Muita jotka ette ole ikinä olleet masentuneita ja minkälaista elämänne on ollut?

["ninni"]

[QUOTE="vieras";23789442]No tässäpä kuulet. Peruspositiivinen ja kunnianhimoinen ihminen. Minä jonka ei todellakaan koskaan pitänyt sairastua masennukseen koska se on heikkojen sairaus ja asenteella pärjää. Varo ettei sulla käy samoin Ja ei, tuo ei ollut vittuilua.[/QUOTE]

Tässäpä toinen. Peruspositiivinen myös. Masennus tosiaan ON sairaus, ei asenne.

 

["jepulis"]

[QUOTE="vieras";23789476]Pisteet siitä, ettet koittanut valehdella. En olisi nimittäin uskonutkaan. Kuten mainitsinkin, sairastan VAIKEAA paniikki- ja ahdistushäiriötä. Kaikkihan on suhteellista. Sinulle oma paniikkihäiriösi on ollut vaikeaa, minulle tämä. Siksipä onkin typerää huudella, että en minä ainakaan koskaan...

Minusta nuo masennustestit ei ole kyllä täysin luotettavia. On erittäin vaikeaa erotella masennusta ja alakuloa toisistaan mutta kyllä mun mielestä raskausajan masennus ja masennus ennen menkkoja viittaa ennen kaikkea hormoneihin ja normaaliin alakuloon ja vitutukseen. En siis todellakaan väitä näin olevan, mutta helpostihan tuon masennusdiagnoosin saa, sitä en kielläkään. On minullakin lähipiirissä eräs masentunut tai "masentunut" jonka olen tietoisesti elämästäni jättänyt muttei tulisi mieleenikään yleistää sen perusteella kaikkia samanlaisiksi. Varsinkin kun tiedän miten syvältä se voi kirpaista.[/QUOTE]

En tapaa valehdella.
Vaikea paniikkihäiriökään ei yksistään tee tuollaisia oireita, joten ehkä se ahdistushäiriö on sitten noiden oireidesi takana.

 

[SporttisMama]

Mä en oo koskaan kärsinyt minkään asteisesta masennuksesta.

Lapsuus oli kurja. Vanhemmat erosi. Äiti löi ja alisti. Vierailimme usein enoni luona, joka käytti minua seksuaalisesti hyväkseen, kesti kauan ennen kuin ymmärsin ettei ole normaalia kun eno tulee yöllä viereen, riisuu yökkärin, painelee pimppiä ja huohottaa. Luulen että äitini tiesi, koska vaarini oli taas oli harrastanut insestiä häntä kohtaan äidin ollessa pieni tyttö.

Äiti heitti kotoa kadulle 16-vuotiaana. Mulla oli mukana vain kassillinen paskaisia vaatteita. Asuin sosiaalitoimiston tukiasunnoissa ja välillä jopa juoppojen yömajoissa. Isäni tappoi itsensä ollessani 20. Äiti käy säännöllisesti suljetulla hoidossa.

Viime kesänä jäin leskeksi kolmen lapsen kanssa, kun mies kuoli hirvikolarissa.

Eikä masenna edelleenkään kun asenne on positiivinen. En tosiaan käsitä näitä jotka vaipuvat masennukseen heti kun vähän tulee jotain vastoinkäymisiä tai on kurja lapsuus. Eiköhän kaikilla melkein ole rankka lapsuus.

Sä oot rautainen nainen. Mutta niinhän se menee että vahvat ihmiset kääntävät elämänsä vastoinkäymiset voitoksi, heikot taas toistavat niitä samoja virheitä ja ajattelevat ettei heistä ole mihinkään. Toivoisin että kaikki yrittäisivät vahvistaa omaa itsetuntoaan. Siihen ei tarvita muita ihmisiä (liian moni pönkittää itsetuntoaan vain toisten kehuilla) vaan pitää oppia rakastamaan itseään! Pitää vaikka pussata sitä omaa peilikuvaa ja sanoa joka aamu "Sä olet upea nainen!" Siitä se lähtee

 

["Yks"]

Minä olin ennen se positiivari, joka tsemppasi muita ja näin kaikesta negatiivisestakin sen positiivisen puolen. Huono lapsuus,alkoholisti-vaimon hakkaaja isä, koulukiusattu jne. Perusturvallisuuden tunteen puuttumista pienestä pitäen. Paljon epäonnea ihmissuhteissa, pettämistä jne.

Ajattelin, että noista kaikista kokemuksista on rakentunut minä, voimakas, vahva peruspositiivinen tsemppari, kaikkien kaveri, joka ei turhia/ tulevia murehdi.

Ja mikä laukaisi masennuksen? Maailman ihanin asia, oman lapsen syntymä! Eli hormoonit sekoittivat pakan totaalisesti. Yritin, helvetti vieköön yritin saada ajatuksiini jotain tolkkua! Lähhdin ulos, näin onnellsia äitejä lapsineen, ahdistuin entisestään koska en tuntenut lasta kohtaan samoin. Yritin tehdä itselle mukavia asiota, joista normaalsti olsin saanut voimaa ja energiaa, mutta väsytin itseni.

En tiedä, olisinko koskaan masentunut, jos en olisi tullut äidiksi. Masennusta pahensi entisestään se, että äidiksi tulo karkoitti ympäriltäni ne, keitä erheellisesti ystäväkseni kutsuin. Yksi iso romahdus tuli, kun selasin puhelinta ja tajusin, ettei siellä ole yhtään, kuka oikeasti minua kuuntelisi ja kenelle voisin kertoa tunteistani.

Ihan oikeasti, kuka tahansa voi sairastua masennukseen, vaikka olisi kuinka positiivinen tahansa. On hölmöä sanoa, etten masentunut jostain vastoinkäymisestä koska tein sitä, tätä ja tuota. On kyllä tutkittu, että esim. juurikin liikunta auttaa lievän masennuksen hoidossa, mutta liikkumaan käskeminen oikeasti vaikeasti masentuneelle on silkkaa vittuilua.

Jokainen meistä on yksilö, aivokemioineen päivineen, eikä koskaan voi tietää milloin ne kemiat lähtee pikkasen väärille raiteille. Ja siinä vaiheessa aiemmin koetut asiat voivat vaikuttaa siihen, miten masennuksesta selvitään ja myös sen, kuinka syvältä täytyy lähteä ponnistamaan ylöspäin.

On hienoa, että masennuksesta puhutaan, se tunnistetaan sairaudeksi ja siihen on olemassa erilaisia hoitomuotoja. Valitettavasti joskus avusta joutuu taistelemaan, eikä vaikeasti masentuneella itsellään ole välttämättä voima esim. vaihtaa hoitavaa lääkäriä, jos nykyinen ei tunnu itselle oikealta tai vaatia itselleen lähetettä eteenpäin.

Surullista on se, että termi "masentaa" sekoitetaan liian usein todelliseen masennukseen ja nämä huutelijat saavat aihetta epäillä oikean sairauden olemassaoloa.

 

["vieras"]

Ja sitten mua ärsyttää tää "kuka on masentunein"-kilpailu.Tässäkin ketjussa joku tuolla jollekin toiselle väitti ettei noi sun jutut ole mitään mun elämäni rinnalla...Oikeen halutaan olla se surkein ja masentunein.

Ja uskon kyllä että oikea masennus on sairaus mutta niitten "maineen" pilaa kaiken maailman synkistelijät ketkä paskalla asenteella itselleen sen masennuksen hommaa.
(Enkä nyt väitä että tässä ketjussa sellasia olis).

Etsipäs nyt kohta missä minä sanon noin. Ja kopioi se tähän, koska sitä et löydä. Ja lue sen jälkeen minun viestini tästä ketjusta jossa kerron psyykkisen sairastamisen olevan helvettiä ja että tekisin mitä tahansa että saisin olla terve. Ja tule sitten sanomaan tuo uudestaan jos kehtaat. Sen tekstin pointtina oli se että KUKA TAHANSA oireilee ihan takuulla psyykkisesti jotenkin jos elää tarpeeksi huonon elämän. Ja vertasin sitä omaani vain ja ainoastaan sen takia että kun sanon että asiat * ja * olivat pieniä asioita minun elämässäni niin ehkä joku pysähtyisi ajattelemaan että millaisista oloista masentuneet voi tulla. Mutta ei, pääasia teille terveillä ja peruspositiivisilla oli päästä haukkumaan muita...

 

["jepulis"]

Jepulis joo, minun puolestani tämä juttu voi jäädä tähän. Turha tästä on väitellä.
Jokainen voi masentua, kyllä, mut jossain määrin se on aina itseaiheutettuakin, aamen.

 

["vieras"]

[QUOTE="jepulis";23789522]En tapaa valehdella.
Vaikea paniikkihäiriökään ei yksistään tee tuollaisia oireita, joten ehkä se ahdistushäiriö on sitten noiden oireidesi takana.[/QUOTE]

Voi olla, eipä tarkkaa diagnoosia tiedä vielä kukaan. Ja mitä sillä on väliäkään, en minä elä sen mukaan mitä jossain lapussa lukee. Eikä tämä diagnoosi muuta sitä tosiasiaa että MINÄKIN olin vahva, positiivinen, olen tehnyt helvetisti töitä ja teen edelleen ja silti olen sairas. Vaikka kuinka olisin hyvällä asenteella niin romahduksia tulee edelleen. Aina niistä on noustu, toivottavasti vastakin vaikka monesti tekee mieli hypätä junan alle.

 

[trv]

Masentuneet, joita tiedän, ovat jokainen perusluonteeltaan negatiivisia. Olleet siis aina. Totta ihmeessä ajattelen siis, että sillä omallakin asenteella on ollut merkitystä, niinku varmasti on ollutkin.

En ole ikinä, ikinä kuullut, että kukaan peruspositiivinen ihminen olisi masentunut. Miten selitätte sen?!

On olemassa myös herkkiä ihmisiä. Minusta tuntuu että sinä et kuulu heihin.

 

["vieras"]

Mä en oo koskaan kärsinyt minkään asteisesta masennuksesta.

Lapsuus oli kurja. Vanhemmat erosi. Äiti löi ja alisti. Vierailimme usein enoni luona, joka käytti minua seksuaalisesti hyväkseen, kesti kauan ennen kuin ymmärsin ettei ole normaalia kun eno tulee yöllä viereen, riisuu yökkärin, painelee pimppiä ja huohottaa. Luulen että äitini tiesi, koska vaarini oli taas oli harrastanut insestiä häntä kohtaan äidin ollessa pieni tyttö.

Äiti heitti kotoa kadulle 16-vuotiaana. Mulla oli mukana vain kassillinen paskaisia vaatteita. Asuin sosiaalitoimiston tukiasunnoissa ja välillä jopa juoppojen yömajoissa. Isäni tappoi itsensä ollessani 20. Äiti käy säännöllisesti suljetulla hoidossa.

Viime kesänä jäin leskeksi kolmen lapsen kanssa, kun mies kuoli hirvikolarissa.

Eikä masenna edelleenkään kun asenne on positiivinen. En tosiaan käsitä näitä jotka vaipuvat masennukseen heti kun vähän tulee jotain vastoinkäymisiä tai on kurja lapsuus. Eiköhän kaikilla melkein ole rankka lapsuus.

Nämä voi olla jonkun elämässä pieniä asioita, sinulle suuria. Kaikki kun on suhteellista. Et ehkä ole masentunut mutta ainakin empatiakyvytön olet. Se, että sinä et ole sairastunut ei tee sinusta valitettavasti yhtään sen parempaa ihmisistä kuin sairaistakaan. Hyvää jatkoa kuitenkin.

 

["Mievaan"]

[QUOTE="ninni";23789497]On myös paljon ihmisiä, jotka kilpaa vakuuttelevat, miten hienosti pärjäävät ja jaksavat ja pystyvät ja osaavat. Ja romahtavat joku päivä. Aina masennusta ei myöskään tunnisteta. Minä kielsin oman sairauteni pitkään, kunnes tajusin, että se on ihan ok olla välillä heikko. Siitä lähti parantuminen. Ja ei, ei itsestään, tarvittiin apua ja lääkäreitä ja terapiaa. Masennus on tosiaan sairaus, ei asennevamma [/QUOTE]

Viisaita sanoja. Vahvuuteen sairastuminen taitaa olla suomalaisten kansantauti. Vaikka takana olisi miten kamala elämä, täytyy hampaat irvessä vakuutella kuinka jaksaa kyllä, ja tunkea kaikki ahdistus mielen nurkkakomeroon. Lukiessani muutaman tämän ketjun kirjoittajan tekstejä minä olen aistivinani, että heillä alkaa se ote omasta niskasta pikkuhiljaa lipsua. Muuten en pysty selittämään tuota empatian puutetta masennuksensa myöntäviä kohtaan.

 

["lilleri"]

En ole kärsinyt masennuksesta koskaan,vaikka välillä tuntuu että elämä on vain taistelua taistelun perään.

Vaikeista lähtökohdista; Äiti ja isäpuoli,alkoholisteja. Ennen isäpuolen tulemista kuvioihin,pidin huolta pikku siskostani ,kun äiti viiletti baareissa.Kävi joskus himassa,kun muisti. Minä yritin sit viimeisistä ruoan rippeistä jotain keksiä.
Isäpuolen tultua,ryyppäys siirtyi kotiin.Pahoinpitelyä äitiä kohtaa,itsekin sain turpaani useaan otteeseen. Siskoni ja minun sallittiin olla vain omassa huoneessa ja käydä keittiössä syömässä.Olkkariin oli harvoin asiaa,ja sekin vain silloin ,kun olivat kännissä.. Jne..Jne..

Muutin kotoa 16v:nä silloisen poikakaverin kanssa. Sitä aikaa muistelen suurella sydämmellä,vaikka eipä sekään mennyt kuin elokuvissa.Rahattomuutta,väkivaltaa. Lopulta lähti ystäväni matkaan.

Nyt olen aviomiehen kanssa taistellut tyylimyllyjä vastaan 5v.Mies työkyvyttömänä,paremmasta ei tietoa,nytkin sinnitellään minun pienillä rahoilla,kun vakuutusyhtiö taas tekee päätöksiään kuukasi tolkulla.

Koskaan en ole kuitenkaan lannistunut. Jotain positiivista olen asioista kuitenkin aina löytäny.

 

[SporttisMama]

[QUOTE="vieras";23789536]Etsipäs nyt kohta missä minä sanon noin. Ja kopioi se tähän, koska sitä et löydä. Ja lue sen jälkeen minun viestini tästä ketjusta jossa kerron psyykkisen sairastamisen olevan helvettiä ja että tekisin mitä tahansa että saisin olla terve. Ja tule sitten sanomaan tuo uudestaan jos kehtaat. Sen tekstin pointtina oli se että KUKA TAHANSA oireilee ihan takuulla psyykkisesti jotenkin jos elää tarpeeksi huonon elämän. Ja vertasin sitä omaani vain ja ainoastaan sen takia että kun sanon että asiat * ja * olivat pieniä asioita minun elämässäni niin ehkä joku pysähtyisi ajattelemaan että millaisista oloista masentuneet voi tulla. Mutta ei, pääasia teille terveillä ja peruspositiivisilla oli päästä haukkumaan muita...[/QUOTE]

No en tiedä kuinka monta teitä vieraita tässä ketjussa on mutta ainakin yks vieras tuolla vertaili omaa paniikkihäiriötään toisen paniikkihäiriöön... Jokainen voi sairastua, myös psyykkisesti, en halua ketään leimata tai syytellä mutta kyllä minusta on ikävää jos sillä masennukset tai muun sairauden varjolla ratsastetaan kokoajan. "Kun elämä on niiiin vaikeeta kun oon niin masentunutkin..." Jotkut kuitenkin vuosia jaksavat tuota samaa virttä tai jotkut jopa uhkaavat itsemurhalla jos menee oikein heikosti, se on mielestäni todella typerää!

 

["vieras"]

[QUOTE="Mievaan";23789619]Viisaita sanoja. Vahvuuteen sairastuminen taitaa olla suomalaisten kansantauti. Vaikka takana olisi miten kamala elämä, täytyy hampaat irvessä vakuutella kuinka jaksaa kyllä, ja tunkea kaikki ahdistus mielen nurkkakomeroon. Lukiessani muutaman tämän ketjun kirjoittajan tekstejä minä olen aistivinani, että heillä alkaa se ote omasta niskasta pikkuhiljaa lipsua. Muuten en pysty selittämään tuota puutetta masennuksensa möntäviä kohtaan.[/QUOTE]

Minä luulen kanssa. Niin kuin itsekin kerroin olin aiemmin näitä jotka ei koskaan todellakaan masennus koska masennus on heikkojen sairaus ja vielä kun sairastuin ja aloin toipumaan niin ajattelin että asennekysymys suurelta osin. Voi voi, onneksi en tuolloin vielä tiennyt kuinka hemmetin väärässä olinkaan. Oikeasti, kun tekee itsensä eteen hirmuisesti töitä koko ajan, romahtelee vaikka kuinka tahtoisi elämässä opiskella, tehdä kokopäivätöitä, matkustella jne jne ihania haaveita ja joku tulee sanomaan että asenteesta se johtuu niiin...kyllä ärsyttää ja myös kirpaisee. Jos jotain hyvää niin ainakin itsetutkiskelua on tullut harrastettua paljon sairastumisen jälkeen. Ja minusta on tullut paljon kivempi ihminen, ennen oli tuollainen empatiakyvytön, kylmä ihminen. Että jos jotain hyvää

 

["Mievaan"]

Jokainen voi sairastua, myös psyykkisesti, en halua ketään leimata tai syytellä mutta kyllä minusta on ikävää jos sillä masennukset tai muun sairauden varjolla ratsastetaan kokoajan. "Kun elämä on niiiin vaikeeta kun oon niin masentunutkin..." Jotkut kuitenkin vuosia jaksavat tuota samaa virttä tai jotkut jopa uhkaavat itsemurhalla jos menee oikein heikosti, se on mielestäni todella typerää!

Jotkut ratsastavat masennuksensa varjolla niin kovasti, että ihan oikeasti tappavat itsensä koska ei ole voimia elää. Tosi typerää ja huomionkipeää?

 

[piina]

Masentuneet, joita tiedän, ovat jokainen perusluonteeltaan negatiivisia. Olleet siis aina. Totta ihmeessä ajattelen siis, että sillä omallakin asenteella on ollut merkitystä, niinku varmasti on ollutkin.

En ole ikinä, ikinä kuullut, että kukaan peruspositiivinen ihminen olisi masentunut. Miten selitätte sen?!

On olemassa myös herkkiä ihmisiä. Minusta tuntuu että sinä et kuulu heihin.

Mä uskon että peruspositiivinen ihminenkin voi masentua esim. hormoonien heittelyn vuoksi. Alkoholin jatkuva käyttö saa myös masentumaan, mutta toisaalta kuinkamoni peruspositiivinen alkoholisoituu.. en tiedä. Ehkä jotkut sairaudet tai lääkkeetkin voi laukaista masennuksen.

 

["vieras"]

No en tiedä kuinka monta teitä vieraita tässä ketjussa on mutta ainakin yks vieras tuolla vertaili omaa paniikkihäiriötään toisen paniikkihäiriöön... Jokainen voi sairastua, myös psyykkisesti, en halua ketään leimata tai syytellä mutta kyllä minusta on ikävää jos sillä masennukset tai muun sairauden varjolla ratsastetaan kokoajan. "Kun elämä on niiiin vaikeeta kun oon niin masentunutkin..." Jotkut kuitenkin vuosia jaksavat tuota samaa virttä tai jotkut jopa uhkaavat itsemurhalla jos menee oikein heikosti, se on mielestäni todella typerää!

Et halua ketään syytellä mutta syytätä koko ajan muiden ratsastamista sairauden varjolla. Sanoin tämän jo aiemmin, on olemassa masennusta ja on olemassa "masennusta" Kukaan, ei varmasti kukaan ( uskallan yleistää) halua sairastaa masennusta. Se on helvetillinen sairaus, se on maanpäällinen helvetti. Joten miksi kukaan oikeasti masentunut haluaisi olla sairastunut?
Ja sitten, kyllä, minä kysyin tältä "jepulis" nimimerkiltä että onko hän sairastunut samanlaista paniikkihäiriötä kuin minä ja kerroin millaista se on. Ja siinäKIN pointtina se että ihmiset ehkä tajuaisivat millaista helvettiä se voi vaikkei itse olisikaan sairastanut. Mutta aivan turhaan. Te terveet ja peruspositiiviset jatkatte muiden mollausta edes haluamatta ymmärtää.

 

[hipaa]

Ehkä nyt voisi oikeasti eritellä ne jotka luulee olevansa masentuneita kun on rankkaa(kaikilla joskus),ja ne jotka oikeasti sairastaa masennusta. joillekki riittää se"asenne"kantamaan läpi elämän niistä asioista missä joku toinen voi masentua.
Olemme kaikki yksilöitä, toisen fyysinen terveys on vaan luontaisesti parempi kuin toisten, myös näin henkisestikki.

Joillekki kuolemat on liian rankkoja ja masentuvat oikeasti pahasti,ja toiset taas samaisessa tapauksessa eivät,surevat mutta eivät masennu.

Ei ole väärin jos sanoo että asenne pitää itsensä henkisesti terveenä, koska niinhän se HÄNEN kohdalla tekee. Joku voi terveillä elämäntavoilla elää pitkään,kun taas toinen saa samoilla elämäntavoilla sydänkohtauksen nuorena..
Olemme yksilöitä ihmiset hyvät!

 

["vieras"]

Ei ole väärin jos sanoo että asenne pitää itsensä henkisesti terveenä, koska niinhän se HÄNEN kohdalla tekee. Joku voi terveillä elämäntavoilla elää pitkään,kun taas toinen saa samoilla elämäntavoilla sydänkohtauksen nuorena..
Olemme yksilöitä ihmiset hyvät!

Se inhottaa kun yleistetään niin kuin tässä tehdään. Joo, syöpäänkin vaikuttaa omat elintavat mutta silti siihen voi sairastua ihan jokainen. Eikä mulla ainakaan silloinkaan tulisi mieleenkään mennä sanomaan syöpäsairaalle että hei, asennetta peliin, itse ainakin selvisin ilman lääkkeitää. Koska masennuskin on sairaus ja lääkitys joillekin elinehto.

 

[SporttisMama]

[QUOTE="Mievaan";23789686]Jotkut ratsastavat masennuksensa varjolla niin kovasti, että ihan oikeasti tappavat itsensä koska ei ole voimia elää. Tosi typerää ja huomionkipeää?[/QUOTE]

No en minä oikeasti masentuneita tarkoittanutkaan vaan näitä jotka höpisevät noita juttujaan saadakseen huomiota. Kyllähän lääkiksessäkin opetetaan "Se on kaikista sairain joka on täysin hiljaa, se joka voivottelee isoimpaan ääneen ei ole niin sairas kuin se hiljainen" Eli tarkoitin näitä jotka voivottelevat joka välissä kuinka on vaikeeta ja voi voi oijoi. Kyllä moni tekee itsemurhan kun ei enää jaksa mutta he ovatkin niitä jotka eivät pidä suunnitelmistaan meteliä ja ovat oikeasti mieleltään sairaita.

 

[SporttisMama]

[QUOTE="vieras";23789717]Et halua ketään syytellä mutta syytätä koko ajan muiden ratsastamista sairauden varjolla. Sanoin tämän jo aiemmin, on olemassa masennusta ja on olemassa "masennusta" Kukaan, ei varmasti kukaan ( uskallan yleistää) halua sairastaa masennusta. Se on helvetillinen sairaus, se on maanpäällinen helvetti. Joten miksi kukaan oikeasti masentunut haluaisi olla sairastunut?
Ja sitten, kyllä, minä kysyin tältä "jepulis" nimimerkiltä että onko hän sairastunut samanlaista paniikkihäiriötä kuin minä ja kerroin millaista se on. Ja siinäKIN pointtina se että ihmiset ehkä tajuaisivat millaista helvettiä se voi vaikkei itse olisikaan sairastanut. Mutta aivan turhaan. Te terveet ja peruspositiiviset jatkatte muiden mollausta edes haluamatta ymmärtää.[/QUOTE]

Just kommentoin samaan asiaan, kommentti nro 119.

 

["vieras"]

Ehkä nyt voisi oikeasti eritellä ne jotka luulee olevansa masentuneita kun on rankkaa(kaikilla joskus),ja ne jotka oikeasti sairastaa masennusta. joillekki riittää se"asenne"kantamaan läpi elämän niistä asioista missä joku toinen voi masentua.
Olemme kaikki yksilöitä, toisen fyysinen terveys on vaan luontaisesti parempi kuin toisten, myös näin henkisestikki.

Joillekki kuolemat on liian rankkoja ja masentuvat oikeasti pahasti,ja toiset taas samaisessa tapauksessa eivät,surevat mutta eivät masennu.

Ei ole väärin jos sanoo että asenne pitää itsensä henkisesti terveenä, koska niinhän se HÄNEN kohdalla tekee. Joku voi terveillä elämäntavoilla elää pitkään,kun taas toinen saa samoilla elämäntavoilla sydänkohtauksen nuorena..
Olemme yksilöitä ihmiset hyvät!

Lisään vielä että mun mielestä ennen kaikkea psyykkeeseen vaikuttaa se peruspohja minkä kotoa saa ja millaista tukea saa elämänsä aikana. Olen miettinyt että jos meidän elämään olisi joku, ihan kuka tahansa aikuinen puuttunut ja tukenut, se olisi voinut vaikuttaa psyykkeeseen positiivisesti. Esimerkkeinä olisin toivonut että meidät olisi vaikka huostaanotettu ettei olisi tarvinnut heitteillä olla. Tai että sukulaiset olisivat ottaneet meidät jos olisivat uskaltaneet. Että opettajat olisi puuttunut kiusaamiseen tai joku edes joskus jutellut meidän kanssa. Mahdollinen tukiverkosto ympärillä vaikuttaa varmaan ratkaisevasti.

 

[hipaa]

[QUOTE="vieras";23789783]Se inhottaa kun yleistetään niin kuin tässä tehdään. Joo, syöpäänkin vaikuttaa omat elintavat mutta silti siihen voi sairastua ihan jokainen. Eikä mulla ainakaan silloinkaan tulisi mieleenkään mennä sanomaan syöpäsairaalle että hei, asennetta peliin, itse ainakin selvisin ilman lääkkeitää. Koska masennuskin on sairaus ja lääkitys joillekin elinehto.[/QUOTE]

Olet oikeassa,ja olen pahoillani jos kirjoitukseni sai sinut närkästymään, ei ollut tarkoitus yleistää vaan nimenomaan sanoa että kaikki olemme yksilöitä. Ollaan erinlaisia ja kestetään eri asioita. Samassa perheessä olevista voi toinen sisarus masentua pahasti perhetragedian vuoksi ja toinen suree kovasti muttei masennu, ei kumpikaan ole toista huonompi vaan yksilö.

 

["vieras"]

Just kommentoin samaan asiaan, kommentti nro 119.

Pointsit sinulle tästä keskustelusta :flower:

 

[Littledeath]

Masentuneet, joita tiedän, ovat jokainen perusluonteeltaan negatiivisia. Olleet siis aina. Totta ihmeessä ajattelen siis, että sillä omallakin asenteella on ollut merkitystä, niinku varmasti on ollutkin.

En ole ikinä, ikinä kuullut, että kukaan peruspositiivinen ihminen olisi masentunut. Miten selitätte sen?!

On olemassa myös herkkiä ihmisiä. Minusta tuntuu että sinä et kuulu heihin.

Monet tulee negatiivisiksi kun elämä on lapsesta asti ollut aika perseestä. Itse olen aika negatiivinen. Tai pessimistinen. Pelkään olla onnellinen kun luulen/uskon että matto vedetään kohta jalkojen alta ja en ansaitse onnea.
Tällä hetkellä olen onnellinen mutta pelkään näyttää sitä kun luulen että onni viedään minulta pois.

 

["vieras"]

Olet oikeassa,ja olen pahoillani jos kirjoitukseni sai sinut närkästymään, ei ollut tarkoitus yleistää vaan nimenomaan sanoa että kaikki olemme yksilöitä. Ollaan erinlaisia ja kestetään eri asioita. Samassa perheessä olevista voi toinen sisarus masentua pahasti perhetragedian vuoksi ja toinen suree kovasti muttei masennu, ei kumpikaan ole toista huonompi vaan yksilö.

:flower: Ei se mitään, herkkä aihe.