Mielipiteitä. Kerrostalossa asuvalla useita koiria.

Ei mitään ongelmaa.

Mulla on ollut kerrostalossa asuessani 3 isoa koiraa, eikä se ole koskaan ketään häirinnyt. Enkä kyllä ymmärrä miksi edes häiritsisi. Koirat eivät hauku ääniä, eivätkä mesoa yksinollessaan. Ne eivät myöskään tee tarpeitaan taloyhtiön nurmikolle.
 
no tuota
Kai se on ihan ok, tai siis mulle ainakin. Mutta joskus tulee mieleen, että kuinkakohan hankalaa niillä on, jotka ihan oikeasti pelkäävät koiria. Tuolla ulkona kun hyvin usein näkee koirantaluttajia, jotka pitää sitä fleksiä tosi pitkällä, niin että se koira voi halutessaan mennä nuuhkimaan vastaantulijoita. Eilen viimeksi näin muutaman sellaisen. Minä en koiria pelkää (paitsi saksanpaimenkoiria jostain syystä) enkä inhoa, kunhan vaan on tullut joskus tällainenkin asia mieleen :)
 
Oli pakko heittää tänne tollanen kysymys ku mun koirat nyt jo kärsii kuulema, ku joutuvat asumaan kerrostalossa ja sit ei enää tuu mitään ku meille tulee pentu tähän joukkoon :)

Mä en vaan tajua miten se asumismuoto vaikuttaa siihen kärsiikö koirat vai ei
 
Ne saakelin fleksit sais vaikka lailla kieltää mun mielestä. Enkä kyllä kato hyvällä koiran omistajaa joka pitää koiraansa siten et koira pääsee häiritsemään ihmisiä yleensäkään.
 
Kai se on ihan ok, tai siis mulle ainakin. Mutta joskus tulee mieleen, että kuinkakohan hankalaa niillä on, jotka ihan oikeasti pelkäävät koiria. Tuolla ulkona kun hyvin usein näkee koirantaluttajia, jotka pitää sitä fleksiä tosi pitkällä, niin että se koira voi halutessaan mennä nuuhkimaan vastaantulijoita. Eilen viimeksi näin muutaman sellaisen. Minä en koiria pelkää (paitsi saksanpaimenkoiria jostain syystä) enkä inhoa, kunhan vaan on tullut joskus tällainenkin asia mieleen :)
Siis hetkinen...multa meni nyt yli ja lujaa.

Jos mä asun kerrostalossa ja käytän ulkona flexiä pitkällä, niin se voi pelottaa ihmisiä. Mutta jos mä asun rivitalossa ja käytän ulkona flexiä pitkällä, niin se ei pelota?!?

Ei mun ottassa lue että asunko mä kerrostalossa, rivarissa vai omakotitalossa, joten mistä ne tietää pelätä?

Vai oliko irrallinen aihe? :)
 
Miä
Ei kai se mitään haittaa kunhan useita ei tarkota 20 koiraa jotka haukkuvat päivät pitkät eivätkä koskaan pääse lenkille :D Saa se koira vähän haukkua, ei miua ainakaan häiritse kunhan ei räkytä pitkin päivää. Naapurin koira haukkuu hetken kun posti tulee tai joku soittaa ovikelloa, ei ole pipo niin tiukalla että tuosta häiriintyisin =)
 
Mua ei ainakaan häiritse kunhan eivät yöllä hauku :D Päivisin täällä kuuluu välillä haukuntaa, mutta ei se mua haittaa päivällä.
Mutta kaiken huippu meidän talossa, kun hissiin oli tullut lappu, että ethän kuljeta koiraa hississa, koska ilmanvaihto ei ole yhtä tehokas kuin rapussa. Näin ollen hissiin jää tunkkainen haju :D hah sanon minä! :D pahempi haju niistä tupakoijista jää kun koirista :D

Ja minulla ei ole koiria.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Black Diva´s;23790682:
Oli pakko heittää tänne tollanen kysymys ku mun koirat nyt jo kärsii kuulema, ku joutuvat asumaan kerrostalossa ja sit ei enää tuu mitään ku meille tulee pentu tähän joukkoon :)

Mä en vaan tajua miten se asumismuoto vaikuttaa siihen kärsiikö koirat vai ei
Jaa, no tää on tätä lässytystä miten koiria saa ottaa vaan omakotitaloon, tai korkeintaan rivariin.

Sisko asuu omakotitalossa, mutta ei ne koirat sitä tiedä. Niillä ei ole 24/7 vapaanaolomahdllisuutta, kun ne eivät pysy pihalla vapaana, eikä niillä ole tarhaa. Niiden elämä ei siis eroa kerrostalokoirasta mitenkään.

Mä asun rivarissa jossa on kiva aidattu takapiha ja blaa blaa, mutta näin meidän pihalla viikko sitten kyyn, joten koirat ei pääse pihasta nauttimaan. Joten eipä nekään äkkää asuvansa muka paremmassa paikassa.

Toki joillakin on mahdollisuus tarjota koirille omakotitalon pihaan tuhannen neliön tarha ja sitärataa, mutta hyvin harvalla. Joten keskiverrollisesti se omakotitalo/rivari ei poikkea mitenkään koiran näkökulmasta katsottuna. Tai ei meidän koiria ainakaan tuo 2*3m kokoinen nurmipläntti ole autuaaksi tehnyt.
 
no tuota
Siis hetkinen...multa meni nyt yli ja lujaa.

Jos mä asun kerrostalossa ja käytän ulkona flexiä pitkällä, niin se voi pelottaa ihmisiä. Mutta jos mä asun rivitalossa ja käytän ulkona flexiä pitkällä, niin se ei pelota?!?

Ei mun ottassa lue että asunko mä kerrostalossa, rivarissa vai omakotitalossa, joten mistä ne tietää pelätä?

Vai oliko irrallinen aihe? :)
Ei, kun tarkoitin yleensä niitä fleksejä. Ja minähän sanoin, että se on mulle ihan ok, että ihmisillä on kerrostalossa isoja tai ihan minkäkokoisia koiria vaan. Tai rivi-, pari-, luhti- tai vaikka omakotitalossa asuvilla. Aivan sama :xmas:
 
Mua ei ainakaan häiritse kunhan eivät yöllä hauku :D Päivisin täällä kuuluu välillä haukuntaa, mutta ei se mua haittaa päivällä.
Mutta kaiken huippu meidän talossa, kun hissiin oli tullut lappu, että ethän kuljeta koiraa hississa, koska ilmanvaihto ei ole yhtä tehokas kuin rapussa. Näin ollen hissiin jää tunkkainen haju :D hah sanon minä! :D pahempi haju niistä tupakoijista jää kun koirista :D

Ja minulla ei ole koiria.
Olikohan toi vitsi? :D Multa ois melko nopsaan lähtenyt runosuoni liikkeelle ja olisin kieltänyt hississä lasten kuskaamisen (kusi ja paska vaipassa haisee ja haju jää hissiin), alkoholin vaikutuksen alaisena kulkemisen (kelaa sitä viinan hajua), krapulaisena käyttämisen (no kelaas sitten miltä vanha viina haisee!) yms. yms.
 
Ei, kun tarkoitin yleensä niitä fleksejä. Ja minähän sanoin, että se on mulle ihan ok, että ihmisillä on kerrostalossa isoja tai ihan minkäkokoisia koiria vaan. Tai rivi-, pari-, luhti- tai vaikka omakotitalossa asuvilla. Aivan sama :xmas:
No niin vähän meinasinkin, kun ei tuo ois muuten mennyt mun järkeen :D

Flexit sais lähes kaikki mun puolestani polttaa. Vähintäänkin niille pitäisi järkätä käyttökurssi.

Flexi on iahn näppärä tietyissä tilanteissa, mutta koiran omistajan tulisi oppia käyttämään myös sitä pysäytysnappulaa, ettei koira sinkoile tiellä pitkin poikin.

Mä itseasiassa HYVIN vharvoin olen törmännyt flexiin. Onneksi.
 
no tuota
Unohdin vielä mainita, että minä tykkään ihan erityisesti isoista koirista, esim. mastiffit ja tanskandoggit on aivan ihania. Sakemanneja vähän pelkään, mutta en sit enää tietenkään jos voin tutustua siihen koiraan. Eikä minuakaan häiritse koiran satunnaiset haukkumiset päiväsaikaan yhtään.
 
koirattttttttt
Minä asuin 2 saksanpaimenkoiran kanssa kerrostalossa. Koirat ei haukkuneet ja koirat sai liikuntaa ja koulutusta. Nyt kolmen koiran kanssa tykkään asua omakotitalossa. Suuri pihamaa on aidattu ja koirat saa juosta ja leikkiä ulkona. Välillä kaluavat putkiluita nurmikolla. Lisäksi käyn juoksuttamassa koirat (8-15km) liki päivittäin ja treenaamme usein tottista.
 
ais
Pöh, sanon minä. Ei koira kärsi kerrostalossa yhtään, kunhan se pääsee lenkille ja tapakoulutus on muutenkin kunnossa. Eikös se mene niin, että koira "lepää" kotona ollessaan ja lähtee ulos tekemään työtä (haistelemaan), joten ei se tarvitse kotona isoa pihaa ja paljon oleskelutilaa. Yksiössäkin voi pitää hyvin koulutettua isoa koiraa :)

Ja yhdyn edellisiin, fleksit vois polttaa roviolla!!
 
Olikohan toi vitsi? :D Multa ois melko nopsaan lähtenyt runosuoni liikkeelle ja olisin kieltänyt hississä lasten kuskaamisen (kusi ja paska vaipassa haisee ja haju jää hissiin), alkoholin vaikutuksen alaisena kulkemisen (kelaa sitä viinan hajua), krapulaisena käyttämisen (no kelaas sitten miltä vanha viina haisee!) yms. yms.
Ei ole vitsi! :D kyseinen lappu ilmestyi tuossa kevättalvella.
Jotenkin niin huvittava! Jos itselläni olisi koira niin kyllä varmaan nostaisin myös älämölön. :D
 
ais
Piti vielä sanomani, että me asutaan suht pienessä paritalossa ja koira saa ajoittain olla pihalla, kun ei siitä karkaa. Siitä huolimatta pääsee ainakin kerran päivässä oikein kunnon pitkälle lenkille metsään, lisäksi pari pientä pissalenkkiä. Koiralla ei ole myöskään sisällä pääsyä vapaasti kaikkiin huoneisiin, vaan lastenhuoneet, sohva ja sen ympäristö yms. ovat koiratonta aluetta.
 
Jaa, no tää on tätä lässytystä miten koiria saa ottaa vaan omakotitaloon, tai korkeintaan rivariin.

Sisko asuu omakotitalossa, mutta ei ne koirat sitä tiedä. Niillä ei ole 24/7 vapaanaolomahdllisuutta, kun ne eivät pysy pihalla vapaana, eikä niillä ole tarhaa. Niiden elämä ei siis eroa kerrostalokoirasta mitenkään.

Mä asun rivarissa jossa on kiva aidattu takapiha ja blaa blaa, mutta näin meidän pihalla viikko sitten kyyn, joten koirat ei pääse pihasta nauttimaan. Joten eipä nekään äkkää asuvansa muka paremmassa paikassa.

Toki joillakin on mahdollisuus tarjota koirille omakotitalon pihaan tuhannen neliön tarha ja sitärataa, mutta hyvin harvalla. Joten keskiverrollisesti se omakotitalo/rivari ei poikkea mitenkään koiran näkökulmasta katsottuna. Tai ei meidän koiria ainakaan tuo 2*3m kokoinen nurmipläntti ole autuaaksi tehnyt.
Mua naurattaa (toisinaan itkettää) just noi kommentit et koiralla pitää olla iso piha jossa se voi temmeltää. Ne koirat ku monesti sit jäävät vaille sitä lenkitystä, jotka voivat temmeltää siellä pihamaalla itsekseen, mutta riittääkö se liikuknta oikeasti......
 
Alkuperäinen kirjoittaja Black Diva´s;23790821:
Mua naurattaa (toisinaan itkettää) just noi kommentit et koiralla pitää olla iso piha jossa se voi temmeltää. Ne koirat ku monesti sit jäävät vaille sitä lenkitystä, jotka voivat temmeltää siellä pihamaalla itsekseen, mutta riittääkö se liikuknta oikeasti......
Niinpä. Ja moniko koira oikeasti kirmaa siellä pihalla sen jälkeen, kun uutuudenviehätys on ohi?

Mä päästän koiria kirmaamaan meidän takapihan takana olevalle niitylle, mutta ei ne siellä mitään kirmaa. Vähän haistelee ja köpöttelee pari askelta ja that´s it. Jos mä menen sisälle, kaikki koirat rynnii välittömästi perässä. Jos mä laitan oven kiinni, ne jää toljottamaan naama kiinni takaoven lasiin ja odottaa siinä vaikka tunnin.

Joten mun koirille on tosiaan se ja sama että paljonko niillä on plääniä.

Toki pitää sanoa, että on rotuja joita en ottaisi kerrostaloon, sillä mun mielestä niiden on parempi olla ja josakin määrin jopa elää ulkona. En mä ensimmmäisenä vaihtoehtona ottaisi kaukkaria kerrostaloon, mutta en niitä kerrostalossa koskaan olekaan nähnyt.
 
Yhteistyössä