SYYSKUUN SYKKIVÄT SYDÄMET *toukokuu*

Täälläkin alkoi taas uusi viikko eli 24+0 tänään! :)

Nyt sit mukavasti väsyttää, kun tuli eilen katsottua se peli loppuun. Normaalisti en todellakaan jaksa valvoa klo 22 pidempään , niin tuo kaksi tuntia normaalia pidempään tuntuu heti. Varsinkin, kun poikakin herätti klo 6.15. Ja 3,5 kuukauden päästä sitä ei saa nukkua enää tämänkään vertaa.. :D No, on tässä toki tullut aamusta jo zumbattua ja lenkillä käytyä, et ei kai se ihmekään ole jos vähän ramasee.

Minäkin nukun aina mahallaan, jotenkin paljon sikeämpään uneen pääsen mahallaan nukkuessani.

Haluaisin ehdottomasti tuon v. 2011 pakkauksen, mutta tulee kumpi tulee, niin ihan tyytyväinen olen. Tiistaina on neuvola, joten sieltä varmaan saa Kelan laput täytettäväksi ja laitan ne kyllä samantien eteenpäin, tulipa sitten kumpi pakkaus vain.

Mut eipä tässä muuta, taidan lähteä jatkamaan pihahommia, kun aurinkokin vielä paistaa.

Raisu 24+0
 
Minä kans olen vatsallaan nukkuja, mutta nyt ei oo pitkään aikaan tuntunut hyvälle olla vatsallaan joten asettaudun aina mukavasti kylkiasentoon. Tyyny jalkojen väliin ja peitto kainaloon, sellainen puoli kylkiasento on hyvä.

Hirveen väsyttävä päivä oli tänään töissä, johtuisko huonosti nukutusta yöstä?! Enää ois 5 viikkoa kesäloman alkuun, saas nähä jaksaako/pystyykö olemaan. Onneks lääkäri kehoitti herkästi ottamaan yhteyttä jos ei jaksa töissä.

Poks poks 24+0:heart:
 
Nukkuminen Minä nukun kyljellä/puoliksi mahallaan niin että päällimmäinen jalka on koukussa ja peitto siinä jalkojen välissä. Sitten kun raskaus on pidemmällä niin otan jalkojen väliin vielä tyynyn, niin asento on selälle vielä parempi ;)

Nälkä Siis mulla oli alkuraskaudesta ihan tajuton nälkä ja ihan kokoajan, mutta nyt on taas tasaisempi vaihe. Tuntuu ettei maha vedä entisenlaisia annoksia, joten syödä puputan pieniä annoksia monta kertaa päivässä, vaikka en sit tiedä kuinka hyvä se on kun pitäisi pitää ton rd:n takia ateriarytmi kohillaan...

RD Lähetin perjantaina Naistenklinikan diabeteshoitajalle s-postilla 2 viikon arvot, saa nähdä millaista palautetta tulee. Aterian jälkeiset arvot on ollu tosi hyviä...mutta aamupaastot on tahtoneet nousta ja korkein onkin ollut 5,3, kun se pitäisi kai olla alle 5? Laitoin kyllä selitys-kenttään ettei aamuarvo ole milloinkaan 12 tunnin paaston jälkeinen, syön iltapalan myöhään ja aamupalan aikaisin ja monesti käyn yöllä juomassa vettä jos herään pissalle. Lisäksi edellisviikolla olin keuhkoputkentulehduksessa ja antibioottikuurilla, tiedä sitten vaikuttaako ne sokereihin?

( . ) Tuskaa...huomenna on miehen kummipojan rippijuhlat, joihin tuli kutsu niinkin aikaisin kuin tiistaina!!! Arvatkaapa onko mulla mitään kirkkoon kelpaavaa siistiä päälle pantavaa??!!! Tänään sit siskoni kanssa lähdettiin Itäkeskukseen ostoksille, löysin kivat valkoiset ballerina-tyyppiset kengät, valkoisen olkalaukun ja valkoisen rusetti-hiuspannan, MUTTA yhtään siistiä mekkoa ei löytynyt, mikä olisi ollut riittävän juhlava ja mahan mallille sopiva! Edes Stockan Mamaliciukselta ei löytynyt mitään...puhumattakaan H&M valikoimasta. Käytiin kuitenkin Prismassa, Lindexillä, KappAhlissa, Anttilassa, H&M ja Stockmann -kiertämässä :headwall: Katsoin netistä ja siellä olis ollu ihania mekkoja mamma-mallilla, muttei tällä aikataululla todellakaan ehrinyt mitään tilata!
Kai mä sit laitan saman mustan trikoisen (ei niin juhlavaa kangasta) pikkumustan, joka oli mulla viime kuussa siskon synttäreillä : /

Supistuksista Mulla supistelee tosi paljon, varsinkin töissä, ja ke-pe oli tosi inhottavaa menkka jomotusta koko lantiolla! Alaselässä oikein poltteli. Ke tuli suppareita 15! To taas vähemmän ja eilen taas melkein 10. Soitin neuvolaan, muttei sinne saanut enää aikaa lääkärille ja neuvolatäti kehotti olemaan yhteydessä naistenklinikkaan. Soitin sinne ja kerroin kaiken, vastaus oli tyypillinen: -ei näillä viikoilla voi kun hoitaa kipua, alle 10 supistusta päivässä tuskin vielä on avaavia, mene maanantaina terveysasemalle tekemään pissa-stiksaus :( Joo, kiitti.

Hirmusti tsemppiä Huldikselle :hug: Varmaan kurjaa olla yksin kotona ja levätä vaan ja kaiken lisäksi huoli päällä pikku-ötökän voinnista. Toivottavasti vuodot nyt loppuu kokonaan ja loppuraskaus menee hyvin!
Eikä se sektiokaan paha ole, mulle tehtiin ekasta hätäsektio ja tämän toisenkin haluan suunnitellulla sektiolla (koska pelkään HÄTÄ-sektion mahdollisuutta, haluan olla hereillä ja tajuissani kun tämä vauva syntyy ja niin että mieskin saa olla paikalla) Paranin sektiosta tosi nopsaan, leikkauksen jälkeen käytin ainoastaan Buranaa ja Panadolia ja niitäkin vain 1,5 viikkoa!

Äippäliini-82 Mulla on myös 5 viikkoa kesälomaan!=)
(Ja todella epäilen pystynkö noiden supistelujen ja lantio-kipujen takia olemaan sitäkään töissä...)

Mulla navan kohdalta ympärysmitta nyt 104cm!! Villiä! Mies tossa äsken totes kans, että aika hyvää vauhtia toi sun maha kasvaa :D

Tää menis vetämään lauantai-karkit napaan ja nostamaan pyykkiä (apua miten paljon sitä onkaan
sitten kun vauvankin kamppeet tulee lisäksi!!!) Mukavaa ja rentouttavaa viikonlopun jatkoa kaikille!

miirikki ja pööpö 22+3
 
miirikki: rd-paastoarvojen pitäisi pysytellä alle 5,5, joten ei toi 5,3 paha ole. Mä sain eilen arvoksi 5,6 ja tänä aamuna 5,1. Ja tosiaan se paaston pituus vaikuttaa arvoihin. Meidän th sanoi, että heillä on ohjeena, että paasto olis sen 10h kun pikamittarilla sormenpäästä katsotaan.
 
Hirmusti tsemppiä Huldikselle :hug: Varmaan kurjaa olla yksin kotona ja levätä vaan ja kaiken lisäksi huoli päällä pikku-ötökän voinnista. Toivottavasti vuodot nyt loppuu kokonaan ja loppuraskaus menee hyvin!
Eikä se sektiokaan paha ole, mulle tehtiin ekasta hätäsektio ja tämän toisenkin haluan suunnitellulla sektiolla (koska pelkään HÄTÄ-sektion mahdollisuutta, haluan olla hereillä ja tajuissani kun tämä vauva syntyy ja niin että mieskin saa olla paikalla) Paranin sektiosta tosi nopsaan, leikkauksen jälkeen käytin ainoastaan Buranaa ja Panadolia ja niitäkin vain 1,5 viikkoa!


miirikki ja pööpö 22+3
Mä jouduin keskimmäisestä kiireelliseen sektioon ja siitä toipuminen meni persiilleen. Iski suolilama. Siksi pelkään sektiota. Eli mulla on sektiosta huonoja kokemuksia ja alatiesynnytyksestä hyviä. Mutta tämä raskaus ei näemmä ole mun haluamisista kiinni vaan mennään päivä kerrallaan. :)
 
Sama juttu täällä miirikki että supistelee välillä, varsinkin jos teen jotain ripeemmässä tahdissa, tai raskaampaa. Mun työ on sellaista että vaikee ottaa kevyesti, mut onneks ihanat työkaverit ovat suosiolla tehneet ns. raskaammat hommat(nostelut, siirrot ym). Lääkärikin sanoi "teet raskasta työtä", ei ole tarkoitus vetää itteään piippuun. Katotaan nyt miten tässä jaksaa =)
 
Hiphei, pakko tulla poksumaan 22+0 :heart: Ja eilen illalla tuntui ensimmäiset kunnon muljahdukset ku pikkuJalmari päätti vähän käännellä kylkeä. :D Liikkeet tuntuu muuten tosi tosi huonosti, kun on istukka etuseinämässä, mutta eiköhän se tästä. :)

Jave + Jalmari 22+0 :heart:
 
Moikka!

Täälläkin poksuu 22+0 =)
Eilen käytiin vaeltamassa, vielä jaksoin ilman ongelmia tuonne ylös alpille kivuta. Olipa kiva kun oli nätti ilmakin ja lämmintä. Tänään toista maata, lunta tulee taivaan täydeltä ja on tietty tosi kylmäkin.

Nyt jo jännään täällä miten illan Suomen pelissä käy!!:D

Casanna 22+0
 
Vaniljainen kyllä mullakin sillon ekassa lääkärikäynnissä tsekattiin kohdunkaula, mutta lähinnä mietin, että tuleeko se tälläkin kerralla automaattisesti. Hyvä jos tulee. :)

Piti itsekin mitata vatsan ympärys navan kohdalta, mikä nyt paksuin kohta taitaa ollakin ja 95cm oli tulos. Vaikka käly juur eilen naureskeli, että viikossa on pötsi taas kasvanu hurjasti :D Että kait se satanen kohta poksuu rikki sitten.

Mä tossa kävin netin maailmaan taas uppoutumassa ja tällä kertaa tutkailin imetystyynyjä ja kapaloliinoja. Itseä jäi kiinnostamaan tuo Boppy imetystyyny, jota pystyisi jo näin raskausaikana käyttämään tukena nukkuessa ja istuessa yms. Onko kellään kokemusta Boppy imetystyynystä tai imetystyynyistä yleensä? Ehkäpä aion myöskin hommata jonkinmoisen kapaloliinan/-peiton alkuaikojen varalle. Muutamia ihania bongailinkin jo... ostoksia ostoksia :p:whistle:

(.) Täällä koettiin eilen elämän ensimmäinen majorkokoinen närästys :x Se alkoi sillä, että alkoi eläselkää jomottaa yhtäkkiä niin, ettei mikään asento tuntunut hyvältä ja hetken päästä alkoi mieletön polte/ kipu pallean kohdalla. Yritin juoda maitoa, otin rennietä, join vichyä, kokeilin vaikka mitä asentoa, mutta missään ei olo helpottanut. Sitten ykäsin kaiken vatsan sisällön... Tuskaa kesti kolme tuntia ilman helpotusta ja sitten päätettiin lähteä päivystykseen. Sieltä sain määräyksen uuteen troppiin, joka sitten pikkuhiljaa auttoi, mutta selkäkipu ei hellittänyt ennen kuin otin panadolia lisäksi. En oo koskaan närästyksestä kärsinyt, enkä tollasta kyllä tahdo kokea uudelleen. Onneksi nyt osaa vähän oireista päätellä, mitä on tiedossa ja ottaa sitten lääkettä jo hyvissä ajoin. Supistelujakin siinä samalla alkoi tulla, ne olivat kivuttomia kylläkin onneksi, kun oikein sattui ja lihaksia kai jännitin kivun takia...

Heinäneito ja Papunen 24+4
 
Jahas, mä lähden käymään päivystyksessä näiden kipujen takia. Tuossa joku aika sitten alamahasta kuului "napspoks" kun nousin sängyltä ylös ja sen jälkeen kipu on ollut valtavaa. Soitin tuossa sinne ja sanoivat, että ei mitään kiirettä jos ei ala verenvuotoa tai lapsivettä tulemaan. Kaveri käy viemässä kun ei saatu lapsenvahtia, niin sitä tässä odotellessa kirjottelen tänne.. Toivottavasti kaikki olisi nyt kunnossa, kun liikkeitäkään ei ole tänään tuntunut ollenkaan.

Jave + Jalmari 22+0
 
Javelialle onnea matkaan, toivottavasti kaikki on hyvin.

Mulla huomenna sitten lääkärireissu, ei musta töihin missään nimessä ole! Aamusta pitää aikaa soitella, toivottavasti saan.

-Santtu ja Tirriäis-neiti 20+2
 
Kaikki ei ollut ihan niinkuin piti. Vauvin syke kyllä oli normaali ja kokokin hyvä, 537g. Istukassa joku kumma musta alue, jota lääkärikään ei tiennyt mikä on. :O Perjantaina sitte äippäpolille tarkistukseen, jos siellä sais selvyyden mikä se musta alue on. Istukka oli edelleen osittain kohdunsuun päällä, onneksi vielä silloin 32 viikolla on se tarkistuskäynti. Nyt on kyllä niin tyhjä fiilis, et mitähän kummaa tässä nyt tapahtuu. :(

Jave + Jalmari 22+0
 
Javelia :hug: Toivottavasti äitiyspolilla saavat selvyyden asiaan :hug:

Meillä kärsitään taas flunssasta. Koko talvi menikin ilman isompia sairasteluja, nyt täytyy ilmeisesti kiriä saldoa kiinni :headwall:

Illalla täälläkin jännätään MM-kiekkoa :D Suomi-Venäjä pelissä oli vauvelikin tunnelmassa mukana, sen verran kovaa potki :heart:

M :heart: 22+2
 
Kaikki ei ollut ihan niinkuin piti. Vauvin syke kyllä oli normaali ja kokokin hyvä, 537g. Istukassa joku kumma musta alue, jota lääkärikään ei tiennyt mikä on. :O Perjantaina sitte äippäpolille tarkistukseen, jos siellä sais selvyyden mikä se musta alue on. Istukka oli edelleen osittain kohdunsuun päällä, onneksi vielä silloin 32 viikolla on se tarkistuskäynti. Nyt on kyllä niin tyhjä fiilis, et mitähän kummaa tässä nyt tapahtuu. :(

Jave + Jalmari 22+0
:hug: Monta päivää joudut odottamaan, koita jaksaa! Onneksi kuitenkin nyt tutkivat tarkemmin.

Nyt alkaa kaikki syyskuiset olee pikkuhiljaa jo sen kokoisia, että taitaa jokaiselle jo löytyä jokin kolotus tai vaiva? Vai onko joku selvinnyt vielä ilman mitään vaivoja? Apua, meille on piiitkä kuuma kesäkin vasta tulossa :D

Huldis ja pikkusisko 24+0 POKS (jee rv 25 alkoi :) )
 
Javelia No onpas inhottavan pitkä aika odottaa! :hug: Voiko siellä sitten olla joku kysta tai vastaava? Onneksi vauvalla kuitenkin oli kaikki kunnossa :heart: Ja tuosta naksumisesta sen verran, että luin jotain muuta ketjua, olisiko nyt ollut kesäkuisten, niin siellä useammalla kuului naksuntaa alamasusta ja on ilmeisesti ihan normaalia! Tietysti tuo kipu kannattaa ja pitääkin tutkia! Tsemppiä!!

Mun täytyy sanoa, että mä olen kyllä aikalailla selvinyt ilman mitään kolotuksia tai vaivoja, olen oikeastaan elämäni kunnossa!! :) Alhainen hemoglobiini (viimeksi 101) on ainut vaiva, mutta mitään kolotuksia tai kipuja mulla ei toistaiseksi ole.

Heinäneito kyseli imetystyynystä, eli mullahan ei esikoista odottavana ole itselläni kokemusta, mutta asiasta keskusteltiin viimeksi perhevalmennuksessa kun oli imetyskerta ja tämä valmennuksen vetäjä, joka oli imetystukiryhmästä, kertoi että jotkut äidit kokevat sen hankalaksi käyttää, koska sitä pehmustetta on siellä sisällä aika vähän, niin se täyte ikäänkuin liukuu aina pois lapsen alta. Mutta toiset tykkää kovasti, joten se taitaa olla vähän makuasia :) Kuulemma tavalliset tyynyt ajavat saman asian.

Oli muuten jännä kun mä olen ajatellut, että imettäminen on ihan yksinkertainen juttu, mutta kyllä siinäkin on omat niksinsä esim. että missä asennossa vauvan on hyvä olla, että on paras asento imeä. Jouduttiin testaamaan veden juontia niin, että nostettiin leukaa ylöspäin, painettiin rintaan ja sitten käännettiin pää ihan sivulle ja saatiin huomata miten hankalaa se on ja miten tärkeää on, että vauvalla on hyvä asento imeä.
Mutta kaipa sen sitten oppii :D

Mä niin kovasti jo haluaisin ostella hoitopöydän ja haluan ehdottomasti sellaisen jossa on laatikoita niin saa pikkuisen tavarat kaikki samaan paikkaan :heart:

Täälläkin muuten poksuu!! :)

Vaniljainen ja Rinsessa 21+0! :heart:
 
Imetystyynyistä: esikoista imetin silloin n. 15v sitten ihan tavallisilla tyynyillä (2 päällekkäin, että nousi lapsi tarpeeksi korkealle. Kuopukselle ostin kirppikseltä imetystyynyn. Sellainen missä oli täytettäkin ihan piukassa ja oli aivan ehdoton. Tykkäsin tosi paljon. Varsinkin alussa sektion jälkeen tuntui, että hankala imetysasento istuessa tuli väkisin ilman tuota tyynyä.

Imettäminen: Alussa miolemmista oli kaikenlaista: rintatulehdusta esikoisesta, rintaraivareita, tissilakkoa jne. Mutta sitkeesti kun jaksoin, niin kyllä se lopuksi palkittiin ja mikä sen helpompi tapa ruokkia vauvaa :) Esikoista imetin 9kk ja kuopusta 1,3v.
 
^ :D On muuten totta :D Ja me ollaan kaikki jo ylitetty puoli väli :D

Soitin aamulla terveysasemalle ja jo 7min jonotuksen jälkeen pääsin läpi :D Meen lääkäriin klo 11. En vaan tykkää yhtään tosta lääkäristä, on meinaan aikas kova puhumaan. sama nainen poisti multa kierukan ja kehui kuinka kolme lasta on paras mahdollinen - onhan hälläkin kolme. No jospa hän siinä ylistäessään ymmärtää että tää kolmannen odottaminen ei ole supistelujen kanssa työtä tehdessä (päiväkodissa) herkkua ja laittaa mut saikulle. ;) :D

Vettä tulee kaatamalla ja mieshän tietenkin lähti autolla töihin. Kiva lähtee tonne laahustamaan busseilla, varsinkin kun pitää jonikin verran kävelläkin eikä mun vauhti päätä huimaa :(

-S ja Tirriäis-neiti 20+3
 
Naksahduksia olen ihmetellyt minäkin :confused: Potkisiko vauva kalvoja tai jotain? Ei mitään hajua.

Casanna kiitos, miehellä onkin Diasporalia tuolla kaapissa, käynpä ryöväysretkellä ;) on tosiaan reseptivapaa täällä Suomessa. Googlailin noita magnesiumin suositusmääriä raskaana, ja tuossa raskausmonivitamiinissa, jota syön, näyttäisi olevan vain puolet suositellusta. Eli hyvin voisi vähän lisää napsia.

Onnittelut taas uusista ultrauutisista! Oma rakenneultraa saakin jännätä vielä perjantaihin asti. Taidan olla porukan viimeinen siinä asiassa :)

Javelia huh :O Toivottavasti kaikki on hyvin, jaksamista!

Pelin olisin kovasti halunnut katsoa, mutta uni tuli ennen ensimmäistä maalia. Mies yritti nykiä (pyyntöni mukaisesti) hereille jokaisen maalin jälkeen. 1-5 oli ensimmäinen tilanne, jonka kuulin :D Ihan vähän vaan univelkoja…

Branwen ja sissi 20+4
 
HYVÄ SUOMII!!!
On se vaa mahtavaa että suomi näytti ruotsille oikein kunnolla :D

Nyt muuten vasta huomasin että kaikki joilla on LA 10.9 on saanut poikalupauksen :)

Täällä alkaa olemaan selkä ja supistelut esteenä työlle mutta tämä mamma ei vaan meinaa luovuttaa.. en jaksa maata kotona koko loppuaikaa joten vielä pinnistelen töissä jos vaan mahdollista on.. 23 päivä lääkäri kurkkaa kohdunsuuta ja kaulaa että siellä viimeistää näkee onko tarvetta jäädä kotiin..

O&O+ pikku jäppinen 23+2
 
Viimeksi muokattu:
En ole tehnyt vielä liikelaskentaa. Ehkä sitten, jos en tuntisi moneen tuntiin mitään.

En ole nukkunut mahallani koskaan, enkä selälläni enää moneen viikkoon! Kyljellä on ainut vaihtoehto (jalkojen väliin peittoa/tyynyjä) ja kylkeä vaihdan aina, kun herään.

heinäneito, kesäkuussa on perhevalmennus tai alkaa 31.5 ja siitä sitten tiistaisin :)

Nälkä, ei jatkuva sellainen, mutta tulee tosi huono olo jos en syö parin tunnin välein. Esim. aamupalalla pari leipää, välipalana hedelmiä, lämmin ruoka, välipalana hedelmiä ja sitä rataa.

Edelleen haluan 2011 Äpakkauksen, joten laitan hakemuksen toukokuun lopulla. Tykkään siitä enemmän.

Kuinka ylhäällä te rv 25 menevät tunnette jo liikkeitä? Tuntuu välillä aika korkealla jo (ei nyt ihan kylkiluissa, mutta melkein) ja tuntuu ihan hassulta, kun "vähän" aika sitten tuntui vain tuolla alhaalla :) Tunteehan kaikki muutkin jo liikkeitä? :)

( . ) Kaikki hyvin. Kolotuksia ja vaivoja, no keskiselkä edelleen kipuilee (ja tulee varmaan kipuilemaan loppuun asti), jos istun huonossa asennossa pitkään, mutta menee ohi ja parina iltana on ollut pientä närästystä ja sekin mennyt ohi itsestään. Joskus iskee pientä päänsärkyä, mutta sekin menee ohi ilman lääkkeitä. Muuten kaikki hyvin ja pikkuinen liikkuu ja potkii jo hurjasti :) En mielestäni ainakaan ole vielä tuntenut mitään supistuksia tai kipuja.

innoM + Pulla 24+4
 
HYVÄ SUOMILEIJONAT!!! HIENO AAMU!! :LOL: :popcorn:
Olisko enää parempi tulos voinu olla, saadaan Ruotsi vastaan ja VOITETAAN SE!! :stick:

Imetystyyny oli meille aivan ykköshankinta, ekat pari kuukautta oltiin ilman ja aina oli niskat tai selkä huonossa asennossa ja jumissa, kyllä helpotti kun sen hankin, ja se olikin mukana aina yhden yön ja sitä pidemmillä reissuilla. Huvikummusta ostin hintaa tais olla 60-70 €, mutta mulle oli sen arvoinen! Toki jos olisin tajunnu etukäteen ostaa, olis voinu huutaa huuto.netistä paljonki halvemmalla. Nyt sen saakin ottaa taas käyttöön yöksi jalkojen väliin, niin tulee käyttöön koko rahan edestä! ;) Niin ja lisäksi se oli sit esikoisella käytössä niinkin että kun vauva nukahti tissille, taitoin imetystyynyn "pesäksi" sillai U:n muotoon ja vauvan siihen, vauva oli siinä vähän niinku sylissä, eikä kovalla tasaisella patjalla, meillä kun vauveli usein säpsähti hereille kun laitoin pinnikseen (vaikka oli peittoa selän takana tms.).
Nyt kun oikeen muistelee kaikkea sitä esikoisen vauva-aikaa, niin nyt vasta alkaa tajuta että MEILLE TULEE VAUVA! Oikeasti! Tulee oikeen "vauvakuume", haluais jos kovaa sellaisen ihanan oman pienen käärön syliin!! Tähän on tulossa lievennystä tässä viikon sisään, kun veljen vaimolla oli yli viikko sitten LA, eikä vielä oo kuulunu mitään... :heart:

Päivitän välillä, kirjotan myöhemmin lisää...

eleana + seppo 21+6 :heart:
 
Javelialle jaksuja!

Nälkä tuppaa täälläkin tulemaan, ja huono olo jos ruokailujen välit venyy pidemmäksi kuin 2 tuntia. Pientä välipalaa olen syönyt. Eilen kyllä iski heikotus vaikka olin syönyt, olisko sitten verenpaineet olleet taas matalia. Siinä heikotuksen yhteydessä tuli sitten paha olo pitkästä aikaa :( Meni kyllä nopeasti onneksi ohi.

Helmikuisista odottajista sen verran, että eilen juuri itsekseni mietin että aloin esikoista odottaa näihin aikoihin 3 vuotta sitten :) Tosin se helmikuinen olikin mahassa maaliskuulle asti..

Kolotuksia ja vaivoja täällä nyt suuremmin vielä ole, satunnaisia supisteluja rasituksessa on tuntunut. Mutta nyt pari päivää on pissalla käyminen tuntunut pahalle, tai sen jälkeen sattuu alamahaan. Täytyy soittaa neuvolaan ja päästä antaa pissanäyte. Pahoin pelkään että virtsatietulehdus siellä on. Toivottavasti ei kierteeksi tällä kertaa ylly :(

Viikonloppuna oltiin kyläilemässä ja kyllä illalla väsytti. Veljenpojan ristiäisissä oltiin lauantaina ja nimekseen hän sai Oliver :) Miehen kanssa alettiin miettiä tulevalle nimiä ja jätettiin ajatuksen tasolla hautumaan Venla ja Viljo :) Saa nähdä tuleeko sitten lopulta kumpikaan, kunhan vaan ajatusleikkiä pidettiin :D

Tänään alkaakin työt ja torstaina pääsee viimein rakenneultraan! :heart: On sitä odotettu!

Nessu ja pieni 20+4
 

Yhteistyössä