimmäisestä luovutuksesta saatiin vauva syliin, mutta mitään ei jäänyt pakkaseen. Sitten tämä ihana nainen suostui toiseen luovutuskertaan ja saimme kullannupullemme pienen "täyssisarruksen".

Tosin vastaanottajan näkökulmasta olen tyytyväinen siihen, että Suomessa munasoluja ei ns. myydä, vaan pelkästään kulut korvataan. Itse olisin ollut valmis maksamaan vaikka mitä, kun lapsettomuudesta kärsin (ja kyllä rahaa kuluikin monta kymmentä tuhatta euroa), mutta ajatus, että joku luovuttaisi solujaan, vertaan, luuydintään pelkästään rahan takia tuntuu minusta todella karmealta. Vaikka ns. raha vaihtaakin omistajaa, on kyseessä edelleen Suomen mallissa todellisesta lahjasta, johon ei käytänössä hintalappua edes voisi laittaa.[/QUOTE]

Ihana kuulla näitä onnistumistarinoita Oma uskoni oli todella koetuksella, kun ekalle parille jäi luu käteen. Klinikalla siten tsempattiin ja kerrottiin, että monelle parille se, että edes raskaus alkaa saattaa olla jo ihan mieletön voitto, vaikka lopputulos ei olisikaan toivotunlainen.

Mä en ainakaan tällä hetkellä lähde enää uusiin hoitoihin. Saattaa olla että joskus jatkossa lähden, tai ehkä en. Mikäli omallekin kohdalleni tulee täyssisarustoive, suostun varmasti, mutta muutoin saattaa olla että tämä oli tässä

 

En voisi koskaan luovuttaa munasolujani ja syy on se, että mun mielestä mun geenit ei ole niin hvyät, että niitä kannattaisi kauheasti enempää jatkaa. Itsekkäistä syistä olen kahden lapsen äiti. Enempää en halua geenieni jatkava elämää.

Mäkin pohdin geenejäni ja sitä, että onko niitä järkeä jatkaa enempää, kuin mitä omiin lapsiini niitä olen jakanut. Mutta koska tarkoitus ei ole lähteä jalostamaan mitään super-ihmisiä, niin ehkä nämä mun geenini ovat ihan ok. Ei varmasti parhaat mahdolliset, mutta riittävät

 

Kiitos vastauksestasi. Kysyin sen takia koska minä olen saanut lapsen luovutetusta munasolusta. Itse en koe,että lapseni äiti olisi kukaan muu kuin minä, juridisestihan sitä automaattisesti olen,mutta en tunne muutenkaan.
Joskus alkuun kävi asia mielessä,mutta kun vauva oli joku 2kk se haihtui mielestä täysin. Jotenkin sitä ihmismieli tai ainkin minun mieleni ei pysty enään edes ajattelemaan,että miten lapseni on saanut alkunsa tai mistä ja kenestä hän on lähtöisin. Tätä tunnetta on aika vaikea selittää. Meidän hän on 110%:sti

Tuttavallani on lapsi adoption kautta (kiinasta) ja hän kertoi välillä hämmästyneensä siitä, miten jotkut ihmiset kysyvät häneltä, että lapsi taitaa olla tullut heille adoption kautta. Tämä äiti oli siis pohtinut, että mistä ihmeestä nämä ihmiset sen voivat tietää...kunnes hän muisti, että ai niin, ulkonäkö poikkea suomalaisista vanhemmista melkoisesti

Tähänkin äitiin se oman lapsen äitiys oli iskenyt niin syvälle, ettei hän tietyllä tapaa tiedosta, tai sanotaanko niin, ettei hänen päälimmäisenä ajatusmallinaan ole se, että hän on adoptioäiti. Hän on äiti, ihan siinä missä kuka tahansakin

 

[QUOTE="vieras";23833819]+ matkakorvaukset vai?

Aika hyvin...Mutta ihan liian pieni summa siitä, että myisin omia lapsiani...[/QUOTE]

Miten voit ajatella noin. Onko sinusta se lapsesi myymistä, ihan oikeeasti?
Mitäpä jos sinä saisit keskenmenon ihan alkumetreillä niin olisitko silloi tappanut lapsesi? Pitäisi olla koskase on jo alkio ja munasolu ei itsessäänvoi olla mitenkään verrattavissa siihen.

 

Todella mielenkiintoinen ketju. Chef, kiitos etenkin tuosta pitkästä kuvauksesta, että minkälaisia tuntemuksia sulla itselläsi oli niin fyysisesti kuin henkisestikin eri luovutuskerroilla!

Harkitsen itsekin luovuttamista, mutta täytyy katsoa ehdinkö vielä ennen kuin ikä tulee täyteen. Tällä hetkellä olen raskaana siis.

 

[QUOTE="Eee";23834141]Todella mielenkiintoinen ketju. Chef, kiitos etenkin tuosta pitkästä kuvauksesta, että minkälaisia tuntemuksia sulla itselläsi oli niin fyysisesti kuin henkisestikin eri luovutuskerroilla!

Harkitsen itsekin luovuttamista, mutta täytyy katsoa ehdinkö vielä ennen kuin ikä tulee täyteen. Tällä hetkellä olen raskaana siis.[/QUOTE]

Tsemppiä hoitoihin, mikäli niihin lähdet

Mulle luovutus oli tosiaan melko rankkaa, mutta hengissä olen edelleen Eikä edelleenkään ole 100% poissuljettu, ettenkö moiseen rumbaan enää lähtisi. Klinikaltakin annettiin eilen Puregonkynä käteen ja sanottiin, että ota tämä varmuudeksi, jos vaikka vielä tulet uudestaan

 

Tuttavallani on lapsi adoption kautta (kiinasta) ja hän kertoi välillä hämmästyneensä siitä, miten jotkut ihmiset kysyvät häneltä, että lapsi taitaa olla tullut heille adoption kautta. Tämä äiti oli siis pohtinut, että mistä ihmeestä nämä ihmiset sen voivat tietää...kunnes hän muisti, että ai niin, ulkonäkö poikkea suomalaisista vanhemmista melkoisesti

Tähänkin äitiin se oman lapsen äitiys oli iskenyt niin syvälle, ettei hän tietyllä tapaa tiedosta, tai sanotaanko niin, ettei hänen päälimmäisenä ajatusmallinaan ole se, että hän on adoptioäiti. Hän on äiti, ihan siinä missä kuka tahansakin

Ymmärrän täysin tutttavasi tunteita.
Meillä vielä kaikki löytääja itsekkinolemme löytäneet vauvasta samoja piirteita kunmeissä. Meillä siis spermaoli luovutettua. Mutta ihmeen paljon lapsessa on samaa näköä kuinmeissä. Sekin vielä vahvistaa tätä tuntemusta

 

Ymmärrän täysin tutttavasi tunteita.
Meillä vielä kaikki löytääja itsekkinolemme löytäneet vauvasta samoja piirteita kunmeissä. Meillä siis spermaoli luovutettua. Mutta ihmeen paljon lapsessa on samaa näköä kuinmeissä. Sekin vielä vahvistaa tätä tuntemusta

Klinikalla hoitajat kertoivat, että se on välillä ihan uskomatonta, miten nämä lapset voi omata ihan selviä piirteitä äideiltää, vaikkei geneettistä yhteneväisyyttä olekaan. Toki välillä lapset ovat kuin kopioita luovuttajista, mutta hyvin usein löytyy piirteitä myös siitä lapsen äidistä.

Ihminen kai tietoisesti etsii yhteneviä piirteitä, sillä myös meillä on miestäni luultu vanhimman tyttäreni biologiseksi isäksi ja kerrottu miten lapsi kyllä on enemmän äitinsä näköinen, mutta omaa selvästi myös isänsä piirteitä. Ja pakko myöntää, että joissakin kuvissa yhteneväisyyttä on.

 

Klinikalla hoitajat kertoivat, että se on välillä ihan uskomatonta, miten nämä lapset voi omata ihan selviä piirteitä äideiltää, vaikkei geneettistä yhteneväisyyttä olekaan. Toki välillä lapset ovat kuin kopioita luovuttajista, mutta hyvin usein löytyy piirteitä myös siitä lapsen äidistä.

Ihminen kai tietoisesti etsii yhteneviä piirteitä, sillä myös meillä on miestäni luultu vanhimman tyttäreni biologiseksi isäksi ja kerrottu miten lapsi kyllä on enemmän äitinsä näköinen, mutta omaa selvästi myös isänsä piirteitä. Ja pakko myöntää, että joissakin kuvissa yhteneväisyyttä on.

Kirjoitin vähän hassusti. Meillä siis spermakin oli luovutettua eli molemmat. Juu varmasti etsii ja kaikki näkee jos ei asiasta tiedä. Mutta hauska huomata että lapsella on jotain sellaisia piirteitä mikä jommalla kummalla vanhemmista on erikoista. Meille on sattunut kyllä just eikä melkein luovuttajat. Tämän takia haluaisin joskus nähdä heidän lapsiaan minkä näköisiä ovat

 

[QUOTE="vieras";23833819]+ matkakorvaukset vai?

Aika hyvin...Mutta ihan liian pieni summa siitä, että myisin omia lapsiani...[/QUOTE]

Hahah tää oli aika hyvä. Ajattele, menetät yhden lapsistasi joka kuukausi menkkojen aikana

 

Monet hakevat apua ulkomailta, koska Suomessa on niin pitkät jonot munasolun luovutushoitoon ja alkion adoptioon.

Kiitos Chef, kun autat muita naisia, jotka tarvitsevat munasoluja. :heart:

 

Hahah tää oli aika hyvä. Ajattele, menetät yhden lapsistasi joka kuukausi menkkojen aikana

Jos mä nyt en ihan väärässä ole, niin se on enemmän, kuin yksi.

Yksi munasolu irtoaa (yleensä, voisi irrota kaksi tai kolmekin) ja ne loput sitten vaan r'nsistyy ja hiipuu pois.

Hoidoilla ei pystytä lisäämään munasolujen määrää, vaan niitä tulee se määrä, mikä sillä kierrolla niitä kroppa päättää tehdä. Normaalisti mulla ois tosiaan tästä viime kierrsta 20 solua kuihtunut ja kuollut ja vaan se yksi kasvanut isoksi ja irronnut. Nyt lääkityksen avulla autettiin niitä kaikkia kasvamaan isoiksi.

 

[QUOTE="Lila";23834792]Monet hakevat apua ulkomailta, koska Suomessa on niin pitkät jonot munasolun luovutushoitoon ja alkion adoptioon.

Kiitos Chef, kun autat muita naisia, jotka tarvitsevat munasoluja. :heart:[/QUOTE]

Kun kyselin sitä jonoa, niin noin 6k on vastaanottajien jonot. Melko pitkä aika odottaa sitä, että pääsee yrittämään, kun sitä ennen on todennäköisesti jo podettu lapsettomuutta ja taustalla on lumuyritysten lisäksi hoidot omilla soluilla, jotka ovat päättyneet tuloksettomina.

Mä ajattelin nyt vaihtaa "alaa" ja seuraavaksi luovutan verta. Josko silläkin saisi jonkun jäämään henkiin

 

Mää oon verta luovutellut ja olen yrittänyt monta kertaa liittyä luuytimenluovuttajarekisteriin mutta jotenkin se vaan on aina jäänyt. Kun omat lapset on tehty, harkitsen vakavasti munasolujen luovuttamistakin, liian läheltä olen saanut lapsettomuuden surua seurata omassa ja hyvän ystävän elämässä. Hienoa Chef!

 

Mää oon verta luovutellut ja olen yrittänyt monta kertaa liittyä luuytimenluovuttajarekisteriin mutta jotenkin se vaan on aina jäänyt. Kun omat lapset on tehty, harkitsen vakavasti munasolujen luovuttamistakin, liian läheltä olen saanut lapsettomuuden surua seurata omassa ja hyvän ystävän elämässä. Hienoa Chef!

Tuo luuydinluovutus on mulle liian pelottavaa Mutta elintenluovutuskortti on lompakossa

 

Tuo luuydinluovutus on mulle liian pelottavaa Mutta elintenluovutuskortti on lompakossa

Sama täällä, tosin eiks kaikki nykyään oo elinluovuttajia? Tuliko siihen joku laki? Luuytimen luovutusvuoro tulee todella harvalle rekisterissä olevalle ja se hoidetaan nukutuksessa muistaakseni joten ei sen pitäis pelottavaa olla.

 

Sama täällä, tosin eiks kaikki nykyään oo elinluovuttajia? Tuliko siihen joku laki? Luuytimen luovutusvuoro tulee todella harvalle rekisterissä olevalle ja se hoidetaan nukutuksessa muistaakseni joten ei sen pitäis pelottavaa olla.

Jotain lakia ne ainakin suunnitteli, mutta en tiedä miten sen kävi.

Nukutus kuulostaa hyvältä

 

Ei välttämättä. Mä en ole koskaan tavannut isosiskoani.

Ja jos esikoisellani on biologisen isänä puolelta sisaruksia, hän ei ole niitä tavannut. Eikä ole mitään takeita, että tulee koskaan tapaamaankaan.

Isäni ei tiedä isäänsä, joten hänellä saattaa olla useampi veli ja sisko. Anoppikaan ei tiedä isäänsä, joten hänkään ei tiedä mahdollisia sisaruksiaan.

Isoäitini on annettu lapsena pois, eikä hänkään tiedä mahdollisia sisaruksiaan.

Eli ei välttämättä niin mitään eroa.

On minullakin velipuoli, jota en ole koskaan tavannut. Ehkä enemmänkin ja tilanteeni on mielestäni melko verrannollinen siihen jos minulla olisi luovutetuista munasoluista alkunsa saaneita sisaruspuolia. En tiedä sisarusteni lukumäärää enkä sitä missä asuvat jos heitä on. Yhden velipuolen tiedän nimeltä, mutta en voi todellakaan olla varma onko tämä ainoa sisaruspuoli mitä minulla on.

Luovutetuissa munasoluissa on vielä se, ettei munasolulapsen sisarpuolilla ole koskaan mahdollisuutta selvittää montako biologista sisaruspuolta heillä on. Vanhemmat voivat siis luovuttaa sukusolujaan ja lapset joutuvat kantamaan siitä vastuun ja pelkäämään, että mahtavatko joku päivä sattumalta tavata ja kenties perustaa perheen juuri sisaruspuolensa kanssa.

 

On minullakin velipuoli, jota en ole koskaan tavannut. Ehkä enemmänkin ja tilanteeni on mielestäni melko verrannollinen siihen jos minulla olisi luovutetuista munasoluista alkunsa saaneita sisaruspuolia. En tiedä sisarusteni lukumäärää enkä sitä missä asuvat jos heitä on. Yhden velipuolen tiedän nimeltä, mutta en voi todellakaan olla varma onko tämä ainoa sisaruspuoli mitä minulla on.

Luovutetuissa munasoluissa on vielä se, ettei munasolulapsen sisarpuolilla ole koskaan mahdollisuutta selvittää montako biologista sisaruspuolta heillä on. Vanhemmat voivat siis luovuttaa sukusolujaan ja lapset joutuvat kantamaan siitä vastuun ja pelkäämään, että mahtavatko joku päivä sattumalta tavata ja kenties perustaa perheen juuri sisaruspuolensa kanssa.

Jaa että kauniit ja rohkeat meininkiä? Et sä ihan oikeasti voi ajatella asiaa noin.

Mä saan tietää montako lasta soluistani syntyy, joten voin sen lapsilleni kertoa. Solujani ei myöskään luovuteta naapurilleni, eli jokin järki siinäkin on.

Suomessa on noin 5 miljoonaa ihmistä, joista kai noin 3-4 miljoonaa on sen ikäisiä että voivat lisääntyä. On siis yhden suhde 3-4 miljoonaan, että lapseni joskus tekee lapsia geneettisen sisaruksensa kanssa. Mä uskallan kyllä ottaa sen riskin.

Uskallatko sä kulkea suojatien yli? Ettet vaan jää auton alle ja kuole pois. Taitaa sulla olla riskiluku aikalailla korkeampi, etkä kai siltikään pelkää?

Mikään muu ei tässä elämässä ole pakko, kuin kuolema. Kaikkeen mitä teet tai jätät tekemättä, sisältyy riski. Jakkaralle kiivennyt tuttuni halvaantui kaulasta alaspäin, ystäväni lapsi käsi synnytyksen aikana hapenpuutteesta ja sai cp-vamman, lapsuudenaikainen koulukaveri jäi roska-auton alle ja kuoli. Kaikkiin näihin on isompi riski ja siltikin ihmiset kiipeävät jakkaralle, synnyttävät alakautta lapsia ja kulkevat kouluun kävellen.

Logiikkasi mukaan adoptioon päätynyt nainen jolla on lapsia entuudestaan, tai joka aikoo hankkia niitä jatkossa, tekee väärin, sillä se adoptiolapsihan saattaa tehdä hänelle jääneiden lasten kanssa lapsia.
Eikä mies saa harrastaa elämänsä aikana seksiä kuin yhden naisen kanssa, sillä mies saattaa yhden illan jutussa saattaa naisen raskaaksi. Ei nainen sitä välttämättä miehelle kerro. Ja kun mies perustaa myöhemmin perheen, saattavat nämä kaksi lasta löytää toisensa ja perustaa perheen.

Jos, ehkä ja mutta.

 

Jaa että kauniit ja rohkeat meininkiä? Et sä ihan oikeasti voi ajatella asiaa noin.

Mä saan tietää montako lasta soluistani syntyy, joten voin sen lapsilleni kertoa. Solujani ei myöskään luovuteta naapurilleni, eli jokin järki siinäkin on.

Suomessa on noin 5 miljoonaa ihmistä, joista kai noin 3-4 miljoonaa on sen ikäisiä että voivat lisääntyä. On siis yhden suhde 3-4 miljoonaan, että lapseni joskus tekee lapsia geneettisen sisaruksensa kanssa. Mä uskallan kyllä ottaa sen riskin.

Uskallatko sä kulkea suojatien yli? Ettet vaan jää auton alle ja kuole pois. Taitaa sulla olla riskiluku aikalailla korkeampi, etkä kai siltikään pelkää?

Mikään muu ei tässä elämässä ole pakko, kuin kuolema. Kaikkeen mitä teet tai jätät tekemättä, sisältyy riski. Jakkaralle kiivennyt tuttuni halvaantui kaulasta alaspäin, ystäväni lapsi käsi synnytyksen aikana hapenpuutteesta ja sai cp-vamman, lapsuudenaikainen koulukaveri jäi roska-auton alle ja kuoli. Kaikkiin näihin on isompi riski ja siltikin ihmiset kiipeävät jakkaralle, synnyttävät alakautta lapsia ja kulkevat kouluun kävellen.

Logiikkasi mukaan adoptioon päätynyt nainen jolla on lapsia entuudestaan, tai joka aikoo hankkia niitä jatkossa, tekee väärin, sillä se adoptiolapsihan saattaa tehdä hänelle jääneiden lasten kanssa lapsia.
Eikä mies saa harrastaa elämänsä aikana seksiä kuin yhden naisen kanssa, sillä mies saattaa yhden illan jutussa saattaa naisen raskaaksi. Ei nainen sitä välttämättä miehelle kerro. Ja kun mies perustaa myöhemmin perheen, saattavat nämä kaksi lasta löytää toisensa ja perustaa perheen.

Jos, ehkä ja mutta.

On minunkin sukulaisille tapahtunut kaikenlaista. Eräskin sukulainen kuoli erittäin harvinaisella tavalla, luultavasti olisi todennäköisempää voittaa lotossa päävoitto kuin kuolla niin miten hän kuoli. En vaan ymmärrä sitä, että tehdään lapsia ja jätetään omat lapset epätietoisuuteen siitä, että heillä on biologisia sisaruksia. Vaikka lapset eivät heitä tunnekaan niin lapset ovat silti sisaruksia keskenään. Onhan tämä nähty mm. Kadonneen jäljillä, ihmiset etsivät vuosikymmenienkin jälkeen sukulaisia, vaikka eivät ole koskaan ehkä tavanneet ja suhde on verrattavissa täysin tuollaiseen "munasolulapsen" ja luovuttajan tilanteeseen. On myös täysin mahdollista, että luovutetusta munasolusta tai siittiöstä lapsen saaneet vanhemmat eivät koskaan kerro totuutta lapsen alkuperästä. Lapsella ei ole siis tässä tilanteessa mitään mahdollisuutta tietää totuutta ellei sitten kiinnostu biologiasta ja asiat (silmänväri, veriryhmä jne.) menee "sopivasti" niin, että tajuaa, ettei voikaan olla biologisesti molempien vanhempiensa lapsi.

Mitä tulee yhden illan juttuihin niin käsittääkseni niissä harvemmin tietoisesti hankitaan lasta ja kyllä sekin on mielestäni väärin jos "pimittää" lapsen toiselta osapuolelta.

Mitä tulee tuohon todennäköisyyteen 1/3-4 miljoonasta niin uskon, että todennäköisyys on huomattavasti pienempi. Varsinkin jos lapset ovat vastakkaista sukupuolta niin todennäköisyys pienenee hurjasti. Jos Suomen asukkaista noin 2,7 miljoonaa on miehiä ja heistä otetaan vielä tietty ikähaarukka jne.

 

minä olen miettinyt ja pähkännyt luovutusta, mutta asia joka itseäni kiinnostaa on se, että saako munasolustani alkunsa saanut lapsi tietään henkiläöllisyyteni? Perimisoikeutta ei tietenkään ole, mutta en myöskään haluaisi tähän tutustua, vain siksi että on minun sukusoluistani alkunsa saanut.