Hyvä, että Nuori Suomi ym puuttuvat leijonien örvellykseen

  • Viestiketjun aloittaja "äiti"
  • Ensimmäinen viesti
Kyllä ne lapset kuule oppii sen mallinsa ihan muualta kuin Leijonien örvellyksessä.. On vaan ihan fakta, tyhjä nyt miettiä että nuoret siitä saa jonku himon viinaan jos näkevät aikuisten miesten dokaavan.

Mutta malli otetaan ennemmin idoleistaan, kuin pultsareista. Itse en ole alkoholin juontia täysin vastaan, mutta mestareiden ei tarvitsisi kännisekoilujaan julkisesti näyttää. Eli jos leijonat ottaisivat sivistyneesti oluen saunan jälkeen yms. ja opettaisivat, ettei kaljaa tarvitse lipittään tynnyrillistä vaan ihan yksi (tai isolla miehelle sikspäkki) riittää.
 
Ehkäpä tässä olisi sitten paikka vanhemmille, puhua lasten kanssa alkoholin käytöstä. Enempi sen pitäisi vaikuttaa, kun sen että kerran Suomen joukkue kännissä esiintyi.

Eli edelleen ottakaa vanhemmat sitä vastuuta lapsistanne, älkääkä sysätkö sitä vieraiden niskaan. Normaalissa tilanteessa ei todellakaan Leijonien esiintymisen pitäisi millään tavalla vaikuttaa nuoren/lapsen alkoholin käyttöön. Se oli herran jumala yksi ainoa kerta.

Jos lapsi/nuori käyttää alkoholia olisi kyllä ennenmin syytä kääntää katse kotiin ja lapsen/nuoren kaveripiiriin. Eikä syyttää yksittäistä tapausta.

Tottakait vastuu on vanhemmilla. Myös tämän vastuun takia itse puutun siihen mitä näen muuallakin kuin kotona.
 
"vieras"
Mutta malli otetaan ennemmin idoleistaan, kuin pultsareista. Itse en ole alkoholin juontia täysin vastaan, mutta mestareiden ei tarvitsisi kännisekoilujaan julkisesti näyttää. Eli jos leijonat ottaisivat sivistyneesti oluen saunan jälkeen yms. ja opettaisivat, ettei kaljaa tarvitse lipittään tynnyrillistä vaan ihan yksi (tai isolla miehelle sikspäkki) riittää.
Ja sä tosiaan luulet, että lapset muistaa esim. tästä mm-kullasta niiden kännäilyn? Eiköhän ne muista kisat, ja mestaruuden. Se alkonkäytön malli tulee kotoa, ei pultsareista, idoleista, tai sukulaisten lemmikeistä.
 
"suunnistaja"
Selväksi tuli, urheilun tukeminen loppuu osaltani. Tuon jos olisi tehnyt joku maailmanmestari, yleisurheilija,mäkihyppääjä ?? ....saatikka sitten Kauppi joka vähän spontaanisti hykerteli selvinpäin, jopas revittiin otsikoita! Jokainen saa elää kotonaan niinkuin lystää mutta se ulkoinen esiintyminen! Kuka meistä voisi työpaikallaan jonkin mestan voittaneena mennä ja esiintyä kännissä ja kehua saavutustaan.Osahan heistä osasi pitää rajan ja siinä nostan hattua!Mielestäni pelaaminen on heille palkanalaista työtä!
 
Jälkiviisautta. Mutta meidän suomalaisten juomakulttuurin tuntien, miksi ihmeessä sitten allunperinkään on lasten/nuorten annettu seurata MM-kullan juhlintaa.

Olisihan sen pitänyt olla jo itsestään selvää, ettei selvää pelaajaa siellä näy.
 
"..."
Jos tällainen juhla järjestetään, niin mielestäni voisi juhlinnan kohteelta odottaa asiallista käytöstä virallisen osuuden ajan. Jos on tarve ryypätä ja rellestää, niin sen olisi voinut tehdä sitten jatkoilla tms.
 
Niin ja nykyiset leijonat on jo aikuisia, mutta mistä luulette heidän ottaneen malia sekoiluunsa? Tiedättekö kuinka monta lätkänpelaajaa on jäänyt juhlien jälkeen putkipäälle? Kyse ei ole vain nuorista vaan koko lätkäkulttuurista.

Monilla alkoholiriippuvaisuuteen taipuvalla on taipumus myös urheiluriippuvuuteen. Kun urheilu päättyy, niin siirrytään riippuvuudesta toiseen. Kuika helpoksi sen teemme heille (aikuisille ihmisille), kun hyväksymme tämän "lätkäkulttuurin".
 
Eli mielestäsi malli tulee muualta kuin kotoa?
Luuletko, että alkoholiriippuvainen pystyisi pelaamaan esim. NHL:ssä?
 
Jälkiviisautta. Mutta meidän suomalaisten juomakulttuurin tuntien, miksi ihmeessä sitten allunperinkään on lasten/nuorten annettu seurata MM-kullan juhlintaa.

Olisihan sen pitänyt olla jo itsestään selvää, ettei selvää pelaajaa siellä näy.
Joskus vaan toivoisi, että meidän kulttuuri kehittyisi ja pääosa olisi juhlimisella eikä kännäilyllä...
 
[QUOTE="vieras";23791601]Suojelet lapsiasi, etteivät he näe humalaisia?[/QUOTE]

Putsareiden näkeminen kurat pöksyissä ei saa nuoria innostumaan ryypiskelystä, mutta idoleilla on ihan eri vaikutus. Mun lapset eivät pelaa lätkää, joten nyt en yritä "pelastaa" omiani vaan haluaisin muuttaa koko suomalaista kulttuuria.
 
[QUOTE="vieras";23791640]Eli mielestäsi malli tulee muualta kuin kotoa?
Luuletko, että alkoholiriippuvainen pystyisi pelaamaan esim. NHL:ssä?[/QUOTE]

Moni urheilija ratkeaakin vasta urheilu-uran päätyttyä, kun jää ns. tyhjänpäälle.
 
"vieras"
Putsareiden näkeminen kurat pöksyissä ei saa nuoria innostumaan ryypiskelystä, mutta idoleilla on ihan eri vaikutus. Mun lapset eivät pelaa lätkää, joten nyt en yritä "pelastaa" omiani vaan haluaisin muuttaa koko suomalaista kulttuuria.
Leijonien käytös ei vaikuta mitenkään suomalaiseen juomiskulttuuriin.
Kumpikohan painaa vaakakupissa enemmän; lapsen halu pelata lätkää että voi ryypätä, vai lapsen halu olla yhtä hyvä lätkänpelaaja kuin idolinsakin?
 
Keittiönoita
Putsareiden näkeminen kurat pöksyissä ei saa nuoria innostumaan ryypiskelystä, mutta idoleilla on ihan eri vaikutus. Mun lapset eivät pelaa lätkää, joten nyt en yritä "pelastaa" omiani vaan haluaisin muuttaa koko suomalaista kulttuuria.
Onnea yritykseen :flower: SM-liiga alkaa taas syksyllä ja voit aloittaa muutoksen kiertelemällä liigaotteluissa ja ennenkaikkea jakamalla päihdevalistusta ottelun jälkeen juhliville.
 
[QUOTE="vieras";23791597]Ja sä tosiaan luulet, että lapset muistaa esim. tästä mm-kullasta niiden kännäilyn? Eiköhän ne muista kisat, ja mestaruuden. Se alkonkäytön malli tulee kotoa, ei pultsareista, idoleista, tai sukulaisten lemmikeistä.[/QUOTE]

Ihan tosiaanko uskot, että alkoholinkäytön malli tulee ainoastaan kotoa?

Mielestäni tämä "kulttuuri" ei koska vain lapsia vaan myös antaa hienon kuvan esim. perheenisille. Niille jotka ovat jo jollain tasolla alkoholiin taipuvaisia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;23791713:
Onnea yritykseen :flower: SM-liiga alkaa taas syksyllä ja voit aloittaa muutoksen kiertelemällä liigaotteluissa ja ennenkaikkea jakamalla päihdevalistusta ottelun jälkeen juhliville.

Voi kun olisinkin niin rohkea. Ehkä parhaiten kuitenkin voin vaikuttaa läheisiini ja näyttää ainakin lapsilleni, ettei sitä viinaa tarvitse ryystää kaksinkäsin.
 
Yhteistyössä